Tweet

Pe 14.1.2011 klo 12.15, uusinta la 15.1. klo 15.40

Rintaman poliisi

´Rintaman poliisin`valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirja piirtää niin Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta kuin Olavi Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua inhorealistisemman kuvan jatkosodasta.

Ensi kertaa 70 vuotta sitten alkanutta jatkosotaa tarkastellaan sisäisen turvallisuuden näkökulmasta: niin karkureita, vakoojia, kenttäoikeuksia ja teloituksia kuin omien valvontaa. Päivittäin koko sodan ajalta alun hurmasta katkeraan loppuun.

Karun jäyhän päiväkirjan toimittanutta everstiluutnantti Jarmo Niemistä Maanpuolustuskorkeakoulusta haastattelee Esa Aallas

KUUNTELE toistaiseksi
Lataa mp3 | Tilaa podcast

Rintaman poliisi

KUUNTELE toistaiseksi
Lataa mp3 | Tilaa podcastTweet

Juhani Putkinen
Uusi Suomi
Puheenvuoro

…

Nopea eteneminen ajoi hyvin taistelleita joukkoja aivan näännyksiin ja lopulta myös joukkokieltäytymisiin – jotka taas johtivat ankariin rangaistuksiin. Rangaistuksista ja miesten kunnosta kertoo päiväkirjassaan Taavetti Heikkinen, jonka päiväkirjan Jarmo Nieminen on toimittanut kirjaksi Rintaman poliisi. Kirja-arvostelu löytyy täältä.

…

http://jussina.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58176-sotilas-tarvitsee-lepoa-hanta-ei-saa-ajaa-loppuunTweet

Juhani Putkinen
Puheenvuoro
Uusi Suomi

Uuden Suomen blogisti everstiluutnantti Jarmo Nieminen on toimittanut kirjan Taavetti Heikkinen Rintaman poliisi.

Niemisen toimittama kirja perustuu 11.Divisioonan esikunnan yhteydessä toimineen poliisin, päämajan alaisen valvontaupseerin, reserviluutnantti Taavetti Heikkisen sotapäiväkirjaan Jatkosodanlähes koko ajalta, paitsi kesän 1944 taistelut, jolloin Heikkinen oli jo Mikkelissä.

Erityisen ansiokasta kirjassa on, että Jarmo esittää päiväkirjan mahdollisimman autenttisena – sensuroimatta esim. sanaa “ryssä” tai edes Heikkisen kirjoittamaa “saatanan ryssä”, tai ryssistä käytettyjä nimityksiä “saatanan koirat” ja “siat”. Autenttinen on autenttista ja sensurointi on valhetta.

Tällainen juuri tapahtumien aikana kirjoitettu on erittäin arvokasta – vaikka onkin vain yhden reserviluutnantin näkemyksiä ja tuntemuksia, mutta se on juuri hänen tuntojaan tapahtumahetkellä eikä esimerkiksi muistelua vuosikymmeniä myöhemmin. Tietenkin se myöhempikin muistelu on arvokasta ja tärkeää, mutta aika vie tarkkuuden ja tuo virheitä. Helposti sekoittuu fakta ja fiktio.

Everstiluutnantti Nieminen on ansiokkaasti lisännyt viitteitä antaen lisätietoja mm. henkilöistä, yhtymistä ja joukko-osastoista. Viitteet eivät häiritse varsinaista päiväkirjan sisältöä, mutta halukkaat saavat helposti selvennystä ja/tai lisätietoja. Viitteet ovat nähdäkseni täyttä asiaa, vaikka itse olisin ehkä kertonut jostakin asiasta hieman toisin tai enemmän.

Liitteeksi Jarmo on kirjoittanut yleisesityksen 11.D sotatiestä. Sekin on ihan hyvä – voisi melkein luulla, että Jarmo olisi sotahistorioitsija ja kirjoittanut jotakin muutakin kuin US:n blogiin “lumisodista” Helsingissä. 

…

Joka tapauksessa Jarmo Nieminen on tehnyt “sotahistoriallisen urotyön” toimittaessaan tämän kirjan. Kiitos Jarmo! Suosittelen kirjaa lämpimästi.

http://jussina.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58061-nyt-se-on-sitten-luettu-jarmo-nieminenTweet

4.1.2011 16:01 Jussi Niinistö 1 kommentti

Joululomalla oli aikaa lukea. Ohessa arvio yhdestä viime syksyn puhutuimmista sotakirjoista.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen päiväkirjat, jotka tarjoavat autenttisen kurkistusaukon valvontaupseerin toimintaan jatkosodassa. Päämajan alaisista valvonta- eli vastavakoilutehtävistä ei ole aikaisemmin paljoa kirjoitettu, sillä valvontaosaston asiakirjat tuhottiin sodan päättyessä.

Heikkisen päiväkirja Rintaman poliisi kertoo koruttomalla tavalla muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä keskipohjalaisista kootun, jääkärieversti ”Kylmä-Kalle” Heiskasen johtaman 11. Divisioonan osalta.

Kirja kertoo myös loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien kohtaloista unohtamatta kotikommunistien ja purnaajien palauttamista ruotuun. Vastavakoilu iski, kenttäoikeus toimi ja Heikkinen kirjasi tuntonsa kuulusteluista ja tuomioista tuoreeltaan.

Riemusta synkkyyteen

Taavetti Heikkinen (1906–1969) oli ylikonstaapeli, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattajajäsen. Niinpä Suomen armeijan eteneminen Itä-Karjalaan oli hänelle aluksi riemukulkua, kuten hän esimerkiksi kirjoitti 1. lokakuuta 1941 Petroskoin valtauksen jälkeen:

”Pysähdyimme ja kiitin hiljaisena Jumalaa, joka on sallinut minun elää tähän päivään saakka ja nähdä tämän, joka on ollut elämäni suurin unelma.”

Sodan pitkittyessä tunnelmat päiväkirjan lehdillä tylsistyvät ja synkistyvät. Illuusiot karisevat, ”V-käyrä” nousee ja luutnantti Heikkinen on palaa loppuun. Hän raapustaa 21. tammikuuta 1944 seuraavaa:

”Olen väsynyt, niin suunnattoman väsynyt tähän sotaan ja kaikkeen pelleilyyn täällä.”

Vaihtelua asemasodan aikaiseen arkeen tuo lähinnä saunominen. Arki taas muuttuu juhlaksi, kun aseveli tuo lomalta alkoholia, useimmiten pöytäviinaa, joka porukalla nautitaan.

Sota on sotaa

Päiväkirja oli virkatoimissaan tunnollisen, tarvittaessa kovaotteisen sotapoliisin varoventtiili: höyryjen päästäminen kirjoittamalla toimi terapiana. Rintaman poliisi ei realistisuudessaan ole mikään tavanomainen sotakirja saati sankaritarina, eikä se siten ole aina miellyttävää luettavaa.

Valvontaupseeri Taavetti Heikkinen kirjasi tapahtumat sellaisina kuin hän ne näki ja koki, ilman jälkiviisastelua. Jarmo Nieminen on tehnyt esimerkillisen huolellista ja asiantuntevaa työtä taustoittaessaan sotadokumentin merkintöjä monin eri tavoin.

Kirjan liitteenä on kuvaus 11. Divisioonan sotatiestä. Lähdeluettelosta tosin uupuu allekirjoittaneen väitöskirja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleesta, joka sentään toimi hyökkäysvaiheessa yhtenä ”Iskevän kiilan” rykmentinkomentajista (JR 29).

Vakava asian harrastaja saa Heikkisen päiväkirjamerkinnöistä enemmän irti, jos niitä lukee vertaillen Heikkisen aseveljen, samaan telttakuntaan kuuluneen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjojen (2003) kanssa. Nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan ja osaltaan hyödyttävät jatkosodan historiantutkimusta.

Kirjan tiedot

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941–1944. Toimittanut Jarmo Nieminen.

Ajatus Kirjat/Gummerus Kustannus Oy 2010. 364 sivua.

Lisätietoa kirjasta sen toimittajan nettisivuilla www.jarmonieminen.fi/historia.

Tweet

Historiallisena dokumenttina valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjaan pohjaava teos suomalaisesta rintamapoliisista on vertaansa vailla oleva kuvaus sodan arjesta.

“Ukko otettiin säilytyspaikastaan sotapoliisien korsusta, jossa hän poikien kertoman mukaan oli nukkunut yön sikeästi, ja saatettiin noin 100 metrin päähän puron varteen kuuden kiväärillä varustetun sotapoliisin edellä.

Pari kuvaa otettiin. Täyty ihailla sitä rauhallisuutta vai oliko se tylsyyttä, jolla mies suhtautui asiaan. Kyllä tämäkin on joulu; aattona kenttäoikeus ja kuolemantuomio, joka jouluaamuna on pantava täytäntöön.” (Päiväkirjasta 25.12. 1941)

Välillä valvontaupseerin pää meinaa räjähtää – hän tuskailee, ettei pysty kontrolloimaan itseään – hän, jonka tulisi valvoa muita. Rintamakarkureiden ja vakoilijoiden karut kohtalot syöpyvät ikuisiksi muistoiksi valvontaupseerin ja muiden sodan “hermokeskuksessa” työskennelleiden mieliin.

Jouluinen episodi “suomea puhuvan ryssän” teloituksineen on vain yksi muiden joukossa.

Lakonisuudessaan ja tuskaisuudessaan valvontaupseerin päiväkirja on viiltävän inhorealistinen dokumentti sodan kauhuista – omalla tavallaan kirja on suorastaan jatkosodan sosiaalipornoa. Tätä kirjaa ei voi suositella ainakaan miellyttäviä nojatuolielämyksiä hakevalle.

Kirjan arvo piilee siinä, että lukija pääsee näkemään sodan kauhut silmästä silmään Taavetti Heikkisen muistiinpanojen kautta.

Päivämäärät vierivät eteenpäin. Vain harvoin on aihetta iloon. Eräs tällainen ilonhetki koittaa sodan loppupuolella, kun Heikkinen siirretään päämajaan. Hän saa vappuna 1944 tulla “elävänä kotiin” ja nähdä lapsensa. Loppusota on suhteellisen turvattua aikaa.

Historiallisena dokumenttina teos on vertaansa vailla oleva kuvaus kuristavan ahdistavasta sodan arjesta – sellaisesta elämästä jota kukaan ei varmasti haluaisi omalle kohdalleen koskaan tai missään olosuhteissa. Sodan glorifionti karisee viimeistään tätä lukiessa.

Vihollinenkin on ihminen, mutta sodassa hänen ajattelemisensa tai ihmisarvon antaminen hänelle on käytännössä kielletty. Kirjassa “lievät tapaukset” joutuvat suomalaisiin keskitysleireihin ja vakavammat saavat sotaoikeuden jälkeen kutsun tuonpuoleiseen.

Vierestä seuranneiden henkisestä huollosta ei käytännössä vastaa kukaan.

Kirjasta on kohistu pitkin syksyä suomalaisten historianystävien lukupiireissä.

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi – valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944. Toim. Jarmo Nieminen. Ajatus Kirjat 2010.Tweet

Historiallisena dokumenttina valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjaan pohjaava teos suomalaisesta rintamapoliisista on vertaansa vailla oleva kuvaus sodan arjesta.

“Ukko otettiin säilytyspaikastaan sotapoliisien korsusta, jossa hän poikien kertoman mukaan oli nukkunut yön sikeästi, ja saatettiin noin 100 metrin päähän puron varteen kuuden kiväärillä varustetun sotapoliisin edellä.

Ukko käveli rauhallisesti edellä, ei edes taakseen vilkaissut ja meni käskystä ketterästi puronuoman yli noin 20 metrin päähän teloitusryhmästä, ja kun hänelle ilmoitettiin, että kuolemantuomio pannaan käytäntöön ampumalla yhteislaukauksella, sanoin hän: “Tehkää mitä tahdotte”.

Luutnantti Tammivuori kehotti häntä rukoilemaan, johon hän sanoi jo rukoilleensa. Hänet ammuttiin yhteislaukauksella kello 8.52. Vaikka pari luotia osui päähän, korisi hän vielä tovin, joten oli pari kertaa ammuttava pistoolilla päähän. Hänet haudattiin siihen paikkaan.

Pari kuvaa otettiin. Täyty ihailla sitä rauhallisuutta vai oliko se tylsyyttä, jolla mies suhtautui asiaan. Kyllä tämäkin on joulu; aattona kenttäoikeus ja kuolemantuomio, joka jouluaamuna on pantava täytäntöön.” (Päiväkirjasta 25.12. 1941)

Välillä valvontaupseerin pää meinaa räjähtää – hän tuskailee, ettei pysty kontrolloimaan itseään – hän, jonka tulisi valvoa muita. Rintamakarkureiden ja vakoilijoiden karut kohtalot syöpyvät ikuisiksi muistoiksi valvontaupseerin ja muiden sodan “hermokeskuksessa” työskennelleiden mieliin.

Jouluinen episodi “suomea puhuvan ryssän” teloituksineen on vain yksi muiden joukossa.

Lakonisuudessaan ja tuskaisuudessaan valvontaupseerin päiväkirja on viiltävän inhorealistinen dokumentti sodan kauhuista – omalla tavallaan kirja on suorastaan jatkosodan sosiaalipornoa. Tätä kirjaa ei voi suositella ainakaan miellyttäviä nojatuolielämyksiä hakevalle.

Kirjan arvo piilee siinä, että lukija pääsee näkemään sodan kauhut silmästä silmään Taavetti Heikkisen muistiinpanojen kautta.

Päivämäärät vierivät eteenpäin. Vain harvoin on aihetta iloon. Eräs tällainen ilonhetki koittaa sodan loppupuolella, kun Heikkinen siirretään päämajaan. Hän saa vappuna 1944 tulla “elävänä kotiin” ja nähdä lapsensa. Loppusota on suhteellisen turvattua aikaa.

Historiallisena dokumenttina teos on vertaansa vailla oleva kuvaus kuristavan ahdistavasta sodan arjesta – sellaisesta elämästä jota kukaan ei varmasti haluaisi omalle kohdalleen koskaan tai missään olosuhteissa. Sodan glorifionti karisee viimeistään tätä lukiessa.

Vihollinenkin on ihminen, mutta sodassa hänen ajattelemisensa tai ihmisarvon antaminen hänelle on käytännössä kielletty. Kirjassa “lievät tapaukset” joutuvat suomalaisiin keskitysleireihin ja vakavammat saavat sotaoikeuden jälkeen kutsun tuonpuoleiseen.

Vierestä seuranneiden henkisestä huollosta ei käytännössä vastaa kukaan.

Kirjasta on kohistu pitkin syksyä suomalaisten historianystävien lukupiireissä.

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi – valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944. Toim. Jarmo Nieminen. Ajatus Kirjat 2010.

Pekka Tuomikoski

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=45410:qvaikka-pari-luotia-osui-paeaehaen-korisi-haen-vielaeq-&catid=12:tiede-paeaeuutinen-&Itemid=7Tweet

Sampo Ahto

Kirjat

Kun hengen kapasiteettia koeteltiin

Heikkinen, Taavetti: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944, toimittanut Jarmo Nieminen.

Ajatus Kirjat, Juva 20I0, 364 sivua. ISBN 978-95/-20-7999-5.

Ylikonstaapeli Taavetti Heikkinen, jonka virkaura sotien jälkeen jatkui Hirven­salmen piirin nimismieheksi, näkyy olleen tunnollinen mies, kuten poliisista sopii olettaakin. Todisteena siitä on hänen henkilökohtainen sotapäiväkirjansa, jota hän kaikista vaivoista huolimatta jaksoi pitää koko sen ajan, kun hän palveli rintamal­la 11. Divisioonassa. Se tarkoittaa ajanjaksoa ke­säkuusta 1941 heinäkuun lopulle 1944.

Tällaiset päiväkirjat ovat jo sellaisinaan arvokkaita dokumentteja ja joskus niistä on lukunautinnoksi­kin, jos niiden pitäjällä on ollut kykyä tuottaa taso­kasta tekstiä. Niin sanottua toimittamista ne kuitenkin yleensä vaativat, jotta lukija saisi niistä mahdollisimman paljon irti. Taustoja olisi jol­lain tavoin selvitettävä luki­jalle, mahdolliset lyhenteet ja unohduksiin jääneet ter­mit olisi avattava, tekstissä mainitut henkilöt olisi esiteltävä ainakin lyhyesti jne. Päiväkirjan pitäjille tällaiset asiat ovat olleet itsestään selviä, joten he harvoin ovat vaivautuneet niistä kirjoitta­maan.

Onneksi Heikkisen päivä­kirjojen toimittajakin, evers­tiluutnantti Jarmo Nieminen näkyy olevan tunnollista la­jia. Hän on todella puurtanut toimittamistyössään, ja jälki näkyy. Perustiedot vähäisis­täkin henkilöistä on kaivettu jostain esiin, ja moni muuten arvoituksellinen tapahtuma saa selityksensä tai aina­kin täydennyksen Niemisen laatimissa alaviitteissä. Ta­pahtumien tausta samoin kuin päiväkirjan tie pöy­tälaatikosta pölyttymästä painetuksi kirjaksi ja myös Heikkisen elämän kuvaus löytyvät omista erillisistä lu­vuista. Harvoin näkee, että toimittamistyöhön on pa­nostettu näin paljon.

Poliisimies Heikkinen oli reservinupseeri mutta sijoi­tus ei ollut tavallinen, sillä siviilivirkansa vuoksi hän

toimi valvontaupseerina. Valvontamiesten tehtävistä ei ole paljoa puhuttu ja vai­kea niistä on ollutkin asiaa puhua, sillä arkaluontoisina pidetyt päämajan valvon­taosaston paperit tuhottiin pääosin sodan päättyessä. JoukoilIekaan ei suuremmin kerrottu, että niiden organi­saatiossa pelasi sellainen­kin asia kuin valvonta. Sen kaltainen toiminta herät­tää muutenkin epäluuloja kyttäämisestä ja varsinkin sodan oloissa maaperä on hedelmällinen monenlaisille tarinoille.

Valvontaan kuului muun muassa mielialan seuraami­nen, kirjesensuuri, vakoilijoi­den pidättäminen, siviilivä­estön tarkkailu, karkureiden käsittely, kommunistien pal­jastaminen ja marinoilIaan puolustustahtoon kielteisesi vaikuttaneiden henkilöiden järjestykseen saattaminen. Tällainen toiminta ei sodan ajan armeijoissa ole vältettä­vissä, mutta harva sitä pitää miellyttävänä ja pahimmil­laan se oli eräissä valtioissa vainoharhaista “kansanvi­hollisten” jahtaamista.

Ei pitänyt Heikkinenkään työstään, vaikka hänellä re­servinupseerina, suojelus­kuntalaisena, AKS:n jäsene­nä ja varsinkin poliisimiehe­nä olisi luullut riittävän kes­tävyyttä pitkäaikaiseenkin toimintaan ihmis- ja tässä tapauksessa sotilaselämän kääntöpuolella. Tai ehkä hä­nellä riittikin, mutta se ei näy hänen päiväkirjassaan. Ehkä hän piti todelliset ajatuksen­sa sisällään ja oli ulospäin sellainen kivikasvo kuin hänen asemassaan kuului olla. Tästä voisivat kertoa vain ulkopuoliset, joita kui­tenkaan keskuudessamme ei enää ole. Aika hyvänä to­distuksena voidaan silti pi­tää Heikkisestä sodan pää­tyttyä laadittua erinomaista upseeriarvostelua. Jos hän ääneen olisi tuonut julki sen, mitä hän uskoi päiväkirjaI­leen, hänet olisi kaiketi pitä­nyt sijoittaa vihoviimeisten marmattajien joukkoon.

Surkeaa voivottelua päiväkirja nimittäin suurim­malta osaltaan on. Aino­astaan alkupuolelta löytyy myönteistä mielialaa, kun Heikkinen sai olla mukana vapauttamassa Neuvosto­liiton meiltä ryöstämää Kar­jalaa tai kokea rajan takana Itä-Karjalassa AKS:läisenä omaksumansa Suur-Suo­mi-ajatuksen toteutumista. Loppusyksystä 1941 alka­en myönteiset tuntemukset ovat kirjan sivuilla harvinai­sia välähdyksiä ja hallitse­vaksi käyvät ajatukset tyy­liin “Voi, kun loppuisi tämä paska homma ja koko sota ja pääsisi kotiin”.

Tuohon tapaan taisivat Mannerheim mukaan lu­ettuina ajatella useimmat muutkin. Henkiseltä kes­tävyydeltään heikot olivat kovilla eivätkä kaikki kestä­neetkään. Seurauksena oli kieltäytymisiä, karkuruutta ja muuta ikävää, mitä valvon­takoneisto joutui sitten sel­vittämään. Raskasta se oli, kun omakin mieli kapinoi, kuten Heikkinen toteaa.

Sanomattakin on selvää, että päiväkirjat kertovat hyvin paljon siitä, millai­nen henkilö kirjoittaja itse on ollut. Heikkisen kirjasta selviää ainakin se, millai­sista ihmisistä hän ei ole pitänyt. Sellaisia ovat olleet aktiiviupseerit, ansioitta kunniamerkkejä saaneet (Heikkisen mukaan), Heik­kistä nopeammin ylennetyt (Heikkisen mukaan per­seennuolijatyyppejä), rinta­malotat (saa aina passata, kirkuvat jos näkevät sisilis­konkin), saksalaiset (paska­folk) ja tietenkin venäläiset (olisi paras, kun marssittaisi ne Syvärin yli ja kovaääni­sellä huutaisi ryssän linjoIl­le, että omia tulee, ampu­kaa, jos tykkäätte, ja sen jälkeen patukkaa pepu lie ja mars, mars. Sillä niistä pääsisi). Lukijan on vaikea nähdä, oliko oma perhettä lukuun ottamatta yhtään ih­misryhmää, josta Heikkinen olisi pitänyt.

