KANAVA
2/2009
6.3.2009

KESKUSTELUA

Ylikankaan tulkinta pettävällä pohjalla

Heikki Ylikangas hyökkää Kanavan (1/2009) artikkelissaan kirjoittamaamme Teloitettu totuus  ­ −  kesä I944 -teosta vastaan. Ylikankaan äreyteen on syynsä, silla kirjamme kritiikki kohdistuu nimenomaan hänen syksyllä 2007 ilmestyneeseen tutkimukseensa Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä I944. Ylikankaan kirjan ydinhän on tulkinta, jonka mukaan teloitettujen ja kurinpidollisesti ammuttujen rintamakarkureiden ja kieltäytyjien määrä olisi ollut nelinkertainen (noin 250) verrattuna siihen, mitä aiemmassa tutkimuksessa on esitetty. Hän antaa ymmärtää, että osa ampumisista oli laittomia ja ne haluttiin tarkoituksellisesti salata. Salaaminen on hänen mukaansa jatkunut nykypäivän saakka.

Ylikankaan tulkinta ei ole uskottava. Tämän käsityksemme saattamiselle kirjan muotoon oli sitä suurempi syy, kun osoittautui, että Ylikangas ei antanut mitään arvoa saamalleen kriittiselle palautteelle (esimerkiksi Historiallinen Aikakauskirja 4/2007, Suomen Sotatieteellisen Seuran seminaari 5.I2.2007). Halusimme vielä kertaalleen selvittää, miten luotettavasti Ylikangas on uuden tulkintansa perustellut ja mikä arvo sille on lähdekriittisen tarkastelun perusteella annettava. Kysymyksessä on siis osa tieteellistä keskustelua, jonka päämääränä on mahdollisimman oikea tieto sodan tapahtumista.

“IMPERIUMIN VASTAISKU”

Ylikangas toteaa kirjamme olevan “armeijan masinoima teos”. Ravintola Juttutuvan taannoisessa puolustautumistilaisuudessaan, hän kutsui kirjaa suorastaan “armeijan imperiumin vastaiskuksi”. Hän on antanut eri yhteyksissä ymmärtää, että kirjoittajat olisivat olleet työkaluina projektissa, jonka päämääränä on ollut vaalia “armeijan” hyväksymää kuvaa jatkosodan tapahtumista ja torjua siihen sopimattomat tulkinnat. Tällainen leimaaminen on kauniisti sanottuna yllättävää siitä huolimatta, että Ylikangasta pitempään seuranneet toki tietävät arvostelijoiden motiivien tai kykyjen kyseenalaistamisen kuuluneen aiemminkin hänen keinovalikoimaansa. Kanavan lukijoille on syytä sanoa selvyyden vuoksi, että Teloitettu totuus syntyi asiaan perehtyneiden henkilöiden itsenäisen harkinnan ja yhteisen päätöksen perusteella. Ei kenenkään ulkopuolisen toimeksiannosta. Sen, että kirjan toimittajat ja osa kirjoittajista työskentelee Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitoksella, ei pitäisi olla mitenkään erikoista. Onhan loogista, että juuri tämän laitoksen henkilöstöllä on ja pitää olla asiantuntemusta sotaa koskevissa kysymyksissä. Ja on kai ymmärrettävää, että he haluavat tuoda julkisuuteen omat tutkimustuloksensa.

Teloitetun totuuden kirjoittajien taitoja vähätellessään Ylikangas jatkaa muutenkin lukijoidensa harhaanjohtamista. Hän on ottanut tässä maaleikseen etenkin Jukka Lindstedtin, Jarmo Niemisen, Tapio Nurmisen ja Pasi Jaakkosen. Ylikangas jättää mainitsematta, että tohtori Lindstedt on talvi ja jatkosodan kuolemanrangaistusten ja niitä koskevien lähteiden paras asiantuntija maassamme. Vastoin hyvin tuntemiaan tosiasioita Ylikangas väittää Lindstedtin väitelleen tohtoriksi rikosoikeudessa eikä oikeushistoriassa. Everstiluutnantti Nieminen on kirjoittanut oman osuutensa yhdessä dosentti Kulomaan, sotilaskarkuruudesta väitelleen ammattitutkijan kanssa. Maisteri Tapio Nurmisen artikkelia on toki arvioitava sen sisällön perusteella. Ei sen perusteella, että Nurminen ei (vielä) ole väitellyt tohtoriksi. (Nurmisen osuutta väheksyessään [Helsingin Sanomat 11.10.2008] Ylikangas turvautui erikoiseen keinoon. Hän tekaisi lehtivastineessaan vuosien I9I9 ja I922 asevelvollisuuslakiin aivan uudensisältöisen pykälän omien väitteidensä tueksi ja jopa “tärkeimmäksi lähteekseen”. Entinen oikeushistorian professori siis tekaisi itse uuden lähdetiedon! Tämä “avainlähde” oli muka jäänyt Nurmiselta noteeraamatta, mistä professori häntä lehdessä julkisesti tukisti.)

Ylikangas huomauttaa, että toimittaja Pasi Jaakkosella ei ole tutkijankoulutusta historiassa. Ei Jaakkonen sitä tässä tarvitsekaan, silla hänen artikkelinsa ei käsittele Ylikankaan tulkintoja, vaan Romahtaako rintama? -kirjan mediassa saamaa  − enimmäkseen täysin kritiikitöntä vastaanottoa. Todettakoon myös, että kaikki “Teloitetun” artikkelit olivat valmisteluvaiheessa muiden kirjoittajien arvioitavina ja kommentoitavina. Ylikankaan väite, jonka mukaan kirjoittajilla ei olisi kykyä tutkia tällaisia asioita, on perätön. Niin myös hänen toisaalla esittämänsä väite, että hän olisi käyttänyt kirjassaan joitain hänen hallitsemiaan ja Teloitetun totuuden kirjoittajille tuntemattomia tutkimusmenetelmiä. Ylikankaan uskottelu, että hän olisi ainoa tätä aihetta ammattimaisesti tutkinut historiantutkija, ei tietenkään pidä paikkaansa.

TAHDON VOIMALLA TOSIASIOITA VASTAAN

Varsinaisen substanssin osalta kiistely on kiteytynyt nimenomaan “lukujen sotaan”, jossa vastakkain ovat Ylikankaan esittämä ja aiemman tutkimuksen luku ammutuista ja teloitetuista. Kiistan ajallinen polttopiste on kesä 1944. Ristiriita selittyy ennen kaikkea silla, että valtaosa Ylikankaan luvusta perustuu pelkkään spekulointiin eikä nojaa mihinkään uskottavaan näyttöön. Ylikankaan “kokonaistulkinta” siis seisoo pääosaltaan tyhjän päällä, ja luvun esittäminen “perusteltuna arviona”, kuten Ylikangas tekee, on silkkaa lukijoiden harhauttamista. (Määrällisesti toki vähemmän räikeää, kuin hänen kirjansa väite vähintään 100 000 miehestä, joita ei poliittisista syistä hyväksytty asepalvelukseen talvisotaa edeltävänä aikana. Tai väite kesillä 1941 liikekannallepanoa pakoilleesta liki 30 000 miehestä.)

Ylikangas väittää, että suorastaan pääosa ampumisista olisi jätetty merkitsemättä lähteisiin tai niitä koskevat lähteet olisi hävitetty. Uskottavan näytön puuttuminen ei estä häntä pitäytymästä tulkinnassaan ja lukumääräarviossaan. Niitä toistelemalla hän hämärtää sitä, että todistamatta jäänyt väite on vain olettamus, jolla ei ole tieteellistä totuusarvoa. Ja sitä, että “perustellun arvion” pitää olla kunnollisesti perusteltu. On aiheellista muistuttaa myös siitä, että todistamisvelvollisuus on tässä tapauksessa Ylikankaalla itsellään, ei hänen tulkintojensa epäilijöillä.

Uutena yksityiskohtana Ylikangas arvioi artikkelissaan eräitä tuomioistuimien sodanjälkeisiä päätöksiä. Ylikankaan kritiikki jää kuitenkin merkityksettömäksi, koska se perustuu tuomion sanamuodon käsittämiseen väärin sekä tietämättömyyteen asiaan vaikuttaneista lainkohdista.

Kanavaan (1/2009) kirjoittaneen Antero Holmilan mielestä Ylikangas on tutkija, joka “ymmärtää faktojen ongelmallisen luonteen historiallisen kuvan muodostamisessa, eikä epäröi nostaa asiaa esille”. Nain sanoessaan Holmila unohtaa muun muassa Ylikankaan inttämisen kenraali Vihman sanomisien todenperäisyydestä (puheet 20 ammutusta karkurista). Sen sijaan että nostaisi tässä yhteydessä esille “faktojensa” ongelmat, Ylikangas suhtautuu löydöksiinsä täysin tarkoitushakuisesti. Hän jättää kokonaan huomioon ottamatta ne muut lähdetiedot, jotka puhuvat hänen tulkintaansa vastaan.

OPIMMEKO JOTAIN?

Lukujen sodalla, johon kiista pelkistyy, on toinenkin ulottuvuus. Meille paljastuu kouriintuntuvasti kuinka pettävällä pohjalla tunnetun historiantutkijan tulokset saattavat Suomessa olla sen olematta este median suosiolle ja tulosten menekille. Tämä on antanut ainakin meille miettimisen aihetta. Ylikankaan mielestä kirjassamme “käydään tieteellistä keskustelua tavalla, jonka ei soisi yleistyvän”. Se voi olla perusteltu toivomus hänen oman tutkijanmaineensa kannalta. Mutta onko se sitä myös historiantutkimuksen yleisen uskottavuuden kannalta? Tähän kysymykseen professori on mielestämme jäävi vastaamaan.

Tunnettua tiedemiestä ollaan taipuvaisia uskomaan. Hänen päätelmänsä siirtyvät muiden tutkijoiden teksteihin ja uusien tutkimusten lähtökohdiksi. Tiedemieheltä edellytetään tämän takia vastuuntuntoa. Siihen kuuluu myös erheiden myöntäminen. Heikki Ylikankaan julkiset kannanotot kirjamme ilmestymisen jälkeen antavat entistä suuremman syyn kysyä, kuinka esimerkillisesti hän tätä tiedemiehen vastuuta nyt kantaa. Ylikankaan eräille asianosaisille lähettämät henkilökohtaiset viestit ovat tuoneet tähän pohdintaan oman tuikean mausteensa. Professori on näillä opettanut nuoremmilleen, miten “tieteellistä keskustelua” voi jatkaa julkisen profiilin ulkopuolella …

Emme ryhdy tässä kommentoimaan yksityiskohtaisesti Ylikankaan artikkelissaan toistamia väittämiä, hänen kirjansa tendenssimäisyyksiä, epätarkkaa arkistotyöskentelyä, amatöörimäisiä virheitä … Teloitettu totuus on kirjoitettu sitä varten. Ylikangas toteaa Romahtaako rintama? -kirjassaan muuttaneensa kuvaa jatkosodasta realistisempaan suuntaan. Meidän kokonaisarviomme on toisenlainen. Ylikankaan kirjan todellinen tutkimuksellinen anti jää hyvin vähäiseksi. Tosiasiassa hän ei ole kyennyt muuttamaan kokonaiskuvaa kesän 1944 rintamakurinpidosta lainkaan verrattuna siihen, mitä on jo aiempien tutkimusten perusteella tiedetty.

HOLMILAN METODIOPISTA

Antero Holmila pohdiskelee kirjoituksessaan sotahistorian tutkimusmetodeja. Hänellä on pohjana eräitä lehtikirjoituksia, jotka koskevat Teloitettu totuus kirjaa. ltse kirjaan Holmila ei vaikuta tutustuneen. Holmila yhdistää Ylikankaan väitteitä epäilleet “sankarillisen torjuntavoiton” ihailijoihin − mikä on tietenkin perusteetonta leimaamista. Holmilan mukaan sota-ajan tapahtumia tutkittaessa pitäisi kovien faktojen lisäksi ottaa huomioon myös “muistitieto, huhut ja mahdollisesti tuhotut arkistot”.

Olemme Holmilan kanssa samaa mieltä siitä, että menneisyyden varjoisten puolien käsittely on tärkeää. Sitä on Suomessa tehty muun muassa tutkimushankkeissa, jotka ovat käsitelleet vuoden I9I8 sotasurmia, toisen maailmansodan sotavankikuolemia sekä ihmisluovutuksia Saksaan ja Neuvostoliittoon. Hankkeiden tuloksia on yleisesti pidetty kansallisesti tärkeinä, eikä niissä mitenkään säästellä kritiikkiä. Kuitenkin ne perustuvat “koviin faktoihin”, eivät Holmilan kaipaamaan muuhun aineistoon. Voi kysyä, mikä olisi naiden hankkeiden tulosten uskottavuus, läpäisyvoima ja merkitys menneisyyden ymmärtämisen kannalta, jos tutkijat olisivatkin perustaneet kirjansa “muistitietoon, huhuihin ja mahdollisesti tuhottuihin arkistoihin”.

Toisin kuin Holmila antaa ymmärtää, muistitiedolla on oma osansa sotahistorian tutkimuksessa. Huhutkin voivat olla syy käynnistää tutkimus. Mutta jos huhuja pidettäisiin dokumenttien veroisina lähteinä, meillä olisi ollut jo monta vuotta “varma tieto” satojen miesten teloituksesta kesällä I944 Huhtiniemessä. Mitä taas tuhottujen (tai tuhotuiksi kuviteltujen) arkistojen merkitykseen sota-ajan tutkimuksessa tulee, voidaan esittää seuraava sitaatti: “Moderni a monimutkaisesti organisoidussa valtiossa, jollainen Suomi toisen maailmansodan aikana epäilemättä oli, on ylipäätään vaikea hävittää lähteitä niin, ettei niiden sisältämien tietojen jäljille päästäisi jotakin kiertotietä edeten. Kopioita ja alkuperäisiäkin asiakirjoja tallentuu väkisinkin monelle taholle.”  Näin Heikki Ylikangas vuonna 2004.

Lehtiartikkelit ja muu mediajulkisuus kertovat tutkimuksista aina rajallisesti ja usein vajavaisesti. Valistuneen lukijan kannattaa sen vuoksi tutustua molempiin kirjoihin ja tehdä sen jälkeen myös itsenäisiä johtopäätöksiä. Terveen järjen käytöllä pääsee pitkille.

        OHTO MANNINEN, JUKKA KULOMAA,
     JARMO NIEMI NEN, JUKKA LI NDSTEDT,
      TAPIO NURMINEN, PASI JAAKKONEN

Olen pohtinut kritiikin merkitystä ja sen ilmentymistä mediassa. Pohdiskeluni päättyi kun löysin netistä professori Ylikankaan blogista todella perusteellisen artikkelin suomalaisesta kritiikistä. Viimeistään nyt ymmärrän minäkin. Lainaan artikkelia ohessa kokonaisuudessaan:

“Kritiikki ja siihen vastaaminen

Miksi otin käyttööni kotisivun? Siihen on monta syytä, mutta viittaan ensimmäisenä siihen, että minua on syytetty – viimeksi Ilkka-lehdessä päätoimittaja Kari Hokkasen suulla – ankarasti tavattomasta herkkähipiäisyydestä. Tutkijan pitäisi näet vaieten niellä saamansa arvostelu. Olen toista mieltä sekä vastausherkkyydestäni että vastaamisen kieltämisen filosofiasta ylipäätään. Missään muualla en voi tällaista kysymystä kunnolla käsitellä kuin juuri kotisivulla.

On erotettavissa kaksi selkeää ryhmää niiden joukossa, jotka puheena olevaa moitetta viljelevät. Ensinnäkin sen esittävät helposti sellaiset tutkijat, jotka itse ovat julkaisseet varsinaisia tutkimuksia ylipäätään vähän ja vielä vähemmän sellaisia, jotka koskisivat ns. arkoja aiheita. He ovat sovinnaisen konsensushenkisen ajattelun vankkoja puolustajia. Toisekseen väitettä toistelevat toimittajat ja erityisesti päätoimittajat, jotka itse vastaavat heihin kohdistuvaan kritiikkiin aina, yleensä vielä välittömästi samassa numerossa. Ensiksi mainitun ryhmän jäsenten menettelyä motivoi heidän oma merkityksettömyytensä tutkijoina ja heille ominainen siviilirohkeuden puute tutkijoina. Toimittajien ja – niin kuin minun kohdallani on laita – päätoimittajien (Hokkanen) kannalta taas olisi tietysti edullista, että saisi ilman pelkoa minkäänlaisista vastineista rusikoida rauhassa ja mielensä mukaan heille syystä tai toisesta vastenmielisiä tutkijoita. Kukapa ei toivoisi paratiisia, jossa ei ole käärmettä.

Mitä minuun ja vastausherkkyyteeni tulee, olen vastannut kritiikkiin huomattavasti harvemmin kuin tutkijat keskimäärin. Yleensä tutkijat vastaavat aina. Minä en ole voinut sitä tehdä, koska olen saanut kritiikkiä aiheitteni ja tulkintojeni laadun vuoksi tavattoman runsaasti. Kun Ilkka-lehti kritikoi kirjaani Tie Tampereelle liki sadalla kirjoituksella päätoimittajat puuhassa innokkaina mukana, vastasin niistä vain muutamiin. Silti tietysti minun osaltani näyttää siltä kuin vastineitani olisi runsaasti. Niin niitä onkin mutta ei – sitä korostan – suhteessa saamani kritiikin määrään eikä suhteessa siihen, miten usein muut tutkijat vastaavat.

Ennen kuin jatkan pidemmälle, huomautan eräästä olennaisesta seikasta. Kritiikki ei suinkaan kohdistu aina itse tutkimukseen ja sen sisältämiin tulkintoihin. Kritiikki sisältää usein – ja em. ryhmien osalta hyvin usein – tutkijan henkilöön suunnattuja kirpeitä iskuja. Näin on ollut esimerkiksi minusta ylivoimaisesti eniten kirjoittaneessa Ilkka-lehdessä – entisen kotimaakuntani päälehdessä – asianlaita. Pääsääntö on: mitä suurempi halu kritiikkiin arvostelijalla on ja mitä heikompi on hänen asiantuntemuksensa, sitä herkemmin hän sortuu paljaaseen solvailuun ja herjailuun.

Mutta sitten varsinaiseen ongelmaan? Pitäisikö tutkijan tosiaankin vaieten sivuuttaa saamansa asiallinen kritiikki? Ajatelkaamme mahdollisuutta, että joku niin tekisi, mikä kylläkin on harvinaista. Mitä vaikenemisesta seuraisi? Siitä seuraisi ensinnäkin se, että ihmiset, jotka ao. tutkijan kirjan, artikkelin tms. luettuaan ovat pitäneet sitä vakuuttavana, alkavat käsityksessään horjua. Heillä ei ole hallussaan asiatietoja, joiden avulla he voisivat pätevästi arvioida kritiikin oikeutusta. Niinpä arvostelun esittäjä saa sulan hattuunsa. Hän on sanonut viimeisen sanan. Hän voi vedota siihen, että ‘eipä ollut kirjoittajalla mitään sanomista’. Onhan vaitolo tunnetusti myöntymisen merkki.

Jos ja kun kritiikki on asiallista, tässä ei ole vielä suuremmin huomauttamista. Kohtalokkaammat seuraukset ovat sellaisella vastausta vaille jätetyllä kritiikillä, joka kohdistuu asianomaiseen henkilöön, hänen sukulaisiinsa (Ilkan osalta jopa kuolleisiin sukulaisiin) jne. Se tietysti puree, puree kaikkiin. Julkinen negatiivinen herjailu ei jää tunnetasolla koskaan koskettamattomaksi, mitä sitten kuka ikinä väittääkin. Jos siihen tai oikeammin siihen liittyviin asiakohtiin ei edes yritetä vastata (henkilöä koskettaviin syytöksiin on tietysti vaikea puuttua), isku jää kalvamaan tutkijan mieltä. Niinpä hän – ihminen kun on ihminen – muuttaa tutkimussuuntaansa, muuttaa siten, ettei enää toista kertaa joutuisi moisen ryöpytyksen kohteeksi. Tämä tarkoittaa: hän valitsee merkityksettömän kohteen ja ketään kiinnostamattoman lähestymistavan. Se on hänen sopeutumiskeinonsa, hänen selviytymisstrategiansa. Tämä on monasti nähty säännönmukaisuus, vieläpä luja sellainen. Asia on niin, että joko vastaat tai muutat tutkimusotettasi ja aiheenvalintaasi sellaiseksi, että ne eivät provosoi ikäviä julkisia purkauksia. Mistään vähäisemmästä tässä ei ole kyse.

Sitten tulen pääaseikkaan. Ne jotka vaativat vastaamisesta pidättymistä, ovat ymmärtäneet totaalisesti väärin historiantutkimuksen perusluonteen. Tutkimus on aina keskustelua tulkinnoista. Jokainen artikkeli ja jokainen teoskin on vain puheenvuoro tutkimuksen jo vuosisataisessa virrassa. Lopullisia totuuksia ei ole. Vaikka yksi, jakamaton ja ehyt todellisuus on olemassa, se todellisuus, joka on tuottanut arkistoissa säilytettävät lähteet, kuitenkin tutkijain tulkinnat siitä, miten nuo lähteet olisi selitettävä eli minkälainen on se todellisuus, jonka tuotetta erilaiset dokumentit ovat, vaihtelevat ja vaihtelevat paljonkin. Mikä on tällöin sen luonnollisempaa kuin se, että keskustelu jatkuu kritiikin ja kritiikkiin vastaamisen muodossa teoksen, artikkelin tms. julkaisemisen jälkeen. Vastaaminen tässä on normaalia ja perusteltua, vastaamatta jättäminen ei.

Se mikä usein pidättää tutkijoita vastaamasta lehtikritiikkiin, on tieto siitä, että toimittajalla on viimeinen sana. Kriitikko jää ainakin muodollisesti kentän herraksi. Tähänkin on kuitenkin lääke, hyvä lääke. Tutkija voi puolustautua riiviönä päällekäyvää lehteä vastaan – sellaistakin lehteä vastaan, joka aloittaa varsinaisen ajojahdin ja ryntää kymmenin kirjoituksin kaivaen vielä tutkijan kauan sitten edesmenneet sukulaisesikin ristiinnaulittavaksi tutkijan rinnalla – käsittelemällä kysymystä seuraavassa kirjassaan. Se on tehokas keino, todella tehokas. Omalta osaltani tein sen kirjassani “Väkivallasta sanan valtaan “(1999) koskien sanomalehti Ilkkaa, joka oli päätoimittaja-vetoisesti runtannut minua ja kauan sitten kuollutta isoisääni pitkälti yli puolensadan käyvällä sävyltään useimmiten ala-arvoisten kirjoitusten määrällä. Tällainen menettely on kuten sanottu tehokas vastaveto, mutta se johtaa toimittajan ankaraan kostoon aikanaan. Niin on vast’ikään käynyt minunkin kohdallani. Se kosto ei kuitenkaan voi estää kirjaa leviämästä, pikemminkin päin vastoin.

Eivät tutkijat toivo kritiikin poisjääntiä, en toivo minä eivätkä toivo muutkaan. He odottavat sitä mutta odottavat asiallista kritiikkiä, sellaista kritiikiä, joka kohdistuu heidän tutkimuksiinsa, ei heihin itseensä, heidän henkilöönsä. Asiallinen kritiikki on ilo, sen poisjäänti suru. Ei päästä yli eikä ympäri siitä, että asiallinen keskustelu on se – sitä vielä kerran painotan – , joka vie tutkimusta eteenpäin.

 

Heikki Ylikangas”

Minulle on ollut mielenkiintoista havaita, miten paljon persoonani kiinnostaa niin monia. Viimeisen parin vuoden aikana Jarmo Nieminen on seikkaillut kymmenissä, jossei sadoissa keskusteluketjuissa.

Kiitos teille kommentaattoreille. Olen saanut väitöskirjaani teidän syventämän suunnan.

Lisäksi totean, että kommenttejenne avulla oma minäni ja sen voimautuminen on entisestään kehittynyt. Olette olleet todella hyviä sparraajia. Kiitos teille. Kirjoittelen jatkossakin omille nettisivuilleni asiasta. Aihepiiri kiehtoo minua.

Tervetuloa Rikhardinkadun kirjastoon 10. tai 17.3. kello 18-20. Alustan silloin siellä minulle rakkaista muista asioista.

Parhain terveisin Jarmo Nieminen
www.jarmonieminen.fi
palaute[a]jarmonieminen.fi

PS. Mikäli Viipurin-Huhtiniemen-Lappeenrannan-Taavetin -epäselvyydet kiinnostavat, niin voin järjestää ao. asioista alustusillan keväällä.

 

Ohessa on II armeijakunnan  esikunnan 29.6.44 laatima käsky sotilaskarkurien käsittelystä. Käskyssä siteerataan pääesikunnan päällikön, kenraali Heinrichsin 19.6. lähettämää sähkettä (käskyä) karkurien käsittelystä. Em. 19.6. sähke on julkisuudessa usein esiintynyt nimellä “Heinrichsin tappokäsky”.

II armeijakunnan alajohtoportailleen laatima käsky on vastaanotettu muun muassa Päämajan Järjestelyosasto 2:ssa 2.7.44 vastaanottonumerolla 4944. Asiakirjaa säilytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessa Päämajan Järjestelyosasto 2:n arkistossa Tulonumerossa 17856, kansiossa 12.

Seuraavassa esitetty teksti on suora lainaus. Olen merkinnyt [hakasulkein] alkuperäisen tekstin mukaiset kohdat/poikkeamat.

*************************************************** 

II ARMEIJAKUNNAN ESIKUNTA                  29.6.44.
Hallinnollinentsto                                                  19 HIV/KL
N:o 1713/X/8 a
Asia:  sotilaskarkurien                                 
             käsittely                                                ____________________
                                                                                   _______Järj.2________
Viite: 1018:n sähke n:o 25/                          Saapui__2.7.1944  _____
             27.6.44                                                     N:o ___4944/____/____
1. Kpk. 3438                                                     ____________________

 Tiedoitetaan tarkoin noudatettavaksi, että yleisesikunnan päällikkö on antanut seuraavan käskyn:

“Kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit, [myöskin] ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin, on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä [h]Henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei [h]Henkilötäydennyskeskus ole selvillä, HTK 1:n yhteydessä toimivalle elimelle. Täällä on PM:n käskyn No 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen. [kappaleväli] Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköihin 1018 ja 1134/10. Kpk.

Yleisesikunnan päällikkö                                                    
Jalkaväenkenraali ___E._HEINRICHS.”___ 

 

Tämän käskyn lisäksi on Päämaja antanut seuraavat täydentävät määräykset:

” 1) Myöskin ne HTK:en lähetetyt, jotka eivät ole käyneet sk.piireissä, on palautettava käskyssä mainituin tavoin joukko-osastoonsa. HTK:ssa on tällöin laadittava lyhyt raporttimainen pöytäkirja, josta kappale on toimitettava karkurin joukko-osastoon ja toinen valvovan sk.piirin esikuntaan.

2) Jos karkuri tavataan niin varhain, että on vaikeata todeta onko hän karannut vai eksynyt joukostaan, hänet saadaan kuulusteluitta palauttaa joukko-osastoonsa tai tarvittaessa perustettaviin kokoamispaikkoihin.

3) Yhtymän komentaja saa siirtää PM:n kirjelmässä n:o 735/Järj.2/sal./12.8.1941 hänelle määrätyn tehtävän muulle sopivalle upseerille.

4) Er.SPol.Os., joka huolehtii karkurien kuljettamisesta sk.piireistä HTK:iin, on pidettävä tietoisina HTK:ien sijaintipaikoista.

Käskystä:                                                                                                          

Järjestelyosaston päällikkö                                                                              
                                        Eversti ________T. HAAKI.”____________ 

Edelläolevan johdosta käsken:

1. Kotialueelta HTK:een passitetut sotilaskarkurit on edelleen toimitettava 5.SPol.K:an tarpeellisen tutkimuksen toimittamista ja asian edelleen käsittelyä varten.

2. AK:n ja yhtymien toimesta pidätetyt sotilaskarkurit on saatettava 5.SPol.K:an tai HTK:on, joka passittaa ne edelleen 5.SPol.K:an mainitussa tarkoituksessa.

3. Mikäli karkuri tavataan niin varhain ja sellaisissa olosuhteissa, että on vaikeata todeta onko hän karannut vaiko eksynyt joukostaan, on hänet kuulusteluitta palautettava joukko-osastoonsa.

