Olipa hauska tavata senioreita, kun kiersin tänään torstaina 2.4.2015 Onnitalon vanhainkodissa Tammisalossa ja Roihuvuoren hoitokodissa. Aarresaarten esittely toi ilmiselvästi vaihtelua senioreiden arkeen.
On aiheellista kysyä, miten vanhustenhoito ja eläkeläisten asiat on Suomessa ylipäänsä järjestetty? Kun suuret ikäluokat ensi vuosikymmenellä siirtyvät osin kotihoidon piiriin tai huonokuntoisimmat palvelukoteihin, mikä on hoidon taso? Miten se resurssoidaan riittävällä henkilöstöllä? Miten kustannukset maksetaan? Tyydytäänkö minimihoitoon vai pystytäänkö hoitoa kehittämään asiakkaan tarpeen mukaisesti?
Olen omassa vaalikampanjassani puhunut monesti yhteisvastuusta ja turvallisuudesta. Se on konkreettisesti sitä, että jokainen suomalainen voi siirtyä huoletta eläkkeelle – julkisella vallalla on oltava taloudelliset resurssit, asianmukainen lainsäädäntö ja yksiselitteinen halu hoitaa senioreiden asiat kunnolla!
Rahat eivät riitä, sanotaan vakiovastauksena. Tiedän, että ne riittävät kun suunnitellaan kunnolla, keskitytään olennaisiin asioihin ja karsitaan määräysviidakkoa. Tällä hetkellä vanhusten hoivatyössä tuhannet ihmiset pyörittävät byrokratiassa papereita, kun oikeasti vanhukset tarvitsivat hoitoa, keskustelua ja apua. Jotain on pahasti vialla, jos näin rikkaassa maassa ei senioreita osata ja haluta hoitaa kunnolla! Se on kansallinen haaste, joka on vihdoinkin ratkaistava.
Tämähän on tahdosta kiinni. Huolellisella suunnittelulla saadaan ihmeitä aikaan.
Kodinomaiset ryhmäkodit tuovat jo turvan ja vaihtelun yksinäiseen elämään.
Ei kaikki vanhukset (yli 75 vuotiaat ) halua asua kotona.Monikin kokee elämänsä turvattomaksi ja yksinäiseksi.Monilla muistisairaus vaivaa ja heidän mielestä kaikki on hyvin, koti kertoo todellisuuden. Maakunnissa on aivan
mahtavia hoivakoteja, kodinomaisia jossa kaikki voivat osallistua jokapäiväiseen toimintaan ja näin tuntea itsensä tarpeelliseksi. Kiertäessäni lähes kaksikymmentävuotta sitten kolmellakymmenelläkolmella paikkakunnalla ympäri Suomea tavaten kuntien- ja kaupunkienpäättäjiä sekä laitosten johtoa.
Tapaamisissa otimme kantaa vanhusten hoitoon, mitään parannusta ei ole tapahtunut näitten vuosien aikana. Keräämämme kansalaisadressi käsitti 144533 suomalaisen nimet. Adressi luovutettiin eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnalle. Elimme siinä uskossa,että nyt jotain tapahtuisi. Tapahtui, adressi on haudattu eduskunnan arkistoon. Kyse on vain ja ainoastaan asenteista, mitä me tahdomme.