Kirjoittaja ei siis vaikuta erityisen miellyttävältä mie­heltä enkä olisi halunnut joutua hänen kuulustelta­vakseen. “Täytyi lyödä lu­jasti ja melko kauan ennen kuin tunnusti”, Heikkinen kirjoittaa erään vakoilijan käsittelystä.

Epäilyksiä Heikkisen to­dennäköisesti hankalasta luonteesta lisää se, että ma­rinoistaan huolimatta hän eli oloissa, joita etulinjan soturi olisi kadehtinut. Hengenme­non vaara oli tietenkin joka­päiväinen silläkin alueella, missä divisioonan esikun­ta sijaitsi, ruoka oli enim­mäkseen yksitoikkoista ja syöpäläisistäkin oli ajoittain kiusaa. Vuoden 1941 telt­tavaihetta lukuun ottamat­ta asuintilat olivat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvät, nälkää ei tarvinnut nähdä, saunomiseen oli tilaisuus ja – uskomatonta kyllä – ko­tilomalle Heikkinen näyttää päässeen suunnilleen joka toinen kuukausi.

Suurin kiusa näyttää ol­leen kuitenkin toimettomuus ja siitä aiheutunut kyllästy­neisyys. “Samanlainen kuin muutkin päivät. Makuuta ja illalla pokeria”, “Saunapäivä. Muutoin mahdollisimman ikävä päivä kuten muutkin” ja “Kyllä olen kuolemanvä­synyt tähän hommaan ja koko sotaan. Kukaan ihmi­nen ei arvaa, kuinka väsynyt olen”.

En tiedä, onko minun iässäni enää paljoa mieltä yrittää oppia uutta, mutta sellainen halu minussa kui­tenkin on säilynyt, ja niin­pä luen sotakirjojakin sillä silmällä, että niistä löytyisi jotain itselleni jo tarpeetto­maksi käyneen ammattitai­don kasvattamiseksi. Erään asian Heikkiseltä opinkin tai tarkemmin sanottuna sain lujaa vahvistusta jo aikaisemmin tietämälleni. Joukon taisteluarvon säi­lymisen pahimpia vihollisia on joutilaisuus. Tietenkin myös sen vastakohta eli liiallisten ponnistelujen ai­heuttama uupumus laskee taisteluarvoa, mutta se ei tarkoita sitä, että niin sa­nottu lepo olisi pelkästään hyväksi.

Heikkisen päiväkirjamer­kinnöistä näkyy hyvin, miten jatkosodan vuosia kestänyt asemasotavaihe johti hä­nenkin kohdallaan eräänlai­seen henkiseen tylsistymi­seen. Heikkisen ulkonaiseen käyttäytymiseen se ehkä ei suuremmin vaikuttanut, mutta valtaosa hänen työs­tään oli kuitenkin se heikois­sa yksilöissä aiheuttamien jälkien paikkaamista.

Ongelma oli ja on vaikea, eikä suomalaista paljoa loh­duta, että saman ongelman ovat kokeneet muutkin ar­meijat. Heikkisen kirjaa on hyvä lukea tästä näkökul­masta samalla pohtien, mi­ten tällainen ongelma olisi kohdattava. Siinä määrin pitkäveteistä luettavaa nämä Heikkisen itseään toistavat merkinnät ovat, että jos lu­kija jaksaa ne kaikki kahlata lävitse, hän ainakin voi hen­kilökohtaisesti katsoa kestä­vänsä melkoisen

SAL 1212010Tweet

Kirja-arvostelu
Seppo Simola

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi– valvontaupseerin päiväkirja 1941 –1944, Ajatus Kirjat, 2010, 364 s. Toimittanut Jarmo Nieminen.

Aluksi on syytä kiittää viitseliästä toimitustyötä.Päiväkirjassa esiintyvien henkilöiden taustat on jaksettu selvittääja heistä on viiteteksteissä pienet luonnehdinnat. Kirjan toimittaneen ye-everstiluutnantti Jarmo Niemisen käsialaa on myös taustoja havainnollisesti valottava esipuhe.

Myös pääsisältöä seuraava liiteosa ansaitsee kiitokset. Siinä on mm. kerrottu 11. Divisioonan taisteluista, joihin Heikkinen päiväkirjassaan viittaa.Viitteiden lisäksi jälkiosassa on lähdeluetteloja kunnollinen henkilöhakemisto. Kirjassa on runsas kuvitus, mutta sen tekninen laatu on heikko, koska kuvat ovat tekstin seassa eivätkä erillisenä valokuvaliitteenä, jolloin ne olisi voitu painaa kiiltävälle paperille.

Kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että päiväkirjaa pitänyt luutnantti (toukokuussa 1944 kapteeni) Taavetti Heikkinen oli ainutlaatuisella näköalapaikalla divisioonan valvontaupseerina. Hänen tehtäviinsä kuului mm. mielialatiedustelu, erilaisten kieltäytymis- ja karkaamishankkeiden selvittely sekä vakoilijoiksi epäiltyjen tutkinta ja kuulustelu. Siviiliammatiltaan Heikkinen oli poliisi Mikkelin läheltä Otavasta.

Heikkinen oli sijoitettu eversti Kaarlo Heiskasen 11. Divisioonaan eli Iskevään Kiilaan. Siihen kuuluivat jalkaväkirykmentteinä JR 8, JR 29 ja JR 50. Ensin mainittu tunnetaan Tuntemattoman sotilaan rykmenttinä. Paljon tuttua Heikkisen hyökkäysvaiheen kuvauksessa onkin. Asiaa tuntevan lukijan on helppolinkitä tapahtumia Linnan romaaniin.

Valvontaupseerit joutuivat tekemisiin sodan nurjan puolen kanssa, eikä sitä ole sensuroitu päiväkirjasta toimitusvaiheessakaan. Aineisto on siis harvinaista. Tämän tyyppinen materiaali kun varsin usein tuhottiin sodan loppuvaiheessa.

Hyökkäysvaiheessa oli kieltäytymistapauksia, mutta ne eivät olleet luonteeltaanpoliittisia, vaan usein silkasta uupumuksesta johtuvia. Erityisesti JR 29 oli monesti kovilla ja Heikkinen kuvaakin eräässä vaiheessa rykmentin nuoria sotureita parrakkaiksi rääsyläisiksi. Rykmentti ajettiin voimiltaan välillä lähes loppuun. Sota ei totisesti ollut ”paraatimarssia Uraliin”!

Sodan pitkittyessä tutkittavaksi tulivat varkaudet, myöhästymiset, karkaamiset ja tappelut. Muutama ampumatapauskin tuli eteen kun Heikkinen istui kenttäoikeuden upseerijäsenenä. Jos rintamalla avasi suunsa väärällä tavalla tai väärässä paikassa, niin saattoi yllättävän helposti päätyä kaltereiden taakse. Heikkistä itseäänkin hirvitti, kuinka kenttäoikeuden piti lain nojalla tuhota joidenkin nuorten, perheellisten miesten elämä sinänsä vähäpätöisen tapauksen takia määräämällä kuritushuonerangaistus.

Sodan nurjaa puolta edustivat myösne ammutut sotavangit, joita ei ”viitsitty”lähteä kuljettamaan taaksepäin. Karmealla tavalla ikimuistoinen oli eräille sotilaspoliiseille ja sotatuomarille joulu 1941, kun jouluaamuna pantiin toimeen erään vakoojaksi paljastuneen alkuperäisväestöön kuuluvan miehen kuolemantuomio. Heikkinen kuvaa tapahtuman varsin yksityiskohtaisesti.

Kurjuuden vastapainona rintamaelämäoli loikoilua, saunomista, juhlintaa,  kortinpeluuta, päivystysvuoroja sekä raporttien kirjoittamista. Lomalta palaavien mukana saatiin viinaa ja muita siviilituliaisia. Sodan arkea varjosti huoli kotiväestä, kuten muillakin perheellisillä rintamasotilailla. Divisioonan esikunnassa upseerin sota oli toisenlaista kuin pataljoonien kuraportaassa. Hyökkäysvaihe merkitsi loputtomilta tuntuvia majan muuttoja, ja Heikkinen teettikin sotakirstun niitä helpottamaan. Esikunta siirtyi sentään autoilla, kun etulinjan taistelijat marssivat pitkin Aunuksen pölyisiä tai kuraisia teitä. Asemasotavaiheen Heikkinen palveli keskisellä Syvärillä.

Lomat pyörivät esikunnassa aivan toisella tavalla kuin rintamajoukoissa ja kotiin saattoi välillä soittaa. Silti sota alkoi pitkittyessään käydä raskaaksi Heikkisellekin. Monet kerrat hän purki turhautumistaan ja henkistä kuormaansa päiväkirjoissaan. Juuri ennen kesän1944 dramaattisia tapahtumia Heikkinen sai siirron kotipuoleen ja kauan kaipaamansa kapteeniylennyksen.

Autenttiset sotapäiväkirjat ovat ainamielenkiintoisia. Esikuntaelämän kuvaamisesta tulee mieleen Olavi PaavolaisenSynkkä yksinpuhelu, mutta Heikkinen ei ollut kuitenkaan samalla tavalla tietovirtojen äärellä kuin TK-miehet, eikä hänellä ollut samanlaisia valmiuksia analysoida suursodan tapahtumia päiväkirjoihinsa kuin Paavolaisella. Paljon uutta tietoa sodan kulissien takaa kirjasta kuitenkin saa.

Seppo SimolaTweet

Tweet

Luotetuista luotetuin

Kirjat
Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi,
toimittanut Jarmo Nieminen,
Ajatus 2010, 364 sivua.

SOTAKIRJALLISUUTEMME  on saanut ainutlaatuisen dokumentaarisen lisän. Mikkeliläisen Taavetti Heikkisen vuosina 1941–44 pitämä valvontaupseerin päiväkirja Kaarlo Heiskasen 11. Divisioonassa on autenttisuudessaan järisyttävä todistus sodan arjesta ja julmuudesta, mutta samalla pimeimmilläkin hetkillä jaksamisesta.

Rintaman poliisi -kirja on nimetty klassikoksi heti ilmestyttyään. Ansio perustuu Heikkisen ”luotettavista luotettavimman” asemaan päämajan alaisena upseerina ja rehelliseen havaintojen kirjaamiseen jälkipolville, ilman sensuuria.

Rauhan tultua Taavetti Heikkinen työskenteli komisariona Mikkelissä.

Tekstin arvoa korostaa se, että rintamalla toimineiden 300 valvontaupseerin aineistoista valtaosa joko tuhottiin tai siirrettiin maasta Stella Polaris -operaatiossa sodan jälkeen.

HEIKKISEN SOTA oli sisäisestä turvallisuudesta huolehtimista ja vastavakoilua. Hänen tehtävänään oli seurata joukon mielialoja ja pitää komentajat tietoisina tilanteesta. Lisäksi Heikkisen piti muun muassa ottaa haltuun pidätetyt vakoojat, hoitaa alustavat kuulustelut sekä toimia sotaoikeuden jäsenenä. Päiväkirjat antavat uutta tietoa ”Kylmä-Kallen” divisioonan ja Linnan Tuntemattoman sotilaan rykmenttien kärsimyksistä, juhlahetkistä ja arjesta.

Jatkosodan alku oli Heikkiselle talvisodan revanssin julistus, sykähdyttävä tilanne. Päiväkirja 22.6.41: ”Aamulla kuultiin radiosta Hitlerin sodanjulistus….. Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa.”  6.helmikuuta 1953 tehty lisäys – Kyllä se olikin ”juhla” – kertoo, miten täysin 1 020 rintamapäivää muutti 30-luvun suojeluskuntalaisen maailmankuvan.

KIRJAN SIVUT vilisevät mukana olleille tuttuja paikkojen nimiä. ”Istun tässä Lemetin taistelukentällä… huomenna saan nähdä kuuluisan Ruhtinaanmäen, jossa niin moni Mikkelin seutulainen sai sankarikuoleman.” (19.7.41).

Päiväkirja on paikoin julmaa luettavaa.

Väliotsikot kertovat, mitä elämä oli rintamalla. ”Mäellä oli toistasataa ryssän raatoa – Saksalaiset ovat reippaita, mutta korpisotaan eivät pysty – Jouluaamun teloitus – Panostettu ruumis – Sotilaskarkureita kaikkialla – kuolemanrangaistus mahdollinen – Kauneus luonnossa, pimeys sielussa.” Päiväkirja on paikoin julmaa luettavaa, mutta uskottavasti esiin tulee myös toisenlainen sota, jossa kalastellaan ja ravustetaan, metsästetään, urheillaan, urakoidaan mottimetsässä, pelataan korttia, ryypätään ja saunotaan.

ASEMASODAN väsymys. ”Yhtä tylsää koko elämä. Kevät näyttää alkavan hiljalleen tulla, mutta eipä se paljoa ilahduta. Väsyttää. Kaikkeen kyllästyminen, ääretön kyllästyminen vallalla.( 2.4.43)”

Herroista ei piitattu. Divisioonissa kävi kansanedustajia. Huvimatka keskellä kiireisintä kesää. Olisivat tuotantokamppailussa eivätkä täällä maleksisi. (25.8.42)”

Valvontaupseerin tehtävä ei ollut helppo, ”päämajan urkkijoihin” suhtauduttiin varauksellisesti. ”Vakoojat ammutaan, ei teitä tarvita”, totesi esikuntapäällikkö Heikkiselle tämän ilmoittautuessa divisioonassa. Kenttäoikeutta kuitenkin tarvittiin langettamaan sota-ajan lain mukaisia rangaistuksia. ”

Kenttäoikeuden jäsenenä. Oli kymmenen juttua: varkaus, pahoinpitelyjä, juopumuksia, lomalta myöhästymisiä, petos, pari itsensä silpomista, joista toinen oli aivan lapsen näköinen 19-vuotias poikanen. Säälitti antaa 8 kk. vankeutta, mutta minkäs laille voi. (20.4.43)” Sota päättyi. ”Juna toi hiljakseen kohti kotia. Se on kuitenkin tapahtunut. Siis elävänä kotiin. (1.5.44)”

Rauhan tultua nelilapsisen perheen isä Taavetti Heikkinen työskenteli komisariona Mikkelissä. Vuonna 1952 hänet nimitettiin Hirvensalmen nimismieheksi, josta virasta hän siirtyi eläkkeelle vuonna 1966.

Kolme vuotta myöhemmin hän kuoli arvostettuna kunnallismiehenä 63 vuoden iässä. Taavetti Heikkinen siunattiin haudan lepoon Hirvensalmella juhlallisin poliisimenoin.

Ari Valjakka

Osarajärvellä. Nuotion vasemmalla puolella ovat sotatuomari Paavo Alkio, valvontaupseeri Taavetti Heikkinen ja Oikeusupseeri Osmo Oittinen. Oikealla puolella istuu lähettiupseeri Yrjö Nurmela ja hänen takanaan on valistusupseeri Heikki Haavio. Kuvitusta kirjasta Rintaman poliisi.

Tweet

http://www.vantaansanomat.fi/Kulttuuri/Kirja-arvostelut/Ikava-on-niin-suunnattomastiTweet

Taavetti Heikkinen is the second from the left in this picture from Osarajärvi in Hyrsylä in August 1941.

By Veli-Pekka Leppänen

The testimonial power of the best diaries lies in immediate and regular entries, which give the reader a feel of authenticity of the situations and experiences. The diary of Taavetti Heikkinen, who served as a supervision officer at the Syväri front in the Continuation War belongs to this small elite. The diary has now been published as a book under the title Rintaman poliisi.Valvontaupseerin päiväkirjat 1941-1944 (“Policeman on the Front. The Diaries of a Supervision Officer, 1941-1944″).

The book is stunning as an undoctored piece of evidence that was completely unfiltered by any wartime censors.

Heikkinen wrote about events soon after they happened – events that later were transformed into taboos that were whispered about at most.

These included summary executions of prisoners of war, mass refusals to obey orders, conflicts between active and reserve officers and between officers and enlisted men, bloodcurdling punishments, and concentration camp conditions for Russian civilians in detention.

The most depressing account was that of a senile old Karelian man who was convicted of espionage and executed on Christmas morning in 1941. “There would not be anyone so callous that he would not remember it on every Christmas from now on”, Heikkinen writes after the execution, “although all kinds of things have been seen here already.”

South Savo native Taavetti Heikkinen (1906-1969) was a police officer in his civilian life.

He served as an officer of the supervisory division of Finnish military headquarters, and was responsible for counter-espionage and internal security in the 11th division headed by Colonel Kaarlo A. Heiskanen.

Heiskanen, a recipient of the Mannerheim Cross, who was promoted to the rank of general, was later named Chief of Defence in the 1950s.

Heikkinen’s sensitive and disagreeable tasks included monitoring and reporting on morale, as well as investigating, trying, and sentencing those suspected of counter-propaganda and espionage.

Thanks to his position, he had access to an unusual amount of information and material.

Heikkinen was a supporting member of the right-leaning Academic Karelia Society (AKS), and at the beginning of the war he still harboured dreams of a new border for a “Greater Finland”, reaching far to the east of the previous frontier line

Consequently, he cannot be seen as someone who would have wished to colour the events of the war in deliberately negative tones.

Time is what eventually changed his perspective.

He was quite enthusiastic at the beginning.

“The people of Finland do not yet understand what a great celebration is beginning”, he wrote in an entry on June 22nd, 1941, as Finnish troops advanced eastwards in apparently unstoppable fashion..

On August 15th he continued: “We had a deep discussion on the borders of the ‘New Europe’, the leading state, and of Finland’s position in it”.

Four days later he wrote: “Greater Finland demands much of us again.”

However, just three months later, he already had to report on the imposition of numerous sentences for desertion:

“A total of about 200 years of hard labour were handed out to 65 men. This war turned out to be quite miserable.”

Heikkinen says that the men had definitely not been influenced by communist agitators, although two men were sentenced elsewhere for incitement.

When the advance of the front ground to a halt, it fed a sense of disgust, anger, and war-weariness.

In the winter of 1942, Heikkinen complained how difficult it was for him, a morale policeman, to keep himself in positive spirits.

In the spring of 1944 things looked extremely bleak.

“Here I’m supposed to be the guardian of morale for the whole division, even though I can hardly make it from one day through to the next.”

On May 1st, 1944 Heikkinen got a transfer to Mikkeli, near his family and his home.

“I get to leave this mire and these bleak views that make me sorrowful and morose. I will not miss Aunus”, he writes.

He turned down the position of chief of Mannerheim’s bodyguard unit: “I cannot bow down, and I don’t master the ‘left-handed’ language that they cultivate there.”

Heikkinen’s book stands out as a quite exceptional wartime document.

The book reveals much about some very dark events, as well as the overall feeling in the wilderness of Syväri.

Heikkinen wrote entries every day, so that reflection had not diluted the observations that were written down.

The book’s editor, war historian Jarmo Nieminen, has inserted information about the situation at the front, and supplied precise footnotes and biographical details, adding considerable depth to the events portrayed in the diary entries.

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941-1944 (“Policeman on the Front. The Diaries of a Supervision Officer, 1941-1944″), Edited by Jarmo Nieminen. Ajatus, 364 pages, EUR 30,00 (in Finnish)

Helsingin Sanomat / First published in print 22.11.2010Tweet

• 11.12.2010.   Inhorealismia. Yle Strada.
• 10.12.2010.   Jatkosodassa riittää tutkittavaa. Yle Strada.

Stradassa 11.12.2010 klo 21.30

Inhorealismia

Suomen sotien suuret linjat on selvitetty, mutta Rintaman poliisi -päiväkirja kääntää katseen tunteisiin.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemisen toimittama kirja on tarina siitä, kuinka Taavetti Heikkisen sotainto kääntyy masennukseksi ja hädäksi. Valvontaupseeri Heikkinen kirjoitti päiväkirjaansa päivittäin koko jatkosodan ajan.

Päiväkirjoja on sanottu klassikoksi muutama kuukausi ilmestymisensä jälkeen, sillä ensimmäistä kertaa jatkosota kuvataan sellaisenaan: huumaavana. epäinhimillisenä, tylsänä ja toivottomana.

Jarmo Nieminen: Jatkosodassa riittää tutkittavaa

Tweet

Kaunistelematon sotapäiväkirja
9.12.2010 0:00
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri—Kirjat/2010/12/09/Kaunistelematon+sotap%C3%A4iv%C3%A4kirja/2010310085600/55

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja 1941—1944. Toimittanut Jarmo Nieminen. 364 sivua. Ajatus Kirjat 2010.Taavetti Heikkisen (1906—1969) sotapäiväkirja kelpaa hyvin uudeksi lähdeaineistoksi, jos ja kun meillä viritellään ensi vuonna keskustelua 70 vuotta sitten alkaneen jatkosodan tavoitteista ja luonteesta.

Heikkinen oli sodan alkaessa 37-vuotias perheellinen poliisimies, reservinupseeri, suojeluskunta-aktiivi ja Akateemisen Karjala-seuran (AKS) kannatusjäsen. Päämajan valvontaosasto määräsi hänet valvontaupseeriksi eversti K. A. Heiskasen eli ”Kylmän Kallen” johtamaan 11. divisionaan, joka sotavuosina sai kutsumanimen Iskevä Kiila.

Valvontaupseerien tehtävänä oli joukkojen mielialan valvominen, esimerkiksi kommunistien ja rauhanaktivistien paljastaminen sekä vangittujen vakoojien alustava kuulusteleminen. Hän ehti toimia jonkun kerran myös sotaoikeuden upseerijäsenenä ennen kuin hänet keväällä 1944 siirrettiin Mikkelin päämajaan ja ylennettiin kapteeniksi.