4. Karkureille on selvitettävä, paitsi rikoksen raskas laatu, myöskin se, että heidät, mikäli he eivät annettua käskyä noudata, palautetaan järjestykseen pakkokeinoin tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen.

5. Ilmoitukset aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on tehtävä virkateitse.

II AK:n komentaja                                                               
Kenraalimajuri___ merk. E._MÄKINEN_____

Esikuntapäällikkö vs.                                                              
                Everstiluutnantti ____[allekirjoitus]_________
         (Y.A. Järvinen)                       

Liitteenä:

Jäljennös PM:n
kirj. n:0 ?35/
Järj.2/sal./
12.8.1941.

Jakelu:

A + E +
HTK 8:n päällikkö
5.SPol.K:n päällikkö
Rj.P 5 2kpl.
Hall.tsto/II AKE
PM:n Järj.2
PM:n Kom.7 
Varalla 2 kpl. 

*************************************************** 

Yhteenvetoa

Käsky on selkeä ohje armeijakunnan alaisille joukoille menettelytavoiksi sotilaskarkurien suhteen. Ohjeet ovat samansuuntaiset kuin Kannakselle taistelleiden IV:n ja III:n armeijakunnan antamat.  Tosin II armeijakunnan käsky on selkeästi myöhemmin annettu kuin Kannaksen suunnassa annetut.

Tämäkin käsky osoittaa – kuin myös III ja IV armeijakunnan ohjeistus sekä myöhemmin julkaisemani Kotijoukkojen ja Merivoimien antamat tarkentavat käskyt – , että Heinrichsin käsky ei ollut kaikilta osin ymmärrettävä.

Tässä yhteydessä annettu II armeijakunnan käsky määritteli uutena piirteenä myös suoraan kuulusteluitta palautettavat. Tosin saman suuntainen määräys oli annettu jo viikkoa aikaisemmin IV armeijakunnan alueella Viipurin länsipuolella ainakin 20.Prikaatissa.

II armeijakunnan komentajan antama ohje alaisilleen oli yksiselitteisen selkeä voimakeinojen käytöstä ja mahdollisten ampumisten ilmoitusmenettelystä.

Lopuksi vielä toteaisin, että käsky oli täysin julkinen käsky. Ja totean, että edellä esittämäni käsky myös osoittaa, että Heinrichsin yliviivaamat kohdat käskyluonnoksesta, olivat todellakin ohjeita viestittäjälle sähkösanoman viestitystä varten. Tämä menettely ei ollut mitenkään poikkeavaa, vaan tekstiluonnoksen uudelleen muokkaamista konekirjoittajan puhtaaksikirjoittaman version jälkeen. Näin oikoluettu versio toimitettiin viestittäjälle sanomakeskukseen viestitettäväksi.

Ohessa on vielä koosteena Heinrichsin laatimat muutokset:

• Korjaus 1: Ylipäällikkö on käskenyt, että Kaikki …
• Korjaus 2: … HTK 1:een. … HTK 1:nyhteydessä toimivalle elimelle.
• Korjaus 3:… heti yksiköön 1018/10. Kpk.  … heti yksikköön 1018 ja 1134/Kpk.
• Korjaus 4: Jakeluun lisättiin – PM:n Kom.7.

Jarmo Nieminen
24.2.2009

Ohessa on listausta erilaisissa kansalaisfoorumeissa olevista keskusteluketjuista Teloitettu totuus – kesä 1944 -kirjaan liittyen.

Turun yliopiston ylläpitämässsä historiaverkossa keskustelu on ollut melko laimeaa reippaalla kahdella sadalla viestillä. Vuotta aiemmin samoilla sivuilla, samasta aihepiiristä, keskustelu velloi tuhansissa viesteissä.

Suomi 24:ssa viestejä aiheesta on ollut ja reippaasti yli tuhat kappaletta. Tyypillistä näille viestiketjuille on ollut professori Ylikankaan mustamaalaminen.  Myös Jukka Lindstedt, Tapio Nurminen ja erityisesti allekirjoittanut ovat saaneet kohdata tuhansia halveksivia kirjoituksia.  Tässä keskustelussa on ollut yhteisinä piirteinä eri keskusteluketjujen välillä jakaa kansa upseereihin ja muihin, armeija kapiaisiin ja reserviläisiin, suomalaiset uusoikeistoon ja vasemmistoon sekä ylikankaalaisiin ja eri mieltä oleviin. Myös aika-ajain on esiintynyt jakoa herrat vastaan Suomen kansa. Rajapinnat ovat noudatelleet melko tarkoin suhtautumista Ylikankaan tulkintoihin ja niitä vastustaneisiin tulkintoihin.

Em. Suomi 24:n keskustelu on lähes suora jatkumo vuodevaihteen 2007-8 keskustelusta, joka käynnistyi professori Ylikankaan Romahtaako rintama? -kirjan julkistamisen seurauksena. Kyseisessä julkistamisessa allekirjoittanut kävi esittämässä perustelemansa vastalauseen professorin toiminnasta.

En ole laskenut vuoden takaisen keskustelun viestien määrää, mutta samansuuruisesta “keskustelusta” lienee olleen kyse silloin kuin nyt. Kirjoitusten sävyt ja rintamalinjat olivat myös samanoloisia.

Sadat Suomi 24:n viestit ovat olleet kohdettaan herjaavia valheita. Osassa viesteistä on syyllistytty suoranaisiin kunnianloukkauksiin. Tämänkaltainen viestintä olisi täysin tuomittavaa lehdistössä. Tai jos vastaavia viestejä lähetettäisiin kirjeitse, ne käynnistäisivät varmuudella poliisitutkintoja.

Suomi 24:n nettiketissä kerrotaan että keskustelussa ei saa kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan; linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa; kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä; kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa; markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua; massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja.

Edellä oleva ei todellakaan kiellä kirjoittamasta mitä tahansa kolmannesta osapuolesta. Tät onkin käytetetty härskisti hyväksi ja “lyöty” keskusteluun osallistumattomia, mutta sen sen objekteja “kuin vierasta sikaa”.

Julkisuuslaki kaipaa jo nyt pikaista uudistamista. Lakia uusittaessa nämä viestiketjut käyvätkin hyvin esimerkeiksi siitä, millainen viestintä ei ole tervettä, eikä kenenkään etu.

Mutta lukekaa itse

parhain terveisin
Jarmo Nieminen 

PS.  Listan tarkistaminen on vielä kesken, esitetty listaus on 22.2.2009 kello 11:sta tilanne. Otan myös milelläni vastaan tiedot muista keskusteluketjuista, joita en ole osannut kaivaa esille tähän listaukseen.

• 081006-090102. 214 viestiä.  Agricola-verkko_1: Teloitettu totuus. 13 821 käyntiä. 
• ———————- 
• 081007-081126. 160 viestiä.  Helsingin Sanomat: TT on kirjaksi laajennettu. kritiikki.
• 081007-081009. 10 viestiä.  Ilkka: Ylikangas höpisee.
• 081007-081015. 727 viestiä.  Iltasanomat: Onko Ylikangas uskottava tutkija?  
• 081008-090220. 217 viestiä.  MTV 3: Ylikankaan tutkielma oman egon pönkittämistä.
• ———————-
• 081008-081016. 16 viestiä.  Suomi24_01: Jokisipilä tyrmää Ylikankaan. 899 käyntiä. 
• 081009-081016.  68 viestiä.  Suomi24_02: Jatkosodan upseerien “murhat”.  214 käyntiä.
• 081010-081017. 41 viestiä.  Suomi24_03: 1941-1944 ammuttiin satoja. 1 221 käyntiä.
• 081011-090131. 43 viestiä.  Suomi24_04: Jukkien toheloitu totuus kirjasta. 1 619 käyntiä.
• 081119-081201. 18 viestiä.  Suomi24_05: Onko netissä sitroen. 619 käyntiä.
• 081031-081103. 119 viestiä.  Suomi24_06: Jokos ammattihistorioitsija löytyi? 1 706 käyntiä.
• 081226-081204. 101 viestiä.  Suomi24_07: Emeritus jyrähtelee taas – ja maa vapisee! 1 887 käyntiä.
• 081202-081220. 113 viestiä.  Suomi24_08: Ylikangas sotketaan suohon. 2 233 viestiä.  
• 081207-081220. 97 viestiä.  Suomi24_09: Verilöyly Viipurissa. 2 024 käyntiä.
• 081208-081218. 125 viestiä.  Suomi24_10: Totuus kesän-44 teloituksista 1 963 käyntiä.
• 081226-090110. 11 viestiä.  Suomi24_11: Vihollistilanteen kehitys Kannaksella 349 käyntiä.  
• 081224-081225. 27 viestiä.  Suomi24_12: Kurin pettäminen Viipurissa. 968 käyntiä.  
• 081231-090106.126 viestiä.  Suomi24_13: Uolan läksytys Ylikankaalle. 2 660 käyntiä.  
• 090105-090124. 56 viestiä.  Suomi24_14: Upseeriversio ja kriittinen versio  1 044 käyntiä. 
• 090215-090222. 178 viestiä.  Suomi24_15: Ylikangas jyrää Nurmisen. 3 751 käyntiä.  
• 0802020-090222. 41 viestiä.  Suomi24_16: Häikiö murskaa Ylikankaan. 996 käyntiä.  
• ———————-
• Tiede.fi: Historiantutkimuksen ongelma – sensaatiohakuisuus
• Uusi Suomi: Uutta tietoa -44 teloitetuista

KIRJA-ARVOSTELU

NYKYPÄIVÄ 13.2.2009
MARTTI HÄIKIÖ 

 

Tutkijoiden ammattitaidon
kyseenalaistaminen heidän
työnantajansa perusteella
on lähinnä kunnianloukkaus.  

                       Martti Häikiö

”Armeijan masinoima teos”?

Montako sotilaskarkuria teloitettiin kesällä 1944? Heikki Ylikankaan rankkoja väitteitä kumoamaan on julkaistu vastakirja Teloitettu totuus.  Sota-ajan yksilöiden kohtalot kiinnostavat ja herättävät suuria tunteita, vaikka sodan suurista linjoista vallitseekin melkoinen yksimielisyys.

RAJUJA TUNTEITA. Suurimpia tunteita sotahistoriassa herättää edelleen väittely kesästä 1944. Aiemmin on paljon keskusteltu Neuvostoliiton suurhyökkäyksen ennakoimattomuudesta Suomen päämajassa ja Viipurin luovutuksesta. Nyt tutkimuskohteena ovat rintamakarkureiden teloitukset.

”Kyseessä on armeijan masinoima teos, jossa kirjoittajien pätevyydestä ei ole liiemmin piitattu.”

Voiko tämän rankemmin tuomita jotakin kesää 1944 käsittelevää tuoretta tutkimusta? Mikä antaa aiheen näin rajuun kielenkäyttöön?

Heikki Ylikangas on polttanut täydellisesti päreensä siitä, että hänen kirjastaan Romahtaako rintama? Suomi punaarmeijan puristuksessa kesällä 1944 (Otava 2007) järjestettiin 5.12.2007 seminaari ja sen päälle rohjettiin vielä julkaista hänen tutkimustuloksiaan ja väitteitään arvosteleva kirja Teloitettu totuus  kesä 1944.

Tuoreessa Kanavassa (1/09) Ylikangas leimaa Teloitetun totuuden kirjoittajat pätemättömäksi peräti räikeällä tavalla. Kirjoittajista yksi maisteri on hänen mukaansa “vain perustutkinnon suorittanut”, kolmella “ei ole tutkijankoulutusta historiassa lainkaan, yksi ei kelpaa historiantutkijaksi, koska hän on väitellyt “rikosoikeudessa” .

Teoksessa lisäksi mukana olleen professorin ja dosentin hän leimaa käytännössä armeijan juoksupojiksi eli tutkijoina epäitsenäisiksi käskyläisiksi sillä perusteella, että he ovat Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen palveluksessa.

Väite on raju, sillä professori Ohto Manninen on maamme tunnetuin sotahistorioitsija, joka on aiemmin toiminut Tampereen yliopiston Suomen historian professorina.

Olin paikalla Helsingin Lasipalatsissa, kun Teloitettu totuus julkistettiin 7.10.2008. Istuin samassa pöydässä kuin Ylikangas. Hän ihmetteli ääneen, miksi hän ei ollut saanut kirjaa etukäteen. Pikaisella selaamisella  siis kirjaa lukematta  Ylikangas tuomitsi kuitenkin teoksen täysin ja vakuutti, että uusi teos ei muuta mitään hänen esittämistään luvuista ja väitteistä. Itse asiassa hän oli tuominnut teoksen jo edellisenä päivänä blogissaan. 

Ylikankaan mielestä koko teos on siis ”armeijan masinoima”!

Tutkijoiden ammattitaidon kyseenalaistaminen heidän työnantajansa perusteella on lähinnä kunnianloukkaus. Erityisen rankka Ylikankaan syytös on ankarimman kriitikkonsa tohtori Jukka  Lindstedtin kohdalla. Lindstedt on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä sellaisessa virallisessa asemassa, jonka edellytyksenä on täydellinen puolueettomuus suhteessa valtioon ja viranomaisiin.

Mutta historian professorin titteliinsä koko ajan vetoavaa Ylikangastakaan ei kannata tuomita ennakkoon sen perusteella, että hän aiemminkin on tullut tunnetuksi kiistanalaisista väitteistään. Hän on valtakunnan kiistellyin historioitsija väitteillään harhaanjohdetuista pohjalaisista vapaussodassa ja talvisodan rauhan tekemisestä Saksan revanssilupausten varassa.

 

Moniko sai surmansa omien ampumana?

Yritetään katsoa, mistä suuria tunteita herättävässä kiistassa on kysymys. “Argumentin, ei auktoriteetin voimalla,” on yhä pätevä ohje keskusteluun. Teloitettu totuus muotoilee väittelyn peruskysymykset:

“Neuvostojoukkojen suurhyökkäys synnytti kesällä 1944 ennen kokemattoman laajan rintamakarkuruuden, joka täytyi padota. Mutta miten se padottiin ja miten karkureita käsiteltiin? Miten kurin koventaminen ja kuolemanrangaistukset liittyivät sotatoimien kokonaisuuteen? Kuinka monta kuolemantuomiota suomalaisissa tuomioistuimissa ylipäänsä määrättiin sotien aikana, ja keitä teloitetut olivat? Kuinka moni sai surmansa kurinpitotoimien yhteydessä?”

Omin asein ammuttujen karkureitten ja kieltäytyjien kokonaismääriin osalta Ylikangas on päätynyt lukuun noin 250. Kyseessä on hänen mukaansa “lähtein, otannoin ja tilastollisin laskelmin perusteltu arvio”.

Karkureina tai kieltäytyjinä jatkosodassa teloitettujen ja ammuttujen sotilaiden yhteismääräksi tutkijaryhmä on saanut 62.

Miten Jukka Lindstedt selostaa lukumäärien suuren eron?

Lindstedtin perusteellisen selvityksen mukaan Ylikankaan luvuista “valtaosa, 160, perustuu käytännössä pelkille spekulaatiolle”. Lindstedt käy Ylikankaan listan nimi nimeltä läpi ja perkaa niiden lähdepohjan. Hän hyväksyy yhden uuden nimen aiempaan omaan listaan eli lukumääräksi tulee 63.

Lukumäärän lisäksi kiistan ytimessä on Ylikankaan väite sitä, että armeija tietoisesti ja tahallaan salasi osan tapauksista – ”arkistoihin jätettiin tiedot vain sopivaksi katsottavasta määrästä”. Eli kyseessä olisi Huhtiniemen huhujen kaltainen suuren luokan salaliitto. Myös tämän väitteen Teloitettu totuus tyrmää perusteellisesti yksityiskohtaisin lähdekriittisin perusteluin.

Teloitettu totuus ei ole mikään pamfletti, vaan kuuden tekijän tutkimus, joka paneutuu vakavasti sotahistoriamme ikävimpiin kuuluvaan ilmiöön eli omien ampumiseen.

Suomi 24:ssa käydään “keskustelua” 1920-30-lukujen vasemmistolaisten syrjinnästä kutsunnoissa. Julkaisen ohessa otteen aiheeseen suoraan liittyvästä jo aiemmin laaditusta artikkelista. Sen on kirjoittanut professori Ilkka Nummela vuonna 2003.

Asiaa on myöhemmin käsitellyt professori Heikki Ylikangas kirjassaan Romahtaako rintama? ja Tapio Nurminen kirjassamme Teloitettu totuus – kesä 1944.

Lisää aiheesta on myös Ylikankaan  ja Nurmisen blogeissa.

——————————————

Ilkka Nummela, Ruununraakit – totta vai näytelmä teoksessa Toivon historia, Jyväskylän yliopisto, Historian ja Etnologian laitos, Gummerus, Jyväskylä 2003, sivut 99–100.

…  voidaan arvioida, että 1930-luvun huonot ajat selvästi viivästyttivät koululaisten pituuden lisäystä, ja ilmeisen pitkäkestoisesti. Koululaisten kasvulukemissa palattiin Helsingissä iloisen kaksikymmentäluvun arvoihin vasta vuonna 1937. [25]

Kaksikymmentäluvun jälkipuoliskolla kutsun noista hylkäämisistä kaksi viidesosaa perustui riittämättömään ruumiilliseen kuntoon eli lähinnä keskenkasvuisuuteen tai yleiseen heikkouteen. Kolmekymmentäluvun keskivaiheilla vastaava suhdeluku oli supistunut yhteen kolmasosaan, mikä osaltaan kertoi parantuneista elinolosuhteissa maassamme. Kutsunnoissa vapautettiin suhteellisesti tarkastellen useammin siellä, missä leipä oli muutoinkin kireällä. [26]

Kapina-aika vaikutti itsenäisyytemme ensi vuosikymmenenä enemmän ajatuksiimme kuin myöhemmin. Monelle punaiselle armeija oli edelleenkin valkoinen armeija. Kun taloudellis-sosiaalinen asema oli Viljo Rasilan mukaan voimakkaasti vaikuttanut siihen, kummalla puolella vuonna 1918 taisteli [27], Ylikankaan esittämät perustelut tulevat paremmin ymmärretyiksi. Paremmassa taloudellisessa asemassa olevat tulivat näin ollen herkemmin otetuksi palvelukseen kuin huonommassa taloudellisessa asemassa olleet. Kyse on tässäkin osin pienemmästä enimmäispituudesta ja osin kasvun viivästymisestä. äin kutsun noissa hyväksytyksi tulemisen todennäköisyys näyttää kasvaneen siirryttäessä poliittisella mielipideakselilla vasemmalta oikealle. Nostomieheksi luokittelemisen kanssa on käynyt päinvastoin. Kutsuntatilastojen valossa näyttää siltä, että maailmansotien välisenä aikana hyvin huomattava osa vähäväkisistä kärsi viivästyneestä kasvusta. [28]

Poliittisella ekologialla on vankat perinteen maamme yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Jaakko Nousiaisen väitöskirja kommunismista vanhassa Kuopion läänissä kuuluu jo klassikoihin. [29] Eri puolueiden tukialueita Suomessa on tutkinut erityisesti Onni Rantala. Hänen tutkimukseensa voidaan tukeutua, kun selvitetään äärivasemmiston kannatuksen ja kutsunnoissa vapauttamisen yhteyttä. Rantalan vuosien 1907–1958 eduskuntavaaleihin pohjautuvan tutkimuksen mukaan kommunistien kannatuksella oli neljä koko lailla yhtenäistä ydinaluetta. Nämä olivat: a) Turun seudun hyvin suppea alue, b) Pohjois-Savo ja Kainuu sekä siihen liittyen osia Pohjanmaasta, c) Pohjanlahden perukka laajasti ymmärrettynä sekä d) Perä-Lappi. [30]

Seuraavassa asetelmassa on yhdistetty samaan nelikenttään Rantalan tutkimuksessaan määrittelemät kommunistien ydinkannatuksen kunnat (mukaan lukien erillispesäkkeet) sekä kunnat, joissa kutsukkaiden keskipituus Kansanravitsemuskomitean tietojen mukaan oli 166 cm tai vähemmän joko vuonna 1934 tai 1935. Rantalan aluemäärittely perustuu pitkäaikaiseen äänestyskäyttäytymiseen eri kunnissa ja osin myös toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, joten ryhmittelyä voidaan pitää tämän tutkimuksen tarkoituksen kannalta suuntaa antavana. Vastaavasti pituustietojen kohdalla voidaan sanoa, että kuntatason keskiluvut pohjautuvat hyvin erilukuiseen joukkoon kutsukkaita kunnan asukasluvusta johtuen.

 

Kutsukkaiden         Kommunisten         Muualla              Yhteensä
keskipituus            kann. ydinalueella  

- lyhyt                     35                          68                       103
- muut                     93                         307                      400
- yhteensä              128                        375                      503 

Tilastollisen tarkastelun mukaan lyhytkasvuisuus ja äärivasemmistoa kannatusalttius liittyvät yhteen. Lyhytkasvuisuus ja palveluksesta vapauttaminen kulkivat myös käsi kädessä. Jo Linden aikanaan huomautti siitä, että alhaisemman elintason alueelta kotoisin olevat saavuttavat enimmäismittansa usein vasta 24 vuoden vaiheilla, kun ankeammat olot ovat viivästyttäneet kasvua. Myös kommunistien kannatus on liittynyt samanlaisiin olosuhteisiin.

Vanha Kuopion lääni tarjoaa hyvän esimerkin. Jaakko Nousiaisen tunnetun tutkimuksen mukaan läänin itäinen puoli eli pitkälti myöhempi Pohjois-Karjalan lääni suosi sosiaalidemokraatteja siinä missä läntinen puoli tuki kommunisteja. Reservin kertausharjoituksiin vuosina 1932–1937 osallistuneiden läänin maaseudun miesten keskipituus osoittautui olevan kaikissa läänin kihlakunnissa pienempi kuin maan kaikkien kihlakuntien miesten keskiarvo. Alueen poliittisen ilmaston ymmärtämisen kannalta huomion arvoista on, että läänin itäisten kihlakuntien keskipituudet jäivät jälkeen länsiosien asukkaista. Samaa voidaan todeta reserviläisten keskipainoista. [31]

Rantalan määrittelemistä kommunistien ydinalueista kuuluivat näiden reserviläistietojen perusteella Turun tienoota lukuun ottamatta keskimääräistä lyhempien miesten alueisiin. Tämä päti myös Pohjois-Savon ja Kainuun ydinalueeseen välittömästi liittynyttä osaa Keskipohjanmaata, jossa latvavesillä oltiin keskimäärin lyhyempiä kuin rannikon tuntumassa. [32]

On tuskin luultavaa, että poliittiset mielipiteet olisivat voineet väestötasolla olla perimmäinen syy kutsunnoista vapauttamiseen. Pikemminkin kyse on ollut saman lantin kahdesta eri puolesta, elintasovajeen kahdesta erilaisesta ilmenemismuodosta. Nostomieheksi nimeämissä oli myös kaksi puolta: ankeat olot viivästyttivät kasvua ja suunnitelmien mukaiset rivivahvuudet saatiin kokoon vajaillakin ikäluokilla. Suunnitelmien muututtua nostomiehiä tarvittiin riviin toisin kuin aikaisemmin.

__________________

VIITTEET

[25] Alho, Ensio, Huomioita koulunuorison kasvusuhteista. Duodecim 1940 (56); Nummela 1992, 43; Nummela 2000, 138–140.

[26] Komiteanmietintö 1940:5, Tutkimuksia kansanravitsemustilan parantamiseksi, Luku 4.A. Linden, V. F. Asevelvollistemme kuntoisuus, 278–279.

[27] Rasila, Viljo, Kansalaissodan sosiaalinen tausta. Helsinki 1968.

[28] Linden 1940, 299; Notkola, Veijo, Alueelliset kuolleisuuserot Suomessa 1950– 1975, tutkimus alueellisista kuolleisuuseroista ja niiden yhteydestä sosiaaliseen ympäristöön ja luonnonympäristöön. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia 218. Helsinki 1980, 99.

[29] Nousiainen, Jaakko, Kommunismi Kuopion läänissä, Ekologinen tutkimus kommunismin joukkokannatukseen vaikuttavista tekijöistä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Helsinki 1956.

[30] Rantala, Onni, Suomen poliittiset alueet 1, Poliittisten aatteiden levinneisyys 1907–58 (2. p.). Turku 1970, 64–67.

[31] Linden 1940, 297.

[32] Linden 1940, 297; Rantala 1970, 68.

Ohessa on kuvat näiden webbisivujen käyttäjien alueellisesta jakaumasta sivujen perustamisesta (viime syksy) tähän päivään mennessä.

Suomesta 4 906 käyntiä, joista Helsingistä 1 943.

 

Ensimmäinen luku tarkoitta käyntien lukumäärää ja toinen luku luettujen sivujen lukumäärä käyntikertaa kohden. Kolmas luku kertoo käyntikerran keskimäärisen pituuden. Ensimmäinen prosenttiluku kuvaa uusien käyntien lukumäärä ja viimeinen välitöntä poistumisprosenttia.

