Lappeenrannan varuskunta alistettiin Päämajan käskyllä 22.6. Kannaksen Ryhmän Esikunnalle. Varuskunnan päälliköksi määrättiin Viipurin Varuskunnan päällikkö Eversti Räsänen ja komendantinvirastoksi Viipurin komendantinvirasto.[1]

Kesäkuun 9. ja 10. päivä näyttäytyivät varuskunnan vartioiden ohjeistamisen näkökulmasta normaaleilta. Vielä 10. päivä puolenpäivän aikaan komendantinvirasto tarkensi edellisenä päivänä antamaansa ohjetta vartioista ja erityisesti partiointia alkoholiliikkeessä ja salaisen partion huomaamatonta toimintaa ravintoloissa.[2]

Kesäkuun alkuviikkoina Lappeenrannan päävartioissa oli arestilaisia päivittäin 10–20 henkilöä. Heistä suurimman ryhmän muodostivat Panssariprikaatin (15), työvelvollis- (6) ja 410. Kev.Ptrin (5) arestilaiset, lisäksi muutamia arestilaisia oli paikallisista huoltolaitoksissa. Yleisimmät pidätyksen syyt olivat juopumus ja pidätys kuulusteluja varten.

Panssariprikaatin ja kevytpatterin arestilaiset vapautettiin ja palautettiin yksiköihinsä kesken arestituomionsa 10. päivä. Usealla arestilaisella mainitaan arestin keskeytyksen perusteena olleen komentajan käskyn.[3] Kyseisten yksiköiden jokainen mies oli saatava torjumaan alkanutta suurhyökkäystä.

Pidätyksien määrä väheni selvästi alle kymmeneen/päivä kesäkuun 10. päivän ja 15. päivän välillä. Tämän jälkeen pidätettyjen määrä kasvoi moninkertaiseksi, ollen päävartiossa suurimmillaan 20.6. jolloin pidätettyjä oli varuskunnan päävartioissa lähes 100 miestä. Tällöin pidätysten pääsyy oli liikkuminen ilman papereita.[4] Arestilaisten määrä oli pienimmillään 21. päivä ollen kaksi arestilaista.

Kesäkuun 23.päivä vartiointi järjestettiin Lappeenrannan varuskunnassa uudelleen. Komendantinvirasto määritti käskyssään varuskuntaan kymmenen vartiopaikkaa.[5] Käskyssä määrättiin vartioiden (1+2+36=39) asettajaksi Lappeenrannan Ilmasuojelualue aiemman useamman yksikön käytännön sijaan.[6] Yleisestä järjestyksestä ja partioinnista huolehti Viipurin poliisiosasto, johon kuului 9 upseeria ja 102 sotapoliisia sekä 20 sotapoliisia 10.SPol.K:sta. Aiemmin partiointitehtävät olivat olleet em. yksiköillä, jotka olivat asettaneet myös vartiot.

Viipurin poliisiosasto miehitti seuraavat partiot ja paikat:

- iskupartio kaupungilla (1 poliisiupseeri + 3 au + 3 virkapukuista konstaapelia)

- rautatieasemalle (päivisin 2 x 4 ja yöllä 2 x 2 sotapoliisia)

- kolme sulkupartiota kaupunkiin johtaville teille (3 x 4 sotapoliisia)

- katupartio (1 + 4, joissakin upseeripartio)

- jatkuvasti kiertävät vartioiden tarkastajat (2 sotapoliisiupseeria)

- satama-alueen vartiointi (tarpeen mukaan). [7]

Armeijakunta tiedotti 23.6.1944, että kaikki Lappeenrantaan komennuksen tai muun syyn takia saapuvien sotilaiden tulee heti tultuaan ilmoittautua Lappeenrannan komendantinvirastossa. Saman tiedotteen välitti HTK 1 kaksi päivää myöhemmin yksiköilleen.[8]

Lappeenrannan Ilmasuojelukeskus luovutti varuskunnan vartiot HTK 1:lle 1.7.1944 klo 18.00. Varuskunnan vartioina oli tuolloin päävartio 1+1+16, satamatievartio 1+3 ja muuntoasemavartio 1+3. Päävartio huolehti myös varuskunnan porttivartioista (kaupunginportti, saunaportti ja upseeriportti).[9] Vartiointijärjestelyjä (vartiopaikkoja, partiointia ja joukkoja) muutettiin tilanteen mukaan useaan otteeseen kesäkuun lopulla.