Heikkinen kirjoitti vihkoihinsa melkein joka päivä. Jo ensimmäisten sotaviikkojen merkinnöistä ilmenee, että hän ei ollut lähtenyt sotatielle pelkästään talvisodassa menetettyjen alueiden palauttamiseksi. Tavoitteena oli Suur-Suomi ja Uusi Eurooppa.

AKS:n ja talvisodan nostattamaa ryssänvihaa Heikkinen ei päiväkirjassaan missään vaiheessa salaillut. Hän kiitteli kynällään Jumalaa kuultuaan, miten Suomen ja aseveli Saksan sotavoimat surmasivat ja vangitsivat joukoittain ryssiä hyökkäysvaiheen aikana.

Ensimenestysten myötä Heikkisen päiväkirjan sivuilta on luettavissa, että hän uskoi voitollisen sotimisen olevan ohi muutamassa kuukaudessa. Väsyneiden joukkojen ensimmäiset kieltäytymiset hän kirjasi heti Petroskoin valtaamisen jälkeen syksyllä 1941 kuten Väinö Linnakin Tuntemattomassa sotilaassaan.

Heikkistä elähdytti vielä Petroskoin voitonparaatin päivinä komentajien päiväkäskyjen mahtipontinen korukieli, mutta pian sen jälkeen hän alkoi yhä useammin kirjoitella koti-ikävästä, turhautumisesta ja sodan loppumisen odotuksesta. Asemasodan vuosina Heikkinen kuvaili taajaan pitkästymistä ja ajantappopuuhia.

Teltassa makoiltiin usein toimettomina päiväkaudet, pokeria pelattiin ahkerasti. Ruokailuista, kalastelusta, lomalta palanneiden tuliaisviinojen jakamisesta ja muutamista ryyppyjuhlista hän tekee tarkan selon.

Sotakaveriensa saamia kunniamerkkejä ja ylennyksiä Heikkinen kadehtii, ja aktiiviupseereita hän arvioi jonkun kerran ilmauksin, jotka todistavat kaikesta muusta kuin talvisodan hengestä.

Saksalaisten aseveljien korpisotataidoista Heikkisellä ei ollut mitään hyvää sanottavana. Kun saksalaisten Stalingradista alkanut tappiokierre jatkui, Heikkinen äityi nimittelemään aseveljiä paskafolkiksi. Vasta 17. tammikuuta 1944 hän aprikoi, miten meidän, eli Saksan vasallien, käy.

Suur-Suomi-haaveet hän jätti 13. helmikuuta 1944. Valitettavasti Heikkinen ei kerro, minkälaisia puheita noina aikoina pidettiin AKS:n jäsenilloissa, joihin hänkin osallistui.

Heikkinen ei jättänyt päiväkirjoissaan kertomatta, että sotavankien muistia virkistettiin pahoinpitelemällä ja että heitä teloitettiin pikaisin päätöksin.

Säälin tunteita häneltä liikeni vain joillekin sotaoikeudessa tuomituille suomalaissotureille.

Sodan päätyttyä Heikkinen valmisteli perheelleen pakomatkaa Ruotsiin. Perhe kävi Mikkelissä jo jäähyväispotretissa, mutta matkasta luovuttiin Heikkisen kuultua päämajan valvontaosaston arkiston papereiden polttamisesta.

Taavetti Heikkisen jälkeläiset ansaitsevat tunnustuksen isänsä päiväkirjojen julkaisuluvasta ja sotahistorian tutkija, yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen (s.1959) päiväkirjan toimittamisesta.

Jukka VehkasaloTweet

Tilasto perustuu laajan valikoiman kirjakauppojen ja muutamien marketketjujen kirjamyyntiosastojen kyseisen kuukauden/kuukausien kirjamyyntiin.

http://www.kirjakauppaliitto.fi/ratings

Tweet

Taavetti Heikkinen
Rintaman poliisi, valvontaupseerin päiväkirjat 1941-1944
toimittanut Jarmo Nieminen
Ajatus Kirjat, 364 sivua, sidottu
Vastavakoilun jatkosotaa autenttisesti

Suomalaisten tiedustelutoiminta on mielenkiintoinen aihe ja vastavakoilu varsinkin. Aiheesta on kirjoitettu kovin vähän ja ainakin minulle oli tällaisen valvontaupseerin vakanssin ja varsinkin hänen johtamansa valvontaorganisaation olemassaolo tuntematon asia. Luutnantti ja myöhempi kapteeni Taavetti Heikkinen oli varttuneempi reserviupseeri ja kokenut poliisi, ylikonstaapeli ja talvisodan sotapoliisi, joka toimi lähes koko jatkosodan ajan valvontaupseerina 11. Divisioonassa. Kirja on hänen henkilökohtainen sotapäiväkirjansa, joka ainakin toimittajan kertoman mukaan on lähes siinä asussa mitä se aikanaan kirjoitettiin.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemisen toimitustyö näyttää olevan erinomaista tasoa ja sinänsä jossakin määrin kaavamainen ja kerronnaltaan suppea päiväkirjan teksti on ihan luettavaa tekstiä. Keinotekoiselta tuntuu kuitenkin väliotsikoiden ripottelu sinne tänne, mutta toki jonkinlaista rytmittelyä tekstiin on ollut tarvetta saada. Väliotsikointi toki auttaa tiettyjen tapahtuminen kulminaatiopisteiden löytämistä. Kirjan alkuun on laitettu Niemisen mainio teksti taustoista, valvontaupseerin ja hänen organisaationsa rooli tulee kerralla selväksi kuten tekstin toimittamisessa käytetyt periaatteet.

Itse teksti on niin Heikkisen oman toiminnan ylös kirjaamista kuin rintaman arkipäivän kuvausta hänen näkökulmastaan katsoen. Tekstin autenttisuutta lisää välillä sangen karski kielenkäyttö ja jatkosodan ajalle ominaisten sanojen siivoamatta jättäminen, ryssä on kirjassa ryssä.

Heikkisen päiväkirjoista paljastuu monia vähän esillä olleita asioita, kuten asemasodan aikana syntynyt juopa ja aktiivi- ja reserviupseerien välillä, joka toki on tunnettu asia, mutta paremminkin kaunokirjallisuuden puolelta kuin sotahistoriasta. Päiväkirjan pitäjällä oli divisioonan esikunnan mukana elävänä hyvä näköalapaikka myös tähän puoleen.

Liekö sitten 11. Divisioona ollut jollakin tavoin poikkeus, mutta syksyn 1941 tapahtuneiden kieltäytymisten määrä tuntuu suuremmalta kuin mitä aikaisemmasta sotahistoriasta olisi voinut kuvitella. Kieltäytymisten syyt ja seuraukset tulevat kirjasta paremmin esille kuin “virallisista” ja silotelluista sotahistorioista. Asian inhimillinen puoli ja esimiesten katteettomat lupaukset tulevat hyvin selkeiksi.

Jonkin verran teksti selventää vastavakoilu-upseerin tehtäväkenttää ja työskentelytapojakin, mutta tästä aiheesta olisi toki lukenut mielellään lisääkin. Samoin divisioonan esikunnan elämä saa väriä sitä hieman ulkopuolisesti tarkkailevan Heikkisen kynästä. Hyvin voi myös huomata koko divisioonan mielialojen muutoksen sodan alun valoisuudesta asemasodan pysähtyneisyyteen ja ilmeiseen henkiseen väsymykseen. Missä määrin tämä on Heikkisen oman mielialan ja missä määrin hänen valvomansa joukon mielialan kehitystä jää ehkä kuitenkin epäselväksi.

Tehtävästään johtuen Heikkinen on ollut tietysti suureksi osaksi vain ikävien asioiden kanssa tekemisissä, kuulustellut vakoojiksi epäiltyjä, yliloikkareita, sotavankeja ja sääntöjä rikkoneita omia sotilaita. Palvelus upseerina on rankimmillaan ollut vakoojan hakkaamista kunnes tämä tunnustaa, kuolemantuomioiden ja pitkien linnatuomioiden jakamista kenttäoikeuden jäsenenä tai  vakoojiksi todettujen teloitusten todistamista. Ehkä tämä on alkanut jossakin vaiheessa tuntua, mutta joka tapauksessa kerronta muuttuu kesän 1941 hyökkäysvaiheen innostuksen jälkeen ensin neutraalimmaksi ja asemasodan vuosina väsyneeksi, jopa katkeraksi. Elämän kohokohtia ovat enää sauna, loma ja oma tai kaverin lomalta tuoma viinapullo.

Kirjassa on hiukan kuvitusta, mutta säästeliäästi kovin pieneen kokoon taitettuna. Tekstiä olisi toki elävöittänyt runsaampikin kuvien käyttö.

Kirjan teksti on yllättävänkin mukaansatempaavaa ollakseen “vain” rintamaupseerin omasta sotapäiväkirjasta. Kirja on hyvin suositeltavaa luettavaa, onhan se autenttista, hyvällä näköalapaikalla toimineen kokeneen upseerin ja ihmisen kirjoittamaa. Suuria uutisia teksti ei pidä sisällään, mutta hyvän lisän erittäin vähän tunnetun erikoisalan sotahistoriaan. Suosittelen lukemista lämpimästi.

Kari KuuselaTweet

UUTISGURU

HELSINGIN SANOMAT LAUANTAINA 4.12.2010 – TIEDE

1. Kuinka monta jäsenmaata EU:ssa on?

a) 22

b) 25

c) 27

d) 29

2. Kuka on kirjoittanut päiväkirjan Rintaman poliisi?

a) Paavo Alkio

b) Taavetti Heikkinen

c) Osmo Oittinen

d) Heikki Haavio

3. Mikä autonvalmistaja omistaa Opel-automerkin?

a) Ford

b) Nissan

c) Volkswagen

d) General Motors

4. Kuka on ohjannut elokuvan Kuulustelu?

a) Pirjo Honkasalo

b) Dome Karukoski

c) Jörn Donner

d) Jack Witikka

5. Kuka sävelsi Hoosianna-hymnin 1700-luvun lopulla?

a) G.J. Vogler

b) A.F. Seglar

c) H.M. Bunger

d) D.I. Huhmar

6. Mihin vuorokaudenaikaan sudet yleensä liikkuvat?

a) Aamupäivällä

b) Iltapäivällä

c) Illalla

d) Yöllä

7. Kuinka korkea Fortumin pääkonttori Espoon Keilaniemessä on?

a) 74 metriä

b) 84 metriä

c) 94 metriä

d) 104 metriä

8. Entä kuinka korkea Espoon Keilaniemeen rakennettava Keilaranta Tower on valmistuessaan?

a) 91 metriä

b) 101 metriä

c) 111 metriä

d) 121 metriä

9. Mikä on Pekka Koskelan ennätys 500 metrin pikaluistelun ensimmäisellä sadalla metrillä ulkojäällä?

a) 7,49 sekuntia

b) 8,49 sekuntia

c) 9,49 sekuntia

d) 10,49 sekuntia

10. Kuka voitti Jean Sibelius -viulukilpailun vuonna 2005?

a) Leonidas Kavakos

b) Viktoria Mullova

c) Sergey Hatsatrjan

d) Alina Pogostkina

Oikea rivi:

1c 2b 3d 4c 5a 6d 7b 8c 9c 10dTweet

Rintaman poliisi kohoaa myyntilistoilla. Kirja on Suomalaisessa kirjakaupassa 4:s, Akateemisessa kirjakaupassa 5:s ja Adlibriksessä 7:s.Tweet

http://www.facebook.com/pages/Bookyfi/112881702109407Tweet

http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=595&pid=13663Tweet

“Täksi isänpäiväksi ei sitten enää ilmestynytkään uutta kaukopartioromaania tyyliin Sissi-isku huoltokeskukseen; ilmeisesti aihe alkaa olla tyhjiinammennettu, ellei sitten Afganistanin kaukopartiokertomuksista ala löytyä täydennystä. Sen sijaan yksi erinomaisen merkittävä sotakirja ilmestyieli Jarmo Niemisen Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941 – 1944.” …

Aulis Koivistoinen  22.11.2010
http://www.koivistoinen.net/pages/posts/keppiae1145.php?id=1145

Tweet

Klassikko, kahdesta syystä

“Taavetti Heikkisen sotapäiväkirja on lupa suoraan kohottaa klassikoksi. Kahdesta syystä: hänen luottamuksellisen asemansa ja kiertelemättömien havaintojensa vuoksi. Heikkinen palveli päämajan valvontaosastolla, yhtenä noin 300 upseerista, jotka pitivät silmällä rintamakuria.

Valvontaosaston aineistoja tuhottiin ja vietiin Stella Polaris -operaatiossa Ruotsiin 1944. Osia lienee yhä maailmalla.

Heikkinen tallensi sodan likaisimpia puolia. Se mahdollistui osana hänen työtään, johon kuului löytää, tutkia ja tuomita kurittomuudet, vakoilijat ja agitaattorit.

Hän havainnoitsi päivästä päivään kolmisen vuotta, oman yksityisen muistinsa eikä armeijan tarpeiden tueksi.

Väinö Linna paljastaa rivimiehen ja yksikkönsä poteroperspektiivin, jaOlavi Paavolainen piirtää omaa pettymystään ja TK-upseerien lopunaikoja.

Kapteeni Taavetti Heikkinen ikään kuin seisoo molempien maaperällä, mutta estetisoimatta ja ilman draamaa hän vain kirjaa kokemansa ja tietämänsä.”

Veli-Pekka Leppänen
Helsingin Sanomat
22.11.2010
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Klassikko+kahdesta+syyst%C3%A4/HS20101122SI1KU014ou Tweet

“Parhaiden päiväkirjojen todistusvoima lepää siinä, että kyllin välittömin ja säännöllisin ylösmerkinnöin saa takaisin tuntuman autenttisiin tilanteisiin ja kokemuksiin. Tähän kapeaan eliittiin nousee Rintaman poliisi, jatkosodassa Syvärillä valvontaupseerina toimineen Taavetti Heikkisenpäiväkirja.” …

Veli-Pekka Leppänen
Helsingin Sanomat
22.11.2010
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli//HS20101122SI1KU014oy

.Tweet

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?messageID=4299277Tweet

Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa, sodan valvontaupseeri Taavetti Heikkinen kirjasi 22. kesäkuuta 1941. Mies oli AKS:n kannattajajäsen, joka sodan

alkaessa eli fasistista unta suur-Suomen rajoista jossain Uralilla.
Aika järjettömässä valloitussodassa muutti päiväkirjojen sävyä, siis moodia hänen käsityksissään: Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat1941-1944. Ajatus.

http://aikakaudenydin.blogspot.com/2010/11/tuo-juhla-oli-mielenteatteria.htmlTweet

Tweet

Tweet

Tweet

Perustietoa valvontatyöstä

5.11.2010 Ilmo Kekkonen <Ilmo Kekkonen@pp.inet.fi> Yleisesikuntaeversti,
Jarmo Nieminen (toim.): Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944. Ajatus Kirjat, 2010. 364 sivua.

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1682

Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen autenttisen sotapäiväkirjan. Heikkinen toimi sodan aikana Päämajan alaisissa valvontatehtävissä ylikonstaapelina ja reservinupseerina. Päiväkirjamerkintöjen lisäksi teoksessa selostetaan valvontaosaston toimintaa, siinä on aikaisemmin julkaisematonta kuva-aineistoa, selkeät viitteet, sekä hyvin tehty henkilöhakemisto. Päiväkirja kuvaa sodan vaiheet “suurena juhlana” koetusta hyökkäysvaiheesta vähitellen kehittyvään pettymykseen.

Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistoriallisen laitoksen tutkija, yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen  on  toimittanut poikkeuksellisen mielenkiintoisen teoksen. Sen keskeinen sisältö on koko jatkosodan ajan Päämajan alaisissa valvontatehtävissä toimineen ylikonstaapeli ja reservinupseeri Taavetti Heikkisen autenttinen sotapäiväkirja.

Teoksen alussa on varsin tarpeellinen tietoisku valvontaosaston toiminnasta. Sehän oli varsinaisesta johtamisjärjestelmästä erillinen suoraan Päämajan alainen vastavakoiluorganisaatio.  Myös teoksen nimihenkilön vaiheista annetaan perustiedot.

Tunnollisen upseerin sotapäiväkirja

Päiväkirja kuvaa koruttomalla ja persoonallisella tavallaan sodan vaiheet “suurena juhlana” koetusta hyökkäysvaiheen alkamisesta vähitellen aina syvemmäksi kehittyvään pettymykseen sodan jatkuessa suurin henkilötappioin. Jo hyökkäysvaiheessa alkavat uupumukseen perustuvat kieltäytymiset. Miehet eivät ymmärrä etenemistä vanhan rajan yli, eivätkä tunkeutumista aina kauemmaksi Itä-Karjalaan. Innostus karisee jo syksyllä -41 myös useimmista heimohenkisistä sotilaista, joihin Heikkinenkin AKS:n kannattajajäsenenä kuuluu.

Petroskoin ( Äänislinnan) valtausparaati jaksaa vielä innostaa, mutta sitten  henkinen ja ruumiillinen uupumus iskee Heikkiseenkin aina vain voimakkaammin. Rutiinit jaksetaan jotenkin hoitaa, mutta ainoat odottamisen arvoiset asiat ovat kotilomat.

Heikkinen kuvailee asiallisesti ja samalla vaikuttavasti työtään loikkarien, kieltäytyjien, desanttien, vakoojien ja maanpettureiden käsittelyssä. Pidätyksistä edetään kuulusteluihin, oikeudenkäynteihin ja lopulta teloituksiin. Heikkinen osallistuu niihin viran puolesta mm. divisioonan kenttäoikeuden upseerijäsenenä ja teloitusten todistajana.

Ajan myötä alkaa myös tappion tunne aina vain voimistua. Pettymys purkautuu erityisesti saksalaisiin, mutta epäluottamus omaan sodanjohtoon alkaa myös näkyä – ainakin rivien välissä.

Sodan pitkittyessä kasvaa myös juopa aktiiviupseerien ja reserviupseerien välillä. Aktiivien koetaan  saavan parempaa palkkaa, ylennyksiä, kunniamerkkejä ja muita etuisuuksia. Reserviupseerit jäävät niistä paitsi tai saavat niitä ansaittua vähemmän. Erityisen vaikeana koetaan esimiesten arvostuksen puute. Siitä Heikkinen antaa ankaraa kritiikkiä, jonka kohteeksi joutuu myös  divisioonan maineikas komentaja  K.A. Heiskanen eli “Kylmä-Kalle”.

Heikkinen palvelee sitkeästi mm. pahan reumatismin vaivaamana torjuen jopa tarjouksen ryhtyä ylipäällikön henkivartion johtajaksi. Lopulta toukokuussa 1944 tulee kaivattu siirto kotirintamalle Mikkeliin perheen lähelle. Perhe on Heikkiselle yhtä tärkeä kuin isänmaa. Lukijan kannalta on tietysti harmillista, että Heikkinen tarkkailee kesän  -44 kohtalonhetkiä kotirintamalta.

Päiväkirjaa elävöittää melko runsas ja osittain aiemmin julkaisematon kuva-aineisto. Sotahistoriasta kiinnostuneen kannattaa perehtyä myös samassa divisioonassa sotatuomarina toimineen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjoihin. Miehet tekivät yhdessä työtä ja asuivat usein samassa majoituksessa. Heikkisen päiväkirjan tekstit ovat teoksessa keskeisessä roolissa, muut aiheeseen liittyvät tiedot on sijoitettu pääosin kirjan liitteiksi, mitä pidän onnistuneena ratkaisuna.

Iskevän Kiilan vaiheet

Heikkisen päiväkirjan sotahistorialliseen taustaan voi tutustua seuraamalla Niemisen kuvaamia 11. Divisioonan eli “Iskevän Kiilan” vaiheita sen raskaalla ja monipolvisella sotatiellä Karjalan Armeijan riveissä Pohjois-Karjalasta Syvärille ja Petroskoihin. Tämä vaihe toi Heiskaselle Mannerheim ristin ja keväällä -42 kenraaliylennyksen.  Asemasodan pitkät vuodet eletään Syvärin keskirintaman vaikeissa oloissa. “Kiilan” vaiheiden seuraamista helpottavat erittäin selkeät kartat. Historiaosuuden painopiste on Heikkisen palveluajassa. Kesä -44 Ihantalassa ja syksy -44 Lapin sodassa käsitellään vain lyhyesti.

Nieminen kuvaa mielenkiintoisesti komentajien keskinäisiä suhteita.  Heiskasen ja VI armeijakuntaa komentaneen Paavo Talvelan suhtautuminen alaisiinsa komentajiin näkyi toisaalta miesten vaihtoina, toisaalta ylennyksinä ja muina palkitsemisina. Rykmenteille annetut tehtävät vaikuttivat suoraan mm. tappioihin. Pääosin varusmiehistä muodostettu P.A. Autin komentama  ”Tuntemattoman sotilaan” Jalkaväkirykmentti 8 sai usein vaativimmat tehtävät. Nehän koko kansa tuntee romaanin, Mauno Jokipiin rykmenttihistorian ja elokuvien kautta. Silti reserviläisrykmentti JR 50:n tappiot kaatuneina ovat jopa hieman suuremmat. Kolmas rykmentti eli JR 29 oli usein hieman sivuraiteella. Se lakkautettiin armeijan suuressa järjestelyssä 1942.

Nieminen on tehnyt huolellista työtä. Kirjan arvoa tutkimuksena lisäävät selkeät viitteet ja perusteellinen henkilöhakemisto.

