IV ARMEIJAKUNNAN ESIKUNTA
Valistustoimisto
23.8.44
286/TN/MH

IV AK:n Valistusohje N:o 2/44

Asemasotavaiheen aikana valistustoiminnassa käytettiin lukuisia, mitä monipuolisimpia, usein melko rauhanomaisiakin työmuotoja. Vallitseva tilanne (huomioonottaen kesä-heinäkuun suuret tapahtumat, joukkojen taistelumoraalissa esiintyneet rakoilemiset, yleiseen sotaväsymykseen, vihollispropagandan vaikutuksen jne.) pakottaa kuitenkin suorittamaan niitten karsinnan. Monet aikaisemmin soveliaat työalat on jätettävä, ja toiminta keskitettävä tilanteen ja ajan vaatimusten sanelemiin harvempiin, mutta sitä tehokkaammin hyväksikäytettäviin työmuotoihin. 

Niinkuin ohjekirjassa ”Rintamajoukkojen sodanaikainen valistustyö” mainitaan on valistustyön tarkoituksena

”Taisteluhengen luominen, kohottaminen ja ylläpitäminen.”

Tämän tehtävän suorittamiseen on juuri nyt kaikki ponnistukset keskitettävä, ja työhön lähdettävä korostamalla kunnian, velvollisuuden ja kurin merkitystä armeijan moraalisen tason perustana.

Menestyksellisen sodankäynnin tärkeimpänä edellytyksenä on, että joukkojen taisteluhenkin on kestävä, luja, voitontahtoinen. Hyvälle taisteluhengelle on ominaista, että miehet ovat tietoisia sodan päämääristä ja omaavat vakaumuksen, että asiamme on oikea ja että koko kansamme ja sen yksityisten jäsenten pelastamiseksi tuholta vaaditaan jokaisen miehen tinkimätöntä velvollisuutensa täyttämistä.

Vihollisen suurhyökkäystä edeltänyt asemasotavaihe ei mennyt jättämättä jälkiä joukkojen mielialoihin, eikä perimmäinen syy kannaksen katastofiin siten ollut, kuten on tahdottu väittää, yksinomaan vihollisen murskaavassa ylivoimassa, vaan joukkojemme taistelumoraalin ja kurin madaltumisessa. Suomalainen soturihenki oli heikentynyt. Siirryttäessä sodan ratkaisuvaiheeseen on tässä suhteessa saatava aikaan pikainen parannus. Kaikki ponnistukset ovat kuitenkin turhia, ellei nimenomaan upseeristo tajua oman osuutensa merkitystä. Upseerin henkilökohtainen osuus on ratkaiseva tässä – kuten yleensä taistelutoiminnassa- ja sen vuoksi jokaisen upseerin velvollisuus on aikaa hukkaamatta ryhtyä kaikkiin toimenpiteisii alaistensa taisteluhengen parantamiseksi. Upseerin oma esimerkki on tärkeydeltään N:o 1. ”Millainen johtaja, sellainen joukko”. Erikoisesti tämä koskee komentajia ja perusyksiköitten päälliköitä; he ovat vastuussa miestensä taisteluhengestä ja kaikesta, mikä vaikuttaa sen kehitykseen.

Sodassamme on kysymys kansamme säilymisestä tai tuhoutumisesta. Vain voitokas taistelu takaa turvallisen tulevaisuuden. TÄmän päämäärän saavuttamiseksi kaikki muu on pientä, sekin, mitä henkilökohtaisesti ehkä menetämme lähimpien kuukausien aikana.

Taistelutahdon ja kurin kohottamis- ja ylläpitämiskeinot ovat riippuvaisia yksityisen sotilaan ajattelutavasta. Alaisensa tunteva johtaja osaa valita kunkin joukon ja yksilön kohdalla parhaat tavat. Näistä annettakoon seuraavassa muutamia viitteitä:

1. Vihollisen tarkoitusperien selvittely: vih:n toiminta tähtää kansamme täydelliseen hävittämiseen maan päältä; sen suorittamat kammottavat tihutyöt omassa, valtaamissaan ja muissa maissa osoittavat sen menetelmät (Inkerin kärsimyksentie, Sodankylä, Savukoski, Saitajärvi, Lokka; Eestin ja Baltian maitten tapahtumat ryssän hallinnan aikana; Katyn).
    