Lappeenrannan varuskunnan vahvuus oli heinäkuun 10. päivä 3 500 henkilöä. Heistä lottia oli 150 ja muita siviilejä 70 henkilöä. Varuskunnan suurin yksikkö oli HTK 1, jossa oli tuolloin noin 1.400 henkilöä. Sotilaspoliisiyksiköissä, opastuselimissä ja valvontaosastoissa oli noin 360 henkilöä.[10] Kuukautta myöhemmin varuskunnan vahvuus oli 3 922 henkilöä. Keskeisimpinä muutoksina oli edelliseen vahvuuteen nähden panssarijoukkojen poistuminen, Lappeenrannan Ilmasuojelualueen miehistövahvuuden kasvaminen yli 500 miehellä, 17.D:n opastuselimen tilalle oli tullut 3.D:n opastuselin, Sotapoliisiyksiköihin oli tullut vahvennukseksi Viipurin Sotapoliisiosasto =2+26+10=38. Lisäksi varuskuntaa oli siirretty taloushuoltomuodostelmia ja kenttäpostiyksiköitä.[11] HTK 1:n vahvuus oli laskenut 600 henkilöön. Ilmasuojelualueesta oli tullut varuskunnan suurin yksikkö 990 henkilön vahvuudellaan.

TAULUKKO: Lappeenrannan varuskunnan henkilöstövahvuus 10.7.1944.[12]

Lappeenrannan tunnistamattomien sotilaiden ja siviilien hautausmaa

Oman lisänsä jatkosodan ratkaisuvaiheiden kurinpitoon liittyvässä keskustelussa ovat antaneet erilaiset muistikuvat ja niistä tehdyt tulkinnat Lappeenrannan salaisiksikin luonnehdituista joukkohautauksista. Ne ovat mielikuvituksellisimmissa tulkinnoissa liitetty HTK 1:n yhteydessä toimineen salaisen likvidointielimen toimintaan. Seuraavassa luvussa pyritään lukijalle selvittämään Lappeenrannan hautausmaan luonne toisen maailmansodan Suomen suurimpana tunnistamattomien vainajien hautausmaana.

Talvisodan aikana I Armeijakunnan KEK hautasi Lappeenrantaan 17 tunnistamatonta sotilasta.[13] Viimeksi mainituista jäi myöhemmin tunnistamattomaksi 6 vainajaa. II Armeijakunnan KEK hautasi 29 tunnistamatonta sotilasta[14] ja III Armeijakunnan KEK hautasi 11 tunnistamatonta vainajaa. Talvisodan aikana Lappeenrantaan haudattiin 46 tunnistamattomaksi jäänyttä sotilasta. [15] Talvisodan päättyessä jäi I Armeijakunnan KEK Lappeenrantaan selvittelemään loppuja vainajia. Keskus lakkautettiin 25.5.1940.[16]

Jatkosodassa löydettiin yli 2 000 talvisodan vainajaa. Heistä osa oli ollut maastossa yli neljä vuotta. Noin puolella ei ollut löydettäessä jäljellä tuntolevyä. Vainajien tunnistaminen oli hyvin vaikeaa.[17] Eräissä tapauksissa jouduttiin myös toisiinsa kietoutuneita erottamattomasti sekaantuneita luurankoja hautamaan tunnistamattomina samassa arkussa. Tällainen neljän vainajan arkku laskettiin mm. Lappeenrannan hautausmaahan. Tavallisimmat talvisodan kentälle jääneiden syyt olivat olleet mahdottomuus kuljettaa vainajia vetäydyttäessä, korsujen luhistuminen, taisteluhautojen seinien vyöryminen pohjalla olevien vainajien päälle tai takamaastossa jäänyt kaatuvien puiden, lumen tai räjähdysten heittämän maan hautamaa. Lappeenrantaan heistä haudattiin 18 vainajaa.[18]

Saario kirjoittaakin, että Lappeenrannassa on Suomen suurin tunnistamattomien hautauskeskittymä. Sinne on haudattu 162 tuntematonta sotilasta. Heistä 44 on haudattu talvisodassa,[19] 18 talvisodan kentälle jääneenä jatkosodassa löydettynä ja 100 jatkosodassa kuolleena.[20]

Lääkintäneuvos Saario päätyy vuoden 1986 tutkimuksessaan siihen, että talvisodan aikana haudattiin noin 220, jatkosodan aikana löydettyjä talvisodassa kuolleita 950 ja jatkosodassa, ml. Lapin sota noin 410 tuntematonta sotilasta. Saario toteaa, että mikään muu kansa ei siihen mennessä pyrkinyt saamaa kaikkia sodassa kaatuneita tunnistettuina kotimaahan. Sittemmin tapa on yleistynyt muullakin.[21]