1.	Helsinki	1 942	3,7	0:04:10	62,56 %	55,77 %
2.	Vantaa	318	3,5	0:04:55	49,69 %	52,52 %
3.	Turku	255	3	0:04:07	52,94 %	50,59 %
4.	Tampere	217	3	0:02:41	81,11 %	60,83 %
5.	Lappeenranta	205	5,1	0:05:20	72,20 %	47,80 %
6.	Oulu	173	6,3	0:06:43	78,61 %	43,35 %
7.	Jyvaskyla	128	3,4	0:03:31	82,03 %	65,62 %
8.	Kuusankoski	126	5,4	0:06:49	75,40 %	41,27 %
9.	Kauniainen	125	4,6	0:06:05	76,80 %	53,60 %
10.	Lahti	91	3,4	0:03:38	83,52 %	63,74 %
11.	Kuopio	91	2,4	0:02:44	81,32 %	68,13 %
12.	Joensuu	75	2,9	0:02:44	80,00 %	61,33 %
13.	Raisio	72	2,6	0:02:38	77,78 %	58,33 %
14.	Kotka	72	6,2	0:07:45	79,17 %	47,22 %
15.	Hameenlinna	69	4,2	0:03:57	53,62 %	53,62 %
16.	Espoo	61	4,5	0:04:00	78,69 %	52,46 %
17.	(not set)	59	2,7	0:02:13	32,20 %	69,49 %
18.	Kajaani	50	2,9	0:06:20	56,00 %	68,00 %
19.	Rovaniemi	50	4,3	0:03:15	86,00 %	54,00 %
20.	Pori	45	1,9	0:02:30	88,89 %	64,44 %
21.	Seinajoki	44	3	0:02:45	75,00 %	65,91 %
22.	Vaasa	44	2,3	0:02:53	81,82 %	65,91 %
23.	Mikkeli	41	2,1	0:03:15	82,93 %	58,54 %
24.	Vammala	33	1,7	0:01:27	30,30 %	63,64 %
25.	Kemi	30	7	0:08:54	93,33 %	26,67 %
26.	Rauma	29	2,5	0:01:12	89,66 %	75,86 %
27.	Kerava	25	2,4	0:02:43	64,00 %	68,00 %
28.	Jarvenpaa	24	2,9	0:04:35	50,00 %	54,17 %
29.	Kokkola	24	2,1	0:09:41	62,50 %	70,83 %
30.	Savonlinna	23	2,8	0:02:07	56,52 %	65,22 %
31.	Salo	22	2,9	0:03:23	95,45 %	59,09 %
32.	Pukkila	20	5,3	0:02:21	25,00 %	35,00 %
33.	Imatra	18	3,4	0:02:34	94,44 %	55,56 %
34.	Kangasala	17	1,5	0:02:14	47,06 %	70,59 %
35.	Hyvinkaa	15	4,9	0:03:39	73,33 %	60,00 %
36.	Porvoo	13	1,4	0:02:22	100,00 %	76,92 %
37.	Ylivieska	13	3,3	0:01:34	76,92 %	61,54 %
38.	Nurmijarvi	13	5,3	0:02:57	69,23 %	61,54 %
39.	Raahe	10	2,9	0:01:31	90,00 %	60,00 %
40.	Heinola	10	4	0:03:00	100,00 %	70,00 %
41.	Uusikaupunki	9	1	0:00:00	33,33 %	100,00 %
42.	Jyska	9	5,8	0:09:56	66,67 %	33,33 %
43.	Iisalmi	9	1,1	0:00:31	88,89 %	88,89 %
44.	Lohja	8	4,3	0:02:19	75,00 %	75,00 %
45.	Vuokatti	7	2,9	0:07:55	71,43 %	57,14 %
46.	Riihimaki	7	3,7	0:07:09	100,00 %	28,57 %
47.	Varkaus	6	3,2	0:11:31	83,33 %	33,33 %
48.	Anjalankoski	6	3,5	0:02:53	50,00 %	66,67 %
49.	Kauttua	6	2,2	0:03:58	100,00 %	66,67 %
50.	Forssa	6	7,2	0:07:40	50,00 %	33,33 %
51.	Karkkila	6	3,2	0:06:14	83,33 %	50,00 %
52.	Jokioinen	5	5,2	0:13:31	60,00 %	20,00 %
53.	Joutseno	5	4,8	0:03:10	80,00 %	60,00 %
54.	Nokia	5	3,2	0:02:45	80,00 %	20,00 %
55.	Kirkkonummi	5	5,8	0:03:11	80,00 %	40,00 %
56.	Littoinen	5	2,6	0:00:37	100,00 %	80,00 %
57.	Nummela	5	1,8	0:00:27	100,00 %	80,00 %
58.	Jakobstad	5	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
59.	Ilmajoki	4	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
60.	Mantta	4	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
61.	Hamina	4	1,5	0:04:27	100,00 %	75,00 %
62.	Alajarvi	4	1,5	0:00:10	100,00 %	50,00 %
63.	Vuorela	4	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
64.	Toysa	4	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
65.	Lovisa	3	5,3	0:07:30	100,00 %	33,33 %
66.	Saarijarvi	3	1,7	0:01:22	100,00 %	66,67 %
67.	Siuntio	3	1,3	0:00:02	100,00 %	66,67 %
68.	Ikaalinen	3	1,3	0:00:23	100,00 %	66,67 %
69.	Ylojarvi	3	1,7	0:00:38	100,00 %	66,67 %
70.	Laitila	3	1,3	0:00:43	100,00 %	66,67 %
71.	Kalvia	2	2	0:01:19	100,00 %	50,00 %
72.	Tohmajarvi	2	5,5	0:13:48	100,00 %	0,00 %
73.	Kempele	2	2	0:06:07	50,00 %	0,00 %
74.	Tornio	2	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
75.	Ii	2	2	0:00:25	100,00 %	50,00 %
76.	Kaustinen	2	2	0:00:23	50,00 %	50,00 %
77.	Myllykoski	2	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
78.	Valkeakoski	2	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
79.	Vesilahti	2	2,5	0:01:17	100,00 %	0,00 %
80.	Tammela	2	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
81.	Virrat	2	2,5	0:01:43	100,00 %	50,00 %
82.	Kausala	2	5	0:01:24	100,00 %	50,00 %
83.	Loimaa	1	7	0:05:59	100,00 %	0,00 %
84.	Jamsa	1	5	0:04:58	100,00 %	0,00 %
85.	Lestijarvi	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
86.	Kristiinan Kaupunki	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
87.	Rajamaki	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
88.	Evijarvi	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
89.	Ekenas	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
90.	Hango	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
91.	Karis	1	52	0:11:27	100,00 %	0,00 %
92.	Pirkkala	1	8	0:02:55	100,00 %	0,00 %
93.	Rautalampi	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
94.	Huittinen	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
95.	Pulkkila	1	3	0:21:21	100,00 %	0,00 %
96.	Vora	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
97.	Ilomantsi	1	4	0:11:37	100,00 %	0,00 %
98.	Noormarkku	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
99.	Mariehamn	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
100.	Kauhava	1	2	0:00:39	100,00 %	0,00 %
101.	Leppavirta	1	4	0:01:03	100,00 %	0,00 %
102.	Taivalkoski	1	12	0:04:42	100,00 %	0,00 %
103.	Paltamo	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
104.	Nilsia	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
105.	Pietarsaari	1	2	0:22:01	100,00 %	0,00 %
106.	Jamsankoski	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %
107.	Teuva	1	11	0:15:06	100,00 %	0,00 %
108.	Parkano	1	1	0:00:00	100,00 %	100,00 %

 

Eino Jutikkala (s.1907) toimi jatkosodassa Valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa. Hän oli tuolloin filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti. Jutikkala kiersi heinäkuussa 1944 Päämajan tiedotusryhmässä Kannaksen suunnan joukoissa. Ryhmän tehtävänä oli pitää tiedotustilaisuuksia ja tarkkailla mielialoja.

Oheinen raportti säilytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Materiaalin sijoituspaikka on Hc 1, Liittoutuneiden valvontakomissiolle vuonna 1946 luovutettu aineisto. 

Kyseessä on siis Eino Jutikkalan Valtion tiedotuslaitokselle ja päämajalle laatima kertomus matkastaan 10. divisoonassa kesä-heinäkuun vaihteesta vuodelta 1944. Divisioona oli ollut Neuvostoliiton suurhyökkäyksen painopisteessä Valkeasaaressa 10.6.1944. Sieltä edellen suuria tappiota kärsien divisioona vetäytyi länsi-Kannaksella Viipurin päätien suunnassa kohti Viipuria. 

Mannerheim määräsi 17.6.kenraalimajuri Johannes Sihvon tilalle 10. divisioonan komentajaksi eversti Kai Savonjousen. Seuraavana päivänä divisioona määrättiin IV armeijakunnan reserviksi ja siirettiin Viipurinlahden länsipuolelle, jossa divisioona luovutti rintamavastuun 17. divisioonalle 22.6.1944. Nyt V armeijakuntaan kuuluvana yhtymänä 10. divisioona siirettiin armeijakunnan oikealle siivelle Vahvialan-Tervajoen alueelle. Kesäkuun lopulla taistelut tällä alueella olivat vähäisiä. Samanaikaisesti kesä-heinäkuun vaihteessa alueelle saapui divisioonan naapuriksi Säkkijärvelle saksalainen 122.divisioona.

Kirjoituksessa olevat kursivoinnit eivät ole alkuperäisessä (valvontakomissiolle luovutetussa) tekstissä. 

8.2.2009
Jarmo Nieminen

 

Jäljennös
EJ/LL/3

 

Selonteko tiedoitusmatkasta 10 D:n alueelle

21. – 3.7.1944.

 

Matkalla pidin kaikkiaan 23 tiedoitustilaisuutta (Liite A). Milloin kuulijoina oli pelkästään upseereja, annoin luottamuksellisen tilannekatsauksen, milloin kuulijoina oli myös aliupseereita ja miehistöä, esitin maamme ulkopolitiikan tärkeimmät ratkaisut vuodesta 1939 lähtien ja perustelut niihin. Viimeksimainittujen tilaisuuksien päätyttyä saattoivat upseerit kokoontua erikseen kuulemaan joitakin täydentäviä tietoja, sikäli kun heitä varten ei erikseen ollut järjestetty varsinaista tiedoitustilaisuutta. Kaikkien esitysten jälkeen oli varattu mahdollisuus keskusteluun: kuulijoilla oli tilaisuus tehdä kysymyksiä niistä asioista, joista he halusivat täydentäviä tai selventäviä tietoja. Tiedusteluja tehtäessä käytetyistä puheenvuoroista kävi joissakin määrin selville, mitkä probleemit miehiä askarruttivat, miten erinäisiin poliittisiin kysymyksiin suhtauduttiin ja mitä huhuja oli liikkeellä. Upseeripiireissä ja myöskin pienemmissä miehistöryhmissä koettiin myöskin itse kyselemällä päästä selville poliittisluontoista mielialatekijöistä. Kun keskustelu liikkui melko vapaasti jouduttiin joskus toisillekin aloille, mutta vältin puuttumasta lomia, kuria ym. puhtaasti sotilaallisia mielialatekijöitä sivuaviin seikkoihin. Korostan sitä, että pidin koko ajan matkani varsinaisena tarkoituksena tiedoitustoimintaa, siihen luettuna tiedusteluihin vastaaminen, ja että kuva mielialoista 10 D:ssä jää perin niukan aineiston vuoksi hataraksi. Kaikki seuraavassa esittämäni sitaatit ovat julkisista tilaisuuksista, ei yksityisistä keskusteluista.

 

- 2 -

Ylempi päällystö suhtautui toimintaani poikkeuksetta suopeasti ja luottamuksellisesti, ja sen taholta tullut tuki epäilemättä lisäsi tiedoitusten arvovaltaa. Aivan vailla merkitystä toimintani menestymiselle ei liene ollut se, että alemman päällystön joukossa tapasin useita oppilaitani yliopistosta. Minulla ei ollut mahdollisuutta tutkia, saapuiko miehistö ja alipäällystö haluttomasti vaiko mielellään tilaisuuksiin, joihin se oli komennettu, mutta ainakin upseereja ne näyttivät kiinnostavan. Poikkeuksen muodosti muuan kapteeni, joka ottaessaan minut vastaan selitti, että kyllähän nämä samat tiedot saadaan sanomalehdistä ja radiostakin – lisäten vain pakotetun kohteliaasti, että voihan olla hyvä kuulla niistä suullinen esitys. Hyvästellessään hän kuitenkin selitti hiukan muuttuneella äänensävyllä tälläisten tilaisuuksien olevan tärkeitä. Jos aika olisi sallinut minun joidenkin päivien kuluttua kiertää uudelleen samoissa yksiköissä, olisi koettanut tutkia tiedoitusten välitöntä vaikutusta. Ehkä olisin kuitenkin itse ollut jäävi siihen, ja kun tähän tutkimukseen ei ollut tilaisuutta, pidätyn tässä lausumasta mitään siitä, mikä merkitys tiedoituskiertueella oli mielialojen hoidolle.

Miehistön keskuudessa on puhuttu ja puhutaan paljon rauhasta, ja kerta kerran jälkeen on asetettu määräaikoja, jolloin suursodan tai meidän sotamme (välistä epäselvää kummanko) pitäisi loppua. Tämä juttelu perustuu kuitenkin enemmän tendenssittömään toiveajatteluun ja ‘’selvänäkijöihin” kuin poliittisiin laskelmiin. Yleinen käsitys on se, että nämä uudistetut termiinit ovat pikemmin positiivinen kuin negatiivinen mielialatekijä, eivätkä ne heikennä taistelutahtoa, sillä niitä ei oteta kovin vakavasti. Erään väitteen mukaan kevättalven rauhankeskustelujen aikana ei ehtojen tultua tunnetuiksi ”ollut ketään, joka olisi halunnut rauhaa”, vaan päinvastoin miehiä olisi harmittanut se, että kaikkien menetysten jäl-

 

- 3 -

keen Neuvostoliitolle olisi vielä ollut tehtävä myönnytyksiä siitä, mistä 1941 lähdettiin. Toisaalta kerrottiin, että joillakin nuorilla upseereilla, joiden luvut olivat kesken, oli tällöin toiveajattelua rauhanteon mahdollisuuksista, ja he laiminlöivät tehtäviään siinä ajatuksessa, että rauha joka tapauksessa kohta tulisi; kun rauhankeskustelu päättyi kielteisesti, oli pettymys näissä piireissä suuri.

Mainittujen upseerien kohdalla siis puhtaasti henkilökohtaiset syyt loivat pohjan poliittisille kannanotoille. Tämän toteamuksen voi ulottaa paljon laajemmallekin, ja hiukan kärjistettynä lausua seuraavassa muodossa: jos joku on sairas, jos joltakin on kaatunut veli, jos joku on syystä tai toisesta katkeroitunut, on hän ärtyneessä mielessään alkanut moittia maan hallitusta siitä, että tämä ei ole saanut rauhaa aikaan. Vasta tässä vaiheessa alkaa näissä yksilöissä tuntua Englannin radion vaikutus, ja sen väitteitä toistetaan siksi, että niissä on annettu muoto samoille syytöksille, joita asianomainen jo etukäteen on mielessään hautonut. Sensijaan estää jo suomalainen itsepäisyys henkisesti tasapainoisen yksilön omaksumasta Englannin radion väitteitä, vaikka hän niitä kuuntelisikin. Vihollispropagandan ja rauhankeskustelujen suoranainen demoralisoiva vaikutus lienee sen vuoksi vähäinen.

Mutta saman toteamuksen voi ulottaa vieläkin laajemmalle kesäkuun 9. päivän jälkeen alkaneeseen hiippailuun. Panssarikauhu, ”maatalouskoneiden” ja vihollisen tykistön moraalinen vaikutus oli niin suuri, että henkinen tasapaino järkkyi varsin yleisesti. Tällöin alkoi moni tasapainonsa menettänyt toistaa ajatuksia, jotka välittömästi tai piilotajuisesti juontavat juurensa vihollispropagandasta tai jotka saneli yksinomaan pyrkimys säilyttää oma henki niin kauan kuin mahdollista. Hiippailijat ovat perustelleet menettelyään sillä, että sota loppuu pikemmin, kun jokainen jättää rintaman tai kun ainakin on

 

- 4 -

tultu Moskovan rauhan rajalle, tai että on paras paeta mahdollisimman kauas länteen ja sitten näytellä kommunistia, koska ryssän etenemistä ei kuitenkaan voida estää. On syytä tässä yhteydessä mainita, että jo Kivennavalla kiinniotetut hiippailijat ovat vedonneet siihen, että he sanoivat tietävänsä armeijan saaneen käskyn vetäytymisestä Viipurin–Vuoksen linjalle. Ilmeisesti samanlaisella mielialapohjalla levisi kesäkuun lopussa huhu, että juhannuksena ”olisi saatu rauha”, ellei Saksa olisi sitä estänyt.

Mutta yleensä Ribbentrop-sopimuksen sotilaallinen puoli herätti jakamatonta tyydytystä. ”Kun usko omiin voimiin oli häipynyt”, ajateltiin saksalaisten apujoukkojen tulosta, ‘’sotilaallisesti ja käytännöllisesti, ei poliittisesti.” Niiden saapuminen oli eräs viime aikojen positiivisimpia mielialatekijöitä. Koska 10 D:n sijoitus oli sellainen, että suomalaiset ja saksalaiset joutuivat alituisesti kosketuksiin toistensa kanssa, kiinnitin tarkkailussani erikoista huomiota siihen, miten saksalaisiin suhtaudutaan. Tähän mielialatekijään palattiin sitä paitsi spontaanisestikin keskusteluissakin. En sivuuta tätä kysymystä tässä selonteossakaan, vaikka sillä tätä kirjoitettaessa on pelkästään historiallinen merkitys.

Monet aliupseerit ja jotkut miehetkin, upseereista puhumattakaan, osaavat sen verran saksaa, että pystyvät keskustelemaan aseveljien kanssa, ja jokainen ymmärtää ainakin sen, mitä saksalainen tarkoittaa sanoessaan: Iwan weg. SS-miehet toimivat tulkkeina ja välittäjinä. ”Saksalaisilta haetaan voimanlisää. Saksalaiset väittävät heillä olevan loppumattomat reservit, ja heidän varaukseton voitonuskonsa, jota heidän ei edes tarvitse itselleenkään perustella, on tehnyt vaikutuksen suomalaisiin. Ihaillaan saksalaisten iloisuutta, jonka he ovat säilyttäneet vieraallakin maalla, ‘’suomalaiset murjottaisivat, jos heidät vietäisiin sotaan yhtä kauas kotoa”. Myöskin saksalaisten urhool-

 

- 5 -

lisuus saa nyt tunnustusta, kuten näkyy sivumennen mutta juuri siksi sitä vakuuttavammin sellaisesta ”pelkäämiskuoppia” koskevassa keskustelussa annetusta lausunnosta kuin ‘’saksalaisetkin, vaikka eivät pelkää, suojautuvat”. Vielä vuosi sitten muodissa ollutta alppikenkälaulua ei enää lauleta, ja joskaan suomalainen sotamies ei nytkään tee kunniaa saksalaiselle upseerille, on suhde parempi kuin missään aikaisemmassa sodan vaiheessa.

Miehistöä myöten seurataan harrastuksella melko kaukaisiakin maailmantapahtumia, kuten kävi selville tehdyistä tiedusteluista. Monet niistä koskivat Saksaa tai sen kestokykyä; merkillepantavaa oli, että ainoakaan tiedustelu ei sivunnut välirikkoa Amerikan kanssa tai yleensä suhteitamme anglosakseihin, mitkä kysymykset useasti tulevat esille siviilihenkilöille pidetyissä tilaisuuksissa. Esitän seuraavassa tärkeimmät niistä suursodan aikaisista politiikkamme tai sodankäyntimme probleemeja koskevista kysymyksistä, jotka kerran tai useammin keskusteluissa tehtiin ja jotka siis näyttävät askarruttavan miesten mieliä. Esitän ne seuraavassa yhtä siekailematta kuin ne minullekin esitettiin.

Olisiko syksyllä 1941 saatu rauha ja olisiko Neuvostoliitto silloin antanut meille vuoden 1939 rajat? Estikö Saksa Suomea tekemästä rauhaa?

Miksi edettiin Itä-Karjalaan? Jos ei olisi menty sinne, eikö ryssä olisi nyt meille ‘’suopeampi” ?

Miksei syksyllä 1941 valloitettu Pietaria? Tätä kysymystä näyttää Kannaksen suurhyökkäyksen jälkeen uudelleen rubetun pohtimaan.

Miksei talvella 1942 vallattu Sorokkaa?

”Onko kaikki se totta, mikä meille virallisesti ilmoitetaan” kysyi muuan vilpitön korpraali suoraan asiaan käyden.

Upseerien kesken arvosteltiin toisinaan hyvinkin ankarasti kevään 1944 rauhankeskustelua, nimenomaan eräitä nimeltä

- 6 -

mainitsemattomia sanomalehtiä, sensuuria, joka sallii rauhaa vastaavien mielenilmaisujen julkitulon, jopa eduskunnassa käytettyjä puheenvuorojakin, ”Tälläiset lausunnot ovat tuottaneet meille paljon tappioita.”

Miksi VT-linja rakennettiin niin lähelle rajaa?

Miksi uhrattiin varoja rakennustöihin Itä-Karjalassa?

Viimeaikaiset tapaukset ovat jälleen tehneet Itä-Karjalasta jonkinmoista ärtymystä herättävän, joskin toisarvoisen mielialatekijän. Paheksuttiin siellä suoritettuja linnoitustöitä ja huomautettiin, että kaikki sinne hukatut varat olisi pitänyt käyttää Kannaksen linnoittamiseen.

Onko totta, että ”rauhanpuolueen” taholta ryhdyttiin juhannuksena vallankaappaukseen, joka tukahdutettiin? onko totta, että Paasikivi on vangittu?

Onko Suomen marsalkka sanonut, että rauha on tehtävä mihin hintaan hyvänsä?

Useasti kuuli kysymyksen, vallataanko Viipuri tai koko Kannas takaisin. Kysymyksen sanamuodosta havaitsi, että tällaista toimintaa odotettiin ja että pikemminkin haluttiin tiedustella vain aikaa. ”Kaikki ovat sitä mieltä, että se on otettava takaisin”, lausui muuan kersantti innostuneesti, kun taas muuan toinen aliupseeri selitti: ”Jos saataisiin 2-3 divisioonaa saksalaisia puhkaisemaan reiän, otettaisiin Kannas takaisin.” Henki oli noussut, vakuuttivat upseerit, niissä vastaiskuissa, joita oli jouduttu suorittamaan.

Muista mielialatekijöistä mainittakoon paitsi tietysti lomia siviiliväestön pako Ruotsiin, Thordenin laivat ja ensi talven leipä sekä karjalaisille sotilaille evakuoitujen kohtelu maanviljelijöille töiden sujuminen kotona. Toivottiin, että evakuoidusta, mutta edelleen hallussamme olevista pitäjistä saataisiin kuljettaa turvaan niihin jäänyttä irtaimistoa, jonka olemassaolon sotilaat omin silmin saattoivat joka päivä nähdä.

 

- 7 -

Sotilaat olivat itse todenneet sen, että ”Moskovan radio” oli välittänyt terveisiä sellaisilta muka vangiksi joutuneilta miehiltä, jotka edelleen palvelevat suomalaisissa joukko-osastoissa.

Ruotsinkielinen miehistö ja alipäällystö siinä ainoassa yksikössä, jossa heitä tapasin, tiedusteli ennen kaikkea Ruotsiin liittyviä asioita: Ruotsin suhtautumista rauhankysymykseemme, kauppaamme Ruotsin kanssa, olisiko meillä oikeus (!) saada Ruotsista enemmän apua jne. Viimeksimainittu kysymys on ilmaus sellaisesta realiteeteille vieraasta, teoreettisesta ajattelutavasta, joka oli suomalaisella taholla harvinaista, ja joka käy räikeästi ilmi sanonnasta: ”Kyllä me lopuksi selviämme, sillä tätä suursotaa käydään pienten valtioiden riippumattomuuden puolesta.” Tässä keskustelussa esitettiin myös seuraava anglosaksilaisiin suhteisiimme viittaava kysymys: ”Vaikeuttaako Saksan kanssa tehty sopimus asemaamme suursodan päättyessä?”

 

                                                                 Tohtori   EINO JUTIKKALA

                                                                               Eino Jutikkala

Jakelu:
VTL:n päällikkö 1
PM: TTusos    2

 Jäljennöksen oikeaksi todistaa, Sota-arkistossa, Helsingissä, joulukuun 13 p:nä 1946.

 

Sota-arkistonhoitaja   [allekirjoitus]  

                                     Lauri Kujala.

 

T.K.N:o     680     .

 

IV ARMEIJAKUNNAN ESIKUNTA
Valistustoimisto
23.8.44
286/TN/MH

 

IV AK:n Valistusohje N:o 2/44

Asemasotavaiheen aikana valistustoiminnassa käytettiin lukuisia, mitä monipuolisimpia, usein melko rauhanomaisiakin työmuotoja. Vallitseva tilanne (huomioonottaen kesä-heinäkuun suuret tapahtumat, joukkojen taistelumoraalissa esiintyneet rakoilemiset, yleiseen sotaväsymykseen, vihollispropagandan vaikutuksen jne.) pakottaa kuitenkin suorittamaan niitten karsinnan. Monet aikaisemmin soveliaat työalat on jätettävä, ja toiminta keskitettävä tilanteen ja ajan vaatimusten sanelemiin harvempiin, mutta sitä tehokkaammin hyväksikäytettäviin työmuotoihin. 

Niinkuin ohjekirjassa ”Rintamajoukkojen sodanaikainen valistustyö” mainitaan on valistustyön tarkoituksena

 

”Taisteluhengen luominen, kohottaminen ja ylläpitäminen.”

             

Tämän tehtävän suorittamiseen on juuri nyt kaikki ponnistukset keskitettävä, ja työhön lähdettävä korostamalla kunnian, velvollisuuden ja kurin merkitystä armeijan moraalisen tason perustana.

Menestyksellisen sodankäynnin tärkeimpänä edellytyksenä on, että joukkojen taisteluhenkin on kestävä, luja, voitontahtoinen. Hyvälle taisteluhengelle on ominaista, että miehet ovat tietoisia sodan päämääristä ja omaavat vakaumuksen, että asiamme on oikea ja että koko kansamme ja sen yksityisten jäsenten pelastamiseksi tuholta vaaditaan jokaisen miehen tinkimätöntä velvollisuutensa täyttämistä.

Vihollisen suurhyökkäystä edeltänyt asemasotavaihe ei mennyt jättämättä jälkiä joukkojen mielialoihin, eikä perimmäinen syy kannaksen katastofiin siten ollut, kuten on tahdottu väittää, yksinomaan vihollisen murskaavassa ylivoimassa, vaan joukkojemme taistelumoraalin ja kurin madaltumisessa. Suomalainen soturihenki oli heikentynyt. Siirryttäessä sodan ratkaisuvaiheeseen on tässä suhteessa saatava aikaan pikainen parannus. Kaikki ponnistukset ovat kuitenkin turhia, ellei nimenomaan upseeristo tajua oman osuutensa merkitystä. Upseerin henkilökohtainen osuus on ratkaiseva tässä – kuten yleensä taistelutoiminnassa- ja sen vuoksi jokaisen upseerin velvollisuus on aikaa hukkaamatta ryhtyä kaikkiin toimenpiteisii alaistensa taisteluhengen parantamiseksi. Upseerin oma esimerkki on tärkeydeltään N:o 1. ”Millainen johtaja, sellainen joukko”. Erikoisesti tämä koskee komentajia ja perusyksiköitten päälliköitä; he ovat vastuussa miestensä taisteluhengestä ja kaikesta, mikä vaikuttaa sen kehitykseen.

Sodassamme on kysymys kansamme säilymisestä tai tuhoutumisesta. Vain voitokas taistelu takaa turvallisen tulevaisuuden. TÄmän päämäärän saavuttamiseksi kaikki muu on pientä, sekin, mitä henkilökohtaisesti ehkä menetämme lähimpien kuukausien aikana.

Taistelutahdon ja kurin kohottamis- ja ylläpitämiskeinot ovat riippuvaisia yksityisen sotilaan ajattelutavasta. Alaisensa tunteva johtaja osaa valita kunkin joukon ja yksilön kohdalla parhaat tavat. Näistä annettakoon seuraavassa muutamia viitteitä:

 

1. Vihollisen tarkoitusperien selvittely: vih:n toiminta tähtää kansamme täydelliseen hävittämiseen maan päältä; sen suorittamat kammottavat tihutyöt omassa, valtaamissaan ja muissa maissa osoittavat sen menetelmät (Inkerin kärsimyksentie, Sodankylä, Savukoski, Saitajärvi, Lokka; Eestin ja Baltian maitten tapahtumat ryssän hallinnan aikana; Katyn).
    
2. Taistelumme tarkoitus. Joukoille selvitettävä, miksi, jouduimme sotaan ja miksi meidän on edelleen taisteltava. Miksi ja minkä puoliesta jokaisen suomalaisen kannattaa taistella? Sodan voittamisen ehdoton välttämättömyys: ”taisteleminen on välttämätöntä, eläminen ei.” Jos me herpaannumme, uusiutuvat Savukosken ja Sodankylän kauhunteot – omissa kodeissamme. – Torjuttava vihollisen väite ”herrain sodasta”.
    
3. Tinkimättömän kurin välttämättömyyden korostaminen menestyksellisen sodankäynnin perusedellytyksenä. Kurissa on armeijan voima: Upseerin oman esimerkin lisäksi huomioitava mm. seuraavat keinot:

 a) entistä tunnollisempi huolenpito alaisista ja oikeudenmukaisuus;

b) toimettomuuden estäminen;

c) vetoaminen miesten kunnian- ja velvollisuudentuntoon;

d) jatkuvasti kurittomuutta osoittavien miesten erikoiskäsittely;

e) käsky ja kiellot (esimerkkejä: ei saa koskaan antaa lupauksia tai edes toiveita lomista, lepoonpääsystä jne., ellei ole ehdottoman varmoja tietoja niistä, eikä ”hyvitellä” miehiä tinkimällä annetuista käskyistä);

f) rangaistukset, rangaistusseuraamusten (ml. pakeneminen, karkuruus) selostaminen;

g) aliupseerien arvovallan ja pätevyyden kohottaminen sekä h) omakohtainen ja miesten jatkuva sotilaallinen kehittäminen.

                     
4.  Voitonuskon ylläpitäminen. Saksan antama välillinen (vihollisjoukkojen pääosan sitominen tätä kuluttaviin taisteluihin muilla rintamilla) ja välitön apu (taloudellinen ja sotilaallinen) Huolimatta vieraan avun merkityksen tunnustamisesta tähdennettävä vanhaa totuutta: Oma apu, paras apu! Osoitettava miehille pätevin, todenmukaisin tiedoin mahdolliseksi voittaa edessä olevat vaikeudet yhteisin ponnistuksin. Samalla on kuitenkin korostettava, että vain yksimielisinä toimien niistä selviydymme. Ainoastaan ryssän etujen mukaista on Suomen tuhoutuminen, ei sivistyskansojen. Aikaisempien sukupolvien vaikeudet ja taistelut itää vastaan sekä niitten voittaminen esitettävä historiasta otetuin esimerkein. Sankaritekojen esilletuonti ja tunnuksenanto niille.