2. Taistelumme tarkoitus. Joukoille selvitettävä, miksi, jouduimme sotaan ja miksi meidän on edelleen taisteltava. Miksi ja minkä puoliesta jokaisen suomalaisen kannattaa taistella? Sodan voittamisen ehdoton välttämättömyys: ”taisteleminen on välttämätöntä, eläminen ei.” Jos me herpaannumme, uusiutuvat Savukosken ja Sodankylän kauhunteot – omissa kodeissamme. – Torjuttava vihollisen väite ”herrain sodasta”.
    
3. Tinkimättömän kurin välttämättömyyden korostaminen menestyksellisen sodankäynnin perusedellytyksenä. Kurissa on armeijan voima: Upseerin oman esimerkin lisäksi huomioitava mm. seuraavat keinot:

 a) entistä tunnollisempi huolenpito alaisista ja oikeudenmukaisuus;

b) toimettomuuden estäminen;

c) vetoaminen miesten kunnian- ja velvollisuudentuntoon;

d) jatkuvasti kurittomuutta osoittavien miesten erikoiskäsittely;

e) käsky ja kiellot (esimerkkejä: ei saa koskaan antaa lupauksia tai edes toiveita lomista, lepoonpääsystä jne., ellei ole ehdottoman varmoja tietoja niistä, eikä ”hyvitellä” miehiä tinkimällä annetuista käskyistä);

f) rangaistukset, rangaistusseuraamusten (ml. pakeneminen, karkuruus) selostaminen;

g) aliupseerien arvovallan ja pätevyyden kohottaminen sekä h) omakohtainen ja miesten jatkuva sotilaallinen kehittäminen.

                     
4.  Voitonuskon ylläpitäminen. Saksan antama välillinen (vihollisjoukkojen pääosan sitominen tätä kuluttaviin taisteluihin muilla rintamilla) ja välitön apu (taloudellinen ja sotilaallinen) Huolimatta vieraan avun merkityksen tunnustamisesta tähdennettävä vanhaa totuutta: Oma apu, paras apu! Osoitettava miehille pätevin, todenmukaisin tiedoin mahdolliseksi voittaa edessä olevat vaikeudet yhteisin ponnistuksin. Samalla on kuitenkin korostettava, että vain yksimielisinä toimien niistä selviydymme. Ainoastaan ryssän etujen mukaista on Suomen tuhoutuminen, ei sivistyskansojen. Aikaisempien sukupolvien vaikeudet ja taistelut itää vastaan sekä niitten voittaminen esitettävä historiasta otetuin esimerkein. Sankaritekojen esilletuonti ja tunnuksenanto niille.

5. Taistelu karkuruutta vastaan. Osoitettava, että karkuruus on rikos aseveljiä, omaisia, kotiseutua, koko kansaa kohtaan; korostettava sen kunniattomuutta ja häpeällisyyttä. Ei ole unohdettava muistuttaa mieliin, että lukuisat kaatumiset ja haavoittumiset ryssän yleishyökkäyksen aikana johtuivat valitun aseman jättämisestä ja joko lähdettäessä karkumatkalle tai ”hiippailtaessa” selustaan. Toisaalta on heikkotahtoisia ja horjuvia taistelutovereita toisten taholta henkisesti tuettava painostamalla samaan yksikköön ja joukko-osastoon kuuluvien kohtalonyhteyttä ja sitä, että suurimmassakaan vaarassa ei toveria jätetä pulaan, esim. vihollisen käsiin. On esimerkkejä ryhmistä ja joukkueista, joissa on tehty hiljainen sopimus, jonka mukaan asetoveri pelastetaan, jos hän joutuu vaikeaan tilanteeseen esim. haavoittuneen.      

6. Luottamuksen ylläpito maan johtoon. Suomen Marsalkka, johon olemme tottuneet luottamaan, on valtion johdossa. Hän on valinnut hallituksen, joka nauttii eduskunnan ja kaikkien kansalaispiirien luottamusta. Valtion ja sodan johdolla on käytettävänään tiedot tilanteen arvioimiseen, ei yksityisillä kansalaisilla. Johtomiehet arvostelevat tapahtumia yksinomaan Suomen edun kannalta, niinkuin kukin maa tekee. On lapsellista kuvitella ulkomailta meille tulevien neuvojen lähtevän meidän etujemme valvomisesta; ulkomaisen propagandan yksinomaisena tarkoituksena on muokata meidän mielialojamme lähettäjän etujen mukaisesti.

Se, että luotamme johtoon ja erikoisesti Suomen Marsalkan kaukonäköisyyteen, ei päästä meitä pienimmästäkään vastuusta. Ihmeitten aika on ohi. Auttakaamme itseämme, niin Jumalakin auttaa meitä. Jokaiselle on entistäkin tiukemmin tähdennettävä hänen henkilökohtainen vastuunsa suuruutta ja sitä, että nyt vaaditaan jokaiselta hänen kykynsä viimeistä voimanhiukkasta myöten.