Vuonna 1941 hyökkäysvaiheen aikana Kannaksen suunnan tunnistamattomat vainajat haudattiin Lappeenrantaan, jossa sijaitsi silloin 14. Kaatuneiden evakuoimiskeskus (14.KEK). Asemasodan aikana osa tunnistamattomista vainajista haudattiin selustan sankarihautoihin ja osa kuljetettiin talvisodan tunnistamattomien hautauskeskuksiin Lappeenranta, Joensuu ja Kajaani. [22]

Asemasotavaiheen tunnistamattomat olivat joko talvisodassa kentällä jääneitä tai hyökkäysvaiheen kadonneita. Ruumiit olivat näin ollen hyvin erilaisissa mätänemistiloissa tai luurankoina. Päämaja käski[23] 6.5.1944 yhtenäisen menettelyn tunnistamattomien hautaamiseksi. Kannaksen vainajat tulee haudata Lappeenrantaan ja muulta tulleet tunnistamattomat sotilaat Joensuuhun.[24]

Oman ongelmana muodostivat siirtoväen vainajat. Karjalaan takaisin pääsyä odottavat omaiset eivät halunneet kaatuneitaan haudattavaksi välirauhan aikaisiin sijoituskuntiinsa. Asia ratkaistiin sillä, että epäselvät tapaukset päätettiin haudata Moskovan rauhan rajan läheisiin seurakuntien hautausmaihin ja etupäässä Lappeenrantaan ja Joensuuhun. Kesällä 1944 siirtoväen kaatuneet haudattiin Lappeenrantaan, Luumäelle, Rauhaan ja Joensuuhun.[25]

Kesällä 1944, mikäli vainaja saatiin kaatuneiden evakuointikeskukseen 2–3 vuorokaudessa kaatumisesta, onnistui vainajan käsittely, tunnistaminen, peseminen, pukeminen ja arkuttaminen hyvin. Pidempään viipyvissä tapauksissa tilanne huononi hyvin nopeasti. Mikäli kudokset olivat jo voimakkaasti hajoamassa ei vainajaa voitu enää riisua. Hänet aseteltiin arkkuun ja peiteltiin kloorikalkilla[26] ja ruumisliinalla.

Kesäkuussa 1944 oli vainajien kotiin lähetys vaikeaa. Kokonaistilanne oli epäselvä ja tilapäishautauksia ei haluttu tehdä. Rautateiden risteysasemilla kaatuneiden kuljetus vaunut odottivat kuljetusvuoroaan täydennys- ja keskityskuljetusten täyttäessä radat. Vainajavaunut levittivät kalmanhajua ympäristöönsä kloorikalkista ja jäistä huolimatta. Rautatiehallitus esittikin heinäkuun alussa kotiinkuljetusten lopettamista, esitystä ei hyväksytty.[27] Tämä tilanne oli Lappeenrannan ratapihalla erityisen vaikea.

Tilapäishautaus tuli tehdä arkussa tai vastaavassa. Niiden puutteessa saatettiin joutua hautaus tekemään huopaan kääritty vainaja havukerrosten väliin. Myös tilapäishautauksessa vainaja oli huollettu kuten pysyvääkin hautausta varten. Haudalla myös pidettiin lyhyt hartaus- ja kunnianosoitushetki, siunausta ei kuitenkaan toimitettu. Tilapäishautauksia tehtiin kesällä 1944 mm. Luumäellä ja Rauhassa. Kaikkiaan evakuointikeskukset perustivat 49 tilapäishautausmaata ja niihin haudattiin 8 500 kaatunutta. Myös tuntemattomaksi jääneet sotilaat siirrettiin sankarihautausmaihin, heistä suurin osa Lappeenrannan, Joensuun, Kajaanin ja Sortavalan hautausmaille, mutta myös muuallekin rajaseudun kuntiin. [28]

Kaatuneiden evakuoimiskeskukset eivät haudanneet kaatuneita. Keskuksien tehtävänä oli siis saattaa vainaja hautauskuntoon ja luovuttaa sitten hänet muiden haudattavaksi.[29]