5. Taistelu karkuruutta vastaan. Osoitettava, että karkuruus on rikos aseveljiä, omaisia, kotiseutua, koko kansaa kohtaan; korostettava sen kunniattomuutta ja häpeällisyyttä. Ei ole unohdettava muistuttaa mieliin, että lukuisat kaatumiset ja haavoittumiset ryssän yleishyökkäyksen aikana johtuivat valitun aseman jättämisestä ja joko lähdettäessä karkumatkalle tai ”hiippailtaessa” selustaan. Toisaalta on heikkotahtoisia ja horjuvia taistelutovereita toisten taholta henkisesti tuettava painostamalla samaan yksikköön ja joukko-osastoon kuuluvien kohtalonyhteyttä ja sitä, että suurimmassakaan vaarassa ei toveria jätetä pulaan, esim. vihollisen käsiin. On esimerkkejä ryhmistä ja joukkueista, joissa on tehty hiljainen sopimus, jonka mukaan asetoveri pelastetaan, jos hän joutuu vaikeaan tilanteeseen esim. haavoittuneen.      

6. Luottamuksen ylläpito maan johtoon. Suomen Marsalkka, johon olemme tottuneet luottamaan, on valtion johdossa. Hän on valinnut hallituksen, joka nauttii eduskunnan ja kaikkien kansalaispiirien luottamusta. Valtion ja sodan johdolla on käytettävänään tiedot tilanteen arvioimiseen, ei yksityisillä kansalaisilla. Johtomiehet arvostelevat tapahtumia yksinomaan Suomen edun kannalta, niinkuin kukin maa tekee. On lapsellista kuvitella ulkomailta meille tulevien neuvojen lähtevän meidän etujemme valvomisesta; ulkomaisen propagandan yksinomaisena tarkoituksena on muokata meidän mielialojamme lähettäjän etujen mukaisesti.

Se, että luotamme johtoon ja erikoisesti Suomen Marsalkan kaukonäköisyyteen, ei päästä meitä pienimmästäkään vastuusta. Ihmeitten aika on ohi. Auttakaamme itseämme, niin Jumalakin auttaa meitä. Jokaiselle on entistäkin tiukemmin tähdennettävä hänen henkilökohtainen vastuunsa suuruutta ja sitä, että nyt vaaditaan jokaiselta hänen kykynsä viimeistä voimanhiukkasta myöten.

  

                      ARMEIJAKUNNAN KOMENTAJA

                                         Kenraaliluutnantti     merk. T. Laatikainen.

  

                      Va. esikuntapäällikkö

                                                         Eversti   Y. Hautala

T.K.N:o 676    

KESKI-POHJANMAA -LEHTI
14.12.2008 

Professori Heikki Ylikangas tulkitsee jatkosodan solmukohtia lähinnä kahdesta näkökulmasta: mitkä olivat NL:n tavoitteet kesällä -44 ja paljonko suomalaisia sotilaita teloitettiin — joko kenttäoikeuksien tuomitsemina tai omien upseerien ampumana. 

Jukka Kulomaan – Jarmo Niemisen Teloitettu totuus, jota Ylikangas kutsuu “vastakirjaksi”, on perusteellinen tutkimus, jossa jokainen Ylikankaan myytti perataan ja köykäiseksi todetaan. Kun Ylikangas aliarvioi kirjoittajien, Kulomaan, Niemisen, Mannisen, Nurmisen, Lindstedtin ja Jaakkosen, pätevyyttä, väite tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Ylikankaan teesi, jonka mukaan kirja olisi “armeijan” tilaustyö, on naurettava.

Mitkä olivat NL:n tavoitteet kesällä -44? Ylikankaan mukaan NL:sta ei ollut vaaraa Suomen itsenäisyydelle, ja Stalin halusi vain takaisin Moskovan rauhan 1940, eli talvisodan rauhan, rajoille. Ohto Mannisen tutkimukset ja jo kesällä -44 saadut sotasaalisasiakirjat osoittavat, että puna-armeija olisi pysähtymättä edennyt Turkuun ja Vaasaan, ellei vastusta olisi ollut. Siksi Tali–Ihantalan, Vuosalmen, Viipurinlahden, Nietjärven ja lopulta Ilomantsin torjuntavoitot konkreettisesti pysäyttivät puna-armeijan. Välihuomautuksena totean, että viime aikoina ylistetyt “nuorten tutkijain” kirjat tuomitsevat ankarasti hengestään kamppailevan Suomen, joka Sari Näreen, Jenni Kirveen ja Oula Silvennoisen mukaan kävi “tuhoamissotaa”. Mitä sotaa NL kävi — olisi hyvä tietää. 

Kirjassa Teloitettu totuus on tarkkaan ja huolella selostettu nämä sotahistorian mustat luvut, eli montako sotilasta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin viime sodissamme. Sotilaitahan teloitettiin jo talvisodassa ja joitakin 1941–43, mutta nyt on kyse kesän -44 tapahtumista. Sotapelkuruudesta ja karkuruudesta teloitettiin 46 sotilasta ja SJS:n mukaan esimiehen ampumana 14, yhteensä siis 60. Kirjan tilastoissa analysoidaan jokainen Ylikankaan totena pitämä tapaus – ja perättömäksi todistetaan. 

Ylikankaan teoria perustuu yksinomaan luuloon, että suomalainen upseeri – rykmentin ja pataljoonan komentaja, komppanian päällikkö ja joukkueenjohtaja – vaani miehiään ja jos joku otti askelenkin taakse, niin luoti otsaan. Ylikankaan ajattelutapa on loukkaava suomalaista upseeria kohtaan, joka kaikissa historian käänteissä on ollut valtiojohdon uskollinen palvelija ja vaikeissakin paikoissa säilyttänyt hermonsa. 

Ajatellaanpa sitä, kun aseet syyskuussa -44 oh käännettävä entistä aseveljeä, Saksaa vastaan. Aseveljien joukossa oh lukuisia henkilökohtaisiksi ystäviksi tulleita, mutta suomalainen upseeri piti ilman yhtäkään poikkeusta upseerivalansa ja hoiti inhottavan savotan loppuun. Kuten Wolf Halsti kirjoissaan kertoo, hän kysyi aikanaan Hertta Kuusiselta, mikseivät NL:a vastaan sotimaan kieltäytyneet nyt lähteneet mukaan, kun heidän “oma” sotansa alkoi – saamatta vastausta. 

Ylikangas itse asiassa rakentaa teorioitaan sille kivijalalle, jonka Väinö Linna perusti. Siis siihen, että  suomalainen upseeri oli miehistön keskuudessa vihatumpi kuin ryssä. Niin hyvä viihdekirja kuin Tuntematon sotilas on, sotahistoriaa se ei ole. Jos suomalainen upseeri olisi ollut Linnan kuvaama öykkäri, emme nyt keskustelisi. Kirjan kuvaamia tapauksia, kuten everstiluutnantti Karjula ampuu sotamies Viirilän, oli toki muutama, mutta niitä ei “armeijan” taholta ole kiistettykään. Ylikangas taas heittää luvun 250 enempiä perustelematta – aivan sillä perusteella, että “täytyihän niitä olla”. Todisteita siis, herra professori.

Antti Pekola
majuri
PORI

KIRJA-ARVOSTELU
UUDENKAUPUNGIN SANOMAT
6.1.2009
Matti Jussila
Päätoimittaja

Joulun ja uuden vuoden tienoissa on onneksi aikaa lukea tavallista enemmän. Itse luin muun ohella suurella mielenkiinnolla kirjan ”Teloitettu totuus”. Tämä viime syksynä ilmestynyt teos on perusteellinen vastine vajaata vuotta aiemmin ilmestyneelle Heikki Ylikankaan kirjalle ”Romahtaako rintama”.

Tavallisuudesta poikkeavista näkemyksistään tunnetuksi tullut historiantutkija Heikki Ylikangas esitti jatkosodan ratkaisutaisteluja kesällä 1944 käsitelleessä kirjassaan muun muassa, että suomalaiset teloittivat omia sotilaita tuntuvasti enemmän kuin virallisissa tiedoissa kerrotaan.

Tilanne rintamalla oli Ylikankaan mukaan karkaamisten vuoksi niin vaikea, että oli pakko turvautui äärimmäisiin keinoihin, jotta tilanne saatiin hallintaan. Hänen arvionsa mukaan karkureita ja kieltäytyjiä teloitettiin ja ammuttiin jatkosodassa yli 250, kun virallisissa tilastoissa luvuksi on esitetty sodan vuosista lähtien vajaat 60. Hänen mielestään tietoja on tarkoituksellisesti salattu.

Jukka Kulomaan ja Jarmo Niemisen toimittamassa ”Teloitettu totuus” -kirjassa osoitetaan useiden tutkijoiden voimin perusteellisesti ja kohta kohdalta, että Ylikankaan väitteet ovat pääosin perättömiä. Suomen armeijassa ei ammuttu omia enempää kuin virallisista tiedoista ilmenee.

Joku voi tietenkin ajatella, että on jokseenkin samantekevää, oliko omien ampumia noin 60 tai 250, kun karkureita oli kesällä 1944 kuitenkin kaikkiaan yli 11 000. Asialla on kuitenkin paitsi suuri inhimillinen myös periaatteellinen merkitys kahdessa mielessä. Ensinnäkin siksi, että omien miesten ampuminen rintamalla on tietenkin aina asia, jota täytyy pyrkiä kaikin keinoin välttämään. Näin kaikesta päätellen tapahtui Suomen armeijassa. Toisaalta on tietenkin tärkeää, että viralliset tiedot armeijan asioista näyttäisivät tältäkin osin pitävän paikkansa.

Tuore teos herätti kuitenkin terveellä tavalla myös useita uusia kysymyksiä. Yksi on tiedotusvälineiden rooli. Kirjassa osoitetaan, että monet isot tiedotusvälineet välittivät Ylikankaan esittämät näkemykset sellaisinaan melko kritiikittömästi. Tunnetun historian tutkijan tietoja ei kyseenalaistettu, vaikka jo kirjan julkistamistilaisuudessa niitä kohtaan esitettiin poikkeuksellisen voimakasta kritiikkiä.

Toinen tärkeä kysymys koskee muistitietoa. Kirjassa todetaan alan tutkijoihin vedoten, että niin kutsutun totuuden muistaminen on käytännössä mahdotonta. Ihmismuisti ei ole tapahtumia muuttumattomina säilyttävä arkisto, vaan muistaminen on jatkuvaa ja käytännössä samalla myös menneisyyden tulkintaa.

Tämä on hyvä huomata ja muistaa. Monissa asioissa.

Matti Jussila
Päätoimittaja

06.01.2009

http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=8&Itemid=3&limitstart=2

P  Ä  Ä  M  A  J  A                                              9.8.1944
Järjestelyosasto                                               80/EP/KM
Oikeudenhoitotoimisto
N:o 5820/järj.2/sal.                Poltettava heti sen jälkeen kun
                                      saatettu kenttäoikeuden puheenjoh-
                                      tajan ja virallisen syyttäjän tietoon. 

- SALAINEN- 

Asia: karkaamisten vaikutus sotatoimiin

1018/10.Kpk.

Sotatuomioistuinten käsiteltävänä on viime aikaoina ollut ja otaksuttavasti tulee vielä lähiaikoina olemaan suuri joukko karkaamista, taistelusta pakenemista ja kieltäytymistä koskevia syytteitä. Kun kaikilla sotatuomioistuimilla, erikoisesti kotiseudulla olevilla, mutta osittain myöskin rauhallisemmilla rintamalohkoilla toimivilla, ei varmaankaan ole täydellistä kuvaa siitä, mikä merkitys mainituilla rikoksilla on ollut taistelujen kulkuun ja millä tavalla yksityisenkin sotilaan taistelun ratkaisun kannalta ehkä vähäiseltä näyttävä teko tai laiminlyönti on saattanut vaikuttaa sotatoimiin, esitetään luottamuksellisesti asianomaisten sotatuomarien ja virallisten syyttäjien tietoon saatettavaaksi seuraavaa:

Kohta 9.6.1944 alkaneen suurhyökkäyksen ensimmäisinä päivinä vihollisen onnistui lyödä eräitä joukko-osastojamme melkoisessa määrin hajalle. Monet sotilaat joutuivat tällöin erilleen yksiköistään ja harhailivat joukkoansa etsiskellen taistelurintaman takana päiväkausia. Tähän eksyneiden joukkoon liittyi myöskin niitä, jotka pelkureina tahallisesti olivat poistuneet riveistä ja jättäneet taistelevat toverinsa. Useimmat näistä miehistä olivat lähteneet pakosalle vihollisen kranaattitulen, panssarivaunujen tai ilmapommitusten peloittamina hetkellisen mielijohteen vallassa, mutta joukossa oli myös niitä, jotka harkinnan jälkeen jättivät paikkansa taistelurintamassa. Yksityisen miehen pakoon lähteminen ei ollut viettelevänä esimerkkinä ainoastaan hänen vierustoverilleen ja ryhmälleen vaan kaikille niille heikompiluonteisille sotilaille, joitten kanssa hän joutui kosketuksiin. Näin sai rintamakarkuruus yhä laajemmat mittasuhteet. Kun lisäksi avuksi rientäneet reservit ja vastaiskuihin lähetetyt joukot totesivat vastaansa tulevan sotilaita, jotka tahallisesti välttivät velvollisuutensa täyttämistä, jopa olivat sekä sanoin että teoin viettelemässä toisiakin mukaansa, ei ole ihmeteltävä, että näistäkin joukoista osa solui virran vietäväksi ja liittyi karkureihin. Joukkojen ollessa hajallaan kärsittiin monesti aivan tarpeettomiakin miehistötappioita ja korvaamattoman arvokasta sotilas- ja siviilimateriaalia jäi vihollisen saaliiksi. Näin karkaamispsykoosi, joka yksiyisten miesten esimerkeistä alkunsa saaneena vähitellen oli laajentunut ja saattanut kokonaisia yksikköjä päällikköjensä kaskyvallan ulkopuolelle, oli yhtenä syynä siihen, että kolme vuotta sitten hiellä ja verellä vallattu maa-alue oli muutaman viikon aikana melkoiselta osaltaan luovutettava viholliselle.

Karkaamisten ja kieltäytymisten lisääntyessä sotilasjohto, joka ensi kädessä kantaa vastuun joukkojen taistelutahdon ja -moraalin ylläpitämisestä, piti välttämättömänä ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joiden avulla kuri ja järjestys katsottiin voitavan palauttaa. Tämän mukaisesti Yleisesikunnan Päällikkö 20.6.1944 tiedoitti, että sotilas, joka toistetusta käskystä huolimatta kieltäytyi palaamasta yksikköönsä, saatiin sotaväen järjestyssäännön 5 §:n nojalla tarpeen tullen ankarintakin pakkokeinoa käyttäen palauttaa järjestykseen. Vähän myöhemmin, 29.6., tehtiin hallitukselle esitys sotaväen rikoslain 71, 78 ja 79 §:n muuttamisesta siten, että kuolemanrangaistuksen tuomitseminen karkureille ja kieltäytyjille kävi määrätyissä tapauksissa mahdolliseksi. Tämä lainmuutosesitys, joka jo seuraavana päivänä jaettiin Eduskunnalle, käsiteltiin siellä niin nopeasti kuin se lain mukaan suinkin saattoi tapahtua, ja hyväksyttiin lopullisesti 4.7.1944. Vielä samana päivänä Tasavallan Presidentti vahvisti p.o. lain ja Päämaja antoi uudet ohjeet karkurien käsittelystä (Päämajan kirjelmä N:o 5000/Järj.2/sal./4.7.1944).

Kun kenttäoikeuksien virallisia syyttäjiä on Päämajan viimeksimainitussa käskyssä, jolla ei ole pyritty vaikuttamaan riippumattomien tuomioistuinten päätösvaltaan, kehoitetttu vaatimaan määrätynlaisissa karkaamistapauksissa kuolemanrangaistusta, on sillä tahdottu korostaa nykyisen tilanteen vakavuutta. Kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi ja karkuruuden lopettamiseksi on sotilasjohdon mielestä välttämätöntä, ettei säännös kuolemanragaistuksen tuomitsemisesta sille, joka häpeällisesti on jättänyt paikkanasa taistelurintamassa, jää pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi, vaan että sitä rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen tehostamiseksi sovelletaan, mikä mahdollista, eri yhtymissä törkeimmissä kysymykseen tulevissa tapauksissa ja että täytäntöönpannuista tuomioista tiedoitetaan mahdollisimman laajalti taisteleville joukoille. Lain ja oikeuden miekka on säilytettävä teräbänä silloin kun se on välttämötöntä joukkojen taistelumoraalin ylläpitämiseksi. Mitä edellä on sanottu, ei kuitenkaan saa ymmärtää niin, että kuolemanrangaistusta olisi käytettävä aina silloin kun siihen on mahdollisuus, eikä myöskään, että tapauksia, joiden osalta kuolemanrangaistuksen tuomitseminen saattaa tulla kysymykseen, olisi etsimällä etsittävä. On nimittäin otettava huomioon, että kuolemanrangaistuksen käyttäminen laajemmassa määrässä kuin on aivan välttämätöntä, helposti aiheuttaa arvostelua ja masentaa sekä tuomittujen omaisten että taistelutovereiden mieltä. Näin ollen on erikoisesti pyrittävä välttämään liian monien kuolemantuomioiden käyttämistä samassa yhtymässä tai muodostelmassa.

Karkurien käsittelystä annettujen määräysten tarkoituksena on lopettaa karkuruus osoittamalla, että ne sotilaat, jotka pahimmin laiminlyövät velvollisuutensa, joutuvat hengellään sovittamaan rikoksensa, ja että toiset, vaikka heidät tuomittaisiin vapausrangaistuksiinkin, joka tapauksessa palautetaan taistelevien joukkojen riveihin. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi ja samalla oikeuskäytännön yhdenmukaistamiseksi on tahdottu selvittää oikeudenhoidosta vastuussa oleville henkilöille karkurikysymys koko vakavuudessaan siitä näkökulmasta, josta ylin sotilasjohto sitä katsoo

 

 

 

                YLEISESIKUNNAN PÄÄLLIKKÖ
                              Jalkaväenkenraali     [allekirjoitus]                 
                                                                E. Heinrichs.

               Järjestelyosaston päällikkö
                                               Eversti    [allekirjoitus]         
                                                                 T. Haaki. 

 

 

Jakelu:

Niiden yhtymien ja modostelmien komentajat, joihin on asetettu kenttäoikeus -
ItäKar.sot.hall.kom. ja sot.hall.piirien päälliköt.
SYO:n puh.joht.
KaJo:n kom.                         (Tiedoksi)
Meriv.kom.                           (    -”-    )
Kotij.kom.                            (    -”-    )

KIRJA-ARVOSTELU
VAPAUSSOTURI 5/2008
(joulukuu)

 

Totuuskin voidaan teloittaa

Kun ottaa käteensä kirjan Teloitettu totuus — kesä 1944, sitä ei tahdo malttaa olla lukematta saman tien yhteen menoon. Kysymys on nimittäin niin merkittävästä julkaisusta, että sen merkitystä ei oikein voi yliarvioida. Merkittävyys ei ole yksin siinä, että kirja dokumentoi sotakesän 1944 aikana rintamalla tai sen läheisyydessä ammutut sotilaat erittäin luotettavasti. Kirja on tärkeä ennen muuta siksi, että se puhkaisee kuplan — etten sanoisi paiseen — joka on kasvanut historiakirjallisuutemme kylkeen.

Kysymyksessä on nimittäin kirja, joka on vastakirjoitus Heikki Ylikankaan viime vuonna suuren myönteisen julkisuuden myötä ilmestyneelle teokselle Romahtaako rintama? Siinähän Ylikangas väitti kesällä 1944 rintamalla ammutun (laittomasti) noin 250 miestä.                        

Kirjan alussa Ohto Manninen käsittelee erinomaisessa artikkelissaan sotakesän poliittista taustaa. Manninen pysyy tiukasti asiassa sensaatiohakuisuutta onnistuneesti välttäen. Erityisen hyvin hän analysoi juhannuksen tienoilla 1944 syntynyttä ns. Ribbentrop sopimusta eli presidentti Rytin Hitlerille osoittamaa kirjettä, jossa Ryti sitoutui siihen, ettei hänen nimittämänsä hallitus tee erillisrauhaa.        

Seuraava kirjoittaja Tapio Nurminen pääsee jo itse asiaan. Hän kumoaa vastaansanomattomalla tavalla Ylikankaan erään punakaartilaisen lesken kertomukseen (!) perustuvan väitteen, jonka mukaan 1920  ja 1930 lukujen kutsunnoissa olisi vasemmistolaisia jätetty ottamatta armeijaan heidän poliittisen kantansa takia. Asia kun oli pikemminkin päinvastoin: vasemmistolaiset haluttiin armeijaan, jotta he siellä tulisivat ymmärtämään maanpuolustuksen merkityksen.            

Jukka Kulomaa ja Jarmo Nieminen kuvaavat yhteisessä artikkelissaan kesän 1944 rintamakarkuruutta, sen muotoja ja määrää. Käsitellyksi tulevat myös karkuruuden vastatoimet, joihin kuului aseen käyttäminen karkureita vastaan.     

Ansiokkaasti sodan aikaisia teloituksia jo lähes kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä väitöskirjassaan käsitellyt Jukka Lindstedt palaa aiheeseen. On nautittavaa lukea, miten hän kohta kohdalta kumoaa Ylikankaan esittämiä väitteitä, jotka osoittautuvat olevan kaiken kaikkiaan huteralla pohjalla. Ylikangas ei tunne termejä, ja hänen lähteittensä käyttö on niin huteraa, ettei historiantutkijan pitäisi moiseen milloinkaan syyllistyä.      

Lindstedtin luotettavan analyysin mukaan ammuttuja oli kesällä 1944 vain 62 Ylikankaan väittämän noin 255:n sijasta, joista lisäksi suurin osa olisi ammuttu laittomasti. Ylikankaallahan ei ole väitteittensä tueksi nimiä eikä lähteitä, vain “tilastollinen” arvio — ja nimetkin, jotka hän esittää, paljastuvat kotirintamalla kiinni oton yhteydessä surmansa saaneiksi käpykaartilaisiksi jne.              

Kun arvioidaan ampumistapausten laillisuutta, on muistettava tehdä eno oikeuden päätöksellä teloitetun ja esimiehen ampuman välillä. Kirjan lopussa on Lindstedtin laatima liite, jossa nimi nimeltä luetellaan vuosina 1939—1944 teloitetut ja ammutut.        

Jukka Kulomaa käsittelee Lindstedtin kanssa osittain samaa asiaa. Hän avaa muutamia keskeisiä lähteitä onnistuneella lähdekritiikillä ja osoittaa Ylikankaan olevan tulkinnoissaan perin huteralla pohjalla.       

Miksi sitten Heikki Ylikangasta tutkimusmetodiensa hataruudesta ja tarkoitushakuisista tuloksistaan huolimatta pidetään arvossa, miestä ylistetään ja palkitaan? Siihen tuo ainakin osittaisen vastauksen Pasi Jaakkonen, joka käsittelee Ylikankaan Romahtaako rintama?  -kirjan  tiedotusvälineissä saamaa julkisuutta.      

Jaakkonen osoittaa, miten erityisesti sanomalehdet lähtivät — Helsingin Sanomien Jukka Tarkkaa myöten — ylistämään kirjaa kritiikittömästi sen perustavan laatuisista puutteista huolimatta. Media antaa salaliittoteorioita kehittelevälle, julkisuushakuiselle tutkijalle auliisti ylistävää palstatilaa puuttumatta lainkaan siihen, onko asianomaisen esittämä tieto hankittu oikealla Iähteiden käytöllä tai ei — eli ovatko kirjassa esitetyt väitteet totta vai ei.                     

Heikki Ylikangasta ovat varteen  otettavat historiantutkijat arvostelleet sensaatiohakuisista tulkinnoista viimeistään hänen nuijasotatutkimuksestaan lähtien. Tie Tampereelle  -kirjan ilmestyttyä 1993 Pirkko Rommi hämmästeli kirjoittajan lähteiden käyttöä. Hän myös totesi Ylikankaan kirjan olevan kaunokirjallinen, dokumentteja käyttävä kuvaus sodan julmuuksista, mutta ei analyysi sen merkityksestä. Mauno Jokipii puolestaan oli sitä mieltä, että kirjassa oh lähdekriittisiä heikkouksia. Kirja olisi Jokipiin mukaan vaatinut paljon lisä  työtä ja ennen muuta tasapuolisempaa suhtautumista.                            

Niin Rommi kuin Jokipiikin olivat sivistyneinä ihmisinä kohteliaita. Rajumminkin olisi voinut sanoa. Ihmetellä täytyykin, että meillä voi vuosikymmenestä toiseen kirjoittaa täysin tarkoitushakuista, sensaatioihin tähtäävää historiaa niin, ettei näkyviä vastalauseita kovinkaan paljon näy eikä kuulu. Talvisodan rauhaakin koskeva Ylikankaan kirja sai osakseen asiantuntijoiden tuomion, mutta suurelle yleisölle tarinoista tuli täyttä totta.                         

Vasta nyt Teloitettu totuus on ensimmäinen ja todella onnistunut vastaisku historiantutkimuksen henkiselle alennusmyynnille. 

MIKKO UOLA  

Teloitettu totuus – kesä 1944. Toimittaneet Jukka Kulomaa ja Jarmo Nieminen.  Ajatus Kirjat 2008. 320 sivua. Aiheesta Iisaa netissä  mm. sivuilla wwwjarmonieminen.fi/historia ja www.tapionurminen.fi.  

KIRJA-ARVOSTELU
KYLKIRAUTA 4/2008

Tiukkaa asiatietoa huhujen sijaan

Jukka Kulomaa ja Jarmo Nieminen (toim.): Teloitettu Totuus-kesä 1944.

Ajatus Kirjat Gummerus Kustannus Oy Jyväskylä 2008 320 sivua ISBN 987-95 1-20-7772-4.

Tämän teoksen kirjoittajat ovat alansa tunnustettuja auktoriteettejä: Ohto Manninen, Tapio Nurminen, Jukka Kulomaa, Jarmo Nieminen, Jukka Lindstedt ja Pasi Jaakkonen.

Prologi “Ammuttu kenttäsairaalassa” on vaikuttava. Siinä todetaan kuinka asiat voivat vääristyä osin tahattomasti, osin väärinymmärrettyinä. Kaikki kirjoitettu ei suinkaan ole totta.

“Miksi tämä kirja” syntyi epäilyksestä Heikki Ylikankaan kirjan “Romahtaako rintama” tietoihin ja päätelmiin. Asiantuntijoilla syntyi tarve tarkistaa tietojen todenperäisyys asianmukaisista lähteistä.

Ohto Mannisen “Päämajan kesä 1944: Stalinin ja Hitlerin välissä” on loistava kuvaus kesän puna-armeijan tavoitteista ja Päämajan toimenpiteistä. Viipurin menetys ja Ribbentrop-sopimus on kerrottu perusteellisesti. Rytin vastuullinen luopuminen ja marsalkan presidenttiys ovat loppuhuipentumana. Ohto Manninen on tiiviisti mutta harvinaisen perusteellisesti kertonut tuon kesän tapahtumat.

Sivuilla “Muuttuva armeija” Tapio Nurminen tyrmää Heikki Ylikankaan epäilyt kutsunnoissa tapahtuneesta hylkäämisestä vasemmistolaisuuden vuoksi. Perustelut on selvitetty tosiasioihin nojautuen.

“Kesän 1944 rintamakarkuruus” on Jukka Kulomaan ja Jarmo Niemisen yhteistyön tulos. Puna-armeijan voima ja etenemisen nopeus oli todella hätkähdyttävä. Rintamien murtuminen aiheutti ennennäkemättömän ilmiön, laajan karkuruuden. Päämaja reagoi karkuruuteen vasta noin viikon kuluttua Kannaksen läpimurrosta. Toimenpiteet vaikuttivat, sillä sotapoliisit toimittivat noin 19 000 miestä takaisin joukkoihin. Sotapoliiseja oli noin 1000 miestä.

Selustan karkurivirroista ja palautusjärjestelyistä kerrotaan yksityiskohtaisesti. Taulukossa kerrotaan karkureiden palautukset yhtymiin. Melkoisia lukuja. Lopuksi käsitellään perusteellisesti kovennettuja vastatoimia. Järjestyksen palauttamiseksi oh tarpeen koventaa sotaväen rikoslakia. Se tehtiin viivytyksittä. Esitys eduskunnalle jätettiin 30.6 ja laki hyväksyttiin ilman äänestystä muutoksitta 4.7.

Kuolemanrangaistuksen kenttäoikeudet langettivat 76 karkurille, joista 44 teloitettiin. Sotaväen järjestyssäännön perusteella ammuttiin 11. Kun näihin lukuihin lisätään muut rintama-alueella ammutut, päädytään yhteensä lukuun 60.