Kirjoittaja on viime sotiin perehtynyt yleisesikuntaeversti.Tweet

KARJALA
Toimitusjohtaja
Antti O. Arponen
Torstai 28.10.2010

Sodista  on kirjoitettu enimmäkseen sankaritarinoita. Olen samaa mieltä siitä, että suurin osa Mannerheim-ristin saaneista suomalaisista sotilaista on kirjan arvoinen.

Sota on kuitenkin myös paljon muuta kuin esikunnissa päätettyjä operatiivisa siirtoja, voitollisia taisteluja ja hienoja taistelijoiden henkilökohtaisia tekoja.

Teos Rintaman poliisi kertoo valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjamerkinnöistä jatkosodan aikana 1941–1944 rintamalla Itä-Karjalassa: Petroskoissa (Äänislinnassa), Aunuksessa ja Syvärillä. Kaikki alkaa tietysti, siitä, kun menetettyä Karjalaa lähdettiin valtaamaan takaisin kesällä 1941.

Valvontaupseeri luutnantti Taavetti Heikkinen valvoi rintamajoukkojen sisäistä turvallisuutta, Se oli osa organisoitua vastavakoilua.

Valvontaupseerit olivat armeijan johdon luottoväkeä: suojeluskuntalaisia, polisiieja reservin upseereja. He seurasivat joukkojen mielialoja, ottivat haltuunsa kiinni saadut vakoojat ja kuulustelivat heidät. Omista joukoista piti paljastaa kommunistit. Siviiliasukkaitakin piti Itä-Karjalassa valvoa.

Taavetti Heikkinen piti sotapäiväkirjaa. Sodan päätyttyä hän avasi päiväkirjansa vasta vuonna 1953, ja teki teksteihin lisäyksiä ja korjauksia.

” Ennemmin en ole jaksanut niitä lukea, siksi murheellista muisteltavaa näiden vihkojen kuvailema aika elämästäni on”.

Rintaman poliisi säilytti päiväkirjansa, ja luovutti ne pojalleen.

Everstiluutnantti Jarmo Nieminen on toimittanut päiväkirjat kirjaksi. Lopputulos on erinomainen. Nieminen on kirjan alkuun ja loppuun sekä vitteisiin koonnut mainion tietopaketin jatkosodasta sellaisille lukijoille, joille tämä aihepiiri ei ole kovin tuttu.

Kaikki nykyajan sotakirjojen tekijät eivät muista sitä, että vain pieni osa lukijoista on omakkohtaisesti kokenut, viime sodat, mutta juuri siksi sotiin liittyvät teokset ovat edelleen arvokkaita.

Antti O. Arponen

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944. Toimittanut Jarmo Nieminen. Ajatus Kirjat. 364 sivua. 2010.

Tweet

Rintaman poliisi -dokumenttikirja perustuu sotilaan päiväkirjaan

Jarmo Niemisen toimittama Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi, Valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944 (Ajatus Kirjat) julkaistiin Helsingin Lasipalatsissa 30.9.2010.

Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaiseen päiväkirjaan, jossa Heikkinen kuvaa rintaman karua todellisuutta teloituksista ja ankarista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan. Kirja valottaa sotilaiden tuntemuksia suoraan, kaunistelematta ja paisuttelematta. Vastaavaa kattavaa lähdeaineistoa ei ole juuri olemassa.

– Tällaista kirjaa ei ole aiemmin kirjoitettu, koska ei ole ollut mistä kirjoittaa. Tapana oli, että tämän kaltaiset muistiinpanot poltettiin eivätkä tiedot ole siirtyneet sukupolvelta toiselle, Nieminen valottaa.

Heikkinen keräsi todisteita kenttäoikeuksille

Heikkisellä oli poikkeuksellinen tehtävä jatkosodassa. Vastavakoilun lisäksi tehtäviin kuului muun muassa joukkojen mielialojen kartoitus. Näistä hän raportoi kerran viikossa suoraan päämajaan normaalin komentoketjun ohi. Lisäksi Heikkinen keräsi todisteita kenttäoikeuksia varten.

Kirja antaa paikoin rajun kuvan suomalaisten kenttäoikeuskäytännöistä. Nieminen painottaa, että Heikkinen vain keräsi todisteita oikeudelle, mutta ei toiminut tuomarina.

– Varmasti kirjan julkistamisen myötä alkaa keskustelu suomalaisen kenttäoikeusjärjestelmän arvoista, Nieminen arvelee.

Kirja paljastaa miten tiukoissa kuulustelutilanteissa suomalaiset eivät olleet yhtään sen maltillisempia kuin muutkaan, vaan käytössä oli äärimmäisiäkin menetelmiä. Sotaa käytiin kaikin mahdollisin keinoin. Nieminen kertoo miten Heikkinen kuitenkin suhtautui – tai ainakin yritti suhtautua – tilanteisiin lakonisesti.

– Taavetti kirjoittaa siihen tyyliin, että ”Taas pistettiin ilmat pihalle, ja kaunis ilma tänään”.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen toimii sotahistorian tutkijana Maanpuolustuskorkeakoululla. Kirja on tehty yhteistyössä Taavetti Heikkisen perikunnan kanssa.

LÄHDE: Maanpuolustuskorkeakoulu 1.10.2010.Tweet

”Kirjan toimittaneen Jarmo Niemisen mukaan Heikkinen kirjoittaa “suoraan sydämestä”.

Opas valvontaupseerin sielunelämään

Otto Kannisto

Ruotuväki 19/2010

Jatkosotaa on suomalaisessa kirjallisuudessa käsitelty lukuisista näkökulmista. Jarmo Niemisen toimittama Taavetti Heikkinen Rintaman poliisi – valvontaupseerin päiväkirjat 1941–1944 onnistuu silti tarjoamaan tuoreen katsantokannan noihin synkkiin vuosiin.

Vaativa
työ

– Valvontaupseerin työ ei ollut helppoa. Heihin suhtauduttiin epäillen. Yhdennentoista divisioonan esikuntapäällikkö totesikin Heikkiselle, että tälle ei ollut käyttöä. Mikäli vakoojia tavattaisiin, ne ammuttaisiin, kertoo Heikkisen päiväkirjat toimittanut yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen.

Rintaman poliisi kattaa Heikkisen päiväkirjamerkinnät tiistaista 17.6.1941 maanantaihin 31.7.1944. Merkintöjä on melkein joka päivälle. Niiden pituus vaihtelee lyhyistä “tänään ei mitään erikoista” -toteamuksista sivun pituisiin selostuksiin. Päiväkirja luo arkisen kuvan sodan todellisuudesta. Kerronta on lakonista ja dramaattisetkin tapahtumat kuvaillaan kylmähermoisesti. Kirja vilisee nimiä, lyhenteitä ja hajanaisia viittauksia sotatapahtumiin. Tämän takia siitä nauttivatkin eniten sotahistoriaan perehtyneet. Täysin jatkosotaa tuntemattomalle kirja saattaa olla paikoitellen vaikeaselkoinen. Tekstiä onneksi tuetaan Heikkisen ja tämän ystävän, sotatuomari Paavo Alkion ottamilla kuvilla. Lisäksi mukana on Heikkisen piirtämiä kaaviokuvia, lehtileikkeitä ja päiväkäskyjä. Nämä taustoittavat ja sitovat Heikkisen henkilökohtaisen sodan ympäröivään maailmaan.

”Suomen kansa ei
vielä tajua, miten
suuri juhla alkaa.”

Sotaan lähtiessään Heikkinen uskoo vakaasti Suomen voittoon ja taustalla kummittelee jopa suur- Suomi -aatteen haamu. Heikkinen kirjoittaa: “Aamulla kuultiin Hitlerin sodanjulistus – – Selkeästi sanottu kaikin puolin ja varsinkin se, mikä koski meidän asemaamme ja suhdettamme sotaan. – – Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa.”

Mieli
mustenee

Sodan jatkuessa Heikkinen kuitenkin synkistyy. Hän kokee henkilökohtaisia menetyksiä, ja ajatus sodan voittamisesta alkaa näyttää utopistiselta. Päiväkirjan sävy muuttuu: “Pahin on hermot. Alan olla täysi hullu. Pää humisee, aina nukuttaa: eikä mihinkään voi keskittyä eikä syventyä.”

Mielenkiintoisena sivujuonteena näyttäytyy vakituisen henkilökunnan ja reserviläisten vastakkainasettelu sekä ylennysten hämärät määräytymisperusteet. Päiväkirjan pääteemaksi nousee kuitenkin yksittäisen upseerin toisinaan arkinenkin aherrus sodan tiimellyksessä. Vaikka Heikkisen työstä puuttuu glamour ja eeppiset sankariteot, on se silti sotaponnisteluiden kannalta tärkeää. Heikkinen kertoo tapahtumista avoimesti, mutta rivien välistä on aistittavissa, että paljon jää myös kertomatta.

Otto Kannisto

Helsingin Reservin Sanomat
15.10.2010
Toimituspäällikkö
Arto Pulkki

Kirja-arvostelu
Valvontaupseerin päiväkirjat 1941-1944

“Päiväkirjojen kuvaus rintaman turvallisuustoiminnasta on paikoin varsin julmaa luettavaa  - ja siksi erittäin tervetullutta. Sodan kauhujen jälkikäteinen kaunistelu ei aja kenenkään etua. Toisaalta Heikkisen päiväkirjat kertovat erittäin oppimishaluisesta ja humaanista ihmisestä, …”

Lähde: Helsingin reservin SanomatTweet

Taavetti Heikkinen. Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941 – 1944. Toimittanut Jarmo Nieminen. Gummerus. Ajatus Kirjat. Juva 2010. 364 sivua, valokuvia, kaavioita, karttapiirroksia, liitteitä ja henkilöhakemisto.

Useat viime sotiimme osallistuneet henkilöt ovat pitäneet kiitettävästi omia henkilökohtaisia sotapäiväkirjojaan, jotka olivat tarkoitetut lähinnä omaan tai omaisten käyttöön. Ne oli kirjoitettu kuvaamaan asianomaisen tuntoja ja merkittäviä tapahtumia. Ne kertoivat usein hyvin rehellisesti, johtuen ajatellusta suppeasta lukijakunnasta, niistä tunnoista, joita henkilöllä oli ja hänen näkökulmastaan. Joskus näillä henkilökohtaisilla sotapäiväkirjoilla on laajempaakin lukijakuntaa kiinnostava merkitys joko kirjoittajan aseman tai tehtävän johdosta. Tällöin niitä on julkaistu suuren yleisön luettavaksi.

Luutnantti Taavetti Heikkisen tapauksessa päiväkirjoilla on yleisempääkin merkitystä. Hän toimi jatkosodassa Päämajan Valvontaosaston alaisena komennettuna 11. Divisioonaan valvontaupseeriksi sodan alusta aina vuoden 1944 huhtikuun loppuun saakka. 11. Divisioonan sotatie on tullut meille suomalaisille perin tunnetuksi Väinön Linnan ”Tuntemattoman sotilaan” myötä, joka kuvaa divisioonan yhden jalkaväkirykmentin JR 8:n sotatietä. Divisioonan historia on sotatoimien osalta hyvin tutkittu, sillä sen kaikista rykmenteistä on historiikit. Lisäksi divisioonan komentajasta on kirjoitettu elämäkerta. Sen sijaan meillä harvinaisempaa yhtymän eli divisioonan historiikkia ei ole kirjoitettu.

Valvontaupseerin tehtävänä oli vastavakoilun eli valvonnan suorittaminen. Tehtäviin kuului estää vakoilu asianomaisessa joukossa, kuulustella epäilyttäviä henkilöitä tiedottajien tai näiden esimiesten ilmoitusten perusteella ja seurata valvotun joukon mielialaa pistokokein kirjeitä lukemalla sekä käynnistää tarvittavat toimet ja pitää komentaja tilanteen tasalla. Edelleen hänen tuli ottaa haltuunsa pidätetyt yliloikkarit ja kiinnisaadut lähetetyt vakoilijat ja suorittaa alustavat kuulustelut yhteistyössä divisioonan esikunnan Tiedustelutoimiston kanssa. Usein valvontaupseeri joutui myös todistamaan tuomitun vakoojan teloitusta. Valvontaupseerien toiminnasta ei ole aikaisemmin ollut julkisuudessa tietoa. Toiminta ja käytetyt menettelytavat olivat arkaluonteisia eikä sotien jälkeisessä poliittisessa tilanteessa asioista haluttu puhua. Aiheen tutkimusta vaikeuttaa sotilasvalvontaviranomaisten arkistojen polttaminen syksyllä 1944 Suomen mahdollisen miehittämisen varalta. Sinänsä ammattisotahistorioitsijoille valvontaviranomaisten toimintatavoissa ei ole mitään yllättävää. Meidän ei ole syytä ylpeillä, mutta ei myöskään hävetä sotilaittemme toimintaa. Ei Suomen kenttäarmeijan sotilaat olleet toimintatavoiltaan ainakaan sen pahempia kuin muidenkaan valtioiden sotilaat.

On syytä muistuttaa, että harvinaista vertailupohjaa Heikkisen päiväkirjoille tuo se, että samaan telttakuntaan kuuluneen divisioonan sotatuomarin, Paavo Alkion päiväkirjat julkaistiin jo vuonna 2003. Samoja tapahtumia voidaan seurata kahden henkilön näkökulmasta.

Se, mikä yllättää ja ainakin allekirjoittanutta puhuttelee päiväkirjoissa eniten, on Heikkisen henkilökohtaisten tunteiden jyrkkä ja inhimillinen muutos. Voidaan kai olla yhtä mieltä siitä, että jokin on mennyt pahasti pieleen, kun isänmaallisen ja voittojen elähdyttämän suomalaisen reservinupseerin sekä Akateemisen Karjala-Seuran kannatusjäsenen mieliala vaihtuu sodan aikana ensin turhautuneeksi ja lopulta tuskaiseksi. Pilasivatko korkeat komentajat toimillaan tai toimimatta jättämisellään kenttäarmeijan hengen?

Muutosta kuvaa hyvin se, että päiväkirjojen painopiste on ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, sitten Heikkisen into kirjoittaa laantuu.

Päiväkirjoista käy hyvin ilmi syksyn 1941 kieltäytymisten runsaus. Asiaa on kyllä Suomessa tutkittu, mutta sittenkin sen laajuus ja syyt yhdessä divisioonassa yllättää vieläkin lukijan. Karua luettavaa kieltäytymisen perusteina on kuulusteltavien ilmoittama varusteiden kehnous: ei ollut vaihtovaatteita, ei ollut saunomismahdollisuutta. Ajoivatko kunnianhimoiset komentajat tavoitellessaan Mannerheim-ristiä ja mielessään saksalainen salamasota joukot fyysisesti ja henkisesti loppuun? Katteettomilla lupauksilla pitkästä levosta murennettiin luottamusta esimiehiin. Suomen kenttäarmeija oli ilmeisesti kestävyytensä äärirajoilla loppuvuodesta 1941. Surullista luettavaa on myös juovan aukeaminen talvisodan jälkeen ajattelussa aktiivi- ja reserviupseereiden välille. Siinä ei ole edelleenkään mitään yllättävää, että ylennyksen tai kunniamerkkien saantia seurattiin kaikissa kenttäarmeijan portaissa sairaalloisen tarkasti.

Päiväkirjojen tekstiä tukee erinomaisesti pääasiassa Heikkisen valokuvakokoelman ennen julkaisemattomat valokuvat.

Pelkkä päiväkirjojen julkaiseminen suurelle yleisölle ei riitä, vaan ne on toimitettava, jotta varsikin tämän päivän lukija pääsisi tapahtumiin ja jopa paikkakuntiin kiinni. Tässä on erittäin merkityksellistä toimittajan panos eli on kirjoitettava lisää asioiden selittämiseksi ja ymmärtämiseksi sekä henkilöiden että tapahtumien osalta. Päiväkirjat on toimittanut yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen. Hän on onnistunut tässä tehtävässä erinomaisesti.

Hänen panoksensa esiintuominen voidaan aloittaa etukannen taivekartasta, jossa on Aunuksen kannaksen yleiskartta ja 11. Divisioonan esikunnan sijoituspaikat sodan alusta aina kesään 1944. Kartta on informatiivinen ja paikallaan. Käytetyt otsikot, jotka on lainattu pääasiassa Heikkisen tekstistä, ovat lyhyitä ja nasevia.

Luontevaa ja välttämätöntä on esitellä Heikkisen elämää ennen jatkosotaa sekä valvontaupseerin tehtäväkuvaa ja valvontatoiminnan organisaatiota Päämajan tasolta joukko-osastojen perusyksiköissä oleviin soluihin eli yksittäisiin tiedottajiin saakka. Ehkä yleistä osuutta valvontatoiminnan osalta olisi voinut pelkistää koskemaan vain 11. Divisioonaa. Sivulle 20 toimittaja on koonnut pähkinänkuoreen vaikuttavan katsauksen Heikkisen mielialan muutoksesta ja suhtautumisesta sotaan.

Tämän jälkeen on päiväkirjan vuoro. Sen lopussa, sivulla 298, on toimittajan kokoama tilasto Heikkisen työstä sodan aikana. Sen jälkeen seuraa luonteva katsaus sodan jälkeiseen aikaan, jossa käsitellään Heikkisen perheen mielialoja miehitysuhkan leijaillessa ilmassa, Heikkisen henkilöarvostelu sekä katsaus hänen menestykselliseen virkauraansa ja elämäänsä sodan jälkeen. Tämä muodostaa lukijaa palvelevan ja lukijan odottaman elämäkerrallisen kaaren päätepisteen ja on tarpeen ja paikka on oikea.

Liitteessä 1. esitetään 11. Divisioonan organisaatio ja kerrotaan sen komentajasta, käsitellään divisioonan ja rykmentin komentajien värikkäitä henkilösuhteita sekä yhteenveto selkein karttapiirroksin divisioonan taistelujen tiestä jatkosodan alusta Lapin sodan päättymiseen. Tämä osuus on välttämätön lukijan kannalta, mutta se paikasta ja laajuudesta voidaan olla montaa mieltä. Olisiko lukijan kannalta parempi ollut esittää sotatoimet yhtenä kokonaisuutena aluksi ennen päiväkirjoja tai jaettuna päiväkirjaniteiden mukaan? Onko divisioonan taistelutien esittäminen Heikkisen lähdön jälkeen tarpeen? Mielestäni esitetyn suppeana on, sillä divisioonan siirtyminen Karjalan kannakselle ja osallistuminen Lapin sotaan olisivat muuten jääneet askarruttamaan lukijaa. Niemisen tulkinta divisioonan taistelujen tiestä on hyvä. Hän on tehnyt hyvää ja kypsää analyysiä. Ehkä yhteenvetoa olisi voinut supistaa ja ehkä se on hieman liian yksityiskohtainen. Lopuksi aiheen ehdottomana asiantuntijana Nieminen tuo esiin myös 11. Divisioonan tappiot.

Kaavioina on esitetty valvontatoiminnan johtosuhteet ja divisioonan esikunnan kokoonpano, jotka molemmat selventävät organisaatiota ja ovat paikallaan. Tämän jälkeen on laaja toimittajan laatima päiväkirjoissa mainittuja, lähinnä henkilöitä tai tapahtumia tai asioita, koskeva luettelo niin sanottuja selittäviä lähdeviitteitä. Nämä hyvin työläät viitteet tuovat kirjalle aivan uutta syvyyttä. Niissä kerrotaan muun muassa rykmenttien komentajien tai muiden mainittujen henkilöiden palvelusurista ja kohtaloista. Mainituista nimistä on poimittavissa hyvinkin kiintoisia linkkihenkilöitä, kuten: lähetetty vakoilija Kerttu Nuorteva, Neuvostoliiton sankari Marija Melentjeva tai Aunuksen retken 1919 sankari Väinö Havas.

Nieminenkin on, kuten muutkin valloitetun alueen sotatoimista kirjoittavat, ongelmissa paikannimien kirjoitusasujen kanssa. Toimittajan käyttämissä lähteissä on mainittu kaikki keskeiset 11. Divisioonaa käsittelevät teokset. Tämä osoittaa toimittajan vankkaa lähteistön asiantuntemusta.

Lopuksi on henkilöhakemisto. Se on hyvä ja tarpeen tällaisissa teoksissa. Tosin aina jää etunimien osalta puutteita, mutta se on hyväksyttävää. Puutteineenkin henkilöhakemistot vievät tietämystämme eteenpäin.

Suomen sotahistorian tutkimuksen ja tietämyksen kannalta on arvokasta, että nämä Taavetti Heikkisen päiväkirjat on julkaistu, jolloin suuri yleisö voi tutustua tähän tuntemattomaan toimintaan ja kuluttavan yksitoikkoiseen ja ankeaan asemasodan arkipäivän harmauteen jatkosodassa mikrohistorian näkökulmasta.

Eero Elfvengren
Sotahistorian dosenttiTweet

13.10.2010
Aamuposti
- Hausjärvi-Hyvinkää-Loppi-Riihimäki

NÄKÖKULMA

Sotahistorian professori
Martti Turtola

“Onnettomien, usein surkeiden “vakoilijoiden” ja desanttien tuomitseminen kuolemaan ja teloitusten toimeenpano on murtaa vahvankin miehen.
Tälläinen todellisuus rintamalla ja toinen todellisuus, perhe, vaimo ja lapset muutamien satojen kilometrien päässä kotirintamalla luo hirvittävän jännitteen.”