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen seurauksena Lappeenrannan hautausmaalle muodostui tunnistamattomien sankarivainajien hautaamiseksi ja myös tunnistettujen hautaamiseksi niin suuri työruuhka ja jo hautauspaikkavaje, että osa vainajista ohjattiin Luumäen Kankaan hautausmaalle. Luumäelle haudattiin 55 tunnistamatonta vainajaa. Heistä yksi oli Talvisodan vainaja ja 13 tunnistettiin myöhemmin. Myös Joutsenon Rauhaan perustettiin sotilashautausmaa Lappeenrannan ruuhkan purkamiseksi. Sinne haudattiin nimellisten vainajan lisäksi 13 tunnistamatonta. Hautausmaa purettiin kesällä ja tunnistamattomat vainajat siirrettiin Lappeenrantaan.[30]

Lappeenrannan hautausmaalle haudattiin kaikkiaan 47 tunnistamatonta sotilasta talvisodasta. Heistä kolme tunnistettiin myöhemmin. Jatkosodan aikana kuolleita Karjalan kannakselta tuotuja tunnistamattomia vainajia haudattiin 39 ja jo talvisodassa kaatuneita 18. [31]

Simolan pommituksessa 19.6.1944 kuoli 23 aseman lähelle majoittunutta työvelvollista sekä evakoita. Junapalossa tuhoutui tunnistamattomaksi 61 arkutettua ja aiemmin tunnistettua sotilasta. Heidät haudattiin Lappeenrantaan yhteishautaan sankarihauta-alueelle.[32]

Lappeenrannan sotilashautausmaata käyttivät Jatkosodan aikana kolme eri kaatuneiden evakuointikeskusta.

IV AKE:n 13.KEK oli Lappeenrannassa heinäkuusta marraskuuhun 1941 ja uudelleen helmikuussa1942. Silloin KEK sijaitsi Raivolassa, mutta KEK:n komennuskunta järjesti Lappeenrannassa sinne haudattujen vainajien lähettämistä kotiseuduilleen.

Suurhyökkäyksen alettua KEK siirrettiin vaikeassa tilanteessa Luumäelle. Arkut loppuivat suurten tappioiden takia, huonot kuljetukset aiheuttivat ajanhukkaa, kesäsää ja Kannaksen evakuoitujen omaisten sijainnin tietämättömyys aiheuttivat Suomen sodan aikaisen vaikeimman tilanteen kaatuneiden huollossa. KEK saapui Luumäelle 18.6.1944. Toiminnan alkaessa Luumäellä 300 ensimmäistä vainajaa haudattiin ilman arkkua. Pahimpana päivänä evakuointikeskuksessa oli yli 500 arkuttamatonta vainajaa.[33]

Luumäelle myös keskitettiin Kannaksen siirtoväestön kaatuneet. Luumäellä lopetettiin kaatuneiden kotiin lähetykset ja aloitettiin tilapäishautaukset. Keskus perusti Rapattilaan ja Jääskeen kaatuneiden huoltamisen aloittamiseksi mahdollisimman lähellä kuolinhetkeä.[34]

13.KEK siirtyi heinäkuun alussa Rauhaan, jatkaen siellä IV Armeijakunnan vainajien huoltamista. Keskus jätti Luumäelle komennuskunnan hoitamaan tilapäishaudattujen kotiin lähettämistä. Kaikkiaan keskus lähetti Luumäeltä kotiin 1 319 kaatunutta ja 10.6.–13.7.1944 välisenä aikana huolsi 2 716 kaatunutta Luumäellä ja Rauhassa. Heistä tunnistamatta jäi 160 vainajaa sisältäen Simolan pommituksessa tuhoutuneet 61 vainajaa. Rauhan tilapäishautausmaa tyhjennettiin vielä sotasyksyn aikana.[35]

14.Kaatuneiden evakuoimiskeskus perustettiin kesäkuussa 1944 ja siirrettiin Lappeenrantaan IV armeijakunnan käyttöön. Keskus perusti Lappeenrantaan kenttähautausmaan. Sinne lähinnä haudattiin tuntemattomia sotilaita ja osoitteeltaan epäselvien evakuoitujen kuntien vainajia. Heitä tuli myös II Armeijakunnan alueelta Itä-Kannakselta. Keskus hautasi vuonna 1941 Lappeenrantaan 520 kaatunutta. Keskus siirrettiin lokakuun puolivälissä Itä-Karjalaan Suojärvelle huoltomaan II Armeijakunnan vainajia. Maaliskuussa 1942 keskus lähetti komennuskunnan Lappeenrantaan huolehtimaan tilapäishaudattujen siirtotöistä.