                      ARMEIJAKUNNAN KOMENTAJA

                                         Kenraaliluutnantti     merk. T. Laatikainen.

                      Va. esikuntapäällikkö

                                                         Eversti   Y. Hautala

T.K.N:o 676    

Tweet

Viipurin länsipuolella taistelleen V armeijakunnan osalta yhtymän omien sotapoliisien karkuripidätykset olivat 20 %:a karkureiksi ilmoitetuista. V armeijakunnan poikkeava kiinniottosuhde armeijakunnan omien sotapoliisimuodostelmien ja selustan muodostelmien välillä johtuu mm. maantieteestä. Armeijakunnan selusta aukeni hyvin laajalle alueelle eli Haminasta Luumäelle asti. Siis selkosia riitti karkurille taivaltaa salassa läpi armeijakunnan selusta-alueen. Toinen syy on, että V armeijakunta perustettiin kesken taisteluiden kesäkuun alussa. Armeijakunnalla ei ollut aluksi omia sotapoliisiyksiköitä. Kolmantena varmaankin vaikutti se, että Kymijoen ylimenokohdat oli hyvinkin tehokkaasti valvottavissa armeijakunnan vastuualueen takaosiin ryhmitettyjen päämajan sotopoliisiosastojen toimenpitein.

Tweet

Tweet

2.Kpk
1200.

[Asiakirja saapui Päämajan Järj.2:een 21.7.44 no 5384, T 17856/12]

Katsaus IV AK:n karkuritilanteeseen ja sotapoliisimuodostelmien

toimintaan karkurien pidättämiseksi aikana 1. -15.7.44.

Vetäytymisvaiheen päätyttyä ja rintamalinjan vakiinnuttua on karkuritilanne IV AK:ssa huomattavasti parantunut. Suurempina joukkoilmiöinä ei karkaamista ole tapahtunut. Karkureita on edelleen katsauskautena pidätetty huomattava määrä, mutta on pidätettyjen lukumäärä tuntuvasti vähentynyt. IV AK:n alueella on sotapoliisimuodostelmien toimesta katsauskautena pidätetty karkureita

2.SPol.K:n toimesta                         361
10.   ”     ”         ”                             556
21.   ”     ”         ”                                 9
3.D:n               ”                              101
4.    ”     ”         ”                                28
6.    ”     ”         ”                              465
18.  ”     ”         ”                                80
Yhteensä                                      1 600

Katsastuskautena on pidätettyjen karkureiden lukumäärässä tapahtunut huomattava väheneminen kuukauden alusta kuukauden puoliväliin mennessä. Tämän oisoittavat liitteinä No 1 ja 2 seuraavat tilastot 2.SPol.Kn pidättämistä karkureista ja 10.SPol.Kn haltuun joutuneista karkureista. Näistä luvuista voidaan päätellä, että suurin osa aikaisemmin karanneista miehistä on jo saatu ainakin ak:n alueelta pidätetyiksi.

Yhtymien antaminen ilmoitusten mukaan on eri yhtymistä ollut edelleen karkuteillä miehiä seuraavasti:

– 2  –

                             11.7       12.7.      13.7.        14.7.       15.7.
3.D                      173               93              71              62               61
4.D                      479             383            353            327             319
6.D                      514             496            420            388             370
18.D                    338             337            278            248             231
Yhteensä       1 502          1 309         1 122          1 025             981

Edelleen karkuteillä olevien lukumäärän jatkuva väheneminen osoittaa, että karkaamiset ovat viime aikoina huomattavasti vähentyneet, ja että aikaisemmin karanneita on saatu pidätetyksi tuntuvasti enemmän kuin mitä uusia karkaamistapauksia on sattunut.

IV AK:n alaisiin yhtymiin on viivytysvaiheen päätyttyä palautettu sellaisia karkureiksi katsottavia, joista pidättäjät tai yhtymät itse ovat tehneet karkuri-ilmoituksen seuraavasti:

                        23.-30.6.             1.–15.7.               yht.
3.D:aan                    186                            347                       533
4.    ”                       429                             496                       925
6.    ”                         51                             756                       807
18.  ”                       345                             415                       760
Yhteensä             1 011                         2 014                     3 025

Lisäämällä edelläolevaan lukuun ne määrät, mitkä yhtymät ovat ilmoittaneet niistä edelleen olevan karkuteillä ja huomioon ottaen, että karkureita on, joskin vähäisessä määrässä, esiintynyt myös ak.joukoissa, voidaan sanoa, että 15.7. oli IV AK:n alaisissa joukoissa palautettuja ja vielä karkuteillä olevia karkureita yhteensä ainakin 4100 miestä.

