80. Sompasaaren kivenmurskaamo kiihdyttää tunteita (12.6.2009)

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

Pitkin päivää on sähköpostini pörissyt toinen toistaan tunteikkaimmista viesteistä Somsaareen liittyen. Ohessa on oma mielipiteeni asiasta.

Sompasaari rakennnetaan, hienoa! Kantakaupunkii saa loistokkaan sisääntulon idän suunnasta.

Sompasaaren vanhan satama-alueen rakentamiseen tarvitaan valtaisat määrät maamassoja. Kaikki alueella jo oleva materiaali käytetään uudelleen. Alueen betonirakenteiden murskaamista varten perustetaan murskaamo pystyyn jätetyn teollisuushallin sisälle, maamassojen välivarastot sen ympärille. Murskaamossa pistetään palasiksi alueen betoni- ja asfalttijäte. Ne kierrätetään alueen uusiokäytössä. Murskattavan materiaalin määrä jää vähäiseksi suhteessa tarvittaviin maamassoihin.

Osa ensimmäisen rakentamisen vaiheen tarvitsemista maista tuodaan eripuolita Helsinkiä. Valtavat lisämaat tarvitaan kuitenkin muualta, vielä ei tiedetä mistä, ehkä Tuusulan-Nurmijärven alueelta.
Siis tilanne on, että maamassat tulevat. Jos se aioitaan estää, toimenpide tarkoittaa Kalasataman rakennushankeesta luopumista. Liikenteellä pelottelu ei ole perusteltua. Rakentamisen aiheuttamana raskaan liikenteen määrä tulee olemaan pienempi kuin aiemmin olleen raskaan satamaliikenteen.
Koska Sompasaaren nykyiset kaikki satamarakenteen on purettava, niiden massat on käsiteltävä jossakin. Tähän työhön järkevin paikka on tehdä se paikan päällä. Jos kyseiset massat viedään muualle  ja muualta tuodaan vastaava tavara takaisin, pidän sitä täysin hölmöläisten hommana.
Parhain terveisin
Jarmo Nieminen

Comments are closed.