V Armeijakunnalle perustettiin 29.6.1944 kaatuneittensa huoltajaksi 15.KEK. Se aloitti toimintansa 3.7.1944 Luumäellä 13.KEK:n entisissä tiloissa. Se huolsi kesän aikana 591 kaatunutta, heistä 5 jäi tunnistamatta. KEK jatkoi Luumäelle haudattujen siirtotöitä. Vielä aselevon tultua se jatkoi kentältä löytyneiden vainajien huoltotöitä.

Luumäeltä ja Rauhasta lähettiin kotihautausmaihin yhteensä 400 tilapäishaudattua vainajaa.[36]

Koulutuskeskukset

Jalkaväen koulutuskeskus 3 perustettiin Jatkosodan alkaessa Karkkilaan, josta se siirrettiin Riihimäelle 5.9.1941 ja sieltä edelleen Lappeenrantaan 15.10.1944. Päämajan käskyllä yhdistettiin Lappeenrannan Jalkaväen koulutuskeskus 3 (pl. II pataljoona) 26.6.1944 Raahesta siirretyn Jalkaväen koulutuskeskus 32:n ja Hämeenlinnassa olleen Jalkaväen koulutuskeskus 34:n kanssa. Uuden jalkaväen koulutuskeskuksen sijaintipaikkakunnaksi määrättiin Hämeenlinnan Parola. Keskus sai nimekseen Jalkaväen koulutuskeskus 3. Keskus lakkautettin Lempäälässä 27.11.1944.[37]

Lappeenrannassa oli toiminut aiemmin, 1.10.–20.11.1941 Jalkaväen koulutuskeskus 18. Se oli liittynyt Järjestelykeskus 1:n toimintaan.[38]

Ratsuväen koulutuskeskus aloitti toimintansa Lappeenrannassa 27.10.1941. Keskus oli alistettu Ratsuväkiprikaatille. Keskus siirrettiin Mäntyharjulle 23.6.1944, jossa se toimi lakkauttamiseensa 15.10.1944 asti. [39]

Suur-Saimaan suojeluskuntapiiri

Suur-Saimaan suojeluskuntapiiri vastasi nimensä mukaisesti Suur-Saimaan alueen asevelvollisuusasioista. Piirin keskuspaikkoina toimivat Lappeenranta ja Mikkeli. Jatkosodan aikoihin käytössä oli keskitetty joukkojen perustamisjärjestelmä, jossa suojeluskuntapiirien henkilötäydennyskeskukset vastasivat kootusti alueen asevelvollisten kutsumisesta palvelukseen, heidän aseistamisesta, yksikön muodostamisesta ja kuljettamisesta toiminta-alueelleen.

Suojeluskuntapiirin Lappeenrannan HTK:n toimitiloiksi oli aiemmin suunniteltu Peltolan koulu. Kotijoukkojen Esikunta määräsi 14.6.1944 kutsuttavaksi palvelukseen vuoden 1907 jälkeen syntyneet reserviläiset. Heitä oli Lappeenrannan HTK:n alueella 364 miestä. Koska perustamispaikka oli luovutettu hieman aiemmin evakuointiesikunnan tiloiksi. HKT siirtyikin Armilan koululle.

29.6.1944 sai Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin Esikunta ilmoituksen Lappeenrannan, Lappeen ja Lauritsalan evakuoimisesta 1.7.1944 alkaen. Tämä tarkoitti myös sitä, että Lappeenrannassa tapahtunut joukkojen perustaminen päättyi ja jäljelle jääneet tehtävät siirrettiin Mikkeliin. Armilan koulun tiloissa ehdittiin kesäkuun lopulla kuitenkin varustamaan hieman yli 1 000 miestä.

Edellä kuvattu ja liitteessä tarkennettu suojeluskuntapiirin HTK:n toiminta Lappeenrannan Armilan koululla on ollut aiemmassa tutkimuksessa käsittelemätöntä ja tämä on myös osaltaan lisännyt Lappeenrannan HTK:n mystisyyttä.

VIITTEET

[1] Kotijoukkojen Esikunnan puhelinsanoma 2208/järj.1/1/23.6.1944 (Sark T 8449/II).

[2] Lappeenrannan komendantinviraston puhelinsanomat vartiot asettaville Jv.Koul.K 3:lle ja Rv.Koul.K:lle numerotta/9.6. ja 40/VI/10.6.1944 (Sark. T 8449/II).

[3] Lappeenrannan komendantinviraston arestiinpanomääräykset ajalta 1.6.–28.6.1944 (SArk. T 8449/III).