Luvun “Teloitukset ampumiset” on kirjoittanut Jukka Lindstedt. Hän on väitellyt tohtoriksi kuolemanrangaistuksista Suomessa vuosina 1939 1944. Asiantuntijan pätevyydellä hän kumoaa suurelta osin Ylikankaan teoksen tiedot. Vuonna 1999 julkaistun väitöskirjan lisäksi on asian tueksi käytetty mittava määrä painamattomia lähteitä.

‘“Rintamakarkurin vaietut sivut?” on Jukka Kulomaan kirjoittama. Tekijä ruotii perusteellisesti Ylikankaan uusia väittämiä, jotka koskevat kurin ja järjestyksenpidon yhteydessä ammuttujen määriä. Päämajan tilasto kertoo kesällä 1944 ammutun yhteensä 11 miestä. Ylikankaan luku on 40–50. Huikea ero. Kulomaan faktat ja päättelyt kumoavat sitovasti monet Ylikankaan todistelut. Tässä yhteydessä jatkosodan etulinjan vänrikki jäi miettimään niiden upseereiden tuntoja, jotka joutuivat ampumaan oman joukkonsa sotilaan. Moniko sortui itsetuhoon sodan jälkeen?

Pasi Jaakkonen on käsitellyt hyvin kattavasti sotateloituskeskustelua mediassa. Se osoittaa kuinka suuresti asia on kiinnostanut lehdistöä.

Kirjan liitteessä 1 on luetteloitu tuomioistuinten päätösten nojalla vuosina 1939 1944 teloitetut. Huomio kiintyy jatkosodassa Neuvostoliiton kansalaisten suureen teloitusten määrään, 400 vakoilijaa. Luku kertoo vastapuolen toimineen yllättävän tarmokkaasti. Jää vain miettimään kuinka moni selvisi hengissä takaisin? Sotapelkuruudesta tai karkaamisesta teloitettiin 44 suomalaista sotilasta. Liitteessä 3 luetellaan vuosina 1941 1944 karkaamisen takia ammutut. Liitteessä 4 kommentoidaan eräitä Ylikankaan esittämiä nimiä kriittisesti. Kaikkien nimien kohdalla yksilöidään tuomion antanut kenttäoikeus.

Tämä kirja on todella ollut tarpeen professori Heikki Ylikankaan kirjan väittämien, lukujen ym:n kumoamiseksi. Ja siinä tekijät ovat onnistuneet täydellisesti. Teoksessa ei ole sensaatioita. Se on alusta loppuun faktaa. Suurkiitoksen ovat tekijät työstään ansainneet. Kirja kuuluu jokaisen sotahistoriaa harrastavan kirjhyllyyn. Se sopii pukinkonttiin nuoremmallekin.

Olli Vuorio

Seuraavaan luetteloon olen koonnut päämajan viholistilannekatsauksissa esiintyviä lyhenteitä.

- VTK 11: Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 11. 26.5. – 10.6.1944.
- VTK 12: Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 12. 11.6. – 18.6.1944. 

• A = armeija
• a.tilanne = ampumatarviketilanne
• a.varasto = ampumatarvikevarasto
• ADD = kaukotoimintailmavoimat
• AE = armeijan esikunta
• AK = armeijakunta
• AKE = armeijakunnan esikunta
• asiak. = asiakirjatieto
• D = divisioona
• e.tilanne = elintarviketilanne
• e.varasto = elintarvikevarasto
• Er.SekaLe.D = erillinen sekalentodivisioona
• HiihtoP = hiihtopataljoona
• HiihtoPr. = hiihtoprikaati
• Hp.R = haupitsirykmentti
• Häv.Le.D = hävittäjälentodivisioona
• Ilma-A = ilma-armeija
• isku.patl. = iskupataljoona
• IskuPion.Pr = iskupioneeriprikaati
• JR = jalkaväkirykmentti
• jv.div. = jalkaväkidivisioona
• Ka = kaarti
• Ka.AK = kaartin armeijakunta
• Ka.D = kaartin divisioona
• Ka.Häv.Le.D = kaartin hävittäjälentodivisioona
• Ka.JR = kaartin jääkärirykmentti
• Ka.Krh.R = kaartin kranaatinheitinrykmentti
• Ka.Ps.Lm.R = kaartin panssariläpimurtorykmentti
• Ka.Ps.Läpim.R = kaartin panssariläpimurtorykmentti
• Ka.Ri = Karjalan rintama
• Ka.Ryn.TR = kaartin rynnäkkötykistörykmentti
• Ka.SekaLe.D = kaartin sekalentodivisioona
• Ka.TR = kaartin tykistörykmentti
• KA.TR N = kaartin tykistörykmentti, jonka numeroa ei tunneta
• kal. = kaliiberi
• kev. rjä = kevyt risteilijä
• krh.komppania = kranaatinheitinkomppania
• Krh.R = kranaatinheitinrykmentti
• KTR = kenttätykistörykmentti
• Lin.Alue = linnoitusalue
• lk. = luokka
• Maatst.Le.D = maataistelulentodivisioona
• maihinnousu-ps.pat. = maihinnousu-panssaripataljoona
• MiinaLe.D = miinalentodivisioona
• Mjv.P = merijalkaväkipataljoona
• Mjv.Pr = merijalkaväkiprikaati
• mt-vene = moottoritykkivene
• N.D = divisioona, jonka numero ei ole tiedossa
• pk. = pikakivääri
• Pomm.Le.D = pommituslentodivisioona
• ps.joukot = panssarijoukot
• Ps.Pr = panssariprikaati
• ps.prik. = panssariprikaati
• Ps.R = panssarirykmentti
• ps.rykm. = panssarirykmentti
• ps.vaunu = panssarivaunu
• pst.rykm. = panssarintorjuntarykmentti
• Pst.TR = panssaritorjuntatykistörykmentti
• psv.kanuuna = panssarivaunukanuuna
• RajaP = rajapataljoona
• RajaR = rajarykmentti
• Ryn.TR = rynnäkkötykistörykmentti
• Seka.L.D = sekalentodivisioona
• sv. = sotavanki
• sv:ja = sotavankeja
• svt. = sotavankitietä
• Syöksypomm.Le.R = syöksypommittajalentorykmentti
• TKK = tukikohtakonekiväärikomppania
• TKKP = tukikohtakonekivääripataljoona
• TorpedoLe.D = torpedolentodivisioona
• Tyk.D = tykistödivisioona
• Tyk.Pr. = tykistöprikaati
• vih. = vihollinen
• vm-vene = vartiomoottorivene
• VTK = vihollistilanteen kehitys
• yl.tieto = yleinen tieto

 

ver. 26.12.2008
Jarmo Nieminen

 

P   Ä    Ä    M    A    J    A                           11.6.1944
Tiedusteluosasto                                      70/UK/MP
d.pvk.N:o 7140/tied.l/sal.

– SALAINEN –

 

Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 11

26.5. – 10.6.1944.

(VTK 11)

 

Joukot

Kokonaiskuva

– Vihollisryhmityksen yksityiskohdat ovat useilla lohkoilla edelleenkin selvittämättä. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että itärintamallamme ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Sitävastoin ovat havainnot ja johtopäätökset uusien joukkojen siirrosta Karjalan kannakselle saaneet täyden vahvistuksen. Uusien joukkojen määrästä ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta jo tähänastiset toteamukset osoittavat kysymyksen olevan useista divisioonista sekä melkoisista panssarivoimista ja tykistömuodostelmista. Siirretyt joukot ovat kaikesta päättäen pääasiallisesti Pietarin rintaman reserviin kuuluneita yhtymiä. Joukkojen mukana näyttää siirretyn myös uusi armeijan esikunta (59. tai 21.AE) sekä mahdollisesti useampiakin armeijakunnan esikuntia Kannakselle. Suuret siirrot lienevät alkaneet n. 22.5., jolloin lentotiedustelumme totesi suuria kuljetuksia (VTK 10), mutta ovat jatkuneet edelleen kesäkuun alkupäivinä ja jatkunevat yhä tilanteen kehityksestä riippuen. – Muilla rintamanosilla on joukkojen uudestijärjestely ilmeisesti jatkunut, joskin vaihtohavainnot ja siihen viittaavat saadut tiedot ovat jo huomattavasti vähentyneet. Huomattava on myös eräs tarkistusta kaipaava saatu tieto uudesta Murmanskin rintamasta, joka todennäköisesti käsittäisi itärintaman pohjoiset armeijat (19., ja 14.A sekä mahdollisesti XXXI AK).

Karjalan kannas

– Uusista sotatoimiyhtymistä on tähän mennessä todettu seuraavat viisi:

­

• 109.D (JR 381, 456, 602, KTR 404) hyökkäyksessä Suomenlahden rannikkolohkolla,
• 45.Ka.D (Ka.JR 129, 131, 134, Ka.TR 96) ja
• 63.Ka.D (entinen 136.D, m.m. Ka.JR 190 ja 192) Kivennavan maantien suunnassa,
• 358.D (JR 1187, 1189, 1191, KTR 919) Tonterin suunnalla sekä
• 372.D (JR 1236, 1238, 1240, KTR 941), josta KTR 941 on toiminut.

– 2 –

Lempaalan lohkolla ja osia (JR 1238) on ollut majoitettuna Harpalassa. Panssarijoukoista on todettu

• Ka.Ps.Läpim.R 31 63.Ka.D:lle alistettuna ja
• Ps.R 260 (?) edellisen pohjoispuolella.

Sangen todennäköisinä voidaan pitää tietoja

• 314.D:sta, jonka pitäisi olla Pesotshnajassa,
• N.D:sta (luultavasti 90.D), joka olisi Harpalassa, sekä
• 220.Ps.Pr:sta itä-Kannaksella.

Divisioonista on 358.D ollut aikaisemmin 1.Baltian rintamalla ja 90.D CVIII AK:aan kuuluvana 3.Baltian rintamalla, muut Pietarin rintaman reservissä. Huomattavaa on että ainakin 109., 45.Ka., 63.Ka. ja 314.D ovat kuuluneet armeijakuntiin, joiden joukot eräistä saaduista tiedoista päätellen jo huhtikuussa oli tädennetty tappioiden jälkeen taistelukelpoisiksi (CIX AK: 72. ja 109.D, XXX Ka.AK: 45., 63. ja 64.Ka.D, XLIII AK: 124., 131. ja 314.D). Näiden armeijakuntien muidenkin yhtymien siirtoa Kannaksella voidaan pitää mahdollisena, koska siirrot todennäköisesti käsittävät huomattavasti enemmän joukkoja kuin tähän mennessä todetut, arviolta ehkä 10–15 divisioonaa ja joitakin panssariprikaateja tai rykmenttejä.

Ylempiä johtoportaita lienee Kannakselle siirretty

• 21.AE (?) hyökkäysryhmän johtoportaaksi, tai
• 59.AE (?), jonka pitäisi olla Harpalassa,
• CVIII AKE, joka on ollut Osselkissä, sekä mahdollisesti
• XXX Ka.AKE, XLIII AKE ja CIX AKE tai jokin näistä.

Kaistojen rajoista ja alistussuhteista ei toistaiseksi ole selvinnyt muuta kuin CVIII AKE:n alistus 23.A:lle.

23.A:n vanhoista joukoista on ainakin 10.D ollut etulinjassa vielä 10.6. entisellä lohkollaan.

Aunuksen kannas

– Katsauskaudella on vahvistunut käsitys 7.A:n alistuksesta Ka.Ri:lle. Sen länsiraja on Sääsjoki, jossa naapurina on RajaR 104. Saadut tiedot ovat selvinneet jonkin verran ryhmitystä. 272.D näyttää edelleen olevan 7.A:n alueella, erään sv.tiedon mukaan Vinnitsassa, josta vuorostaan 69.Mjv.Pr siirtyi jonnekin muualle maaliskuun puolivälissä. 70.Mjv.Pr. on ilmeisesti vielä länsi-Kannaksella, missä osia radan varmistuksessa. Myöskin 150.Lin.Alueen ryhmitykseen on saatu lisävahvistusta. Pertlammen suunnalla on etulinjassa TKK 337 ja sen naapurina TKKP 42 länsi- ja TKKP 215 (tai 208?) itäpuolella. Äärimmäisenä idässä TKKP 340, joten 150.Lin.Alueeseen kuuluu viisi tyk.kk.patl:aa ja ovat pataljoonien lohkot näinollen aikaisemmin oletettua kapeammat. 150.Lin.Alueen esikunta on Honkajärvellä. 3.Mjv.Pr. ja 368.D on todettu entisillä lohkoillaan. 

– 3 –

Maaselän kannas                     

- Sv.tiedon mukaan on 313.D:sta etulinjassa JR 1070 6:nteen sulkuun saakka ja siitä pohjoiseen JR 1068. JR 1072 on reservissä.

Kotskoman ja Uhtuan suunnatx

– Ei tietoja ryhmitysmuutoksista.

Louhen suunta

– JR 10/45.D on asiak.tiedon [asiakirjatiedon] mukaan edelleen maantien lohkolla. JR 46/83.D on 10.4. vaihtanut etulinjasta JR 11/83.D:n Ylä-Mustajärven pohjoispuolella. Erään tarkistusta kaipaavan saadun tiedon (8.6.) mukaan näyttää mahdolliselta, että 83.D tai sen osia olisi siirretty Kantalahden suunnan pohjoissiivelle. JR 46:sta on kuitenkin tullut yliloikkari vielä 30.5.

Kantalahden suunta

– 122.D:n lohkoa on levitetty pohjoiseen ja ovat siitä kaikki rykm:t etulinjassa, ryhmitys Tolvantojärvestä pohjoiseen JR 596, JR 715 ja JR 420. Tyrtoivalla on enää vain HiihtoP/122.D.

Kalastajasaarento 

– 254.Mjv.Pr. on svt:n (24.5.) mukaan vaihtanut etulinajsta 63.Mjv.Pr:n. Siitä on etulinjassa nykyisin III ja IV P. saatujen tietojen mukaan vaihdot jatkuivat 30.5.

 Selustavarmistus

– Kenttävartioita, jotka talven aikana oli yhdistetty, on kesän tultua jälleen ryhdytty erottamaan toisistaan. – (?).A:n alueella on RajaP 185 hajoitettu RajaR 1:n täydennykseksi ja sen entisellä lohkolla toimii nykyisin II/RajaR 1, jonka lohko ulottunee Vodlajokeen saakka, koskapa sen pohjoisena naapurina on RajaR 80.RajaR:n komentaja on everstiluutnantti Nazarov.

 

Täydennys ja vahvuudet

Saaduista tiedoista voidaan päätellä, että uudestijärjestely vihollisjoukoissa jatkuu.

Täydennystä on tullut vähäinen määrä Maaselän suunnalle 313.D:n 25.5. tienoilla (n. 140 miestä). Louhen ja Kantalahden suunnilla on saaduista tiedoista päätellen käynnissä täydennystoiminta.

Vahvuuksista ovat yhä edelleen olleet selvästi muita heikommat Karjalan kannaksen joukkojen vahvuudet. Kolmen kuukauden aikana maaliskuun alusta lähtien saatujen sv.tietojen mukaan on kiv.komppaniain kokomääräinen vahvuus 23.A:ssa ollut vain n. 70 miestä (13 tietoa), kun sen sijaan vastaavana aikana oli esim. Aunuksen kannaksella 95 miestä (5 tietoa) ja Louhen – Kantalahden – Muurmanskin suunnilla n. 90 miestä (33 tietoa). 23.A:n yhtymissä on jv.patalijoonien keskimääräinen vahvuus ollut vajaat 250 miestä (5 tietoa). Karjalan kannakselle 

– 4 –

saapuneiden uusien joukkojen vahvuuksista vain yksi tieto nim. JR 381(109.D:n eräässä komppaniassa 79 m). Ensimmäisen sv.tiedon mainitsemien joukkojen piti olla 23.A:n joukkoja vielä huomattavasti heikommat, eräät jalkaväkirykmentit suorastaan olemattomat (JR 19 = 90 miestä!). Niitä on tuskin voitu kaikkia täydentää määrävahvuisiksi, siitä todistaa tieto JR 381:stä. Sen sijaan XXX Ka.AK:aan kuuluneiden joukkojen olisi pitänyt jo huhtikuun lopulla olla määrävahvuisia. – Koko Suomen vastaisella rintamalla oli kiväärikomppanioiden keskimääräinen vahvuus katsauskauden aikana 89 miestä.

Naisten asepalveluksesta saaduista tiedoista on mainittava Aunuksen kannaksen 368.D:sta saatu sv.tieto, jonka mukaan JR 1226:n III Pr:iin olisi maaliskuussa 1944 liitetty Ukrainan rintamalta tuotu naisista kokoonpantu 82 mm:n krh.komppania.

Erään upseerisotavangin jatkokuulustelussa on selvinnyt, että puna-armeijan upseeritäydennystilanteessa on vuoden 42–43 vaihteessa tapahtunut käänne parempaan päin. Sen ovat aiheuttaneet uuden taktiikan (Stalinin käsky N:o 306) vaikutuksesta pienentyneet upseeritappiot, 1941 aloitetun massakoulutuksen jatkaminen vielä koko vuoden 1942 ajan sekä ennen kaikkea perusyksiköiden poliittisten ja sotilaallisten sjaisten vakanssien poistaminen. Pääasiallisesti vuoden 1943 kuluessa on rintamajoukkojen upseeritappioiden peittämistä varten voitu perustaa sekä jalkaväen että panssarijoukkojen upseeritäydennysrykmenttejä. Ennen Pietarin rintaman suurhyökkäystä oli sinne koottu ainakin kolme jalkaväen upseeritäydennysrymenttiä á 1500–3000 upseeria, jotka hyökkäyksessä sittemmin käytettiin loppuun. Upseerikurssien pituutta on nyttemmin voitu entisestä jonkin verran pidentää.

 

Uudet aseet

Saksalaiselta taholta on saatu seuraavia tietoja itärintamalla esiintyneistä uusista ps.vaunuista:

1. 85 mm:n psv.kanuunalla varustettu T 34 (myös merkintä T 43 mahdollinen). Psv:n alusrakenne on sama kuin T 34:ssä Torni, joka on muodoltaan pyöristetty, on suurempi kuin T 34:ssä ja on varustettu panssarikuvulla. Tornin panssari on hiukan vahvempi kuin T 34:ssä. Paino on 30 tonnia. Aseistuksena on 85 mm:n psv.kanuuna, pituus 53 kal.

122 mm:n psv.kanuunalla varustettu KV (Josef Stalin ?). Psv:n alusrakenne ja torni ovat samat kuin KV 85:ssä. Panssari

                                                   – 5 –

on luultavasti samanvahvuinen kuin KV 85:ssä. Paino on n. 50 tonnia. Aseistuksena on 122 mm:n psv.kanuuna (pituus 43 kal.), joka on varustettu suujarrulla sekä 3 pk:iä, joista 1 on edessä, 1 tornissa edessä kanuunan suuntaisena ja 1 tornissa takana.

 

Mieliala 

Katsauskaudella saapuneissa mielialatiedoissa ei oleellista uutta. Huomiota herättävää vain se, että oikeastaan ensi kerran mainitaan mielialan huonontuneen lentäjienkin keskuudessa. Lentäjät, joiden huolto ja muut olosuhteet ovat verrattomasti paremmat kuin muiden joukkojen (mm. lentävän henkilökunnan erikoismuona) ovat aina osoittautuneet uskollisimmiksi kommunisteiksi ja Neuvostoliiton voitonmahdollisuuksiin lujasti uskoviksi. Eräs 17.5. Haminan kaakkoispuolella alasammuttu lentäjä kertoo, että perinpohjainen kyllästyminen sotaan aiheutuu alituisesta odottelemisesta lentokentällä, tiheään toistuvista palvelusvuoroista ja lepohetkien täydellisestä puutteesta.

 

Huolto

1. Huollon järjestely

Sv.tiedon mukaan tapahtui 368.D:n läntisimmän rykmentin JR 1226:n mahdollisesti koko divisioonanhuoltaminen viime talvena Ojatista käsin Korpijärven kautta. Korpijärvellä olevat varastot lienevät lähinnä kelirikkoaikoina tarkoitetut palvelemaan 368.D:n ja 69.Mjv.Pr:n ? (aikaisemmin 272.D:n) huoltoa. Kesällä -43 huollettiin 368.D ja mahdollisesti myös 272.D Kedrasta käsin, jonne tavarat tuotiin Marian ja Äänisen kanavia myöten proomukuljetuksilla (vrt. vih:n huolto eri rintamillamme ____ tied.pvk.N:o 1370/2.2.44). – JR 1226:n e.- ja varusvarastot, korjamot, pesula ja s.talli ovat Klimshinassa ja a.varastot Kurvoskij porstin ja Kardangan puolivälissä, tien eteläpuolella metsässä.

 

2. Huoltotilanne

A.- ja e.tilanteissa ei muutoksia.

Varustilanne näyttää ulkomaisen avun turvin jatkuvasti paranevan. Niinpä vihollisen siirtyessä kesävarusteisiin jaettiin rintamillamme uusia englantilaisia tai amerikkalaisia jalkineita ja luvattiin pian antaa myös amerikkalaisia päällystakkeja.

– 6 –

3. Varustustyö

Vihollisen varustustyöt ovat jatkuneet vilkkaina Karjalan, Aunuksen ja Maaselän kannaksilla. 

Karjalan kannaksella alkanut hyökkäys osoittaa oikeaksi aikaisemmat olettamukset niiden offensiivisesta luonteesta. Niiden yksityiskohtaisempi käsittely ei tässä enää vastaa tarkoitustaan.

Aunuksen kannaksella vih:n varustustyöt ovat jatkuneet vilkkaina; huomattavimpia ne ovat olleet länsilohkoilla Lotinapellon suunnalla ja itälohkolla Vaskusjärven ja Kopovan tien välisellä alueella.

Maaselän kannaksella vih:n varustustyöt ovat myöskin vilkastummistaan vilkastuneet. Vihollisen on myös todettu valmistavan jonkin joen ylittämistä (Pohj.Ismuksen joen eteläpuolella rakennettu uusi, yli ___ m pitkä ja n. 4 m leveä, 8-arkkuinen siirrettävä silta).

Pohjoisemmilla lohkoilla jatkuvat tavanmukaiset varustustyöt. 

 

Pietarin ja 3.Baltian rintaman tapahtumat

Pietarin rintamalla

Narvan itäpuolella sekä Krivasoon sillanpäässä on jatkuvasti todettu vilkasta rintamalle suuntautuvaa liikennettä. Mainituille rintamanosille on katsauskauden aikana keskitetty lisää tykistöä (mm. rakettitykkejä) ja ps.vaunuja sekä Narvajoelle ja Aipusjärvelle pika- ja syöksyveneitä. Eräs sv.tieto kertoo, että Kaukoidästä olisi saapunut kolme nuorista ikäluokista kokoonpantua divisioonaa. Joukkojen toteamukset ja yl.tiedot vahvistavat käsitystä vihollisen hyökkäyksestä lähitulevaisuudessa mainitulla rintamanosilla. Huomattavasti vilkastunut laivaliikenne Lugan lahdella sekä useat sv.tiedot tukevat olettamusta hyökkäyksen yhteydessä suoritettavista maihinnousuyrityksistä rintaman selustaan.

3. Baltian rintamalle

Pihkovan eteläpuolella olevaan murtokohtaan Ostrovin koillispuolelle johtavilla rauta- ja maanteillä on havaittu miehistö- että materiaalikuljetuksia. Vihollinen jatkaa täällä uudelleenryhmittelyjä, lepuuttaa sekä kouluttaa joukkojaan rintaman lähimaastossa. Tulevan hyökkäyksen painopisteet tulevat kaikista päättäen olemaan entiset. -Erään tarkastamattoman tiedon mukaan muodostetaan _____ninin kaupungissa uutta armeijaa, jonka on määrä osallistua Baltian __________ vastaan alkavaan offensiiviin.

– 7 –

Yleisdislokatio Pietarin ja 3.Baltian rintamilta 25.5.1944:

Rintamareservi     11 jv.div.        4 ps.prik.         7 ps.rykm.
Armeijareservit     22    ”             7     ”              12    ”
Etulinja                 23    ”                                                     
Yhteensä              59 jv.div.        11 ps.prik.     19 ps.rykm.

Näistä on todettu jo siirretyn Kannakselle rintamareservistä kolme divisioonaa, armeijareserveistä neljä divisioonaa + yksi 1.Baltian rintamalta sekä yksi panssariprikaati.

 

Vihollisen toiminta ja aikeet

Maavoimat

Karjalan kannaksella

jatkuivat edellisenä katsauskautena alkaneet offensiiviin viittaavat kenttävarustyöt vilkkaina sekä samoin edellisen katsauskauden lopulla alkanut vilkas liikenne vihollisen selustassa. Oletettua aikaisemmin eli 9.6. aamulla siirtyi vihollinen yleiseen offensiiviin. Ensimmäisenä taistelupäivänä torjuttiin vihollisen hyökkäykset muutamia paikallisia sisäänmurtoja lukuunottamatta.

10.6. aamulla aloitti vihollinen rumputulimaisen tykistövalmistelun jälkeen ylivoimaisin voimin hyökkäyksen länsi-Kannaksella painopisteen ollessa Valkeasaari–Mainila tien suunnassa onnistuen murtautumaan asemiimme. Sitkeästi taistellen on joukkojemme ollut pakko voimakkaiden panssarivoimien ja erittäin voimakkaiden ilmavoimien tukemien vihollisjoukkojen edessä vähitellen vetäytyä. 11.6. aamulla taisteltiin linjalla Tyrisevä–Kauhijärven-tie – Lintulan Yläsjoki – Karvala – Vanhakylä – T_______ – Lappalaisenmäki.

Taistelujen nykyisessä vaiheessa ei vihollisen hyökkäyksen operatiivisista päämääristä voi vielä tehdä varmoja johtopäätöksiä. Eräs sotavanki väittää armeijakenraali Govorovin jossakin propagandatilaisuudessa maininneen päämääräksi Helsingin valtauksen. Yleistilanne alkaneen maihinnousun sitoessa saksalaiset voimat, mahdollistaa huomattavien voimien keskittämisen maatamme vastaan. Kun hyökkäys on rajoittunut Kannakselle eikä itärintamamme eteläosissa ole havaittu hyökkäykseen viittaavia merkkejä, tuntuisi todennäköisemmältä, että hyökkäyksen tarkoituksena olisi Kannakselta Pietarin rintaman selustaan kohdistuvan uhkan eliminoiminen ____) pelkästään arvovaltasyistä johtuva halu osoittaa NL:n voima maamme ____jättyä venäläisten rauhanehdot. Mahdollista on myöskin, että NL edullista yleistä tilannetta hyväkseen käyttäen haluaan selvittää välinsä

 – 8 –

Suomen kanssa, ennenkuin länsivallat maihinnousupartioiden tavalla tai toisella selvittyä voisivat ryhtyä painostamaan Neuvostoliittoa Suomen säilyttämiseksi.

 

Itärintamallamme

on vihollisen toiminta vanginsieppausyrityksineen tullut hieman aktiivisemmaksi. Kelirikko on vielä pohjoisosissa huomattavasti vaikeuttanut sotatoimia.

Eteläisillä rintamanosilla ei muutosta vihollisen toiminnassa näytä olevan odotettavissa, joskin Kannaksen operaatioiden kehityksestä riippuen sitovassa mielessä suoritetut hyökkäykset ovat varsin todennäköisiä. Pohjoisilla rintamanosilla todettiin aikaisemmin Louhen suunnalta joukkokuljetuksia, joitten suuntaa ei pystytty selvittämään. Erään tarkistamattoman saadun tiedon mukaan pvm:ltä 8.6. olisi 83.D siirretty Kantalahden suunnalle. Kun vihollinen on täällä säilyttänyt ne asemat, joihin se kevättalvella onnistui työntymään ja kun kesäaikana offensiivi Louhen suunnan sivustoilla maastoesteiden vuoksi on erittäin vaikea, tuntuu siirto todennäköiseltä. Tämä viittaisi Kantalahden suunnalla voimakkaaseen hyökkäykseen, joka alkaisi todennäköisesti heti kelirikon päätyttyä. Hyökkäykseen liittyisi epäilemättä sitova toiminta Louhen ja Murmanskin suunnilla.