Tweet

Tweet

Noin 25 minuutin mittainen ohjelma on KSL-radion sivuilla kohdassa 41.

http://www.kslradio.fi/?s=poliisi

41. RINTAMAN POLIISI. Rintaman poliisi – valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944 tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjaan jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta. Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemisen toimittama teos valottaa sotilaiden tuntemuksia suoraan, kaunistelematta ja paisuttelematta.Tweet

Iltasanomat 1.10.2010Tweet

Rintaman poliisi -dokumenttikirja perustuu sotilaan päiväkirjaan

Jarmo Niemisen toimittama Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi, Valvontaupseerin päiväkirja 1941-1944 (Ajatus Kirjat) julkaistiin Helsingin Lasipalatsissa 30.9.2010.

Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaiseen päiväkirjaan, jossa Heikkinen kuvaa rintaman karua todellisuutta teloituksista ja ankarista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan. Kirja valottaa sotilaiden tuntemuksia suoraan, kaunistelematta ja paisuttelematta. Vastaavaa kattavaa lähdeaineistoa ei ole juuri olemassa.

– Tällaista kirjaa ei ole aiemmin kirjoitettu, koska ei ole ollut mistä kirjoittaa. Tapana oli, että tämän kaltaiset muistiinpanot poltettiin eivätkä tiedot ole siirtyneet sukupolvelta toiselle, Nieminen valottaa.

Heikkinen keräsi todisteita kenttäoikeuksille

Heikkisellä oli poikkeuksellinen tehtävä jatkosodassa. Vastavakoilun lisäksi tehtäviin kuului muun muassa joukkojen mielialojen kartoitus. Näistä hän raportoi kerran viikossa suoraan päämajaan normaalin komentoketjun ohi. Lisäksi Heikkinen keräsi todisteita kenttäoikeuksia varten.

Kirja antaa paikoin rajun kuvan suomalaisten kenttäoikeuskäytännöistä. Nieminen painottaa, että Heikkinen vain keräsi todisteita oikeudelle, mutta ei toiminut tuomarina.

– Varmasti kirjan julkistamisen myötä alkaa keskustelu suomalaisen kenttäoikeusjärjestelmän arvoista, Nieminen arvelee.

Kirja paljastaa miten tiukoissa kuulustelutilanteissa suomalaiset eivät olleet yhtään sen maltillisempia kuin muutkaan, vaan käytössä oli äärimmäisiäkin menetelmiä. Sotaa käytiin kaikin mahdollisin keinoin. Nieminen kertoo miten Heikkinen kuitenkin suhtautui – tai ainakin yritti suhtautua – tilanteisiin lakonisesti.

– Taavetti kirjoittaa siihen tyyliin, että ”Taas pistettiin ilmat pihalle, ja kaunis ilma tänään”.

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen toimii sotahistorian tutkijana Maanpuolustuskorkeakoululla. Kirja on tehty yhteistyössä Taavetti Heikkisen perikunnan kanssa.Tweet

Vaikka jatkosodasta on jo aikaa, vasta nyt tulevat jotkut seikat päivänvaloon. Päämajan alaisten valvontaupseerien usein julmistakin tehtävistä rintamalla saadaan uutta tietoa valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjoista. Niistä kertoi Aamu-tv:n lähetyksessä yleisesikuntaupseeri Jarmo Nieminen.

http://areena.yle.fi/video/1324359Tweet

Taavetti Heikkisen sota piti sisällään noin 100 kuulustelujuttua, solutustehtävissä divisioonan yksiköissä lähes joka viikko (kiivaimpina aikoina päivittäin), yhteydenpitoa karjalaisiin ja 18 kenttäoikeuden istuntoa. Pöytäkirjoja, muistioita ja raportteja Heikkinen laati useita satoja. Hän kuulusteli kahden ja puolen vuoden aikana apulaistensa kanssa noin 500 Kiila-divisioonan sotilasta. Laajimmat kuulustelut liittyivät JR 29:n, JR 50:n ja divisioonalle alistetun JR 23:n joukkokieltäytymisiin syys-lokakuussa 1941.

Divisioonan miehistä oli epäiltynä poliittisesti epäluotettavina kymmenkunta henkilöä ja erilaisia mielialanilmaisuja tutkittiin kolmisenkymmentä. Heikkisen aikana Iskevästä Kiilasta loikkasi neljä miestä Neuvostoliiton puolelle ja otettiin kiinni noin 20 neuvostoliittolaista vakoojaa tai desanttia.

Heikkinen vieraili lukuisia kertoja sotavankien kokoamispaikoilla, järjestelykeskuksissa ja vankileireillä selvittäessään mahdollisia vakoojia. Epäiltyjen vakoojien kuulustelut kestivät usein yhtämittaisesti useita päiviä, jopa viikon. Kuusi vakoojaa teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä. Yhden osalta kenttäoikeusmenettelyä ei käytetty.

Lomalla Taavetti Heikkinen oli hyökkäysvaiheen jälkeen 16 kertaa, parin kuukauden välein, alun viikon lomista loppuajan kahden viikon lomiin. Mikkeliin alatoimistoon siirryttyään Heikkinen ei enää kirjannut käyntejään kotona. Palveluspäiviä kertyi 1 202, joista lomia 158 vuorokautta.

Seuraavassa taulukossa on esitetty tarkemmin päiväkirjoista kerätyin tiedon Heikkisen tehtävät jatkosodassa.

Taavetti-Heikkisen-tehtävät .

***************************************************

Elämäni motto

Kärsi, taistele ja voita.

Taav. Heikkinen.

***************************************************Tweet

30.09.2010 13:05
Otto Kannisto

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemisen toimittama kirja: Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi julkaistiin tänään ravintola Lasipalatsissa. Kirjan kustantaja on Ajatus Kirjat.

Kirja perustuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaisiin päiväkirjamerkintöihin. Jatkosodassa palveli noin kolmesataa valvontaupseeria. Heidän tehtävänään oli etsiä rintamalta maanpettureita ja tarkkailla joukkojen mielentilaa.

— Taavetti Heikkinen kertoo päiväkirjassaan hienosti nuoren reservin upseerin suhtautumisesta jatkosotaan. Hän kertoo suoraan sydämestään. Tarinan painopiste on hyökkäysvaiheessa, mutta sodan edetessä Heikkisessä alkaa ilmetä myös masentuneisuuteen viittaavia piirteitä, kuvailee Nieminen lähdemateriaaliaan.

Tweet

AJATUS KIRJAT                                                                                                                  Lehdistötiedote
30.9.2010
Taavetti Heikkisen jatkosodan aikainen päiväkirja paljastaa sotilaiden rankkoja tuntoja turvallisuusorganisaatiossa

Ainutlaatuinen dokumentti Rintaman poliisi – Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 (Ajatus Kirjat) tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen päiväkirjaan, jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta teloituksista ja ankarista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan. Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemisen toimittama teos valottaa sotilaiden tuntemuksia suoraan, kaunistelematta ja paisuttelematta.

Torstai 25.12.41

”Kyllä tämäkin on joulu; aattona kenttäoikeus ja kuolemantuomio, joka jouluaamuna on pantava täytäntöön. Meistä mukana olleista ja sen toimittajista ei liene ketään niin paatunutta, ettei sitä muistaisi jokaisena jouluna tämän jälkeen. Minulle ainakin teki jollain tavoin ilkeää, vaikka kaikkea täällä jo on nähnyt.”

Taavetti Heikkinen oli aiemmin työskennellyt ylikonstaapelina ja sotapoliisina. Jatkosodan alussa hänet määrättiin vastaperustetun valvontaorganisaation palvelukseen. Hänen tehtävänään oli seurata valvomansa joukon mielialaa ja pitää paikalliset komentajat tietoisina valvontatilanteesta. Hänen kuului myös ottaa haltuun pidätetyt vakoojat sekä suorittaa alustavat kuulustelut yhteistyössä divisioonan tiedustelutoimiston kanssa. Kommunistit ja mahdolliset rauhanaktivistit tuli paljastaa. Päiväkirjamerkinnöistä selviää työn ankaruus – Heikkinen teki sen mikä valvontaupseerien tuli tehdä, tarvittaessa kovaotteisestikin, riippumatta omista tuntemuksistaan.

Tiistai 8.12.42

”Tänään oli Haalivirran juttu kenttäoikeudessa. Sai 1,5 v. kuritushuonetta. Mies voi olla kommunisti ja agitaattori, mutta toisten, minunkin mielestäni vain suunsoittajatyyppi vasemmistososialisti. Oli kovasti katuvainen ja murtunut jo kuulustelussa. Myös melkoisesti hermosairas. Tuli siis taas tuhotuksi yhden miehen ja vaimon elämä.”

Rintaman poliisi sisältää tietoa muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä sekä loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien käsittelystä sekä teloituksista. Se antaa uutta näkökulmaa muun muassa sotilaiden suhtautumisesta lottiin ja saksalaisiin sotilaisiin. Heikkisen päiväkirjoista paljastuu myös asemasodan aikana syntynyt juopa aktiivi- ja reserviupseerien, jopa päällystön ja miehistön, välillä.
”Taavetti Heikkinen kertoi päiväkirjoissaan tuntemuksensa lyhyesti, muutamalla sanalla. Mietin usein, mitä hän jätti kertomatta, olihan hän valvontaupseeri”, kertoo Jarmo Nieminen. ”Oman organisaation toiminnasta Heikkinen ei kertonut mitään.” ”Kirja on läpileikkaus koko sodasta. Sodan ilot ja surut, riemu ja masennus ja motivaatiotekijät tulevat hienosti esille.”

”Voi, kun loppuisi tämä paska homma ja koko sota ja pääsisi kotiin.”
Sunnuntai 22.3.1942

Jarmo Nieminen

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen (s.1959) toimii sotahistorian tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän on toimittanut aiemmin mm. teokset Teloitettu totuus – kesä 1944 yhdessä Jukka Kulomaan kanssa.

Jarmo Nieminen (toim.), Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi

364 sivua

ovh. 36,35

Lisätietoja, haastattelupyynnöt

Katja Leino, viestintäpäällikkö, p. 0400 132 642 tai 010 6836 204, katja.leino@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt

Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi

Ajatus Kirjat

Vuonna 1981 perustettu Ajatus Kirjat on osa Gummerus Kustannus Oy:n tietokustantamisen kokonaisuutta.www.gummerus.fi Tweet

Lukijalle

Tämä kirja kertoo henkilöstä, tai paremminkin hänen sotatyöstään, josta on jäljellä vain pieniä tiedonsirpaleita arkistojen kätköissä. Taavetti Heikkinen on perheenisä, poliisimies ja reserviupseeri, joka päämajan alaisena valvontaupseerina näki ja koki sodan ja osaltaan piti yllä eversti Kaarlo Aleksanteri Heiskasen johtaman 11. Divisioonan sisäistä turvallisuutta. Heikkinen kirjasi tekemisensä ja tuntemuksensa henkilökohtaiseen päiväkirjaansa.

Taavetti Heikkisen sotatyö oli osa talvisodan jälkeen uudelleen organisoitua vastavakoilua ja sisäisestä turvallisuudesta huolehtimista. Tietoa tästä toiminnasta, erityisesti rintamajoukkojen sisäisen turvallisuuden valvonnasta, ei ole paljon jäljellä. Päämajan valvontaosaston arkistot poltettiin sodan päätyttyä syyskuussa 1944. Joitakin asiakirjoja toimitettiin Stella Polaris -operaation yhteydessä Ruotsiin. Sirpaleet on koonnut yhteen Vladimir Panschin vuonna 2000 julkaisemassaan tutkimuksessa Kasvottomien miesten sota – Päämajan valvontaosaston toiminta jatkosodassa.

Taavetti Heikkinen palasi sodan jälkeen päiväkirjojensa pariin vuonna 1953. Hän käynnisti muistelmiensa kirjoittamisen kommentoimalla päiväkirjojaan. Heikkinen ei jatkanut päiväkirjojensa kommentointia edes ensimmäisen päiväkirjansa loppuun. Syy löytyy jälkikirjoituksesta.

Ensimmäisen kerran sodan päättymisen jälkeen avaan tämän päiväkirjan vihot siteistään ja alan lukea niitä Hirvensalmella 16.2.53. Ennemmin en ole jaksanut niitä lukea, siksi murheellista muisteltavaa näiden vihkojen kuvailema aika elämästäni on. Valokuvia, jotka ovat eri kuoressa suurin osa, olen ennenkin silmäillyt. Sysäyksen muistelmien esille ottoon antoi toiseen kertaan lukemani everstiluutnantti Susitaipaleen ”Rykmentti taistelee”. Siispä alkakaamme kahlata muistiinpanoja. Teen samalla tällä kynällä kielikorjauksia, minkä viitsin ja punakynällä ”huomautukset”. Kieliasu muistiinpanoissa näyttää heikolta.

Taavetti Heikkinen oli 1960-luvulla luovuttanut sotapäiväkirjansa pojalleen Kauko Heikkiselle. Päiväkirjojen puhtaaksikirjoituksen yhteydessä sotavuodet kokeneista sisaruksista Jouko Heikkinen, Heli Mikantie ja Kauko Heikkinen pohtivat isänsä aikoinaan arkaluontoisten, henkilökohtaisten sotapäiväkirjojen julkaisemista. He ottivat yhteyttä sotahistorian dosenttiin Eero Elfvengreniin. Hän auttoi suvun edustajia päiväkirjojen tulkinnassa ja kannusti heitä julkaisemaan isänsä arvokkaat ja ainutlaatuiset kirjoitukset.

Rohkaisua sisarukset saivat, kun Erkki Rintala julkaisi vuonna 2003 heidän isänsä aseveljen, Paavo Alkion, Sotatuomarin päiväkirjat. Heikkinen ja Alkio olivat pääosan jatkosodasta samassa joukossa, jopa telttakunnassa. Elfvengren kertoi päiväkirjoista allekirjoittaneelle ja luovutti samalla päiväkirjat luettavakseni.

Noihin aikoihin velloi julkisuudessa keskustelu Suomen armeijan jatkosodanaikaisista salaisista ja salatuista oman miehistönsä massateloituksista. Erilaisia olettamuksia esitettiin ja julkaistiin totena. Allekirjoittaneen omat tutkimukset 20. Prikaatin miesten kohtaloista eivät tukeneet väitteitä, kuten ei myöskään perehtyminen sotapoliisin ja esikuntien arkistoihin muun muassa Teloitettu totuus – kesä 1944 -kirjan toimittamisen yhteydessä.[i] Samalla tuli esille historian tutkijoidenkin yleinen tietämättömyys sodan ajan sotapoliisitoiminnasta ja sisäisestä valvonnasta.

Taavetti Heikkisen päiväkirjat ovat hyvä puheenvuoro tämän päivän keskusteluun. Kaikessa karuudessaan ne antavat uutta tietoa tutkijoiden ja laajemminkin kansalaisten käyttöön. Tässä yhteydessä kiitän Gummeruksen kustannusjohtoa paneutumisesta päiväkirjojen problematiikkaan ja kustannuspäätöksestä. Samalla kannustan nykysuomalaisia tuomaan julkisuuteen isoisiensä ja -äitiensä vaikeatkin muistot, joiden julkistaminen ei sotien jälkeisinä vuosikymmeninä ollut mahdollista.

Kiitän sotahistorian dosentti Eero Elfvengreniä, eversti Ilmo Kekkosta, Tuomas Kraftia, sotahistorian professori emeritus Ohto Mannista, majuri Vladimir Panschinia, hovioikeuden presidentti Erkki Rintalaa ja sotahistorian professori Martti Turtolaa asiantuntija-avusta. Nöyrän kiitoksen lausun ekonomi Juha Heikkiselle isoisänsä päiväkirjojen julkaisemista edistäneiden valokuva-, suku- ja otavalaistietojen hankkimisesta.

* * *

Heikkisen päiväkirjat tuovat uutta tietoa päämajan valvontaosaston työstä suomalaisten joukkojen parissa. Ne välittävät erilaisen näkökulman ”Kylmä-Kalle” Heiskasen divisioonan ja sen rykmenttien – Väinö Linnan kuuluisaksi tekemän Tuntemattoman sotilaan JR 8:n, JR 29:n, JR 50:n, Kevyt osasto 10:n, divisioonan tykistön ja muiden aselajijoukkojen sekä esikunnan toimintaan, sotilaiden arkeen, juhliin ja kärsimyksiin.

Taavetti Heikkisen perintöä ovat myös kirjan valokuvat. Ne liittyvät kiinteästi päiväkirjojen kerrontaan. Kuvitusta on täydennetty Paavo Alkion valokuvakokoelmasta, jossa on mukana runsaasti Taavetti Heikkisen ottamia valokuvia, kuten on Alkion ottamia kuvia Heikkisen kuvakokoelmassa. He kuvasivat usein toisiaan ja vaihtoivat kuvia keskenään.

Päiväkirjat ovat paikoin julmaa luettavaa. Sen Heikkinen tiesi kirjoittaessaan tekstejään. Hän oli kuitenkin tarkoittanut ne säilytettäväksi omille jälkipolvilleen ja muille.

Kirjoitukset kertovat miehestä, jota elähdytti suomalaisten talvisodassa kärsimän vääryyden korjaaminen ja saksalaisten menestys itärintamalla. Taavetti Heikkinen oli liittynyt Akateemiseen Karjala-Seuraan kannattajajäseneksi. Heikkinen pohtii päiväkirjoissaan maailman paloa ja sen heijastumista Suomen rintamille. Hän kertoo riemusta, jota Karjalan valloitus tuottaa, ja masennuksesta, johon hän vaipuu sotamenestyksen kääntyessä Suomelle tappiolliseksi. Heikkisen päiväkirjoista selviää myös toisenlainen sota. Sota, jossa ryypätään, kalastetaan, metsästetään, urheillaan ja selustaupseereina haetaan jännitystä ammuskelusta etulinjassa.

Heikkisen päiväkirjoista paljastuu asemasodan aikana syntynyt juopa aktiivi- ja reserviupseerien, jopa päällystön ja miehistön, välillä. Se näkyy Heikkisen kommentoinnissa lomista, ylennyksistä ja kunniamerkeistä. Toisaalta se kertoo inhimillisesti siitä, miten vaikeaa sodan olosuhteissa oli kohdentaa etuja ja kunnianosoituksia, ja mikä merkitys asioihin oli henkilökohtaisilla suhteilla.

* * *

Teksti ja kieliasu ovat alkuperäisten päiväkirjojen mukaisia. Heikkinen on kirjoittanut päiväkirjansa sanoja runsaasti lyhentäen ja lyhenteitä käyttäen. Toimitustyön yhteydessä teksti on kirjoitettu helppolukuisempaan muotoon varoen tarkoin muuttamasta sen sisältöä ja oivallista murretta. Samaa koskee Heikkisen oppimaa tapaa yhdyssanojen kirjoittamisessa ja pilkun käytössä, jotka molemmat poikkeavat nykyisestä käytännöstä. Monimutkaiset ja Heikkisellä usein muuntuvat sotilaslyhenteet on kirjoitettu yhtenäiseen lyhenneasuun tai lyhentämättömään muotoon.

Taavetti Heikkinen eteni syksyllä Karjalan Armeijan hyökkäyksessä alueille, joilla ei ollut vahvistettuja paikannimiä. Nimistö kehittyi hyökkäyksen mukana. Osa paikannimistä on kirjoitettu korvakuulemalta karjalaisittain. Muutamissa kohdin nimistö eroaa jopa Heikkisen ja sotatuomari Alkion päiväkirjoissa, vaikka he kirjoittavat samasta kohteesta. Paikkojen nykytunnistamista varten, tiettyjen paikannimien osalta, on esitetty jatkosodassa yleisemmin vakiintunut kyseisen paikan nimen suomennos.

Päiväkirjoja rytmittävä otsikointi ja päiväkäskyt on lisätty toimitustyön yhteydessä. Heikkinen kirjoittaa työnsä mukaisesti ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Mielenkiintoisimmista henkilöistä ja tapahtumista on hankittu lisätietoja. Heikkisen esittämien lukuisten erilaisten kuolemantapausten osalta on tiedon luotettavuus varmistettu muita lähteitä käyttäen. Tiedot on kirjattu viitteisiin.

Esitetyn tekstin sulut ja alleviivaukset ovat Heikkisen päiväkirjojen mukaisia. Puhtaaksikirjoitusvaiheessa on Taavetti Heikkisen vuonna 1953 ensimmäiseen päiväkirjaansa tekemät kommentit merkitty sulkuihin. Heikkisellä ne ovat lyijäkynämerkintöinä kyseisissä kohdissa. Toimittajan tekemät merkinnät on esitetty hakasulkeissa ja viitteissä. Heikkinen on täydentänyt päiväkirjamerkintöjään hieman myöhemmin tehdyillä lisäyksillä. Ne on yleensä tehty päiväkirjavuorokausien väliin jätettyyn yhden tai kahden rivin mittaiseen tyhjään tilaan. Ne, kuten sivun taitteeseen tehdyt täydennykset, on ilmoitettu viitteissä.

* * *

Heikkisen päiväkirjojen kertomus elää kiinteästi mukana 11. Divisioonan taisteluissa, taistelupaikoissa ja -ajoissa, siksi kirjan liitteenä on toimittajan kirjoittama divisioonan sotatie Tohmajärveltä läpi Aunuksen Karjalan, kesän 1944 Ihantalan taisteluihin ja Lapin sotaan asti. Lähteinä tässä osuudessa on käytetty Eero Kuussaari–Vilho Niitemaan, Wolf H. Halstin ja Ari Raunion–Juri Kilinin teoksia sekä Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen ja Sotatieteen laitoksen julkaisemia jatkosotaa käsitteleviä kirjasarjoja. Taustoitukseen on myös käytetty 11. Divisioonan ja sille alistettujen rykmenttien historiikkeja. Lähteet on esitelty kirjan lopussa.