[4] Lappeenrannan komendantinviraston pidätysmääräykset ajalta 1.6.–28.6.1944 (SArk. T 8449/III).

[5] Kasarmialueiden portit (4), varastot (4), muuntaja (1) ja Saimaan mylly (1).

[6] Aiemmin vartiot oli asettanut varuskunnan eri yksiköt kuten 0609 (Jv.Koul.K 3), 0410 (Rv.Koul.K) ja 9400 (Ps.Pr.). Lappeenrannan komendantinviraston asiakirja numero 710/V/2./23.6.1944: Vartiopalvelu (Sark T 8449/I).

[7] Lappeenrannan komendantinviraston asiakirja numero 710/V/2./23.6.1944: Vartiopalvelu (Sark T 8449/I).

[8] IV AKE:n asiakirja numero 1669//213a/sal./23.6.1944: Lappeenrantaan saapuvien ilmoittaminen (SArk. T 7518/12) ja HTK 1:n asiakirja numero 2022/I/16.sal./25.6.1944: Lappeenrantaan saapuvien ilmoittaminen (SArk. T 7518/12).

[9] Lappeenrannan komendantinviraston asiakirja numero 167/II/8.sal./1.7.1944: käsky varuskunnan vartiopalveluksen järjestelystä (SArk. T 7518/12). Satamatievartion tehtävänä oli vartioida Saimaan Mylly Oy:n Satamien varrella olevaa mylly- ja leipomorakennusta. Muuntoasemavartio vartio Imatran Voima Oy:n Lappeenrannan muuntoasemaa. Muuntoasemavartiolla oli aseistuksena konepistooli muilla vartioilla kiväärit.

[10] Lappeenrannan komendantinviraston vahvuusilmoitus 15.7.1944: Varuskunnassa olevien yksikköjen rivivahvuudet 10.7.1944 (SArk. T 8450).

[11] Lappeenrannan komendantinviraston vahvuusilmoitus 16.8.1944: Varuskunnassa olevien yksikköjen rivivahvuudet 10.8.1944 (SArk. T 8450).

[12] Lappeenrannan komendantin viraston komentotoimiston (Tsto I) laatima vahvuusilmoitus 15.7.1944: Varuskunnassa olevien yksikköjen rivivahvuudet 10.7.1944 (SArk. T 8450).

[13] Saario 1989, s.

[14] Saario 1989, s. 171.

[15] Saario 1989, s. 173.

[16] Saario 1989, s. 172.

[17] Jatkosodan aikana löydettiin 2 137 Talvisodan vainajaa. Heistä jäi tunnistamatta 950, eli 44 prosenttia. (Saario 1986, s. 136).

[18] Saario 1986, s. 132–136.

[19] Saario 1989, s. 171: II AK:n KEK hautasi Talvisodassa Lappeenrantaan 29 tunnistamatonta vainajaa ja I AK:n KEK 17. Viimeksi mainituista jäi myöhemmin tunnistamattomaksi 6 vainajaa. III AK:n KEK hautasi Lappeenrantaan 11 tunnistamatonta vainajaa, yhteensä siis 46 tuntematonta sotilasta.

[20] Saario 1986, s. 141 ja s. 146 taulukko 4.

[21] Saario 1986, s. 150.

[22] Saario 1986, s. 138–139.

[23] Päämajan kirkollisasiainosaston kirjelmä numero 2791/6.5.1944, SArk T 20062/14.

[24] Saario 1986, s. 138–139.

[25] Saario 1989, s. 182.

[26] Pieni Tietosanakirja, Osa 2, Otava 1926, Helsinki: Kloorikalkki, valkaisukalkki, syntyy kun sammutettuun kalkkiin johdetaan klooria; todennäköisesti kalsiumkloridin (CaCl2) ja kalsiumhypokloriitin [Ca(OCl)2] seos. Käytetään valkaisuun ja desinfiointiin.

[27] Saario 1989, s.182–183.

[28] Saario 1989, s. 184–185.

[29] Saario 1989, s. 187.

[30] Saario 1986, s. 139.

[31] Saario 1986, s. 141.

[32] Saario 1986, s. 141.

[33]Saario 1989, s. 192–193.

[34] Saario 1989, s. 193.

[35] Saario 1989, s. 194.

[36] Saario 1989, s. 205.

[37] Tiainen, s. 101 ja liite 10.

[38] Tiainen, liite 10.

[39] Tiainen, liite 10.Tweet