JARMO NIEMINEN
Yrittäjä, kaupunginvaltuutettu, saaristo-opas, luonnonsuojelija, luontokuvaaja ja palkittu tietokirjailija. Everstiluutnantti evp. Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja Malmin lentoaseman ystävien varapuheenjohtaja.
Arvostan yhdessä tekemistä, yritteliäisyyttä, suoraselkäisyyttä ja määrätietoista päätöksentekoa.
DUUNARISTA UPSEERIKSI, YRITTÄJÄKSI JA KUNNALLISVAIKUTTAJAKSI
Jarmo on paneutunut Helsingin ympäristö- ja energiakysymyksiin sekä kaupungin kaavoittamiseen, rakentamiseen ja kunnossapitoon. Hänet tunnetaan myös Helsingin luonnon, virkistys- ja viheralueverkoston mm. Keskuspuiston, Vartiosaaren, Tuomarinkylän, Lauttasaaren, Meri-Rastilan sekä Malmin lentokentän ja Santahaminan puolustajana. Jarmo haluaa helpottaa byrokratiaa – parantaa pienyrittäjien toimintaedellytyksiä sekä torjua eriarvoistumista ja syrjäytymistä Helsingissä. Kaupunkimme tulee olla palvelukulttuurin ja inhimillisyyden edelläkävijä.
Kunnallispolitiikassa hän on osoittautunut toimeenpanijaksi ja yhteistyön rakentajaksi yli puoluerajojen. Hän ajaa hallintoon selkeitä johtamisprosesseja. Jarmo tunnetaan valtuustossa selkokielisyydestään ja päätöksentekokyvystään. Jarmolla on laaja elämänkokemus duunarina, upseerina, kunnallispäättäjänä ja yrittäjänä.
Ammatti/arvo: Saaristo-opas, everstiluutnantti evp.
Twitter-nimi: @jarmo_nieminen
Luottamustoimi: Kaupunginvaltuutettu
Facebook: www.facebook.com/jarmonieminen.fi
Kotisivut: http://www.jarmonieminen.fi
Sähköposti: nieminen.jarmo@gmail.com
Perhe ja ikä: Vaimo, kolmen nuoren miehen isä, 57-vuotias
Kiinnostuksen aiheet: Luonnonsuojelu, kulttuuri, yrittäjyys, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet
Kaupunginosa: Laajasalo
Hei, pari nopeata kysymystä:
Vartiosaari?
Kruunuvuorenselän ylittävä siltahanke?
Vastustan molempien rakentamista kuten myös Malmin lentokentän tuhoamista.
Malmissa surettaa se, että ilman sitä meille ei jää mitään aitoa esimerkkiä lentoliikenteen historian alkutaipaleelta. Sama kuin se, että venäläiset olisivat purkaneet Viaporin ja rakentaneet sinne kerrostaloja -ja jos muistini ei petä, samaa haaveiltiin kultaisella seiskytluvulla: elementtitaloja vaan Suomenlinnaan…
Olen todella pahoillani, että vihreillä ei puolueena ole rahtuakaan ymmärrystä kulttuuriarvoille, joita kenttä edustaa. Lupaisivat vastineeksi olemaan käyttämättä enää ikinä lentokonetta. Jostakin se lentoliikennekin on alkanut, logistiikkamuodon alkukehto: tästä on lähdetty, mene Vantaalle katsomaan, mihin ollaan tultu, ymmärrätkö näkemääsi?
En enempää vaahtoa aiheesta, mutta paljon on mätää kotikaupungin meiningeissä, valitettavasti ja surullista on, että hyvien vaaliehdokkaiden löytäminen on lähes mahdotonta -pientä toivoa taitaa kuitenkin löytyä ruudun siltä puolelta?!
Kiitos!
t.kimmo -62
Terve Kimmo, pakko tässä on vain yrittää Malmin osalta. Odotetaan nyt Lex Malmin käsittelyä. Valiokuntakuulemiset alkavat pääsiäisen jälkeen. Parhain terveisin, Jarmo
Kuulun Save Vartiosaari -liikkeeseen ja toimin sen mukaisesti. Kruunuvuoren sillan osalta päädyin sillan kannattajaksi, kun esittämämme (Stadin rantaryhmä) lauttayhteydet ammuttiin alas. Laajasaloon on saatava toinen liikenneväylä väkiluvun kasvaessa saarella yli 30 000. Parhain terveisin, Jarmo