Kirjan tausta-aineistoon kuuluu Kansallisarkistossa säilytettävät esikuntien päiväkäskyt, 11. Divisioonan taistelukertomukset ja muutamat säilyneet asiakirjat valvontatoiminnasta, Paavo Talvelan muistelmat sekä kenraali Heiskasesta kirjoitettu elämänkerta. Osa kirjan tiedoista on hankittu jääkäri-, poliisi-, aliupseeri- ja upseerimatrikkeleista. Päiväkirjassa mainittujen kaatumisten ja taistelutappioiden esittämisessä erityisenä apuna on ollut Kansallisarkiston ylläpitämä Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokanta.

Helsinki
12.8.2010
Jarmo Nieminen

A

Aalto, Edvin Asser, luutnantti, 216.

Aaltonen, luutnantti, 144.

Aaltonen, Yrjö, sotilasvirkamies, TK-kuvaaja, 92.

Aarnio, M., everstiluutnantti, 340.

Aho, Martti, majuri, everstiluutnantti, eversti, 59, 61, 72, 79, 92, 182, 302, 317, 329 ja 339.

Ahonen, Aino, hierojatar, 289.

Ahvenainen, Aksel, desantti, laskuvarjomies, 294.

Ainasoja, Matti, sotamies, 273.

Airanne, Mauno Akseli, luutnantti, 67.

Airila, Lauri, everstiluutnantti, 341.

Alanko, Eino, alikersantti, 55 ja 338.

Alfthan, Walfrid Olof, tohtori, 204.

Alkio, Paavo, sotatuomari, 10, 11, 33, (51), 53, 54, 55, 59, 61, 62, (63), 66, 67, 68, (69), 72, 73, 74, (75), 83, 89, 98, (103), 104, 105, 107, 111, 114, 119, 120, 123, 127, 130, 137, (142), 152, 154, 160, 166, 173, 189, 197, 205, 206, (207), 216, 229, 233, 287, 336, 342 ja 352.

Alkio, Santeri (Aleksander Filander), poliitikko, sotatuomari Paavo Alkion isä, 104 ja 336.

Andropov, Juri, Karjalais-suomalaisen SNT:n Komsomolin johtaja, 348.

Annalainen, Mikko, puoluesihteeri, 81.

Apiola, Kaarlo Kalervo, vänrikki, luutnantti, 24, 25, 28, 31 ja 335.

Arajuuri, J., kenraalimajuri, 343.

Aulanko, Osmo Kaarlo, insinööriluutnantti, luutnantti, 153, 160, 165, 173, 184, 185, 188, 207, 232, 233 ja 234.

Aura, Teuvo, pääministeri, 345.

Auriola, Kaarlo, luutnantti, 88.

Autti, Pietari Aleksanteri, jääkärieversti, 32, 47, 72, 79, 92, 131, 132, 175, 179, 186, 302, 305, 309, 316, 317, 337 ja 338.

B

Bagh, Paul von, luutnantti, 170.

Bassin, Aleksander, kersantti, sotilasvirkamies, 250, 277, 279, 281, 285 ja 347.

Been, Isaak, ruotsalainen kirkkoherra, 102.

Behm, Bjarne, vänrikki, 140.

Birman, puna-armeijan pataljoonan komentaja, 306.

Björninen, Tauno, korpraali, 297 ja 350.

Blick, Aarne Leopold, jääkärieversti, kenraalimajuri, 326.

Blomqvist, Karl Holger, kapteeni, 144.

Blåfield, Erik, kornetti, luutnantti, 16, 285, 286, 297 ja 334.

Bogdanov, Petter Vasiljevitsh, hevosmies, 129, 131, 132 ja 342.

Bogdanov, Vladimir Petrovitsh, työmies, 129, 131, 132 ja  342.

Bondarev, Andrei L., puna-armeijan eversti, 305.

Bonsdorff, J. G., lääkintäluutnantti, -kapteeni, tohtori, 228.

C

Cajanus, Hannes, luutnantti, 155.

Churchill, Sir Winston Leonard Spencer, Iso-Britannian pääministeri, 243 ja 257.

D

Dugin, puna-armeijan pataljoonan komentaja, 68.

E

Edgren, Jarl, everstiluutnantti, eversti, 208.

Eerola, Heikki, luutnantti, 91, 232.

Eerola, Niilo Konstantin, ratsumestari, 340.

Ehrnrooth, Ernst Gustaf, eversti, 314.

Ehrnrooth, Leo, sisäasiainministeri, 271.

Ekbom, luutnantti, 220.

Ekritskov, Anna, petroskoilainen, 210.

Elfvengren, Eero, sotahistorian dosentti, 10, 334 ja 352.

Enckell, Carl Johan Alexis, rauhanneuvottelija, ulkoasiainministeri, 281.

Engelbrecht, Erwin, saksalainen kenraaliluutnantti, 311 ja 312.

Erkko, Juho Eljas, lehdenkustantaja, ministeri, 271.

Eronen, luutnantti, TK-mies, 92,

Erpola, Biger Henry, vänrikki, 267.

Ervamaa, Erkki, sotilaspastori, 203.

Erviö, Helle Kalervo, luutnantti, kapteeni, sotilaspastori, 105.

Essen, H. von, eversti, 304.

F

Fagerholm, K. A., valtiovarainministeri, 345.

Fedorov, Vasili N., puna-armeijan eversti, 305 ja 306.

Forström, Viljo, sotavanki, 60.

Frifanov, Lauri, sotavanki, 194 ja 195.

G

Garlojeva, Jelena, 46 ja 48.

Glüer, saksalainen luutnantti, 144.

Gorolenko, Filipp Danilovits, puna-armeijan kenraaliluutnantti, 305, 324, 325 ja 326.

H

Haalivirta, Teod., korpraali, 208 ja 209.

Haavio, Heikki, sotilasvirkamies, (51), 52, 53, 54, 55, 59, 61 62, 66, 68, 85, (103), 105, 132, 140, 141, 143, 267 ja 338.

Haavio, Martti, kapteeni, TK-mies, kirjailija, 122.

Hagman, kapteeni, 236

Hakala, Erkki, sotamies, 50.

Hakola, Uljas, maanviljelijä, 45.

Hakuri, luutnantti, 176.

Hallakorpi (ent. Schroeder), Erkki Arthur, majuri, everstiluutnantti, 244.

Halla-Seppälä, Niilo Aukusti, kapteeni, majuri, 299 ja 350.

Halmesmäki, Oiva Iisakki, tykkimies, 118 ja 119.

Halsti (Hagman), Wolf H. (Wolfgang Hallstén), majuri, everstiluutnantti, 12 ja 351.

Hammarin, Lennart, majuri, 140.

Hanell, Edvard Fritjof, jääkärikenraaliluutnantti, 206, 235, 296 ja 349.

Hannuksela, Hannu Esa, jääkärieversti, 304

Hartman, Gunnar von, muonittaja, 7 ja 272.

Hartonen, Kaarlo, poliisikonstaapeli Mikkelin läntinen piiri, 149.

Havas, Väinö Rafael, kapteeni, 59, 339 ja 342.

Heikkinen (Huolman), Elina (Ida, ent. Iida Elina), lotta, T. Heikkisen sisar, s. 1925 Ristijärvi, 13, 199, 282.

Heikkinen (Kinnunen), Kaisa Liisa Kallentytär, T. Heikkisen äiti, s. 1883 Ristijärvi, 13, 26, 31, 42, 48, 51, 114, 180, 199, 218, 238, 257, 260, 261, 264, 265, 267, 270, 282.

Heikkinen (Mikkonen), Kaisa Valpuri (Vappu), maatilan emäntä, T. Heikkisen sisar, (s. 1908 Ristijärvi), 13 ja 200.

Heikkinen (Oikarinen), Edit (Eeti, Eedi) Aino, maatilan emäntä, T. Heikkisen sisko, s. 1918 Ristijärvi, 13 ja 200.

Heikkinen (Penttinen), Anna Liisa (Anni), lotta, tilallisen vaimo, T. Heikkisen sisko, s. 1922 Ristijärvi, 13 ja 95.

Heikkinen, (Lähde) Alli Liisa, T. ja E. Heikkisen nuorin tytär, s. 1939 Mikkelin mlk., 13, (29), 150, 178, 276 ja  (300).

Heikkinen, (os. Kurkinen) Iida Maria, Kalle Heikkisen puoliso, 180, 200, 224 ja 291.

Heikkinen, (os. Väisänen) Liisa Elina Tanelintytär, s. 1908 Puolanka, T. Heikkisen puoliso, vihitty 1929, 13, 23, 29, 31, 42, 48, 51, 55, 60, 61, (62), 71, 84, 85, 88, 99, 111, 116, 117, 119, 122, 123, 126, 131, 133, 136, 139, 141, 144, 149, 150, 165, 178, 180, 188, 192, 195, 196, 199, 200, 203, 204, 206, 213, 217, 218, 230, 234, 245, 247, 255, 265, 267, 268, 273, 276, 282, 283, 286, 299, (300) ja 339.

Heikkinen, Helli (Mikantie, Heli), T. ja E. Heikkisen vanhin tytär, s. 1935 Mikkelin mlk., 9, 13, 23, (29), 87, 88, 111, 139, 150, 175, 178, 213, 230, 260, 261, 264, 265, 268, 276, 291, (300) ja 351.

Heikkinen, Hilja Maria, T. Heikkisen sisko, s. 1913 Ristijärvi, k. 13.10.1942, 13, 175, 180, 195, 199 ja 200.

Heikkinen, Jouko, T. ja E. Heikkisen vanhin poika, s. 1929 Ristijärvi, 9, 13, 23, (29), 87, 88, 119, 123, 126, 133, 175, 178, 213, 230, 252, 260, 261, 276, 299 ja (300).

Heikkinen, Juha, ekonomi, Jouko Heikkisen poika, 10 ja 351.

Heikkinen, Juho Akseli, tilallinen, metsätyönjohtaja, T. Heikkisen isä, s. 1877 Ristijärvi, 13, 175 ja 180.

Heikkinen, Kalle Akseli, metsätyönjohtaja Kajaani Oy:ssä, T. Heikkisen veli, s. 1911 Ristijärvi, 13, 26, 42, 48, 86, 117, 139, 141, 199, 200, 218, 224 ja 291.

Heikkinen, Kauko Juhani, T. ja E Heikkisen nuorin poika, s. 1940 Mikkelin mlk., 9, 13, (29), 87, 125, 126, 178, 200, 204, 226, 261, 276 ja (300).

Heikkinen, Sirkka, Kalle Heikkisen ja Iida Heikkisen tytär, 200 ja 291.

Heikkinen, Taavetti (Taav.), ylikonstaapeli, luutnantti, kapteeni, (24), (51), (58), (62), (135), (142), (207), (237) ja (300).

Heikkinen, Toivo Frans, maanviljelijä, T. Heikkisen veli, s. 1915 Ristijärvi, 13.

Heikkinen, Veikko Eerikki, kansakoulun opettaja, T. Heikkisen veli, s. 1928 Ristijärvi, 13.

Heikkonen, autonkuljettaja, 47.

Heinrichs, Axel Erik, jääkäri, jalkaväen kenraali, 61, 99, 102, 262, 304, 311 ja 317.

Heiskanen (Saksassa Heissman), Juho Henrik (Kuuma-Kalle), jääkärikenraalimajuri, 301, 302.

Heiskanen, Kaarlo (Kylmä-Kalle), jääkärieversti, kenraalimajuri, 9, 10, 12, 13, 17, 18, (49), 61, 91, 92, 96, 99, 102, 105, 165, 203, 213, 247, (262), 297, 301 302, 304, 305, 306, 307, 308, 309, 311, 312, 313, 314, 315, 316, 317, 318, 321, 322, 324, 325, 327, 328, 329, 337, 338, 340, 341, 343, 346 ja 351.

Helanen, Vilho, tohtori, 193 ja 294.

Helenius, Johan Jalmar, luutnantti, 182.

Helin, Suoma, 118.

Helin, Vilho, 118.

Hellens, Max von, majuri, 6, 52, 64, (65), 66, 117, 129, 138, 200, 201, 206, 272, 345 ja 346.

Hemdal, Dag, suomenruotsalainen kirjailija, 185.

Hertzen, G. von, luutnantti, 236, 243, 253, 269, 277.

Hetemäki, Olli Päiviö, kapteeni, 176, 190, 201, 233 ja 345.

Hietala, Kaarlo, Emil, vääpeli, 152 ja 154.

Hikipää, Lenni, ylikersantti, sotilasvirkamies, 25, 27 ja 335.

Hintikka, Viljo, luutnantti, 118.

Hinttula, Pentti Oskari, kapteeni, 279.

Hirvelä, Paavo Joel, majuri, everstiluutnantti, 183, 213, 218, 222, 228, 234, 235 ja 238.

Hitler, Adolf, Saksan valtakunnan johtaja, 8, 25, 112, 173, 205, 216 ja 297.

Hohti, Einari, sotilaspastori, 50.

Holopainen, Kustaa Adof, vääpeli, 131, 202, 220, 224 ja 229.

Holopainen, Lauri (Lassi), vänrikki, 24, 27, 31, 36, 41 ja 42, 47 ja 335.

Horthy, Miklós, amiraali, Unkarin valtionhoitaja, 278.

Hovanin, Nikolai, suutari, 150, 151 ja 152.

Hovikoski, Markku, pastori, 117, 118 ja 124.

Huotari, Ilkka, sotamies, maanviljelijä, 221.

Huthsteiner, Georges, eversti, Yhdysvaltojen sotilasasiamies, 207.

Hytönen, sotamies, 134.

Hyvärinen, Pekka, luutnantti, 280.

Hyökyvaara, Väinö Elias, sotamies, 240.

Hägglund, Johan Woldemar, jääkärikenraalimajuri, kenraaliluutnantti, 96, 99, 303, 304, 311, 318, 321 ja 326.

Häkkinen, Arvi, vänrikki, 64 ja 339.

Häkkinen, Arvid Aarne (Arvi), otavalainen maanviljelijä, 49, 65, 122, 149 ja 284.

Häkli, William Leonard, eversti, 206.

Hämäläinen, 193.

Hämäläinen, Arvi Johannes, sotamies, 278.

Hämäläinen, Elina, ks. Kerttu Nuorteva, 344.

Hämäläinen, Tauno 297 ja 350.

Hänninen, Terho Päiviö, 278.

Härmä, Taisto, kersantti, sotilasvirkamies, 251, 272, 282 ja 344.

I

Ignatjev, Vasili, puna-armeijan hävityspataljoonan komentaja, 128.

Ihatsu, J., luutnantti, 204.

Ikonen, luutnantti,

Ikonen, Tapio, luutnantti, 50 ja 210.

Ikonen, Toivo Niilonpoika, korpraali, 214 ja 215.

Inkinen, Väinö, sotamies, 349.

Isakson, Selim Engelbrecht, eversti, kenraalimajuri, 329.

Isaniri, Ivan, petroskoilainen, 202.

Iso-Anttila, F., kersantti, 342.

J

Jakovlev, Ivan, (alias Kalinin, Pekka), vakooja, 187, 189 ja 344.

Jakushev, Ivan Ivanovitsh, puna-armeijan kersantti, 233.

Jalava, majuri, 233.

Jalkanen, Veikko, kapteeni, 107.

Jankka, neiti, hammaslääkäri, 242.

Jelkin, Andrei, suutari, 151 ja 152.

Johansson, Jokinen, Antero, ylikersantti, 104.

Jokinen, Antero, kersantti, ylikersantti, 55, 57, 59, 138, 160, 170, 180, 238, 255, 259 ja 279.

Jokinen, T., luutnantti, kapteeni, 223.

Juutilainen, Antti, everstiluutnantti 352.

Juutilainen, Erkki, alikersantti, 23 ja 178.

Jylhä, Yrjö, luutnantti, kapteeni, TK-mies, kirjailija, 122.

Järveläinen, Eino (Eka) Kalervo, sotilasvirkamies, 24, 26, 28 ja 335.

Järvenpää, Aatu, vänrikki, luutnantti, 143 ja 342.

Järvenpää, Heikki, sotamies, 342.

Järvinen, Eino Iisakki (Sakki), jääkärieversti, kenraalimajuri, 329.

Jääskeläinen, Juhani, pastori, 45 ja 84.

K

Kaarte, Yrjö, kapteeni, 93.

Kaila, Yrjö Paavo Ilmari, majuri, 266, 279 ja 348.

Kalervo, Reino Ilmari, majuri, everstiluutnantti, 45 ja 109.

Kalinin, Pekka Yrjönpoika, ks. Jakovlev, 186 ja 344.

Kaminsky, (Valde)mar, vänrikki, 242, 272, 282, 287 ja 347.

Karapää, Ernst Sigfrid, luutnantti, kapteeni, 28, 31, 111, 112, 123, 130, 132, 138, 147 ja 335.

Karhumäki, J., vääpeli, 126, 243, 294 ja 339.

Karjalainen, Erkki, otavalainen maanviljelijä, 149.

Karjalainen, vänrikki, saksalaisen divisioonan tulkki, 123 ja 144.

Kaukoniemi, Matti, vänrikki, 106.

Kaunisharju, Sulo Alarik, korpraali, sotilasvirkamies, 289, 295 ja 349.

Kauppi, Leevi Matti (L. M.), luutnantti, 252.

Kauppila, luutnantti, 33 ja 40.

Kautto, P. luutnantti, kapteeni, 131, 135, 189 ja 202.

Keijonen, Eino Uljas, kapteeni, (103), 152, 186 ja 342.

Keitanen, Martti, kapteeni, 224, 253 ja 259.

Keskinen, Paavo, vänrikki, 55 ja 338.

Kestilä, E. M., lääkintäkapteeni, 156.

Keto, J. V. (Jaakko William), tohtori, 159 ja 343.

Keto, Jaakko, J. V. Kedon poika, 159.

Kilin, Juri, Petroskoin yliopiston professori, 12, 352 ja 353.

Killer, Jaakko, 149.

Kilpinen, kapteeni, NKP:n erikoiskoulun Spetsskola Tsekan johtaja, 187.

Kiselova, Jekaterina, meijerityöläinen, 151.

Kivari, Jaakko Juhani, kapteeni, 215, 216 ja 346.

Kivirinta, Aaro Eero, luutnantti, 144, 153, 160, 184, 192 ja 214.

Kivivuori, ylikersantti, 242.

Kokko, Keijo O., luutnantti, 116.

Kokko, Vilho, Mikkelin länsipiirin nimismies, Heikkisen esimies, 149, 229, 261, 289 ja 293.

Kollontay, Aleksandra, Neuvostoliiton lähettiläs, 275.

Konev, puna-armeijan sotamies, 242.

Konovrov, Pjotr, puna-armeijan luutnantti, 233.

Koppinen, Veikko William, kapteeni, majuri, 164, 235, 266, 277 ja 286.

Kopra, Einari, sotilasvirkamies, konstaapeli, 28, 30, 31 ja 335.

Korhonen, Viena, kirjailija, 7 ja 267.

Korkiakoski, Edvard, kersantti, 216.

Korkku, sotilasvirkamies, 248.

Koskela, Elja, 192.

Koskela, tytär, lotta, Elja Koskelan tytär, 192.

Koski, Aarre Olavi, kapteeni, 214.

Koski, sotilasvirkamies, 221.

Koskimaa, Leevi, komisario, 352.

Koskimies, Eino, jääkärieversti, 305

Kotiaho, Auvo Ilmari, luutnantti, 109.

Kotilainen, V. A., everstiluutnantti, eversti, vuorineuvos, 219 ja 343.

Kotiranta, luutnantti, 121.

Kovanen, 204.

Kraemer, Bror August, eversti, 309.

Kukko, alikersantti, paikallispäällikkö, 167 ja 193.

Kumpulainen, Antti Juho, kapteeni, 162.

Kunnas, Niilo Olavi, vänrikki, 171.

Kuokkanen, K., kapteeni, 156.

Kuulasmaa, Kalevi, luutnantti, 198, 224, 243, 253, 255 ja 277.

Kuussaari (Heickell), Eero Vilho, eversti, 12 ja 352.

Kämppi, Taavi, Sahan työmies, 149.

L

Laakso, Erkki Ernesti, luutnantti, kapteeni, 26, 123, 335 ja 338.

Laakso, Viljo Aukusti (Augusti), jääkärimajuri, everstiluutnantti, 329.

Laatikainen, Taavetti, jääkärikenraalimajuri, kenraaliluutnantti, 329.

Lagerbom, Toivo, tykkimies, 201.

Lagus, Ruben Ernst, jääkärieversti, kenraalimajuri, 78, 79, 90, 92, 102, 277, 308 ja 319.

Lahti, Eino, amerikan suomalainen, 99.

Lahtinen, Olavi, ylikersantti, 256.

Laine, luutnantti, kapteeni, 223.

Laine, Tauno, sotamies, 124.

Laitala, K. luutnantti, 179.

Laitila, Taito, sotamies, 171.

Laitila, Veikko, maanviljelijä, 344.

Laitinen, Eevert, luutnantti, tykistön adjutantti, 193.

Laitinen, Mauno (Manu), vänrikki, 47, 48, 88, 106, 107, 187 ja 339.

Laitinen, rouva, vänrikki Manu Laitisen puoliso, 88.

Laitinen, Unto, kornetti, luutnantti, 292 ja 349.

Lampinen, Onni, majuri, 115.

Laurila, Matti, eversti, 37.

Lavikainen, Tauno Mikael, luutnantti, 219.

Lehmus, luutnantti, valistusupseeri, 236, 243, 253 ja 255.

Lehtikanto, Tauno Uuno Kullervo, sotamies, 349

Lehtinen, Hugo Abel, majuri, 116.