 

Merivoimat

Suomenlahdella

on vihollisen laivastovoimien liikehtiminen edelliseen katsauskauteen verraten jonkin verran vilkastunut. – Raivaustoiminta Lavansaaren eteläpuolisella alueella on jatkunut entiseen tapaan. Saksalaiset ilmavoimat ovat pariin otteeseen tehneet hyökkäyksiä raivausta suorittaneita aluksia vastaan. Myöskin Kronstadtinlahdella on tavanomainen raivaustoiminta jatkunut.

Vihollisen vm- ja mt-veneiden toiminta on vilkastunut. Syöksyt ovat suuntautuneet Narvanlahdella olevia saksalaisia laivastovoimia vastaan sekä Kilpisaaren, Narvin ja Kiuskerin suuntiin todennäköisesti osaksi miinoittamistehtävissä.

Huoltoliikenne ulkosaarille on huomattavasti kasvanut. Saatueissa on yleensä ollut hinaajia ja proomuja, vm-veneiden ja apuraivaajien ottamina, mutta myös muita aluksia on esiintynyt; mainittakoon verkonlaskijat Onega ja Vjatka, jotka 30/31.5. yöllä todettiin Shepelevin luona länteen menossa olevassa saattueessa. Saattueet ovat olleet hyvin varmistettuja.

Lavansaaren alustilanne tilapäisiä saattolaivoja lukuunottamatta on pysynyt jokseenkin samana. Etelälahden luona havaittiin 2.6. yhden 

– 9 –

suuremman aluksen ja 5 vm-veneen suorittavan verkonlaskua.

Itämeren laivaston kookkaampien alusten suhteen ei ole erikoista uutta tiedossa. Yhden Storozhevoi-lk. hävittäjän on kerran todettu liikehtineen välittömästi Kronstadtin läheisyydessä. Fugas-lk. raivaajien lisäksi on havaittu säännöllisesti sukellusveneiden liikehtineen Kronstadtinlahdella todennäköisesti suorittaen koeajoja. Suomenlahdella on tehty katsauskauden aikana ainoastaan kaksi sukellusvenehavaintoa.

Narvanlahdella saksalaisia aluksia vastaan kohdistunut lentotoiminta on entisestään laimentunut. Lekotorpedohyökkäyksiä on suoritettu vain kaksi kertaa; Utön eteläpuolella sekä Irbeninsalmessa. Lekomiinoitus on todettu ainoastaan kerran Paltiskin edustalla.

Laatokalla 

on vihollisen meritoiminta ollut huomattavan vilkasta, rajoittuen melkein yksinomaan länsirannikon alueelle. Vihollisen alukset ovat useamman kerran käyneet tulittamassa rannikkoamme aina Verkkosaaren – Vossinsaaren korkeudelle saakka. Tehtävänä on ilmeisesti ollut rannikkopatteriemme sijoituksen selvittäminen sekä mahdollisesti myös partioiden maihinlaskeminen.

Huomattava on 30.5. Saunaniemen edustalla tehty havainto suurehkosta aluksesta, joka ei ole ennen esiintynyt Laatokalla. Todennäköistä on, että on tapahtunut jonkin suuremman aluksen siirto Suomenlahdelta Laatokalle.

Äänisellä 

on aluksia liikehtinyt hyvin runsaasti Vytegrajoen suulla, jossa ne on suorittaneet ammuntoja sekä kerran sumutusharjoituksen. Katsauskauden aikana on vihollinen kerran suorittanut syöksyn länsirannikolle Ruoppaojan edustalle tulittaen rannikkoamme.

Jäämeri 

26.4. havaitun länsi-itäsaattueen jälkeen ei Jäämerellä ole todettu uusia avustussaattueita. Syynä tähän on mahdollisesti liittoutuneiden Ranskaan parhaillaan suorittama maihinnousu, joka sitoo huomattavan osan liittoutuneiden käytettävissä olevissa sota- ja kuljetuslaivoja.

Vihollisen ilmavoimien ja sukellusveneiden Pohjois-Norjan rannikolla suorittama saksalaisten huoltokuljetuksien ahdisteleminen on jatkunut.

 

Ilmavoimat

Vih. ilmavoimien ryhmityksessä on todettu seuraavat muutokset:

Itämeren laivaston ilmavoimiin (VVS/KBF) kuuluvat 8.Miina- ja torpedoLe.D ja 9.Maatst.Le.D toimivat edelleen kokonaisuudessaan Suomenlahdella ja Narvan suunnalla. Kannaksella toimii ainoastaan osia

– 10 –

1.Ka.Häv.Le.D:sta, joten toukokuun lopulla todettua Itämeren laivaston ilmavoimien toimintaa Kannaksella voidaan pitää tilapäisluontoisena. 

13.Ilma-A:n maataistelukoneita on siirretty Narvan suunnalta Kannakselle (227.Maatst.Le.D todennäköisesti kokonaisuudessaan).

9.6. saadun sv.tiedon mukaan siirrettiin 32.Pomm.Le.R 4.-8.6. Moskovasta Kannakselle yli 30 PE-2 vahvuisena. Rykmenttiä ei ole aikaisemmin todettu.

Sv.tietojen mukaan siirrettiin 113.Pomm.Le.D 4.-8.6. Smolenskin alueelta Siverskajaan ja Sivoritsyyn tehtävänä pommittaa Kannaksen rintamalinjaa. Div:aan kuuluivat 815., 836. ja 855 (tai 55.) Pomm.Le.R:t, vahvuus yhteensä 90 IL-4.

Saatujen tietojen mukaan on todennäköistä, että Kannakselle lisäksi on siirretty 2 häv.lentorykmenttiä sekä jokin pomm.lentodiv. (3 rykm.) Baltian rintamilta tai keskirintamalta

Voidaan olettaa, että Kannakselle siirretyistä lentomuodostelmista (3 div:aa?) muodostetaan joko uusi lentoarmeijakunta 13.Ilma-A:n alaisuuteen tai uusi ilma-armeija sekä että Kannaksen suuntaan toimivien ilmavoimien vahvuus olisi:

                      n. 250 hävittäjää,
                      n. 100 maataistelukonetta,
                      n. 50 syöksypommituskonetta,
                      n. 100 pommituskonetta
     Kaikkiaan n. 500 konetta.

Aunuksen kannaksella

toimivaa Airacobra-koneilla varustettua uutta häv.le.rykm:iä ei ole liitetty 257.Er.SekaLe.D:aan, vaan se kuulunee edelleen Pihkovan suunnalla toimivaan 269.Häv.Le.D:aan, joten se lienee vain tilapäisesti siirretty Aunuksen kannakselle.

Karjalan rintamalla 

vuoden alusta saatujen tietojen mukaan toimitettu uusi lentodiv. on 22.5. saadun sotasaalisasiakirjan mukaan ___.Häv.Le.D. Divisioona on ilmeisesti perustettu 259.Häv.Le.D:n tilalle, joka kesällä 1943 siirrettiin Sekehestä Kalininin rintamalle. 324.Häv.Le.D:aan liitettiin Muurmanskin alueella toimivasta 1.Ka.SekaLe.D:sta yksi rykmentti 259.Häv.Le.D:sta kaksi häv.le.rykm:iä. Divisioona on toiminut yksinomaan Kantalahden suunnalla.

Pohjoisen laivaston ilmavoimista (VVS/SF)

siirrettiin sv.tiedon mukaan 29.Syöksypomm.Le.R maalis-huhtik. etelään, joten VVS/SF:llä ei enää ole syöksypommituskoneita.

– 11 –

Kaukotoimintailmavoimat (ADD)

Pietarin alueella olleet ADD-rykmentit ovat toukokuun loppuun mennessä kokonaisuudessaan siirtyneet etelään Ukrainan alueelle. Sen sijaan on Uuden Laatokan alueella toukokuun alusta todettu tuntematon ADD-yksikkö saatujen tietojen mukaan jälleen todettu toiminnassa, kerran 19 koneella.  Lennot ovat pääasiassa ulottuneet Laatokalle. Yksikön varsinaisesta tehtävästä ei ole mitään tietoja, vaan toiminta on tähän asti ollut harjoitusluontoista. Kysymyksessä lienee amerikkalaisilla B-26 (Marauder) koneilla varustettu erillinen ADD-rykmentti, joka kouluttaa henkilöstöään johonkin määrättyyn tehtävään, ehkä kaukolentoihin Suomen alueelle Laatokan kautta.

Etelässä on ADD:n hyökkäystoiminta lähes 2 viikon tauon jälkeen kesäkuun alussa jälleen alkanut laajassa mittakaavassa, kohteina romanialaiset kaupungit ja rautatiesolmut. 2.6. siirtyi amerikkalainen pommitusmuodostelma saattohävittäjineen NL:n alueelle, josta pommituksia jatketaan kiinteässä yhteistoiminnassa ADD:n kanssa. Toistaiseksi on NL:oon sijoitettuja amerikkalaisia koneita ollut toiminnassa vain Romanian aluetta vastaan.

Saatujen tietojen mukaan on odotettavissa kaukotoimintailmavoimien (ADD) keskitettyä toimintaa Kannaksella ja mahdollisesti myös muuta Suomen aluetta vastaan (n. 400 lentokonetta).

Lentotoiminta on ollut verrattain vilkasta, varsinkin Kannaksella, jossa todettiin n. 2/3 alueillamme katsauskaudella esiintyneistä koneista. Suomenlahdella viholliskoneet ovat suorittaneet tiedustelulentoja, joista muutamat ovat ulottuneet Hangon seuduille saakka. Utön luona koneet ovat kahdesti hyökänneet laivoja vastaan. Joitakin kertoja koneet ovat lentäneet rannikkoalueelle. Viron rannikolla on todettu pommituksia ja miinoituksia.

Kannaksella vihollinen on katsauskauden loppupuolella jatkuvasti tiedustellut lentokenttiämme. Eri seuduilla rintama-alueella ja sen lähiselustassa suoritettujen hajanaisten pommituksien ja tulituksien lisäksi on kerran suoritettu matalahyökkäys Suulajärven lentokenttää vastaan. Joitakin kertoja viholliskoneet ovat johtaneet tykistön tulta.

9.6. Kannaksella todettiin yli 1.000 konetta, jotka päivän mittaan suorittivat lukuisia hyökkäyksiä, etupäässä rintama-alueella. Vihollinen käyttänyt mm. 500 kg pommeja. Aunuksen kannaksella koneet ovat pommittaneet ja tulittaneet rintama-alueella ja lähiselustassa, jolloin 4 IL-2 pudotti Tokariin 8 kpl. 6” haupitsin ammuksia. Äänisjärvellä on pommitettu ja tulitettu laivoja ja moottoriveneitä.

– 12 –

Pohjoisessa lentotoiminta on suurimmaksi osaksi keskittynyt Jäämeren rannikolle ja merialueelle, jossa viholliskoneet ovat suorittaneet kaksi voimakasta hyökkäystä saattueita vastaan.

Lentokalusto on yleensä pysynyt entisellään. Huomattavaa on vain La-5 ja AC koneiden esiintyminen Aunuksen kannaksella ja IL-2 koneiden esiintyminen Maaselän suunnalla. Laatokalla tavattiin 6.6. Martia B-26 Marauder, tyyppi on ensimmäisen kerran varmasti todettu rintamillamme. Kannaksella 9.6. todettiin ainakin 4 Mustang-hävittäjää.

Vihollisen tappiot olivat katsauskaudella 134 konetta, joista suomalaiset ampuneet alas 57 ja saksalaiset pohjoisessa 77 konetta.

 

Tiedustelujaoston päällikkö
                                 Eversti       merk. A. Paasonen

               Tied 1:n päällikkö
                                 Majuri        allekirjoitus          
                                                   U. Käkönen. 

 

JAKELU    VTK

Sotapoliisin toimintakatsaus

elokuulta 1944.

Sotapoliisitoiminalle kesä- ja heinäkuussa eniten työtä tuottanut sotilaskarkuruus vapautti elokuussa huomattavalla vähenemisellään sotapoliisin enemmän järjestys- ja rikospoliisialalle. Tämän johdosta voitiin karkurietsintöjen ohella kiinnittää entistä enemmän huomiota järjestystä vaarantavien rikosten ehkäisemiseen. Uusien rikosilmoitusten lukumäärä heinäkuuhun verrattuna tosin väheni, mutta niinpä voitiinkin sitä keskitetymmin suorittaa tutkimuksiltansa keskeneräisten rikosten selvittämistä.

 

Sotatoimialue.                           

Joukkojen paikoilleen asettumisen aiheuttama olojen vakiintuminen sekä kosketus evakuoiduilla alueilla olevaan siviiliväestöön tuottivat järjestyshäiriöitä. Useilla paikkakunnilla oli hajotettava luvattomasti toimeenpantuja tanssiaisia sekä ryhdyttävä toimenpiteisiin räjähdysaineilla kalastamisen estämiseksi. Juopumustapaukset lisääntyivät ollen tähän syynä verrattain runsas omatekoisen väkijuoman valmistus. Jopa viisikin sataa litraa rankkia käsittäviä polttimoita hävitettiin. Tällaisesta luvattomasta työskentelystä oli myös ikäviäkin seurauksia. Sotamies Ahti Nuuttilan ollessa kahden muun sotilaan kanssa erään autiotalon saunassa keittämässä pontikkaa, oli paikalle hälytetty is.-miehiä oletetun desanttien liikuskelun vuoksi. Saunassa olijoita  oli kehotettu varoituslaukauksin tulemaan ulos muta nämä olivat vastanneet tuleen. Lopulta oli Nuuttila lähtenyt juoksemaan läheisen talon taakse haavoittuen niin pahoin, että kuoli kenttäsairaalassa seuraavana päivänä. Sotilaat saivat myös ostaa siviilihenkilöiden valmistamaa pontikkaa maksuvälineinä ollessa usein valtion varusteet. Eräässäkin tapauksessa takavarikoitiin tällä tavalla hankittua omaisuutta:  1kpl. polkupyörä, 7kpl. pyörän päällys- ja 8 kpl. sisäkumeja, 2 kpl. sadetakkeja, 1 kpl. työtakki, 1 pr. lapikkaita, 1pr. kenkiä, 2pr. housuja, 3pr. alushousuja, 1kpl paita, 3pr. puolipohjia, 2kpl. kiväärejä, 200 kpl. kiväärinpanoksia ja 2 pr. nahkarukkasia. Tultuansa pidätetyksi osallistumisesta väkijuomien luvattomaan valmistukseen ampui eräs tilallinen itsensä.

Henkilövalvonnassa oli merkillepantavana evakuoituun väestöön kuuluvien henkilöiden palaaminen kotiseuduillensa ilman asianmukaista lupaa. Eräässä tapauksessa myötävaikuttivat sotilaat kahden Lappeenrannan naisten työleiriltä karanneen naisen oleskeluun kielletyllä alueella.

Sotilaskarkuruus, joka kesä- ja heinäkuussa tuotti sotapoliisille suurimman työn, väheni kuluneen kuukauden aikana huomattavasti. Karkurien etsintä tehostui suuresti joukkojen osallistuessa laajoihin maastoharavointeihin.

Maastoharavointeihin liittyi samalla desanttien ja partisaanien etsiskelyt, joita suoritettiin myös erillisinä tehtävinä varsinkin suomalaisten sotilashenkilöiden katoamisien johdosta. Seitsenmiehisen veneellä maihin tulleen vihollispartion kanssa, joka oli ampunut erään yksikön postilähetin, syntyi tulitaistelu, jossa kolme partioon kuulunutta kaatui neljän tullessa pidätetyiksi. 8.9.1944 tuhottiin 3-miehinen partio, jonka varusteista löytyi 11.7.1944 kadonneen luutnantti Paajasen henkilöpaperit.

Vilkkainta oli partisaanien toiminta Pohjois-Suomessa, jossa ne suurin partion ahdistivat etupäässä kolonnaliikennettä Jäämerentiellä ammuskellen autoja kohti sekä yrittäen räjäyttämällä rikkoa maantiesiltoja.

Joskin rikosilmoitusten kokonaislukumäärä kuukauden aikana väheni, kasvoi se joidenkin yksiköiden osalta. Syynä tähän oli se, että evakuoituun väestöön kuuluvien henkilöiden palatessa koteihinsa sadonkorjuutöihin totesivat he omaisuuttansa kadonneeksi tai hävitetyksi tehden niistä ilmoitukset.

Siviilihenkilöiden hallussa olevien valtion varusteiden löytämiseksi pidätettiin jälleen tuloksellinen yllätystarkastus Lieksan ympäristössä Pielisjärven pitäjässä. Kaikkiaan 76 eri henkilöltä takavarikoitiin 336 varusesinettä. Edellisen kuukauden tarkastusten johdosta on Pielisjärven käräjillä tuomittu 126 henkilöä valtion omaisuuden luvattomasta hallussapidosta rangaistusten vaihdellessa 300 markan sakkorangaistuksesta 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Sakkoja tuomittiin yhteensä 116.330 markkaa.

Suurimman yksityisen jatketun rikossarjan muodosti sotilaskotisisar Laina Savosen vilpillisyys 5 SKE:n kenttämyymälä 2:n johtajattarena. 1.11.1942 – 31.7.1944 välisenä aikana oli hän anastanut 1150kg. ruisjauhoja, 970kg. hunajaa, 754kg. makarooneja, 812kg. marmelaadia, 665kg. rasvaa, 500gk. ohraryynejä, 218kg. sokeria, 100kg. korviketta, 75kg. vanukasjauhoja, 75kg. margariinia, 20kg. voita, 20kg. herneitä, 10kg. lihasäilykettä, 2.6kg. piipputupakkaa. 860kpl. sikaareja sekä 29 pulloa viiniä.

Kasvua oli havaittavissa myös säännöstelymääräysten rikkomisissa evakuoitavan väestön suorastaan tarjotessa ostettavaksi teuraskarjaa ja lihaa. Erään yksikön talousupseeri oli tällä tavalla ostanut 6000 markan hintaisen sian myyden sen omaksi voitoksensa vähin erin alaisilleen 80 markan kilohinnalla.

Ei ole itse sotapoliisikaan säästynyt epärehellisistä aineksista. Eräässä sotapoliisiyksikössä oli sotamies Uuno Mäkelä rehdillä ja uutteralla palveluksellansa saavuttanut esimiestensä luottamuksen saaden hoidettavakseen postilähetin tehtävät. Tässä toimessansa hän kuitenkin anasti yksityisille sotilaille tulleita rahalähetyksiä tehden mm. väärän merkinnän postikuittikirjaan.

Evakuoidun väestön omaisuuden suojelemiseksi anastuksilta luetteloitiin sitä jatkuvasti ja luovutettiin asianomaisille evakuointiviranomaisille. Oivaltaen sen suuren merkityksen, mikä maan taloudelle sotatoimialueella olevan sadon korjaamisella, suorittivat sotapoliisiyksiköt ja niiden yksityiset miehet innolla sadonkorjuutöitä milloin vain siihen oli tilaisuus. Tulokset olivat varsin huomattavia. Mainittakoon tässä vain, että eräskin komppania kokosi 902 kuhilasta ruista, 58.500kg. heiniä, leikkasi ohraa ja vehnää sekä pui ruista. Erään toisen komppanian maatalouden hyväksi suorittama työtuntimäärä oli 3.200.

 

Kotialue ja sotatoimialueen liikenneväylät                                                         

Kuri kotialueella säilyi tyydyttävänä. Asutuskeskuksissa sitä jossain määrin laski iltojen pimeän ajan piteneminen. Huolestumista herättänyt väkijuomakauppojen avaaminenkin sujui suuremmitta häiriöittä. Tosin se kohotti huomattavasti juopuneina pidätettyjen lukumäärää, mutta tuntui kuitenkin siltä, että väkijuomien korkea hinta vaikutti hillitsevästi juopotteluun. Kuten sotatoimialueella, sai kotiseudullakin jalansijaa kotitekoisen väkijuoman valmistus. Useita polttimoita hävitettiin. Sekä juna- että maantiekuri olivat myös tyydyttäviä. Moottoriajoneuvojen käytössä oli kuitenkin edelleenkin kaikista varoituksista ja rankaisutoimenpiteistä huolimatta havaittavissa kevytmielisyyttä ja kurittomuutta. Eräs alikersantti oli juopuneena ajanut autonsa ojaan seurauksella, että kaksi lavalla ollutta sotilashenkilöä menetti henkensä. Omavaltaisella matkalla olleiden kersantin ja sotamiehen haltuunsa ottama auto syttyi tuleen ja paloi käyttökelvottomaksi.

Etsintäkuulutettuja sotilaskarkureita pidätettiin kuukauden aikana 152 vastaavan luvun ollessa heinäkuussa 135. Melkein kaikki pidätetyt karkurit olivat joko aikaisemmin karanneita tai toipumis- ym. lomilta palaamatta jääneitä.

Karkuruutta Ruotsiin jatkui edelleenkin, joskin vähentyneenä. Valvonnan tehostamisella sekä yhteistoiminnalla muiden viranomaisten kanssa saatiin joukko karkureita sekä neljä ammattimaisesti näitä Ruotsiin kuljettanutta henkilöä pidätetyksi.

Pakolaisliikenne Ahvenanmaalta Ruotsiin loppui melkein kokonaan. Ainoastaan yhden nuorukaisen todettiin lähteneen luvatta maasta. Sen sijaan arviolta 750–800 henkilöä, joista huomattava osa sotilaita, pitkin Pohjanlahden rannikkoa on siirtynyt luvattomasti Ruotsin puolelle. Eniten näitä tapauksia Korsnäs´in, Närpiön, Koivulahden ja Munsalan pitäjissä. Kun vahvistetusta vartioinnista huolimatta rajanylitys kasvoi, ryhdyttiin epäilyttävissä tapauksissa takavarikoimaan moottoriveneitä tai poistamaan niistä koneosia.

Valtioneuvoston heinäkuun 27 päivänä 1944 antama päätös liikenteestä merialueella ei ilmeisesti ole tuottanut odotettua tulosta. Ensinnäkin tuntuu lupia myönnetyn liian paljon ja toiseksi paikallisella poliisilla ei ole ollut tarpeeksi voimia kulkuneuvoja käytettävänä valvoakseen tehokkaasti määräysten noudattamista.

Matkustusliikenne Ahvenanmaalle vähentyi huomattavasti. Kuukauden aikana myönnettiin lupia 397 vastaavan luvun ollessa heinäkuussa 846.

Desantti- ja partisaanitoiminta oli vilkkainta rataosalla Joensuu – Lieksa. Kuukauden loppupuolella aiheuttivat nämä miinoituksillansa neljä kertaa junien vaurioitumisen.

Yhteenvetona sotapoliisitoiminnasta kotialueella ja sotatoimialueen liikenneväylillä elokuun aikana mainittakoon seuraavat numerotiedot:

Erilaisia ilmoituksia tehtiin kaikkiaan 9.145 (heinäkuussa 10.363), joista juna- ja asemapartioiden osalle tuli 6.128 (heinäkuussa 5.188) ja maantiepartioiden osalle 3.017 (heinäkuussa 5.175). Junapartiot tarkastivat yhteensä 9.065 matkustaja-, 6.302 tavara-, 376 sotilaskuljetus-, 68 sairas- ja 15 evakuointijunaa sekä 17 kiskoautoa ja 452 alusta. Maantiepartiot tarkastivat 35.293 erilaista moottoriajoneuvoa, joiden johdosta tehtiin 2.570 ilmoitusta. Etsintäkuulutettuja pidätettiin kuukauden aikana 267, josta luvusta sotilashenkilöitä oli 152. Sotilaskarkureiksi epäiltynä pidätettiin 676, kutsunnasta poisjääneitä 55, loma- tai komennusaikaa ylittäneitä sekä loma- ja komennustodistuksen puuttumisen tai epäselvyyden takia pidätettiin 24 ja tarkistusmerkintävirheellisyyden takia 498. Ulkomaalaisia, joilta puuttui passi, oleskelu- tai matkustuslupa pidätettiin kuluneen elokuun aikana 239. Väkijuomasäännösten rikkomisia ilmeni 93 ja säännöstelymääräysten rikkomisia 64. Sotilasvarusteiden luvaton hallussapito todettiin 333 tapauksessa. 

Teloitettu totuus -kirjan julkistamista seuranneessa nettikeskustelussa ja vastinekirjoittelussa on rintamakarkurien käsittelyn yhteydessä noussut voimakkaasti esille päivämäärä 19.6.1944 eräänlaisena historiallisena käännekohtana. Em. mukaan kyseisenä päivämäärä Mannerheim muutti mm. kantaansa rintamakarkuruuteen ja hän määräsi käynnistettäväksi rintamalle paluusta kieltätyvien sotilaiden teloitukset.

Mitä siis tuona päivänä oikein tapahtui? Ja mitkä olivat seuraamukset? Seuraavassa artikkelissa pyritään esittämään eräs tiivistetty vastaus.

Kirjoittajana on Ilmo Kekkonen, yleisesikuntaeversti. Hän on perehtynyt syvällisesti Jatkosotaan ja erityisesti kesän 1944 taisteluihin sekä marsalkka Mannerheimiin. 

 

Professori Heikki Ylikankaan näkemys

Heikki Ylikangas on kirjassaan ja blogeissaan käsitellyt päivän tapahtumia. Ne voi seurauksineen tiivistää seuraavasti:

• 19.6. 44 oli suuren luokan käännekohta jatkosodan ja sitä kautta koko Suomen historiassa. 
• Ylipäällikkö muutti mieltään poliitikot yllättäen ja päätti hallituksen vaihdoksen ja rauhan hankkimisen asemesta ryhtyä puolustustaisteluun Saksasta pyydettävän avun turvin. 
• Perusteena oli 19.6. vihollistilannekatsauksen (VTK 12) kohta, jonka mukaan vihollisen päämääränä ei ollut Suomen valloitus, vaan hyökkäys rajoitetuin tavoittein. 
• Tällöin Mannerheim päätti, että hyökkäys oli mahdollista torjua, koska maan miehitys ei ollut enää uhkana. 
• Tilannearvio antoi myös perusteet puuttua horjuneen sotilaskurin palauttamiseen kovin kourin joutumatta siitä myöhemmin vastuuseen. 
• Tätä varten oli joukkojen 10.6. alkanut perääntyminen, – joka Ylikankaan mukaan jatkui 10 km päivävauhdilla –  pysäytettävä mihin hintaan hyvänsä. Oleellisena keinona oli kiinni otettujen ja yksiköistään erillään säilytettyjen karkurien joukkomittainen teloittaminen salaa ja laittomasti aiemman riviin palauttamisen sijasta ja kenttäoikeuksissa tuomitsemisen sijasta. 
• Asia käskettiin kenraali Erik Heinrichsin allekirjoittamalla puhelinsanomalla 20.6.44 muutama tunti ennen Viipurin menetystä. 
• Noin 150–160 rintamakarkurin teloitus johti osaltaan taistelutahdon nousuun ja rintaman kiteytymiseen. Hyökkäys torjuttiin Talin–Ihantalan taistelussa. Teloitukset ja ampumiset salattiin, asiakirjat hävitettiin ja mukana olleet vannotettiin vaikenemaan. Tapahtumat on paljastanut vasta Ylikangas syksyllä 2007. Tosin ns. Huhtiniemen huhu kohusi samasta asiasta jo 1980-luvulta alkaen. 
• Teloituksia jatkettiin 4.7.44 säädetyn kovennetun sotaväen rikoslain perusteella. Vain nämä ja eräät esimiesten ja vartiomiesten lailliset aseenkäyttötapaukset on virallisesti myönnetty ja tiedot taltioitu. Armeijan ilmoitukset eivät kuitenkaan ole luotettavia.

 

Oma näkemykseni tilanteesta

Kirjassa ”Teloitettu totuus” sekä useissa muissa yhteyksissä on selvitetty Marskin päätöksen torjuntataistelusta syntyneen ennen 19.6. ja tuon päivän tietojen lähinnä vahventaneen hänen ratkaisuaan.

Näkemykseni voidaan tiivistää seuraavasti:

• Hyökkääjän tarkoitus oli tuhota Suomen päävoimat ja luoda edellytykset hyökkäyksen jatkolle maan sisäosiin. Stalin uskoi Suomen puolustuksen ja poliittisen vastarinnan luhistuvan, kun kenttäarmeija lyötäisiin. Väistämätön seuraus olisi maan antautuminen.
• Mannerheim oli antanut 15.6. luvan vetäytyä viivyttäen ja taistelukyky säilyttäen VKT-asemaan, jossa oli ryhdyttävä torjuvaan puolustustaisteluun. Ylipäällikkö vakuuttui jo useita päiviä ennen 19.6. tilannekatsausta, että rintaman olisi nyt kestettävä, koska Viipurin jälkeen ei olisi enää joukkoja murtojen tukkimiseen.
• Paasosen katsaus ei muutenkaan antanut aihetta mihinkään jyrkkään käännökseen, sillä hän esitti monia epävarmuustekijöitä. Ne olivat jatkoa ja täydennystä aiempiin katsauksiin. Näistä todettakoon tiivistetysti:

1) Yleisoffensiivi oli vasta kehittymässä, sillä suurhyökkäys myös Aunuksessa saattoi alkaa koska tahansa.