Lehtisaari, Kaarlo Johannes, kapteeni, majuri, 86, 139 ja 186.

Lehtomäki, ylikersantti, 193.

Lehtonen, Hilkka Liisa, Raimo Lukkarisen puoliso, 201.

Leinonen, Antti, pastori, 47, 158, 213, 337 ja 344.

Leivo, T., (alias Lehto T.), alikersantti, 228 ja 229.

Lepistö, Aulis Oiva Kustaa, luutnantti, kapteeni, 23, 34, 37, 38, 44, 45, 48, 49, 50, (51), 53, 54, 62, 234, 263, 334 ja 348.

Leppämäki, opettaja, 176.

Leppänen, Arvo, sotamies, 198.

Lerche, Peter, sotilasvirkamies, 287 ja 349.

Leskinen, Jari, valtiotieteiden tohtori, 352.

Leskinen, Urho Kalevi, majuri, 233.

Leskinen, Veikko Armas, luutnantti, 36 ja 233.

Liimatainen, Matti Einar, sotamies, 232.

Lindstedt, Jukka, oikeustieteen tohtori, 342, 344, 345, 347, 350 ja 352.

Linkomies, Edwin Johan Hildegard, professori, pääministeri, 249.

Linna, Väinö, alikersantti kirjailija, 10 ja 352.

Linnamaa, Armas Adam, luutnantti, kapteeni, 138, 180, 197, 220 ja 281.

Lipsanen, Kaarlo Wilhelm, kapteeni, 224, 232, 259 ja 274.

Lisitsina, Anna, puna-armeijan desantti, komsomoli, 347 ja 348.

Liukku, alikersantti, 278

Louhikari (ent. Loginov), Juho, 198.

Lujala, L. V., luutnantti, 49 ja 158.

Lukkarinen, Reino I., majuri, 201.

Lummervo, työnjohtaja, 279.

Luolamo, neiti, tupakkavaraston hoitaja, 229.

Lutollinna, Anna, petroskoilainen, 202.

M

Makkonen, (Tassu), sotilasvirkamies, 29, 289, 291, 292 ja 335.

Malmivaara, (Jukka) Väinö Juhani, kapteeni, majuri, 269 ja 329.

Manner, Arvo, Viipurin läänin maaherra, 219.

Mannerheim, Carl Gustaf Emil vapaaherra, Suomen marsalkka, 16, 21, 27, 88, 91, 173, 187, 216, 234, 304, 320, 324, 329, 334, 337 ja 339.

Mannila, Heikkisten perhetuttu, 49.

Manninen, G. Margus, luutnantti, 154 ja 160.

Manninen, kapteeni, 235.

Manninen, Mauno, kersantti, 273.

Manninen, Niilo Pellervo, luutnantti, 223 ja 346.

Manninen, Ohto, sotahistorian professori, 10 ja 352.

Markus-setä, Markus Rautio, Yleisradion toimittaja, 69.

Martinov, puna-armeijan kersantti, 250.

Maunula, Eino, poliisikonstaapeli Otavassa, 62, 64, 126, 149, 150, 221, 229 ja 284.

Maunumäki, Fanni, Paavo Maunumäen äiti, 187.

Maunumäki, Matti, Paavo Maunumäen isä, 187.

Maunumäki, Paavo Olavi, (alias Mäki, Eino Olavi), 187, 189 ja 344.

Mazarova, Jeudokia, 151.

Melander, Lars, jääkärieversti, 16.

Melentjeva, Marija, puna-armeijan desantti, komsomoli, 347 ja 348.

Merenlinna, tuomari, 50.

Meriala (Michailov), Nikolai, sotilasvirkamies, 183.

Miettinen, alikersantti, 295.

Mihalskij, Franz, (alias Stanislaus Rahauskij), keskitysleirikarkuri, 177, 197 ja 198.

Minkkinen, pioneeri, 267.

Moskalenko, Nikifor, puna-armeijan sotilas, 221 ja 222.

Muotka, Herman Viljam (Herkko), otavalainen puutavaraliikemies, Heikkisten perheystävä, 149, 150 ja 290.

Mure, Harras, kapteeni, 263.

Mustakallio, Erkki, valistusupseeri, 138, 153, 157, 169, 171, 179, 193, 194 ja 211.

Myöhänen, Reino, luutnantti, kapteeni, 190, 191, 193, 197, 218, 237, 238, 243, 255, 259, 266, 277 ja 285.

Mäki, Eino Olavi, ks. Maunumäki, 186 ja 344.

Mäki, Kalle, 186.

Mäkinen, Einar Nikolai, jääkärikenraalimajuri, 235, 323, 324 ja 326.

Mäkinen, Eino Toivo, sotilasvirkamies, valistusupseeri, 117, 121, 138 ja 153. 157 ja 173.

Mäkinen, Helga Aleksandra, lotta, 349.

Möttönen, Kalervo, luutnantti, 128 ja 342.

N

Nahi, Yrjö Ilmari Nikolai, jääkärieverstiluutnantti, 302, 305 ja 339.

Narikku, ks. Erkki Niinivaara, 42.

Natri, Arvo, sotamies, 269 ja 270.

Navosjelov, partisaaniluutnantti, 203.

Nazarova, Jevdokia, puusorvaaja, 152.

Nenonen, Vilho (Wilho Petter), tykistökenraali, tykistön tarkastaja, 235 ja 348.

Neuvonen, Eeva, Emil Neuvosen tytär, 63 ja 71.

Neuvonen, Emil (Eemeli), kersantti, Heikkisten perheystävä,  49, 55, 62, 63, 65, 69, 71, 176, 236  ja 339.

Neuvonen, Pikku-Raili, Emil Neuvosen tytär, 63 ja 71.

Niemimäki, Frans, tykkimies, 153.

Nieminen, Veikko Viktor, sotamies, 245.

Nifontova, Olga, taitelija, 158.

Niininen, Reino, Äänislinnan pappi, Heikkisten perhepappi, luutnantti, 31 ja 335.

Niinivaara, Erkki, sotilasvirkamies, 27, 28, 30, 42 ja 335.

Niitemaa, Vilho, professori, 12 ja 352.

Nikula, Matti, talollinen, 222.

Nilsson, Nils, luutnantti, 16, 292 ja 334.

Nissinen, Väinö, sotilasvirkamies, 105 ja 108.

Norvala, Unto Kalervo, luutnantti, 45, 47, 62 ja 337.

Nummenpää, alikersantti, 197.

Nuorluoto, Lars B., luutnantti, 274.

Nuorteva, Kerttu (Elina Hämäläinen, Elina), vakooja, 193 ja 344.

Nupponen, Toimi, vääpeli, sotilasvirkamies, 272, 274, 287 ja 349.

Nurmela, Yrjö, vänrikki, luutnantti, (51), 53, 54, 57, (58), 60, 62, 64, 103, 121, 127, 138, 144, 152, 153, 157 ja 158.

O

Oesch, Karl Lennart, jääkärikenraaliluutnantti, 203, 235, 326 ja 329.

Oinonen, Woldemar (Wolde), jääkärikenraalimajuri, 304.

Oittinen, Osmo, vänrikki, luutnantti, varatuomari, (51), 53, 54, 55, 61, 62, 68, 71, 89, 97, 98, 102, (103), 105, 114, 119, 120, 122, 123, 127, 130, 137, 138, (142), 144, 153, 156, 173, 176, 180, 181, 182, 183, 184, 185, 186, 187, 189, 190, 191, 194, 197, 200, 201, 206, 209, 218, 220, 221, 222, 224, 225, 226, (237), 229, 231, 234, 235, 237, 244, 251, 253, 255, 256, 258, 259, 264, 265, 266, 268, 277, 285 ja 342.

Oksanen, Mauno Brynolf, kapteeni, majuri, 168.

Olsson, Harry, luutnantti, 173, 179, 180, 183, 184, 191, 194, 198, 210, 215, 216, 218, 221, 222, 224, 226, 228, 229, 234, 235, 236, (237), 238, 239, 241, 242, 243, 247, 249, 253, 254, 255, 258, 259, 260, 279, 285 ja 344.

Oranen, Heikkisten perheystävä, 60.

Orrenmaa, Kaarlo Sulo, sotamies, 347.

P

Paalu (Palkén), Paavo Johannes, jääkärieversti, kenraalimajuri, 92, 96, 305, 311, 314, 319, 321, 325, 329 ja 340,

Paasikivi, Juho Kusti, valtioneuvos, rauhanneuvottelija, 271, 275 ja 281.

Paasonen, Aládar, eversti, 16.

Paasonen, Gerd, 55.

Paavilainen, A. E., luutnantti, 230.

Pajari, Aaro Olavi, eversti, kenraalimajuri, 330 ja 339.

Pajunen, sotamies, 273 ja 274.

Pakarinen, Simo Viljo, kapteeni, 225 ja 233.

Palo, Kaarlo Albert, sotilasvirkamies, 289 ja 349.

Paloheimo, Olli, II valtiovarainministeri, jääkärieverstiluutnantti, eversti, 343.

Palokangas, Matti, sotamies, 54.

Panschin, Vladimir, majuri, 9, 10, 334, 350 ja 352.

Pantsar, Ahti, alikersantti, konstaapeli, paikallispäällikkö, 150.

Parkkinen, Aleksanteri, Kolatselän kansakoulun johtajaopettaja, 45 ja 46.

Parviainen, luutnantti, 131.

Pasonen, Jukka, entinen otavalainen, 178 ja 192.

Pasonen, sotamies, 280.

Patama, kersantti, 247 ja 250.Pekkala, Nikolai, majuri, 284 ja 349.

Pekkanen, Vilho Vihtori, alikersantti, 297 ja 350.

Perko, Eino Viktor, luutnantti, kapteeni, 144 ja 342.

Petrova, Aleksandra, 46, 48 ja 120.

Petterson, Johan Valter, sotavanki, 294.

Pietiläinen, Kaiku Kalervo, luutnantti, kapteeni,

Pietiläinen, Keijo Kalevi (Pentti), desantti, sotavanki, 294 ja 295.

Piiparinen, Arvi, luutnantti, työnjohtaja Otavan sahalla, 50 ja 51.

Plentjov, Jakov, (alias Pehrgin), yliloikkari, NKVD:n vakooja, 295.

Poikolainen, Ilmari, Mikkelin nimismies 1943, 229.

Poikoset, Heikkisten perheystäviä, 200.

Polón, Eino, majuri, everstiluutnantti, eversti, 168, 169, 329 ja 343.

Porra, Kari, sotilaspastori, 96, 132, 141, 189, 216, 252 ja 281.

Pulkkinen, Arvi Johannes, tykkimies, 297 ja 350.

Pulkkinen, Ferd., 297.

Pulkkinen, V., vääpeli, 96.

Punin, Aleksei Grigorjevitsh, yliloikkari, NKVD:n agentti, 209 ja 222.

Puranen, luutnantti, 220.

Puroma (ent. Bäckman) Albert Aleksander, jääkärieversti, 330.

Pursiainen, luutnantti, 59 ja 196.

Puttonen, Julius (Juulia), sotamies, 46, (51), 53, 54, 62 ja 67.

Puukko, Urho Matias, sotamies, 349.

Pylkkänen, Esko Veikko Iivari, luutnantti, 47.

Pylkkänen, Iivari, 340.

Pylkkänen, Paavo, vänrikki, 69 ja 340.

Pylkkönen, Olavi, kapteeni, 156.

Pynnönen, Kalle, sotamies, 239 ja 240.

Pärmi, Nikolai (Nikke), jääkärieverstiluutnantti, 346.

Pöyry, Veikko, Kalevi, kersantti, 297 ja 350.

R

Raatikainen, Hjalmar (Jammu), jääkärimajuri, everstiluutnantti, 31, 49, 55, 84, (103), 119, 132, 153, 174, 335 ja 336.

Raatikainen, sotamies, 199.

Raevaara, Raimo Ilkka Pellervo, kapteeni, 36.

Raevaara, Veli Esko Sakari, luutnantti, 46 ja 336.

Rahauskij, Stanislaus, ks. Franz, Mihalskij, keskitysleirikarkuri. 197.

Railo, Eino, kirjalija, 224 ja 225.

Rajasaari, O., ratsumestari, 170.

Rakkine, Franssu, talollinen Hyrynsalmella, 199 ja 345.

Ranta, Sulho, säveltäjä, 342.

Rantala, Kaiku, sotamies, 220.

Rapeli, Armas A., kapteeni, 155.

Ratinen, sotatuomari, 107.

Raunio, Ari, everstiluutnantti, sotahistorioitsija, 12, 352 ja 352.

Rautsuo, Kustaa Erik, eversti, 247, 262 ja 347.

Ribbentrop, Joachim von, Saksan ulkoministeri, 293.

Riitesuo, Kalle, majuri, 157, 168 ja 169.

Riku, Arvo, luutnantti, 176.

Rintala, Erkki, hovioikeuden presidentti, 10 ja 353.

Rissanen, Tauno Vilhelm, vänrikki, sotatuomari, 131.

Roipio, luutnantti, 192.

Roosevelt, Franklin Delano, Yhdysvaltojen presidentti, 243 ja 257.

Ropponen, Leo Kustaa, luutnantti, kapteeni, 155, 157, 183, 201, 215, 217, 220, 222, 225, 234, 240, 251, 255, 258, 274, 282, 285, 286, 287 ja 335,

Ropponen, Matti, everstiluutnantti, eversti, 112, 262, 274, 288, 291ja 288, 291 ja 299.

Rossi, (ent. Roos) Alvar, luutnantti, sotatuomari, Mikkelin raastuvanoikeuden pormestari, 31, 47 ja 335.

Rossi, Sylva (Olga Sylvia Lehtelä o.s. Saastamoinen), näyttelijä, 238.

Ruotsalo, Erkki, everstiluutnantti, 343.

Ruotsalo, Lauri, everstiluutnantti, 314 ja 340.

Rutanen, Eino, vänrikki, luutnantti, 56, 67, 69 ja 132

Rutanen, Matti Edvard, kersantti, 339.

Ruuska, Niilo, alikersantti, 280 ja 349.

Ruuth, Weli Emil, luutnantti, kapteeni, 47 ja 337.

Ryhänen, lähetti,

Ryti, Risto, Suomen tasavallan presidentti,

Ryynänen, Adrian, luutnantti, 191, 193 ja 240.

Ryömä, Mauri, poliitikko, 217 ja 346.

Räihä, Veikko Samuli (Samppa), luutnantti, 55 ja 338.

Räisänen, Tauno Pietari, luutnantti, 183 ja 343.

Räisänen, vääpeli, 189.

Räkköläinen, L., luutnantti, 220, 224, 235 ja 259.

Rönnqvist, L., ratsumestari, majuri, everstiluutnantti, 317.

S

Saarelainen, Yrjö, Erkki, majuri, 169.

Saari, Sulo Eino, kapteeni, 128.

Saarimäki, Erkki Voitto, tykkimies, 47, 118, 119, 121 ja 130.

Sainio, A. R., jääkärieversti, 273.

Sallinen, (Pikku-Juttu), luutnantti, 134 ja (135).

Salminen, K. E., 259 ja 279.

Salminen, luutnantti, 157.

Salonen, Edvin Kustaa, työpalvelusvelvollinen, 295.

Salonen, sotilasvirkamies, 220, 240, 242 ja 282.

Salonius, B. V., herra, Otavan aseman sähköttäjä, 284.

Sares, Väinö Viljo, luutnantti, 174 ja 344

Sarta (Bär), Viljo Antero, majuri, 196.

Sarvola, Reino, vänrikki, luutnantti, 240, 258, 282 ja 347.

Savela, Sirkka Helena, lotta, 349.

Savolainen, kaupanhoitaja, Äänekosken kunnan luottamusmies, 176.

Savolainen, Väinö, luutnantti, kapteeni, 47, 192 ja 337.

Schildt, Rolf Wilhelm, majuri, everstiluutnantti, 23, 48 ja 334.

Schildt, Yrjö, puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja, 245.

Schrowe, Mauno von, jääkärieverstiluutnantti, eversti, 341.

Serlachius, Allan, rikosoikeuden- ja oikeushistorian professori, 266.

Serola, Aarne, luutnantti, 253 ja 284.

Shtropin, Pjotr Matvejevitsh, puna-armeijan sotilas, 7, 250, 251, 252 ja 347.

Sievänen, Väinö, Mikkelin pitäjän Aseveljet ry:n rahastonhoitaja, 149.

Sihvola, Villiam, sotilasvirkamies, Mikkelin alatoimisto, 289 ja 349.

Siilasvuo (ent. Strömberg), Hjalmar, jääkärikenraaliluutnantti, 330.

Siivonen, Arvo Ilmari, kapteeni, majuri, 201 ja 345.

Siltanen, Erkki, korpraali, 274 ja 349.

Simojoki, Miikka, kapteeni, 105 ja 111.

Simolin, Elias-Viktor, eversti, 261, (262), 266, 336 ja 348.

Simonen, Tauno, kersantti, 349.

Sipilä, Aarne Kustaa, kapteeni, sotatuomari, varatuomari, 235, 237, 238, 243, 253, 259, 260, 266, 277, 279, ja 285.

Sipilä, Jouko, kapteeni, 194.

Sivula, Reino Olavi, everstiluutnantti, 208.

Sjöstedt, Carolus, luutnantti, TK-mies, 57 ja 71.

Snellmann, Otto Gustaf (Gösta), everstiluutnantti, eversti, 322.

Sohlberg, O., luutnantti, 127.

Sorjonen, Heikki, luutnantti, 220.

Sorko, Kimmo, kirjailija, sotahistorioitsija, 337 ja 353.

Stalin, Josif (Iosif Vissarionovitš Džugašvili), Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri, 28, 95, 99, 243 ja 257.

Sukselainen, Vieno Johannes, luutnantti, tohtori, 53, 55, 86, 340

Sundman, Viktor Alonso, jääkärieversti, kenraalimajuri, 304 ja 327.

Suonperä, Jorma, luutnantti, 155 ja 343

Susitaival, Paavo, everstiluutnantti, 9, 92, 109, 302, 305, 311, 317, 320, 324, 336, 339, 340, 341 ja 353

Sutela (ent. Schroderus), VeikkoToivo, luutnantti, kapteeni, majuri, 252.

Suutala, Martti, alikersantti, 346.

Svensson, Antero, jääkärieversti, kenraalimajuri, 235, 304, 308, 323 ja 329.

Svinhufvud, Pehr Evind, Ukko Pekka, Tasavallan presidentti, 275.

T

Taivalsaari, Niilo, agronomi, Otavan maatalousoppilaitoksen johtaja, 23 ja 49.

Talasmaa, Antti, luutnantti, 140 ja 342.

Talvela, Paavo, jääkärikenraalimajuri, 12, 302, 303, 304, 305, 306, 308, 309, 310, 311, 322, 329, 337, 339 ja 353.

Tammivuori, Eino, luutnantti, 15, 46, 48, 52, 57, 65, 89, 92, 94, 95, 98, 99, 113, 120, 124, 130, 131, 132, 133, 134, (135), 136, 141, (142), 153, 154, 155, 156, 173, 183, 189, 208, 226, 264, 269, 280, 285 ja 286.

Tapola, Kustaa Anders, jääkärieversti, kenraalimajuri, 304.

Tara (ent. Gråsten) Erkki Olavi, majuri, everstiluutnantti, 259, 261, 266, 277 ja 348.

Tarvainen, sotapoliisilähetti, 103.

Taube, Erkki Johan, kapteeni, 196.

Teerikangas, Heikki, 344,

Teikari, Pauli Veikko, vänrikki, luutnantti, 182.

Teiri, vänrikki, 140 ja 192.

Tepponen, I.A. luutnantti, 196.

Thilman, Elly, 124.

Tigerstedt, Lars, lääkintäluutnantti, 230 ja 231.

Tiirikkala, Uuno Vilhelm, majuri, everstiluutnantti, 115.

Tikka, Yrjö, eversti, 338.

Tikkanen, korpraali, 279.

Timofejev, Grigori Iljitsh, partisaani, 202, 203, 204, 205, 206 ja 345.

Timonen, Eino Oskari, kersantti, 236 ja 347.

Tissari, E. A., luutnantti, 109.

Toivakka, Veikko Ilmari, sotamies, 297 ja 350.

Tolamo, Paavo Emil, vänrikki, 55 ja 338.

Tolonen, Seppo, kapteeni, 285.

Torniainen, E., luutnantti, valistusupseeri, 155.

Trontti, Nils Rudolf, luutnantti, 296.

Tshitsjakov, luutnantti, 242.

Tšiang Kai-šek, Kiinan tasavallan johtaja, 257.

Tsvetajev, puna-armeijan kenraaliluutnantti, 327.

Tulikoura, Toimi, kapteeni, varatuomari, 155.

Tuominen, Ossian Konstantin, tykkimies, 85.

Tuomioja, M. E., lääkintäluutnantti, 189 ja 202.

Tuomioja, Sakari, pääministeri, 345.

Tuomola, Yrjö, sotamies, 158, 169 j 170.

Tuovinen, Lauri, kapteeni, 341.

Turkka, Kauno Kustaa Kalevi, sotamies, 340.

Turkka, Väinö Risto, kapteeni, 78 ja 176.

Turtola, Martti, sotahistorian professori, 10.

Turunen, Torsten, kersantti, 225.

Turunen, vänrikki, 99, 112, 113, 114 ja 341.

Tutshinin, Dimitri (alias Mitro Pilvehinen), puna-armeija, sotilastiedustelupäällikkö, 347.

Tuukkanen, Erkki Olavi, sotamies, 55 ja 338.

Tuukkanen, Yrjö, tilanomistaja, Mannila Otava, 49.

Tynkkynen, Einar, myymälän hoitaja Otavan satamassa, J.K. Tynkkysen veli, 47.

Tynkkynen, J. K., Johan Kristian (Jouko), vänrikki, otavalainen, Einar Tynkkysen veli, 133.

Tynkkynen, Jouko, vänrikki, 50, 51, 69, 123, 141, 149 ja 350.

Tynkkynen, Mirjam (Mirja), 121, 138 ja 177.

Typpi, Y., luutnantti, 277.

U

Ukkonen, Mikko, tulkki, inkeriläinen sotavanki, 193 ja 250.

V

Wachsmuth, Werner, saksalainen eversti, 312 ja 313.

Vacker, luutnantti, 283 ja 284.

Valanne, kapteeni, 105.

Vartiovaara, luutnantti, TK-mies, 92.

Vartola, insinöörikapteeni, 270 ja 272.

Vasara, Antti, poliisikonstaapeli Mikkelin läntinen piiri, 149.

Vekara, Ukko Armas, kapteeni, 256.

Welden, kirjailija, 219.

Vennonen, luutnantti, 223.

Vesama, alikersantti, 243.

Wetterstrand, Leo Pietari, majuri, 237.

Vihma (Wichmann), Martti Vilho, eversti, 321 ja 340.

Viimola, Mauri Heikki, luutnantti, 61.

Vilanka, kapteeni, 47.

Viljanen, Kaarlo Ilmari, jääkärieversti, 317.

Viljo, Tauno, luutnantti, 187, 190 ja 272.

Vilppula, H., luutnantti, 141 ja 158.

Vinogradov, partisaani, 202.

Virkkunen, Paavo, tohtori, 102.

Virolainen, Urpo, luutnantti, kapteeni, 157, 160, 165, 172, 180, 198, 220, 225, 284, 288, 289, 291, 292, 293, 296 ja 343.

Virtanen, A., luutnantti, 160.

Wirtanen, Atos, kansanedustaja, 271.

Virtanen, Juuso, luutnantti, komendantti, 131, 132, 150, 166 ja 184.

Virtanen, Toivo Adolf, sotamies, 240.

Vlasov, Vladimir, partisaani, 200, 202, 203, 206 ja 345.

Voionmaa (ent. Vallin), Kaarlo Väinö, kansanedustaja, eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, 245.

Volkoff, Dmitri, laivuri, 25.

Voutilainen, Unto Rainer, luutnantti, 242 ja 347.

Vuokko, Olavi, vääpeli, sotilasvirkamies, 114, 115, 116, 119, 120, 121, 122, 123, 124, 127, 128, 129, 130, 137, 138, 139, 140, (142), 143, 144, 146, 150, 151, 152, 156, 157, 159, 160, 163, 167, 169, 170, 171, 173, 179, 180, 182, 183, 184, 185, 186, 191, 193, 196, 197, 198, 199, 200, 201, 202, 204, 205, 206, (207), 210, 214, 215, 216, 217, 218, 220, 222, 224, 227, 229, 232, 233, 234, 235, 236, 240, 241, 243, 245, 255, 256, 259, 260, 263, 264, 268, 269, 270, 271, 272, 273, 274, 277, 281, 283, 285, 297, 341 ja 342.

Wuolijoki, Hella, vakooja, kirjailija, myöh. pääjohtaja, kansanedustaja, 344.

Vuorinen, Vilho Rikhard, korpraali, 236

Vuorio, Viljo, kersantti, 228, 264 ja 278.

Vähä, sotamies, 236.

Vähä-Näkki, vänrikki, 241.

Väisänen, Aarne (Kallion Arne), 48.

Väänänen, Erkki, majuri, 337.

Väänänen, Hannu, kapteeni, majuri, everstiluutnantti, 191, 194, 224, 228, 247, 234, 347

Väänänen, Jorma Väinö, luutnantti, kapteeni, 223.

Å

Åström, Erik Emil Isak, korpraali, hotelli Tornin hovimestari, 119 ja 120.

Ä

Äyräs, Lauri Albert, luutnantti, 221.

Suluissa esitetyt sivunumerot viittaavat kyseisellä sivulla olevaan henkilön valokuvaan.Tweet

Sisältö. 3

Lukijalle. 6

Valvontaupseeri 9

Taavetti Heikkisen sotapäiväkirja

Sotaan lähtö

Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa. 18

Seuratkaa minua viimeisen kerran nyt 19

Kesä 1941  Karjala on meidän.

Missä on VI AK. 21

Vakoojat ammutaan, ei teitä tarvita. 24

Valtava sotasaalis. 30

Kahviporukassa. 35

”Päiväkäsky”. 42

Paljon vaatii Suur-Suomi meiltä taas. 46

25 miehisellä partiolla tuhoamaan 400 ryssää. 51

Turkkilaiset savut 58

Klim Voroshilov tekee pahaa jälkeä. 63

Mäellä oli toistasataa ryssän raatoa. 65

Montako kaatuu samalla laukauksella?. 70

Kapinan syy: tavaton väsymys. 71

Miehet loppuvat Pylkönmäestä. 75

Syksy 1941  Petroskoi

Miehet eivät kestä, kun parhaat toverit ovat kaatuneet tai haavoittuneet 79

Petroskoi. Tänään se tapahtui. 81

JR 8:aa on torvisoittokunta vastass. 85

Petroskoin–Äänislinnan valtausparaadi. Suuremmoinen hetki. 88

AKS:läisten 1. kokous Petroskoissa. 95

Kapina 1. Divisioonassa. 96

Saksalaiset ovat reippaita, mutta korpisotaan eivät pysty. 98

Vakavia vapisevia poikia. 100

Historiallinen päivä: soitto kotiin ja saunan vihkiminen. 103

Viisi vuotta kuritushuonetta kiihoituksesta. 105

On maattu toista kuukautta. 107

Itsenäisyyspäivä. Englanti julisti meille sodan. 110

Äijät, saavat elää vielä muutaman päivän. 113

Jouluaamun teloitus. 116

1942 – Syvärin talvi

Testamentti pojalleni 119

Kirjepostin sensurointia. 122

Panostettu ruumis. 125

Syväri, mahtava virta. 127

Riemua – odotettu isä tuli kotiin. 129

Neljä vakoojaa. 131

Kaikki vaativat teloitusta. 132

Divisioonan esikunnalla kolme lehmää. 133

Ampui juovuspäissään. 134

Divisioonan lepokotiin kalastelemaan. 135

Ammuskelin lahden yli, ryssät vastasivat piiskalla. 136

Ryssäin keväthyökkäys. 139

Melkein kotiutetut 140

Tuntui taas ikävälle erota rakkaistaan. 142

Mieliala on matala – toivotonta sakkia. 144

Remmiapellista kahdeksan vuotta kuritushuonetta. 146

1942  Syvärin kesä

Missä viipyy luvattu Saksan keväthyökkäys. 150

Puhalsivat ilmat pois. 151

Sota ei vain lopu, mutta Saksan keväthyökkäys nostaa miesten mieltä. 153

Pirunkukkula. 154

Norttia, elämä hymyilee. 157

Kello 8.07 – tulta! 160

Eläinrääkkäystä. 162

Frans Mihalskij alias Stanislaus Rahauskij 166

Max von Hellensin sotapetos. 169

Jumala auttakoon naistani ja omaisiani 170

Mannerheimin vaerihurtat 173

Juopa. 175

1943 – Toinen talvi Syvärillä

Toisipa uusi vuosi kansallemme oikean, pysyväisen rauhan. 181

Kaatui Syvärillä 17.1.43. 182

Kauneus luonnossa – pimeys sielussa. 183

Ajan tappamista vain. 184

2. luokassa ei enää lakanoita. 186

Suuren Kuzrajärven hyökkäys. 188

Kenttäoikeuteen upseerijäseneksi 189

Valtion syöttiläs. 190

Tunnin verran asennossa. 192

Kohti tuskien rintamaa. 193

1943  jo toinen kesä Syvärillä

Lääkitystä espanjankärpässalvalla. 196

Huomenna tulee Mannerheim.. 198

Tylsää, tylsää!!! 199

Saksan kesähyökkäys alkanut 202

Saavuin perille kotiin rintamalle. 203

Tappion uumoilua – mieliala painuu. 205

Siihen päättyi Italian satu. 210

Kello 6 kuoli Shtropin. 212

Olssonin polttarit 213

Hirvijahdissa, ammuin oravan. 215

Miten kasvatetaan herravihaa. 217

1944  Syvärin talvi kolmannen kerran

Kuokka suuhun ja kankaaseen. 220

Mistä perhe saa avustusta kun isä vangitaan. 223

Viena Korhonen, Me emme lannistu. 225

Saksalaiset hyökkäävät taaksepäin. 227

Helsinkiä pommitetaan. 228

Suur-Suomi haaveet on jätettävä. 228

Gunnar von Hartman, Englannin salaisen palvelun agentti 229

Ryssän rauhanehdot olisivat itsemurha. 232

Suomi on hyljännyt ryssän rauhanehdot 234

Pivaa, hyvää se pahus olikin. 236

Saisiko kulkumies yösijaa?. 238

Toukokuu 1944 – Mikkeliin, vihdoinkin. 239

1 020 yötä Kiilassa. 240

Vappuna 1944 elävänä kotiin

Suomen suurin ratzia. 243

Ylennys, mutta ei se enää miltään tunnu. 244

Ryssän suurhyökkäys Karjalan kannaksella alkoi 245

Viipuri menetetty, Äänislinna menetetty. 246

Sotilaskarkureita kaikkialla – kuolemanrangaistus mahdollinen. 247

Hitleriä vastaan attentaatti 249

Sodasta siviiliin

Liitteet

1: Iskevä Kiila

Komentajat 253

Ryhmittyminen Pohjois-Karjalaan. 254

Kiilan synty. 255

Jänisjokilinjan valtaus – heinäkuu 1941. 258

Laatokan rannalta Hyrsylään – heinäkuu 1941. 259

Suojärven – Säämäjärven valtaus  – elokuu 1941. 261

Prääsän–Pyhäjärven taistelu – syyskuu 1941. 263

Petroskoi 265

Ala-Syvärillä vuoden 1941–1942 vaihteessa. 269

Goran taistelut – joulu 1941. 271

Syvärin kelirikkotaistelut – huhtikuu 1942. 272

Puolustusta ja puhdetta – 1942–1944. 274

Karjalan kannaksen torjuntataistelut – kesä–heinäkuu 1944. 275

Lapin sota. 275

Taistelujen tielle jääneet 276

2. Valvontatoiminnan johtosuhteet

3. Divisioonan esikunnan kokoonpano

Viitteet. 280

Toimittajan lähteet. 294

Henkilöhakemisto. 297Tweet

Toimittajan lähteet

Taavetti Heikkisen kokoelma (Heikkisen perilliset)

-        Sotapäiväkirjat I–VIII liitteineen. Luutn. Taav. Heikkinen.

-        Valokuvakokoelma. Taav. Heikkinen.

-        Henkilöasiakirjat.

Arkistolähteet (Kansallisarkisto, KA)

-          päiväkäskyt: V armeijakunta 1942–1944, VI AK 1941, VII AK 1941, 11. D 1941–1944.

-          sotapäiväkirjat: 7. SPol.K 1939–1940 ja 17. SPol.J 1941–1944.

-          11. D:n taistelukertomukset 1941–1944.

-          Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tiedosto. http://kronos.narc.fi/menehtyneet/. Kansallisarkisto.

-          Taavetti Heikkisen sotilaskantakortti ja henkilöasiakirjat.

-          Valvontaosaston kirjelmät: T 9497/11 KA Sörnäinen. T 23828/Fa 12/sal.

Muut lähteet

Brantberg, Robert: Kylmä-Kalle. Jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ritari Kaarlo Aleksanteri Heiskasen elämäntarina. Kustannusosakeyhtiö Revontuli. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä, 2000.

Haavio, Heikki: Rehtorin muistelmat. WSOY, Helsinki 1968.

Halsti, W. H.: Kesäsota 1941. Suomen sota 1939–1945. Otava. Keuruu 1956.

Itä-Karjalan paikannimien luettelo. Akateemisen Karjala-Seuran toimittaman Itä-Karjalan kartan aakkosellinen nimiluettelo ja hakemisto. Otava 1942.

Jatkosodan historia 1–6. Toimittanut Sotatieteen Laitoksen Sotahistorian toimisto – Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos. WSOY. Helsinki 1988–1994.

Jokipii, Mauno (toim.) : Tuntemattoman sotilaan rykmentti – JR 8. Jalkaväkirykmentti 8:n historia. JR 8:n perinnetoimikunta. Werner Söderström Osakeyhtiö. Helsinki 1991.

Jouko, Petteri: Petroskoin valtausoperaatio. Teoksessa Jatkosodan taistelut. Toimittanut  Karjalainen, Mikko. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos. Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2002.

Kainuun Heikkiset. Toimittanut Kainuun historiatoimikunta. Heikkisen Sukuseura ry, Kainuun osasto. Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy. Kajaani 1999.

Kairinen, Paavo A: JR 35 sotatiellä 1941–1944. Loimaan Kirjapaino Oy. Loimaa 1991.

Karjalainen, Mikko: Ajatuksista operaatioiksi. Suomen armeijan hyökkäysoperaatioiden suunnittelu jatkosodassa. Helsingin yliopisto, väitöskirja. Julkaisija Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, Julkaisusarja 1, N:o 12. Helsinki 2009.

Kohvakka, Mikko: Jatkosodan suomalaisjoukot ja komentajat. Teoksessa Jatkosodan tiellä. Toimittanut Palokangas, Marko. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos ja Sotamuseo. Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2004.

Kulomaa, Jukka – Nieminen, Jarmo (toim.): Teloitettu totuus – kesä 1944. Ajatuskirjat, Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2008.

Kuosa, Mauno: Täss’ Savon joukko tappeli. Jalkaväkirykmentti 30 1941–1944. Kirjapaino Oy Savo. Kuopio 1968.

Kuussaari, Eero – Niitemaa, Vilho: Suomen sota vv.1941–1945. Maavoimien sotatoimet. Kustannus Oy Mantere. Helsinki 1948.

Leskinen, JAri – Juutilainen, Antti (toim.): Jatkosodan pikkujättiläinen. WSOY, Helsinki 2007.

Lindstedt Jukka: Teloitukset – ampumiset. Teoksessa Teloitettu totuus – kesä 1944. Toimittaneet Kulomaa, Jukka ja Nieminen, Jarmo. Ajatuskirjat, Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2008.

Lindstedt, Jukka (1999): Kuolemaan tuomitut – Kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja n:o 221. Helsinki 1999.

Manninen, Ohto: Jatkosodan neuvostojoukot ja niiden komentajat. Teoksessa Jatkosodan tiellä. Toimittanut Palokangas, Marko. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos ja Sotamuseo. Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2004.

Manninen, Ohto: Länsivaltain tiedustelu Suomessa. Teoksessa Salaisen sodan sivut. Toimittanut Karjalainen, Mikko. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos. Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2003. (2003a)

Manninen, Ohto: Tiedustelua, vakoilua ja salatoimintaa jatkosodassa. Teoksessa Salaisen sodan sivut. Toimittanut Karjalainen, Mikko. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos. Gummerus Kirjapaino Oy. Helsinki 2003. (2003b)

Myyryläinen, Heikki: Juuret syvällä, siivet korkealla. Otavan Opisto 110 vuotta. Saarijärven Offset Oy. Saarijärvi 2002.

Nieminen, Jarmo: 20. Prikaatin kaatuneet ja kadonneet. Teoksessa Viipuri 1944. Toimittanut Elfvengren, Eero ja Tammi, Eeva. WSOY. Helsinki 2007.

Panschin, Vladimir: Kasvottomien miesten sota – Päämajan valvontaosaston toiminta jatkosodassa. Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos, Helsinki 2000.

Panschin, Vladimir: Väitöskirjan käsikirjoitus. Päämajan valvontaosaston toiminta toisen maailmansodan aikana ja haastattelu 13.7.2010.

Porvali, Mikko: Vakoojakoulu. Päämajan asiamieskoulutus jatkosodassa. ATENA. Jyväskylä 2010.

Paulaharju, Jyri – Sinerma, Martti – Koskimaa, Matti: Suomen kenttätykistön historia, 2. osa. Suomen Kenttätykistösäätiö. Helsinki 1994.

Raunio, Ari – Kilin, Juri: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942–44. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu 2008.

Raunio, Ari – Kilin, Juri: Sodan taisteluja 2. Jatkosota. WS Bookwell Oy, Porvoo 2005.

Rintala, Erkki (toim): Paavo Alkio. Sotatuomarin päiväkirjat. Ajatus Kirjat. Gummerus Kustannus Oy. Helsinki 2005.

Sorko, Kimmo – Parantainen, Juha-Pekka – & Isosomppi, Sakari: Vornan taistelutaival. Jalkaväkirykmentti 50 1941–1944. Omakustanne. Historiatyöryhmä 2007. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2007.

Sorko, Kimmo: Kolmen rintaman rykmentti JR 50 1941–1944. Saarijärvi 1988.

Sorko, Kimmo: Kivääri Kirves Puukko Pakki. Kevyt osasto 10 1941–42.Jyväskylän Sotilaspiirin Esikunnan perinneyhdistys. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä, 1993.

Suomen puolustuslaitos 1918–1939. Puolustusvoimien rauhan ajan historia. Toimittanut Kronlund, Jarl ym. Sotatieteen laitos. WSOY. Helsinki 1988.

Suomen sota 1941–1945. Toimittanut Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen Sotahistoriallinen toimisto. Kustannusosakeyhtiö Kivi. Helsinki 1952–1975.

Susitaival, Paavo: Rykmentti taistelee. Jalkaväkirykmentti 29 vuosina 1941–42.Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo–Helsinki 1948.

Talvela, Paavo: Sotilaan elämää. Muistelmat 1 ja 2. K. J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino. Jyväskylä, 1976.

Tuokko, Kaino: Jalkaväkirykmentti 56 1941–1944. JR 56:n Kilta. Helsinki, 1989.

Ukkola, Helge: Iskevän kiilan matkassa Syväriltä Ylimuonioon. Alea-Kirja. Helsinki 1971.Tweet

KUTSU LEHDISTÖTILAISUUTEEN

Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi (toim. Jarmo Nieminen)

Ainutlaatuinen dokumentti Rintaman poliisi – Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944 (Ajatus Kirjat) tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Kirja pohjautuu valvontaupseeri Taavetti Heikkisen jatkosodan aikaiseen päiväkirjaan, jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta teloituksista ja rajuista kuulusteluista railakkaaseen juhlintaan.

Rintaman poliisi sisältää tietoa muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä sekä loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien käsittelystä sekä teloituksista. Taavetti Heikkinen oli lahjakas ylikonstaapeli ja sotapoliisi, joka oli tarvittaessa kovaotteinen mies. Hän työskenteli yhdessä sotatuomari Paavo Alkion kanssa.

Tervetuloa julkistamaan kirja Taavetti Heikkinen – Rintaman poliisi sekä tapaamaan kirjan toimittanutta yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Niemistä

torstaina 30.9. klo 10.00
Ravintola Lasipalatsiin
Mannerheimintie 22-24
HELSINKI

”Perjantai, 5.9.41
[...] Eräässä paikassa ryssät ilmaisivat halunsa antautua ja lähtivät tulemaan meikäläisiä kohti, jotka olivat nousseet ylös. Lähelle päästyä heittäytyivät ryssät maahan, heittivät käsigranaatit ja jälkipuolella olevat avasivat konekivääri- ja pikakivääritulen meitä vastaan. Tästä syystä muuttuivat meikäläisetkin ja panivat vankeja riviin ja kokeilivat montako ryssää kaatuu samalla laukauksella. Neljästä viiteen oli tulos.”

Jarmo Nieminen
Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen (s. 1959) toimii sotahistorian tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän on toimittanut aiemmin mm. teoksen Teloitettu totuus – kesä 1944 yhdessä Jukka Kulomaan kanssa.

V.p. ti 28.9. mennessä tiedottaja Mari Lääperille, mari.laaperi@gummerus.fi, p. 040 561 7472

Ajatus Kirjat
Vuonna 1981 perustettu Ajatus Kirjat on osa Gummerus Kustannus Oy:n tietokustantamisen kokonaisuutta. Lehtori Kaarle JaakkoGummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille. Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa “huviksi ja hyödyksi”. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi

Tämän tiedon välitti Cision tiedotepalvelu, http://www.cisionwire.fiTweet

Rintaman poliisi

Valvontaupseerin päiväkirjat

1941–1944

Rintaman poliisi tarkastelee ensimmäistä kertaa jatkosodan tapahtumia sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. Valvontaupseeri Taavetti Heikkinen piti jatkosodan aikana päiväkirjaa, jossa hän kuvasi rintaman karua todellisuutta teloituksista ja rajuista kuulusteluista villiin juhlintaan. Mukana on tietoa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä, karkurijoukkojen ja loikkarien kiinniotoista, vakoojien ja maanpetturien käsittelystä, teloituksista … Heikkinen työskenteli yhdessä sotatuomari Paavo Alkion kanssa. Heikkinen oli lahjakas ylikonstaapeli ja sotapoliisi, joka oli tarvittaessa kovaotteinen mies. Kirjan on toimittanut yleisesikuntaeverstiluutnantti Jarmo Nieminen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Lauantai 20.6.1942

Hiljainen päivä. Sade on lakannut. Kävin taas saunassa. Kullervon lohkolta tuotiin kaksi siviiliryssää, jotka olivat menossa linjojen yli mutta joutuivat kiinni. Kolmannesta puhalsivat verekseltään ”ilman pois”. Saa nähdä, mitä heppuja nuokin ovat.Tweet