2) Maihinnousut esimerkiksi Koiviston alueelle olivat mahdollisia.

3) Hyökkääjän oli helppo keskittää Kannakselle lisää reservejä. Toistaiseksi joukkoja ei ole haluttu sitoa maatamme vastaan enemmän kuin välttämätön tarve vaatii.  

4) Vihollisen voimia oli sulloutunut nimenomaan Viipurin alueelle.

5 )Taistelujen kulusta sekä Kannaksella että lännessä (siis Normandiassa IK)  riippuu jatkuuko offensiivi vai asettuuko vihollinen puolustukseen saavuttamalleen tasalle.

•  Jälkiviisaudella voidaan todeta Paasosen arviointi varsin oikeaan osuneeksi.
  
• Professori Ylikangas on tulkinnut katsauksen ja omien joukkojen tilanteen sekä suppeasti että täysin virheellisesti.

 

Mannerheimin päätökset 19.6.1944

Käsitykseni mukaan kyseessä oli Mannerheimille tyypillinen harkinta kahden vaihtoehdon välillä ennen päätöksen tekoa. Hänen johtamiselleen oli ominaista välttää päätöstä ennakkoarvioiden perusteella. Hän halusi aina konkreettiset tiedot perusteiksi ja teki päätöksen vasta tultuaan itse vakuuttuneeksi sen oikeellisuudesta ja tarpeellisuudesta. Hän ei missään tilanteessa harjoittanut kollegiaalista päätöksentekoa eikä laajoja neuvotteluja sen perustaksi, vaan teki päätöksensä hyvin itsenäisesti.

Muistelmissaan (1952) hän hyvin lyhyesti toteaa 19.6. 44 kohdalla:

“Katsoin asiakseni ilmoittaa presidentille, etten pitänyt hallituksen uudelleen muodostamista suotavana ennen tilanteen vakautumista. Sellainen toimenpide olisi toisaalta vaikuttanut vahingollisesti armeijan mielialaan ja toisaalta ollut omiaan saattamaan Saksasta saapuvat tavarantoimitukset vaaraan”.

Mistään suuren luokan käännekohdasta hän ei mainitse. Tämä viittaa päätöksen kiteytymiseen jo aiemmin, ehkä juuri 15.6. Tämä ratkaisu ikään kuin naulattiin lopullisesti kiinni 19.6., jolloin Mannerheim luopui hallituksen vaihdosta rauhantunnustelua varten ja otti ratkaisukseen taistelun Saksan tuella. Siinä suhteessa päivä kyllä oli historiallisesti merkittävä.

• Marski antoi velvoittavan päiväkäskyn ”jyrkästä torjuntataistelusta”. Kannaksen joukkojen komentajalla Oeschilla oli tiukka käsky pitää Viipuri–Kuparsaari–Taipale-tasa (VKT-asema).
• Saksalta pyydettiin viittä-kuutta divisioonaa Luumäen linjalle, mutta avun ehdoksi tuli taistelu Viipuri–Vuoksi-tasalla. Se painotti entistä enemmän torjunnan tärkeyttä pääasemaksi määrätyllä VKT-linjalla.

Menettely oli Mannerheimille tyypillinen. Päätöksen tehtyään Marski piti siitä itsepintaisesti kiinni.  Sekin oli hänelle ominaista. Sen sai 20.6. kokea Mikkeliin saapunut ministeri Väinö Tanner. Hän epäili Saksan avun ehtimistä ja riittävyyttä. Mannerheim piti päänsä, vaikka hänellä ei siinä vaiheessa ollut sen kummempia tietoja kuin Tannerilla.

 

Tapahtumien kulku 19.6.44 jälkeen

Käsitykseni mukaan tapahtumien kulku todistaa näkemykseni oikeiksi. Päätöksen tehtyään Mannerheim oli horjumaton. 

• Kannaksen joukkoja ei ollut tarpeen pysäyttää karkurien teloituksin tai muinkaan erityistoimin. Yhtymät perääntyivät viivyttäen pääosin järjestyksessä osin jossain määrin sekasorrossa. Ne ryhmittyivät suunnitelmien ja käskyjen mukaisesti 18-20.6. aikana VKT-asemaan. Lento-osasto Kuhlmey oli taistelussa mukana jo 19.6. ensimmäisenä Saksan apuna. Materiaalia oli tullut jo aikaisemmin mm. 12. 6. lisää panssarintorjunta-aseita.
• Viipurin menetys 20.6. oli tietysti järkytys. Kaupunkia ei kuitenkaan käsketty vallata takaisin, vaan annettiin oikeus tarkistaa rintamalinjan kulku. Tehdyistä päätöksistä pidettiin muutoin kiinni.Päämajoitusmestari kenraaliluutnantti Airo: Uusien asemien valinta on perustunut panssareille epäedulliseen maastoon ja laajojen vesistöjen hyväksikäyttöön.  
• Heinrichsin ”karkurikäsky” annettiin 20.6.44 illalla kiristyneen rintamatilanteen ja huolestuttavaksi kasvaneen karkuruuden johdosta. Marski hyväksyi tehostetut toimet karkuruuden hillitsemiseksi, mutta ei käskenyt mitään voimassa olevista laeista poikkeavia järjestelyjä. Illalla saatiin tieto Saksan nopeasta ase- ja joukkoavusta. Lisää aselaivoja tuli jo 21.6. Saman päivän aamuna Heinrichs totesi Viipurista: ”Arvovaltamenetys, muttei taktisen tilanteen heikennys.”  
• Presidentti ja hallitus olivat valmiita jatkamaan rauhantunnusteluja. Ryti ja ulkoasiainvaliokunta tulivat 21.6. Mikkeliin. Marski halusi päätöksensä mukaisesti lykätä virallista rauhankontaktia. Suurhyökkäys Syvärillä alkoi. 
• Aamulla 22.6. lähti Ruotsin kautta tiedustelu rauhanehdoista. Mannerheim painotti ulkoministeri Ramsaylle ajatustaan, että rintama oli Saksan avulla vakiinnutettava, jotta rauhanneuvottelut voitaisiin aloittaa. Saksan ulkoministeri Ribbentrop saapui Helsinkiin illalla. 
• Myönteinen uutinen rintamalta saatiin 23.6., kun hyökkäys Kivisillansalmella torjuttiin. Taistelut laajenivat Viipurin koillispuolelle. Samana päivänä saatiin tieto yhden saksalaisen divisioonan siirtämisestä Virosta Suomeen ja Viipurin seudulle 27.6. mennessä. 
• Presidentti Ryti, ulkoministeri Ramsay ja puolustusministeri Wallden tulivat taas Päämajaan 24.6. klo 17.00. Mannerheim vaati ”energisesti” sodan jatkamista ja avun ottamista Saksalta. Hän oli päätöksensä tehnyt. 
• Selvittelyt Saksan avusta ja sopimuksesta sen kanssa jatkuivat 25.6. Samana aamuna alkoi suurhyökkäys Talissa. Karkuruus oli tehostetuin toimin saatu pääpiirtein kuriin, mutta se jatkui melko suurena. Pääosa karkureista pysäytettiin jo rintaman läheisyydessä. Kauemmas selustaan koottujen karkurien palauttaminen yhtymiinsä oli käynnistetty. 
• Ryti-Ribbentrop sopimus allekirjoitettiin 26.6. 44 suurtaistelun riehuessa Talin -Talinmyllyn – Portinhoikan alueella. Samana päivänä saatiin NL:n vaatimus ehdottomasta antautumisesta. 
• Moskovassa allekirjoitettiin 28.6. 44 Leningradin rintamaa komentavalle marsalkka Govoroville tarkoitettu ohje toiminnasta Suomen antauduttua. Se käsitti 56 kohtaa. Asiasta ei Suomessa tuolloin tiedetty. 
• Sotaväen rikoslakia tarkistettiin eduskunnassa 4.7.1944. Tuolloin toistunut karkuruus ja sotapelkuruus määrättiin tietyin edellytyksin myös kuolemalla rangaistaviksi. Kuolemantuomio voitiin kenttäoikeuden päätöksellä määrätä toimeenpantavaksi välittömästi ilman sotaylioikeuden tarkistusta. Tällä haluttiin välttää tilanteita, joissa esimiehet joutuisivat käyttämään asetta karkuruuden hillitsemiseen. Siihen oltiin yleisesti haluttomia. 
• Karkurien käsittelystä annettiin tarkistettu ohje heti 4.7. Uuden lain perusteella teloitettiin karkureita 9.7. alkaen. Teloitusten pääosa toimeenpantiin 15.7. jälkeen. Teloitusten suhteellisen myöhäinen ajankohta johti siihen, että niillä ei enää ollut merkitystä taistelujen kannalta. Tätä voidaan jälkikäteen aiheellisesti kritisoida. Myöhäisillä teloituksilla haluttiin toisaalta osoittaa, että kurinpidossa oltiin tosissaan. Samaan aikaan tosin sotaylioikeudet lievensivät kaikki tarkistettaviksi tulleet karkurien kuolemanrangaistukset vapausrangaistuksiksi.
• Pääosa karkureista palasi riviin. Osa määrättiin erityisiin työosastoihin. Karkuruuden loppuselvittelyissä tuomittiin yli 6 000 miestä vapausrangaistuksiin palvelusvelvollisuudella. Karkureista ja kieltäytyjistä 46 teloitettiin tuomioistuimen päätöksellä ja 14 sai surmansa esimiehen tai vartiomiehen laillisen aseenkäytön perusteella. Lukumäärä on hyvin pieni karkuruuden laajuuteen nähden. Kokonaisuutena karkuruutta käsiteltiin voimassa olevien lakien mukaisesti. Muutamia tapauksia otettiin sodan jälkeen tuomioistuinten  käsittelyyn. 
• Talin-Ihantalan suurtaistelu jatkui 5.7. asti. Torjunta onnistui Itä-Karjalasta tuotujen vahvennusten avulla. Taistelu vaimeni vähitellen ja 8.7. torjuntavoitto oli selviö. Hyökkäys torjuttiin myös Viipurinlahdella 9.–10.7. saksalaisen 122. Divisioonan avulla. Hyökkäys Vuosalmella hiljeni heinäkuun puoliväliin mennessä. Laatokan pohjoispuolella saatiin voitto Ilomantsissa 1.–8.8.44. 
• Päätös valita taistelu Saksan avulla johti siis aikanaan torjuntavoittoihin. Ne puolestaan avasivat tien presidentin ja hallituksen vaihdokseen ja edelleen rauhaan kovin ehdoin, mutta itsenäisyys säilyttäen. Ehdoton antautuminen rauhan hintana tuskin olisi itsenäisyyttä säilyttänyt.

 

Päätäntä

Kesän 1944 dramaattisia ja kohtalokkaita tapahtumia voidaan arvioida monilla tavoin. Uusia näkökulmia tuntuu löytyvän yhä edelleen. Jälkikäteen ei tapahtumien kulkua kuitenkaan voida muuttaa, eikä luoda uusia tapahtumia, vaikka niille löytyisi hyviäkin perusteita. On hyväksyttävä totuus sellaisena kuin se on ollut riippumatta siitä, miellyttääkö se tai ei. Siksi tässäkin esityksessä pysytään tapahtuneissa tosiasioissa.

19.12.2008
Ilmo Kekkonen
Yleisesikuntaeversti

 

KESKEISET LÄHTEET

- Kulomaa Jukka – Nieminen Jarmo (toim): Teloitettu totuus – kesä 1944. Jyväskylä 2008.

- Mannerheim C.G.E: Muistelmani. Toinen osa. Helsinki 1952.

- Sotilasaikakauslehdet 11 ja 12/2007.

- Ylikangas Heikki: Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944. Keuruu 2007 sekä blogit www.blogs.helsinki.fi/hylikang/

- Päämajan vihollistilannekatsaus numero 12.

Seuraavassa tekstissä on julkaistu Päämajan katsaus kesäkuun puolivälin vihollistilanteen kehityksestä. Katsaus esiteltiin päämajassa  Mannerheimille 19.6.1944.

Kyseisestä katsauksesta on tehty hyvinkin erilaisia johtopäätöksiä. Osassa tulkinnoista on todettu katsauksen tarkoittaneen käännekohtaa Mannerheimin suhtautumisessa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteisiin. Tämän tulkinnan mukaan katsauksessa osoitettiin Suomen armeijan ylipäällikölle, että Neuvostoliitto pysäyttää hyökkäyksensä Viipurin tasalle.

Itse jäin pohtimaan ertyisesti punaisella merkitsemiäni kohtia?

______________________________________________________________________________

P    Ä    Ä   M   A    J   A                  19.6.1944
Tied.1                                                       70/UK/LP

__.pvk. N:o 7650/sal.

-     S A L A I N E N     -

Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 12
11.6. – 18.6.1944. 
(VTK 12)

Taistelutoiminta

Liitteenä olevassa kartassa on pyritty osoittamaan vihollisten hyökkäyksen kehitys päivittäin sekä yleinen ryhmitys Karjalan kannaksella.

9.6. suoritti vihollinen kautta koko Kannaksen voimakkaan tykistön tukeman väkivaltaisen tiedustelun selvittääkseen tuliasemiemme sijoituksen ja ryhmityksen. Vihollinen käytti salaamissyistä tähän hyökkäykseen pääasiassa vain asemissa olleita joukkoja.

10.6. aamulla aloitti vihollinen valtavan voimakkaiden ilma-, panssari- ja tykistömassojen tukemana varsinaisen hyökkäyksensä Suomenlahden – Ohdan välillä. Se onnistui saada Valkeasaaren tien suunnassa syvä läpimurto, mikä pakoitti joukkojemme länsi-Kannaksella vetäytymään VT-linjalle, jolla vihollisen painopistesuunnissa, Kivennavalla ja Siiranmäellä, kaikki hyökkäykset torjuttiin viholliselle suurin tappioin.

15.6. onnistui vihollisen valtavan materiaalitukensa turvin murtautua VT-asemiimme Kuuterselän ja rautatien suunnassa kehittää hyökkäyksensä rannikon suunnalla strateegiseksi läpimurroksi. Tämä pakotti joukkomme ennen pitkää siirtymään viivytykseen koko Kannaksella. Läpimurron tapahduttua siirtyi vihollisen materiaalin ja voimien painopiste rautatien suuntaan. Kuuterselästä saatu 1.6.44 painettu 1:10.000:en oleva sotasaaliskartta yksityiskohtaisine tietoineen VT-linjamme kulusta ja linnoituslaitteista osoittaa selvästi, millä perusteellisuudella vihollinen on operaatioon valmistautunut. VT-linjan tiedusteluun ei tarvittu aikaa, koska suunnitelmat sen murtamiseksi on voitu tehdä jo ennen operaation alkua.

Taistelutoimintaa tarkastellessa kiinnittyy huomio ennen kaikkea siihen, että hyökkäyksen alkuryhmitys ja sen alkuvaiheet ovat täydelleen samanlaiset kuin Saksan itärintaman taisteluissa. Läpimurto kapealla kaistalla valtavan materiaalituen turvin neljän rinnakkain ryhmitetyn 3-divisioonaisen armeijakunnan voimin. Yksi armeijakunta näyttää olleen reservissä Pietarissa tai taaempana. Joukkojemme vastarinta, maastovaikeudet ja tilanteen kehitys on pakoittanut vihollisen suorittamaan useita suuria ryhmityksen muutoksia, joissa divisioonia, jopa armeijakuntia, niille alistettuine materiaalimassoineen on siirretty ristiin rastiin toistensa yli. Tämä on helpottanut huomattavasti joukkojemme irroittautumista. Taistelukuvauksista päätellen perustuu offensiivin voima yksinomaan valtavaan materiaaliin. Jalkaväen osuus operaatioissa on ollut toisarvoinen. Jalkaväen vahvuudet (divisioonat  6 200 miestä) ovat hämmästyttävän pienet ja taisteluarvo jo ensimmäisten tappioiden jälkeen vähäinen sekä taistelutahto melko heikko.

 

Joukot

– 2 –

Kokonaiskuvan saamiseksi on nähtävä vihollisen valtava suurhyökkäystä varten toteutettu joukkojen ja materiaalin keskittäminen. 10.5.44 oli 5 divisioonaa ja 2 linnoitusaluetta, hyökkäyksen alkaessa todennäköisesti 15 divisioonaa sekä runsaasti panssarijoukkoja ja ylijohdon tykistöä. 15.6. mennessä oli divisioonien lukumäärä kohonnut 18–20:een , panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä noin 400  sekä noin 200 tykkipatteria ynnä lisäksi rakettitykit ja kranaatinheittimet.

Offensiivista johtuen voimasuhteiden muutos on ilman muuta ymmärrettävissä. Sitä varten keskitetyt joukot ovat pääasiassa Pietarin rintaman, mutta myöskin 3.Baltian rintaman reservistä, osaksi kauempaakin. On pantava merkille, että Pietarin ja Baltian rintamilla on vielä reservejä, joiden siirtäminen rintamillemme on mahdollista, mikäli suurella itärintamalla vielä taistelutauko jatkuu. Lienee aiheetonta ryhtyä arvioimaan näitä mahdollisuuksia, on vain todettava, että joukkojen keskitys Pietariin saakka on helppoa tiheän liikenneverkoston takia (3–4 divisioonaa vuorokaudessa).

Oli odotettavissa ja odotettiin Karjalan kannaksen hyökkäykseen liittyvän hyökkäyksen muilla rintamamme osilla. Aunuksen kannaksella onkin jo todettavissa joukkokeskityksia, muilla rintamanosilla tilanne on suurin piirtein ennallaan.

Selvän käsityksen saaminen vihollisen joukoista ja aikeista on ollut erittäin vaikeaa täsmällisten tietojen puuttuessa oman tiedustelun ollessa passiivista. Tämän johdosta kiinnitetään vielä erikoista huomiota vihollistilanneilmoitusten sisältöön ja korostetaan vankien ottamisen tärkeyttä ja niiden pikaista hyväksikäyttöä,

– 3 –

jotta saataisiin kaikille arvioinneille välttämätön tuntuma vihollisen joukkoihin ja aikeisiin.

 

Karjalan kannas

Uusia joukkoja on tähän mennessä todettu varmasti 14 ja epävarmasti lisäksi 3 divisioonaa, 1 jalkaväkiprikaati sekä useita panssari-, tykistö-,- ym. muodostelmia. Joukoista on useimmat tuotu vasta kesäkuun alkupäivinä tai hyökkäyksen jo alettua, melkoinen osa laivoilla Oranienbaumin seuduilta. Kannaksen joukkojen ryhmitys lienee nykyisin suunnilleen seuraava (epävarmojen yhtymien edessä kysymysmerkki):

21.A.

komentajana  kenraaliluutnantti Gusev, esikunta 14.6. Valkeasaaren seuduilla, todennäköisesti siirtymässä luoteeseen päin.

N.AK. kaista suunnilleen Suomenlahti – Kaukjärven linja (mahd.)

• ? 265.D (JR 450, 941, 951, KTR 798), sv. Yläkylässä 19.6./JR 450.
• ? 4.Ka.Jv.Pr., vaihtanut 13.6. rannikoilta 109.D:n (svt.).
• 314.D (JR 1074, 1076, 1078, KTR 858), tuotu 4.6. Novoselkiin Narvan suunnalta, JR 1076 14.6. Tyrisevälle, 16.6 Piispalan seuduilla (sv.).
• ? 338.D (JR 1134, 1136, 1138, KTR 910), JR 1126 todettu 12.6. Reivolan lehtikuusimetsässä (asiak.).
• 268.D (JR 942, 947, 952, KTR 799), tuotu Pietarin eteläpuolista 11.–12.6., 16.6 Varmeljärven länsipuolella (sv./JR 952).

XCVII AK.  komentajana kenraaliluutnantti  Busarov, mukana alkuläpimurrossa, 12.6. alueella Hiirelä – Karvala – Korhonen, sitten Siiranmäellä, mistä irroitettu 14.6. ja siirretty 15/16.6 Kuuterselän – Sahakylän – Raivolan alueelle, vaihtaen 17.6. CIX AK:n Perkjärven linjalla, kaista ehkä Kaukjärven linja – Muolaanjärvi.

• 358.D (JR 1187, 1189, 1191, KTR 919), todettu 10.6. Tonterin suunnalla (sv./JR 1187), 18.6. Mikkeljärven maastossa (kaatunut div.kom.).
• 178.D (JR 368, 693, 709, KTR 332), komentajana kenraalimajuri  Kromik, tuotu 10.6. Strelnasta, todettu 11.6. Hartosessa, 12.6. Riihiössä (JR 693), 13.6. Siiranmäellä (asiak.), missä suuria tappioita. 18.6. luuultavasti Perkjärven seudulla.
• 372.D (JR 1236, 1238, 1240, KTR 941), siirretty toukokuun lopulla Harpalaan, KTR 941 ollut 10.6. Lempaalan lohkolla (sv.), div. 16., lähtöasemissa toisessa portaassa (asiak.).

– 4 –

III AK.

komentajana kenraaliluutnantti Alferov, mukana alkuläpimurrossa. Sitten VT-linjan murrossa Kuuterselässä ja Kaukjärven – Suulajärven kaistalla, irroitettu 17.6.

• 72.D (JR 14, 133, 187, KTR 9) komentajana kenraalimajuri  Jasterbov, mukana alkuläpimurrossa, 14.6. Kuuterselässä (sv:ja), sittemmin luultavasti rautatien länsipuolella.
• 109.D (JR 381, 456, 602, KTR 404), komentajana kenraalimajuri Trushkin, tuotu 4/5.6. laivoilla Suomenlahden yli, mukana alkuläpimurrossa rannikkokaistalla, mistä 13.6. siirretty Neuvolaan (sv./JR 456 ja asiak.), sittemmin Perkjärven suunnalla.
• 286.D (JR 994, 996, 998, KTR 854), komentajana kenraalimajuri  Tommola, mukana läpimurtotaistelussa, 13.6. Sahakylän maastossa (sv. JR 954), 15.6. Kuuterselässä (sv. KTR 854), 17.6. Perkjärven aseman seudulla (sv:ja/JR 996,998).

X Ka.AK.

komentajana kenraaliluutnantti Simonjak, ollut Kivennavan suunnalla, kaista ehkä Muolaanjärvi – Punnusjärvi.

• 45.Ka.D (Ka.JR 129, 131, 134, Ka.TR 96), komentajana kenraalimajuri Putilov, mukana alkuläpimurrossa, sittemmin Kivennavan – Muolaantien suunnalla (sv:ja 10.6. Ka.JR 129:stä).
• 63.Ka.D (Ka.JR 188, 190, 192, Ka.TR N), komentajana kenraalimajuri Shtsheglov, mukana alkuläpimurrossa, sittemmin Kivennavan pohjoispuolella, luultavasti irroitettu 13.6. (asiak. 11.6.).
• 64.Ka.D (Ka.JR 191, 194, 197, Ka.TR 134). komentajana kenraalimajuri Romanenko, tuotu 6.6. laivoilla Oranienbaumista, Ka.JR 194 ollut 13.6. saakka ak:n reservinä (sv:ja 14.6. Kolomäellä).

     AK.

taisteluissa Siiranmäen suunnalla, kaista ehkä Punnusjärvi–Kiviniemi.

• 381.D (JR 1259, 1261, ______________, 1263, KTR 935), komentajana kenraalimajuri Jakushev, mukana alkuläpimurrossa, 15. – 16.6. kaikki rykmentit Palomäellä (sv. ja asiak.).
• 177.D (JR 483, 486, 502, KTR 706), JR 483 tuotu 14.6. Pietarista Siiranmäen suunnalle (sv. 15.6.).
• 281.D (JR 1062, 1064, 1066 KTR 816), Kuuritsansuo, sitten Siiranmäen maastossa (asiak. ja sv:ja), irroitettu 15.6. suuria tappioita kärsineenä.

Johdon tykistöä,

osaksi armeijakunnille alistettuna, osaksi luultavasti suoraan 21.A:n alaisena:

• 34.Tyk.D ainakin osia 10.6. hyökkäysjoukkojen tukena (558.D:n kaistalla?) (asiak.) 71., 85., ja 95.Tyk.Pr. kuten ed.

– 5 –

• KTR 1324, kutenoin ed.
• Hp.R 667, 824 ja 1039, kuten 34.Tyk.D.
• Ka.TR 1211, Siiranmäen suunnalla 14.6. (asiak.).
• Pst. TR 1072, kuten 34.Tyk.D.
• Krh.R 127, 219 ja 456 kuten ed.
• Ka.Krh.R 40, kuten 34.Tyk.D. II pst. ollut 558.D:n mukana.

Ps. joukkoja,

osaksi armeijakunnille alistettuja, osaksi luultavasti suoraan 21.A:n alaisia:

• 1 Ps.Pr. osia 72.D:n lohkolla Kuuterselässä 14.6. (svt.), 15.6. Vammeljärven länsipuolella (asiak.).
• ? 60.Ps.Pr. ollut Tipunassa 45.Ka.D:lle alistettuna (svt.). ?220.Ps.Pr., toukokuussa itä-Kannaksella (svt.).
• Ps.R. 185, komentajana everstiluutnantti  Junatskij, Kuuterselässä 14.6. (asiak.).
• Ka.Ps.Lm.R 27, ollut Rajajoella 9.6. (CIX AK) (svt.).
• Ka.Ps.Lm.R 31, komentajana majuri Primatshenko, mukana alkuläpimurrossa, 13.6. Polviselässä (63.Ka.D) (sv.).
• Ka.Ps.Lm.R 46, Polviselässä 11.6. (XXX Ka.AK) (asiak.), sittemmin Siiranmäellä (XCVII AK) (asiak.).
• Ka.Ps.Lm.R 260, komentajana everstiluutnantti Krashnoshtan, mukana alkuläpimurrossa (XXX Ka.AK) (asiak.).
• Ryn.TR 1222, Kuuterselässä 14.6. (CIX AK) (asiak.).
• Ka.Ryn.TR 396, kuten 34. Tyk.D.
• Ryn.TR N ja NN, XXX Ka.AK:n lohkolla 13.6. (svt.).

6.(?)A,

komentajana kenraaliluutnantti Tsherepanov, kaista ehkä Lipolan–Kiviniemen linjalta Laatokkaan; armeijalle alistettu toukokuun puolivälistä svt:n mukaan Pihkovan suunnalta siirretty CVIII AKE, jonka alaisista joukoista ei varmoja tietoja (ehkä 90.D?).

• 92.D, komentajana kenraalimajuri Panitshkin, irroitettu 10.8. rannikkolohkolta, osia 14.–15.6. Korpikylän osia Kirjavasalon seuduilla (sv:ja 15.6.).
• 10.D, komentajana kenraalimajuri Mashoshin, 13.6. alkaen etenemässä Raasulin tien suunnassa (sv:ja ja asiak. 9.-15.6.).

– 6 –

• 142.D komentajana eversti  Sonnikov, suomalaisten irroittauduttua lähetetyn seuraamaan pohjoista kohti (sv:ja 16.6.).
• TR 336, Pst.TR 94.

CVIII AK(?)  

komentajana kenraaliluutnantti  Tihonov, ehkä 23.A:n reservinä.

• ?90.D (JR 19, 173, 286, KTR 96), epävarmojen svt:jen mukaan ehkä Harpalassa huhtikuusta alkaen (?).
• 22.Lin.alue (TKKP 133, 283, 106, 293, 154, 126, 63) ja
• 17.Lin.alue (TKKP 4, 1, 113, 246, 112); olleet ent.ppl:lla, linoinjoukkoja, mahdollisesti koko linoinalueet, siirretty erään svt:n Mukaan Narvan suunnalle.

Uudet joukot ovat peräisin etupäässä Pietarin rintaman (45., 63. ja 64.Ka., 72., 109., 177., 314 ja 372.D, 4.Ka.Jv.Pr., 1.Ps.Pr., Ka.Ps.Lm.R 46 ja 260) ja 3.Baltian rintaman (90.?, 268., 281. ja 286.D, 220.Ps.Pr.?, Ka.Ps.Lm.R 27 ja 31.Ps.R 185) reserveistä. Vain jokin harva näyttää olevan kauempaa 2.Baltian rintamalta (178.D), 1.Baltian rintamalta 358. ja 381.D) ja Länsirintamalta 338.D).

 

Aunuksen kannas

 – Hyökkäyksen Karjalan kannaksella alettua on vihollinen ryhtynyt hyökkäysvalmisteluihin myös Aunuksen kannaksella.

10.6. vaihdettiin 69.Mjv.Pr. etulinjaan 114.D:n tilalle Voimalaitoksen–Viinatehtaan lohkolle. 114.D:n lohkon itäisen (JR 536:n) osan Viinatehtaalta Kuidosuon itäpuolelle otti samaan aikaan vastaan TKKP 208/150.Lin.alue.

Tämän muutoksen kautta heikkeni etulinjan miehitys huomattavasti. Edessä ovat nyt lännestä itään todennäköisesti:

• 3.Mjv.Pr. noin 3 000 miestä, lohkolla Laatokka–Tiilitehdas,
• 162.Lin.Alue, noin 3 500 miestä, Tiilitehdas–Harevshina, (mahdollisesti siirretty pois?),
• 69.Mjv.Pr. noin 3 000 miestä, Harevshina–Viinatehdas,
• 150.Lin.Alue, noin 3 000 miestä, Viinatehdas–Verandajoki,
• 368.D, (JR 1224, 1226 ja 1228) noin 7 500 miestä, Verandajoki–Ääninen.

Etulinjan vahvuus on nyt arviolta 20 000 miestä sen oltua vuoden alussa 45 000 miestä. Hyökkäystä varten on vihollinen koonnut selustaan reservin, jonka suuruudesta ei vielä ole selvää kuvaa. Siihen kuuluvat kutakuinkin varmasti ainakin:

• 114.D, (JR 363, 536 ja 763) noin 7 500 miestä, marssinut noin 10.6. Petsenitsin–Sapsan–Ljugovitsin(-Lotinapellon?) suuntaan(?).

– 7 –

• 272.D. (JR 1061, 1063 ja 1065) noin 7 500 miestä, ollut Vinnitsassa toukokuun lopussa,
• 70.Mjv.Pr. noin 3 000 miestä, ainakin osia ollut Ojattijoen varrella varmistustehtävissä.

Saadun tiedon mukaan pidettiin Karginitsin (Kannaksen keskiosassa) seuduilla huhtikuun alussa tst.harjoituksia, joihin osallistuivat mm. 272.D ja osia/70.Mjv.Pr.

Reserviä on vahvistettu luultavasti noin 10.6. alkaen Saksan vastaiselta itärintamalta (3.Baltian rintama?) tuoduilla uusilla joukoilla, joista tähän mennessä on saaduista tiedoista todettu seuraavat:

• 310.D (JR 1080, 1082, 1084 ja KTR 860), saapunut Ojatin asemalle 15.6. tienoilla,
• 18.(lm?)D.  (? JR 414, 419, 424 ja KTR 1027). Ojatin asemalle 15.6. tienoilla.
• Krh.(mek.?)R N, saapunut 9.6. Pashan asemalle.

Pitäen uusien divisioonien vahvuutena 7 000 miestä saadaan reservin kokonaisvahvuudeksi noin 32 000 miestä.

Erään sv:n kertoman mukaan olisi selustassa ollut myös 71.D, joka oli osallistunut yhteistoimintaharjoitukseen 69. ja 70. Mjv.Pr:n kanssa, mutta sittemmin siirretty pois.

Uutta tykistöä on todettu ainakin Sotkun suunnalla ja Lotinapellon itäpuolella.

Uudet joukot, joiden määrän täytyy otaksua olevan edellä lueteltua suuremman, ovat todennäköisesti ainakin osaksi Pashan ja Ojatin asemilta suuntautuneet Syvärin jokirintamalle, osaksi Alehovshinaan ja sieltä edelleen Lotinapellon, Voimalalaitoksen ja Vonjärven (Dolgjärven) suunnille, Eräs sv. kertoi kuulleensa vm. suunnalle Vonjärven–Tsatjärven välille kootun yli 2 divisioonaa sekä rakettitykkejä hyökkäystä varten.

Tiellä Saarentaka–Pasha odotettiin joukkojen poiskuljetukseen viittaavaa liikennettä. Kysymyksessä saattaisi olla 162.Lin.alueen siirto (vrt. edellä vastaavanlaiseen tietoon Karjalan kannaksen linnoitusjoukoista).

Maaselän kannas

– Ryhmitys pysynyt suunnilleen ennallaan.

• 13.D: edessä JR 1070 ja 1068, reservissä JR 1072 (?)
• 289.D: edessä JR 1048 ja 1044 (?), reservissä JR 1046 (?)
• 176.D: edessä JR 63 ja 55, reservissä JR 52.

– 8 –

Uusien joukkojen saapumiseen viittaavia tietoja ei ole. Maaselän asemakylän suunnalla havaittu 10.6. jälkeen useampina päivinä paikalliseen joukkojen kokoamiseen viittaavaa liikehtimistä.

Kotskoman suunta

• 27.D:n ryhmitys todennäköisesti seuraava: edessä JR 239 ja 345, reservissä JR 330.

Uhtuan suunta

– Ei tietoja ryhmitysmuutoksista.

• 54.D: (JR 81, 118 ja 337), josta JR 118 ja JR 337 etulinjassa ja JR 81 reservissä. Havainnoista päätellen JR 81 ehkä vaihtanut noin 10.5. JR 337:n etulinjasta.

Louhen suunta

– Ei tietoja ryhmitysmuutoksista.

• 45.D: (JR 61, JR 253 ja JR 10), kaikki rykmentit etulinjassa.
• 83.D: (JR 46, 26 ja 11). Etulinjassa JR 46, reservissä JR 11 ja JR 26. Hyvin vähän todennäköisen saadun tiedon mukaan olisi JR 26 Kantalahden rintaman pohjoissivustalla.
• 205.D: (JR 577, 721 ja 731). Divisioona reservissä Lebedevon seuduilla. Todettu viimeksi 28.4.
• 376.D: (JR 1217, 1219 ja 1221) Divisioonan pitäisi olla reservissä jossain Lebedevon itäpuolella. Todettu viimeksi 7.3.

HiihtoPr./XXXI AK reservissä Purnujärven pohjoispuolella. Todettu viimeksi 30.5.

Louhen suunnalla on vihollisen todettu kaivaneen etulinjaamme kohti suuntautuvia taisteluhautoja (rynnäkköasemia?). Myöskin on liikenne selustassa, etenkin Lebedevon aseman lähiteillä ollut vilkasta.

Kantalahden suunta

 – Ei tietoja ryhmitysmuutoksista.

• 122.D: (JR 596, 715 ja 420), kaikki rykmentit etulinjassa.
• 77.Mjv.Pr., etulinjassa maantiestä pohjoiseen, jossa lohko ulottunee aina Ylä-Vilmajärven länsipuolelle, entiselle 67.D:n lohkolle.
• 67.D: (JR 56, 452 ja 719), todettu viimeksi 28.4. Mahdollista on, että div. on vedetty taakse. Tähän viittaa 77.Mjv.Pr:n lohkon siirtäminen lännemmäksi.
• 21.D: (JR 326, 94 ja 116), josta JR 326 ja JR 94 etulinjassa. Todettu viimeksi 15.4.
• 104.D: (JR 217, 273 ja 242), josta JR 217 ja JR 273 ovat etulinjassa. Todettu viimeksi 17.6.
• 32. ja 33.HiihtoPr:n ja N.IskuPion.Pr.(?):n sijainti Kantalahden suunnalla mahdollista. Ei toteamuksia.

– 9 –

Saatujen tietojen mukaan pitäisi maantien lohkolle saapua lisää tykistöä. Vihollisen väkivaltainen tiedustelutoiminta on ollut vilkasta pohjoissiivellä. Siellä on todettu myös vihollisen vaihtoihin (?) viittaavaa liikehtimistä.

Murmanskin suunta

– Ei tietoja ryhmitysmuutoksista.

• 31.HiihtoPr. varmistustehtävissä rintaman lounaissiivellä,
• 72.Mjv.Pr. selustassa 31.HiihtoPr:n takana. Todettiin viimeksi 10.4.
• 10.Ka.D: (Ka.JR:it 28, 35 ja 28), joista etulinjassa Ka.JR 28 ja Ka.JR 35.
• 14.D: (JR:it 155, 325 ja 95), joista etulinjassa JR 155 ja I/JR 325.
• 2.Lin.Alue: lohko 14.D:n pohjoisrajasta Litsavuonoon.

Kalastajasaarento

– Ryhmitys ennallaan.

• 254.Mjv.Pr. reservissä Isolla Kalastajasaarennolla. Todettiin viimeksi 24.5.
• 23.Lin.Alue (?)

Liitteenä N:o 2 kartta vihollisen ryhmityksestä itärintamillamme.

 

Tappiot, täydennys. Vahvuudet.

Karjalan kannaksen hyökkäysjoukot ovat nähtävästi ennen hyökkäystä ainakin suurelta osalta täydennetyt suunniteltuun määrävahvuuteen (esim: 358.D 30.5: 6982 miestä, rykm:t 1712, 1736 ja 1670 miestä, tyk.rykm. 667 miestä). Yleisin kiv.komppanian vahvuus ennen hyökkäystä oli 90 miestä, suurin 120 miestä.

Vihollisen kärsimät tappiot on arvioitava suuriksi. Monien joukko-osastojen komppanioissa oli ensimmäisten hyökkäyspäivien jälkeen jäljellä vain 20 miestä. Täydennystä ei ainakaan toistaiseksi ole todettu saapuneenoin – Pienimmillä tappioilla on selvinnyt rannikolla hyökkäävä osasto. – Tappioista ei ilmoitusten puuttuessa voida esittää mitään tarkempia arviolukuja. Tässä suhteessa olisi alempien yksiköiden ilmoituksiin pikaisesti saatava parannus aikaanoin

Uudestijärjestelystä, jonka nyt on todettu ulottuvan kaikkiin Aunuksen kannaksella ja itärintamallamme oleviin vihollisjoukkoihin on saatu seuraava kuva.

Ainakin tykistöstä, ilmatorjuntajoukoista, rautatie- ja kanavavartiojoukoista irroitetaan hyväkuntoisia ja nuorten ikäluokkien miehiä lähetettäväksi rintamajoukkojen täydennykseksi. Huonokuntoisia ja vanhojen ikäluokkien miehiä irroitetaan kaikista taistelujoukoista ja lähetetään selustajoukkoihin, osaksi mahdollisesti kotiutetaankin.

 – 10 –

Tilalle tulee edellä mainittuja hyväkuntoisia, jälkikutsunnoissa saatuja ja nuorempien ikäluokkien (1926-27) miehiä.

Kuntovaatimusten rajoista ei ole tietoa, mutta pois lähetettävien huonokuntoisten määrä on eräissä yksiköissä kohonnut jopa 50 %:iinkin. Poisluovutettujen tilalle ei ole läheskään aina saatu vastaava määrä täydennystä, minkä vuoksi uudistukseen monessa tapauksessa on suhtauduttu vastahakoisesti, mihin on ollut syynä myös täydennyksen nuoruus tai kokemattomuus. – Samalla kun uudestijärjestely ilmeisesti nuorentaa ja yhtenäistää joukkojen laatua, se myös aiheuttaa ainakin tilapäistä vahvuuden ja taisteluarvon laskua.

 

Varustustyöt

Aunuksen kannaksella ovat vihollisen varustustyöt olleet paikoin vilkkaita. Kannaksen länsiosissa ne ovat keskittyneet Lotinapellon lohkolle, jossa sv.tiedon mukaan Lotinapellon kaupunkiin ja sen läpi etulinjaan saakka on rakennettu yhteyshautoja. Lisäksi on todettu varustustöitä Laatokan rantamaastossa, Kiviojan, Shalesjärven, Vaskusjärven ja Suuren Kusrajärven maastoissa sekä Kopovan tien suunnalla.

Maaselän kannaksen eri kohdilla varustustyöt jatkuvat vilkkaina. Vesistönylitysvalmistelut jatkuvat myöskin (Poventsan itäpuolella tekeillä noin 50 m pitkä ja 5 m leveä silta; vrt. VTK 11:6 ja VTT 352:7).

Pohjoisemmilla lohkoilla on todettu myöskin varustöiden vilkastuneen. Mm. on Louhen suunnalla vihollisen todettu rakentaneen taisteluhautoja entisten asemiensa eteen lähelle etulinjaamme (vrt. VTT 350:7).

 

Huolto

1.Huollon järjestelystä ei uutta.

2.Huoltotilanne.

A.- ja e.tilanteista ei uutta. – Karjalan kannaksella saadun sv:n kertoman mukaan oli e.tilanne Kannakselle hyökkäystä varten tuoduissa joukoissa (21.A:n) niiden reservissäoloaikana heikko. Miehet olivat saaneet vain soijajauhoista ja nokkosista valmistettua laihaa keittoa 3 kertaa päivässä, 700 g. kerralla. Leipäannos oli 800 g, mutta se ei riittänyt, koska rasvaa ei saatu ollenkaan. Sokeriannos oli 25 g. Joskus saatiin keiton asemasta soijapuuroa.

Mieliala

Kannaksella hyökkäävien neuvostojoukkojen mielialasta on saatu toistaiseksi vain vähän tietoja. Eri joukko-osastoista saadut vangit (miehistö) kertovat yhtäpitävästi, että hyökkäyshenki on miehis- 

– 11 –

tön keskuudessa huono, mieliala apaattinen, pelko suomalaisia kohtaan suuri, ja että vain kovan kurin pakottamana saadaan joukot hyökkäämään. Propagandatoiminta hyökkäystahdon lietsomiseksi on tietenkin vilkkaassa käynnissä väläytellen rauhanmahdollisuuksia, sekä kuvaillen suomalaisten raakuutta ja kavaluutta. Kostoajatuksen lietsomien näyttää myös olevan suosittu propaganda-teema; nyt on muka tullut hetki, jolloin suomalaisille kostetaan Pietarin naisten ja lasten kärsimykset. ’’Rajaton on rintamasotilaitten kostonhalu ja viha’’. Päällystön mieliala näyttää sen sijaan olevan hyvä. – Hyökkäysinnon kohottamiseksi on jaettu viinaa 100-200 g mieheen ennen hyökkäystä.

Pietarin ja 3.Baltian rintaman tapahtumat

Pietarin rintamalla on, lukuun ottamatta 12.6. Krivasoon sillanpäässä rykmentin ja pataljoonan voimin tehtyjä hyökkäyksiä, ollut vain tavanmukaista partiotoimintaa. Erään 16.6. saadun luotettavan tiedon mukaan rivasoon sillanpäähän tulossa miehistötäydennystä ja ps.vaunuja.

3.Baltian arintamalla on jatkuvasti havaittavissa hyökkäysvalmisteluja. Vihollisen tiedustelu on huomattavasti vilkastunut samoin liikenne lähiselustassa. Rataosalla Gordok – Dno oli 14.6. vilkasta liikennettä pohjoiseenoin Vihollisjoukoissa huhutaan, että Narvan rintamalle olisi tulossa joukkoja Krimiltä.

 

Yleisdislokatio Pietarin ja 3.Baltian rintamilla 18.6.44

Rintamareservi                           14 div.,      5 ps.prik.,      11 ps.rykm.
Armeijareservi                             10  ‘’         5       ‘’            4         ‘’
Etulinja                                        22  ’’         -                     -               
Yhteensä                                     46 div.,    10 ps.prik.,     15 ps.rykm.

 

Vihollisen aikeet

Maavoimat

On myönnettävä, että lähellä Pietaria olevan VT-linjamme jatkuva vahvistuminen ja mahdollisuus, että sitä käytettäisiin sodan ratkaisuvaiheessa

– 12 –

saksalaisten voimien hyökkäyksen lähtökohtana, muodosti venäläisille vahvan selustauhkan, jonka eliminoiminen näyttää olleen operaation päätarkoituksena päätellen siitä, että heti valtauksen jälkeen ryhdyttiin VT-linjaa kiireellisesti tuhoamaan. Hävitystyöt on 17.6. lopetettu. Lisäksi näyttää suunnitelmissa otetun huomioon, että hyökkäys pakottaisi meidät keskittämään lisävoimia Kannakselle, jolloin Itä-Karjalan valloittaminen ja sen avulla Muurmannin radan vapauttaminen liikenteelle kävisi pienin voimin mahdolliseksi.

Offensiivi on nyt kehittymässä yleisoffensiiviksi, sillä kuluneen viikon aikana on vihollinen koonnut myös Aunuksen kannakselle hyökkäysryhmän operation tukemiseen tarvittavien ilmavoimien ollessa parhaillaan kokoontumassa. Toistaiseksi ei näytä siltä, että vihollinen olisi ryhtynyt offensiiviin päämääränään maamme valloittaminen kokonaisuudessaan, koska se silloin epäilemättä jo aikaisemmassa vaiheessa olisi ryhtynyt tehokkaampaan sitomiseen itärintamillamme, varsinkin kun sillä on Saksan itärintaman taistelutauon ja lännessä tapahtuneen maihinnousun vuoksi olisi meikäläisittäin arvioiden rajattomasti joukkoja käytettävissään, ja koska ei voida olettaa vihollisen siinä määrin aliarvioineen taisteluvoimaamme ja taistelutahtoamme, että se olisi luullut nyt keskitettyjen voimien riittävän maamme valloittamiseen. Voimien määrä ja käyttö osoittavat selvästi, ettei vihollinen ainakaan tähän asti ole halunnut sitoa enemmän voimia operatioon maatamme vastaan kuin mitä välttämätön tarve vaatii. Taisteluiden kulusta sekä Kannaksella että lännessä lähinnä riippuu ryhtyykö vihollinen jatkamaan offensiivia ensimmäiset strateegiset päämääränsä saavutettuaan vai asettuuko se toistaiseksi puolustukseen jollekin saavuttamalleen linjalle.

Karjalan kannaksella näyttää vihollinen odottaneen voimakkaampaa vastarintaa eteläisellä ’’Mannerheim-linjalla’’ ja valmistautuneen hyökkäämään tätä vastaan (tykistömassat ajettu asemiin), joten nopea vetäytyminen tullut sille epäilemättä yllätyksenä.

– 13 –

Vihollinen seuraa osaksi ryhmittyneenä ja osaksi rivistöinä pääteiden suunnissa, mistä on seurauksena joukkojen painopisteen muodostuminen Viipuriin. Eri armeijakuntien tehtävät ja tavoitteet voitaisiin arvioida:

• Rannikon joukot: (CVIII AK?): Osa puolustukseen Koiviston salmessa ja eteneminen Koivistontietä tavoiteina Maisalan niemi – Uuras – Lihaniemi – Nuoraa. Ylimenoyritykset Viipurilahden yli välittömästi mahdollisia.
• XCVII AK Säinion kautta Viipuriin. Panssarien ja tykistön painopiste ilmeisesti tällä suunnalla.
• XXX AK pääosin Kämärän – Suuperon kautta tavoitteena Karjalan rata ja osin Heinjoen suuntaan.
•  III AK aluksi Vuokselle, missä jäänee osin puolustukseen, päävoimien jatkaessa Pölläkkälän, Heinjoen suuntaan.
• 23.A ei nykyisillä joukoilla pysty vakavampaan ylimenoon ja jääneekin puolustukseen Vuokselle.
• CIX AK on taisteluissa kuluneena vedetty reserviin ja mahdollisesti täydennettäväksi.

Yhteenvetona on todettavissa, että vihollisen voimat ovat sulloutumassa Viipuriin ja hyökkäyksen voima muualla paitsi Viipurin suunnalla heikkenemässä. On mahdollista, että nämä voimat eivät riitä operation jatkamiseen, joten strategisen päämäärän muuttuessa uusien joukkojen keskittäminen on välttämätön. Tämän vuoksi on kaikki tiedustelutoiminta keskitettävä uusien joukkojen ja täydennyksen saapumisen selvittämiseen.

Aunuksen kannaksella aloitti vihollinen noin 9.6. hyökkäysvoimien kokoamisen ja tällä hetkellä näyttävät keskitykset ja hyökkäysvalmistelut olevan päättymässä, joten hyökkäys on odotettavissa millä hetkellä tahansa. Hyökkäyssuunnasta on vielä vaikeata mennä tekemään johtopäätöksiä, sillä liikennehavainnot viittaisivat painopisteen olevan Syvärin rintamaosalla – Lotinapelto (?) ja vankitieto Koskenalan suunnalla.

Muilla rintamilla ei offensiivin valmisteluja ole havaittu. Tällöin on tosin mainittava samanlaiset offensiiviset kenttävarustustyöt Louhen suunnan eteläsiivellä ja hyökkäysryhmityksen säilyttäminen Kantalahden suunnan pohjoissiivellä sekä toisaalta maataisteluvoimien siirto Kantalahden ja Louhen suunnilta Aunuksen kannakselle.

– 14 –

Merivoimat

Suomenlahdella vihollisen toiminta on keskittynyt Kannaksella etenevien joukkojen tukemiseen. Hyökkäyksen alkuvaiheessa linnakkeet tulittivat maarintamaa, ja tällöin tulenjohto, ainakin osittain, suoritettiin vartiomoottoriveneistä. Vihollisen maavoimien etenemiseen liittyi laivastovoimien, lähinnä Moskva-luokan aputykkiveneiden antama tulituki, joka ainakin pariin otteeseen on kohdistunut vihollisen omiin joukkoihin.

Raivaustoiminta, joka aikaisemmin oli keskittynyt pääasiassa vain Kronstadtista länteen johtavan pääväylän raivaukseen, alkoi katsauskauden alkupäivinä siirtyä Seivästön kapeikossa lähemmäksi Kannaksen rantaa. 14.6. raivaus oli jo suuresti kiihtynyt ja osoitti järjestelmällistä pyrkimystä Seivästön lounaispuolelle ja kohti Koiviston salmea. Tähän toimintaan vedettiin samalla lisävoimia myös Laukaanlahden suunnalta. Seivästön kapeikon raivauksen jouduttamiseksi sitä suoritettiin melko piittaamattomasti tykistötulestamme ja sen aiheuttamista vaurioista, vieläpä polttoainettakin kuljetettiin aluksia varten toiminta-alueelle. Raivaukseen osallistui useina päivinä jopa viitisenkymmentä alusta.

Sotatoimia varten Kannaksella vihollinen on ilmeisesti varannut myös maihinnousujoukkoja. Tarkistamattoman tiedon mukaan 11.6. Pietarista olisi siirretty Kronstadtiin hinaajilla ja maihinlaskualuksilla kaksi prikaatia (yksi mjv. ja yksi jv.), yksi maihinnousu-ps.pat., yksi pst.rykm. ja yksi isku.patl. (yhteensä arviolta noin 6 500 miestä). Tietoa maihinnousujoukkojen siirrosta tukee 13.6. tehty havainto 28 pienen maihinlaskuveneen (kunkin kuljetuskyky noin 20 miestä) siirtyminen Patterilahteen. Katsauskauden loppuun mennessä maihinnousujoukkoja ei ole käytetty ollenkaan. Niiden lähin käyttö tulee kysymykseen yrityksessä Koiviston saarten valtaamiseksi. – Aikaisemmin yksinomaan Laatokalla todettuja tendereita on ilmestynyt myös Suomenlahdelle.

Laivaston päävoimien, edes hävittäjienkään, siirtoja ei ole todettu.

– 15 –

Merikuljetuksiamme vastaan moottoritorpedoveneet tulittivat yöllä 16/17.6. syöksyn Viipurinlahden edustalle. Vihollinen menetti kaksi mtv. Samojen vesien miinoittamista vihollisen on todettu suorittaneen lentokoneilla 17.6. (2 miinaa).

Huolimatta toiminnan painopisteen olemisesta Kannaksella, vihollinen on jatkanut toimintaansa myös Narvanlahden suunnalla. 14.6. havaittiin 14 raiv.mov. Lavansaaren lounaispuolella, 16.6 tod.näk samat alukset Vigrundin luoteispuolella raivaamassa. Yöllä 15/16.6. mtv. teki hyökkäyksen Narvanlahdella olevia saksalaisia vartioaluksia vastaan. Myös voimakasta lentotoimintaa on ollut samoja aluksia vastaan. 14.6. todettiin Narvanlahdella lentokonemiinoitusta (4 miinaa).

Katsauskauden loppupäivinä vallinnut myrsky on suuresti rajoittanut keveiden alusten liikehtimistä, mikä ilmeisesti kiihtyy heti sään parannuttua.

Laatokalla keveät laivastovoimat ovat suunnilleen toukokuun puolivälistä lähtien tehdyillä syöksyillä tiedustelleet tykistöasemamme suurimmalta osalta Länsi-Laatokan rannikkoa.

Äänisellä vihollisen alusten on havaittu suorittavan taktillisia harjoituksia ammuntoineen ja sumutuksineen.

Jäämeri. Amerikkalaisten tietojen mukaan Yhdysvallat ovat luovuttaneet NL:lle kev. rjä Milwukee’n (7050 tonnia, 34 solmua, kymmenen 152 mm tykkiä).

 

Ilmavoimat

Ryhmitys ja vahvuus

Kannaksen suunnalla on keskitetty 13.Ilma-A melkein kokonaisuudessaan, II Pietarin kaartin Häv.Le.AK. osia Itämeren laivaston ilmavoimista (3 häv. ja 1 maatst. lentorykm.), 281. maatst.Le.D 3.Baltian rintamalta. 113.Pomm.Le.D SMolenskista ja todennäköisesti joku uusi syöksypommitus lentodivisioona selustasta tai 3.Ukrainan rintamalta. On mahdollista, että pommituslentodivisioonista on muodostettu uusi lentoarmeijakunta 13.Ilma-A:n komentajan kenraaliluutnantti Rybaltshenkon alaisuuteen.

 

– 16 –

Kannaksen suunnalla toimivien ilmavoimien vahvuus on noin 1000 konetta, joista noin 300 hävittäjää ja noin 280 maataistelukonetta, loput syöksy- ja vaakapommituskoneita.

Aunuksen kannaksella on siirretty 1 syöksypommilentorykmentti 3.Baltian rykmentiltä sekä 1 tai 2 maataistelulentorykmenttiä Kantalahden ja Louhen suunnalta. Lentokonevahvuus on runsaasti 200 konetta eli noin 3 kertaa suurempi kuin talvella.

Maaselän suunnalle on siirretty lisää lentojoukkoja ainakin 2 rykmenttiä, joista toinen lienee 668.Maatst.Le.R Kantalahdesta.

Kaukotoimintailmavoimia ei varsinaisesti ole keskitetty aluettamme vastaan lukuun ottamatta Uuden Laatokan itäpuolisella alueella toimivaa tuntematonta rykmentti B-26 koneita). ADD:n alueella Moskova – Kalininin oleva osa (noin 100–150 konetta) pystyy kumminkin nykyisistä tukikohdistakin pommittamaan aluettamme osallistuen Viipurin pommitukseen 14/15.6.

Arviointi tilanteen kehityksestä. Kannakselle on keskitetty melkein kaikki ilmavoimat Narvan ja Pihkovan suunnalta, joten Kannaksella olevien ilmavoimien vahvuus tuskin enää nousee. Päiväpommitus- ja maataistelumuodostelmat ovat erittäin vahvat, hävittäjävoimat sen sijaan suhteellisen heikot.

Aunuksen kannaksella jatkuvat keskittämiset. Mahdollisesti siirretään sinne 280.Seka.Le.D 3.Baltian rintamalta kokonaisuudessaan (1 pommitusrykmentti on jo siirretty). Vahvuutta lisätään ehkä 300 koneeseen.

Kaukotoimintailmavoimien massakäyttöä aluettamme vastaan on tuskin odotettavissa, koska ADD on keskitetty Romanian aluetta vastaan. Sen sijaan on todennäköistä että ADD rajoitetuilla voimilla jatkaa Kannaksen selustan kohteiden ja ehkä myöhemmin suurempien asutuskeskuksien pommittamista yhteistoiminnassa Pietarin alueelle keskitettyjen vahvojen pommitusmuodostelmien kanssa.

 

                       Tiedustelujaoston päällikkö
                                                        Eversti   merk. A. Paasonen.  

                                      Tied.1:n päällikkö
                                                        Majuri       [allekirjoitus]        
                                                                            U. Käkönen.