Toimenpiteet karkureiden pidättämiseksi ja etsiskelemiseksi ovat jatkuneet samanlaisina kuin edellisenä katsauskautena. Yhtymien sotilaspoliisimuodostelmat ovat yhtymien alueilla sulkeneet tärkeimmät kulkutiet kiinteillä vartioilla ja suorittaneet alueillaan partiointia. AK:n saatua käyttöönsä entisten sotapoliisikomppanioiden lisäksi 21.SPol.K:n annettiin siitä 6.7.44 jokaisen ak:n yhtymän käyttöön yksi sotapoliisiryhmä yhtymien sotapoliisijoukkueiden vahvistukseksi.

AK:n sotapoliisikomppaniat ovat yhteistoiminnassa Er.SPol.Os:n asemakomennuskuntien kanssa asettaneet kiinteät vartiot

– 3  –

ak:n taka-alueelle ja suorittaneet partiointia ak:n taka-alueella. Partiointi on ulotettu myös savitaipaleen, Lemin, Taipalsaaren ja Joutsenon saaristoalueelle ja on 10.SPol.K:lla tätä varten ollut käytössään kaksi moottorivenettä. Vesialueelta on katsastuskautena pidätetty kaikkiaan 111 karkuria.

Karkurien pidättäminen on viime aikoina huomattavasti vaikeutunut sen vuoksi, että nämä ovat liikkuessaan tulleet entistä varovaisemmiksi. Välttäen enemmän käytettyjä kulkuväyliä karkurit liikkuvat enimmäkseen yön aikana metsiä, sivuteitä tai sähkölinjoja pitkin majaillen yksinäisissä metsämökeissä tai ladoissa. Lappeenrannassa ja sen lähistöllä on pidätetty kaksi siviilinaista, joiden on todettu kuljettaneen karkureita veneillä mantereelta saariin. Aseellisia yhteenottoja ei karkureita kiinniotettaessa ole sattunut.

SRL:iin 4.7.44 tehdyt muutokset lienevät osaltaan vaikuttaneet siihen, että uusia karkaamistapauksia ei viime aikoina juuri ole sattunut. Karkureihin sovellettavat ankarammat rangaistusseuraamukset on saatettu joukkojen tietoon. Ainoastaan 6.D:ssa on ilmoitettu saadun kiinni 11 sellaista miestä, jotka ovat 5.7. jälkeen syyllistyneet toiskertaiseen karkaamiseen.

Oikeudellisiin toimenpiteisiin karkureita vastaan ei yleensä ole toistaiseksi ryhdytty, vaan on heidät kuulustelun jälkeen mahdollisimman pian toimitettu takaisin yksikköönsä.

18.D:ssa on 11. – 15.7.44 välisenä aikana tuomittu 41 karkuria eri pitkiin kuritushuonerangaistuksiin. 6.D:ssa on kaksi toiskertaista karkuria tuomittu kuolemanrangaistukseen ja teloitettu sekä neljä ammuttu joukon edessä kieltäytyessään palaamasta etulinjaan.

                               Käskystä:

               Hall.tston päällikkö
                                Kapteeni     merk. Eero Rautapää      

                    Toimistoupseeri
                              Luutnantti       [allekirjoitus]              
                                                   Nils Olof Söderström

Jakelu:
KaJoK
Os.1,2/IV AKE
Kom.7/PM
Järj.2/PMTweet

Oeschin esikunta, Kannaksen joukkojen komentajan esikunta (KaJoKe) aloitti toimintansa 15.6. IV armeijakunnan esikunnan komentopaikalta. KaJoKe oli 21.6. Jääskessä ja 28.6. alkaen Mikkelin tien varressa Savitaipaleen Kantturaniemen varuskunnassa.  Esikunta oli operatiivinen esikunta/johtoelin Mikkelissä olevan päämajan ja Kannaksella taistelevan kolmen armeijakunnan (III, IV ja V AK) välissä.

Seuraavassa asiakirjassa Oeschin esikunta pohtii eksymis- ja karkuruusilmiön merkitystä, syitä ja toimenpiteitä ilmiön estämiseksi jatkossa.

Esikunta jakoi eksymis- ja karkaamistapaukset kahteen osioon eli viivytysavaiheen (9.6.-22.6.) ja puolustusvaiheen aikaan (23.6. – 30.6.). Em. vaiheiden joukkoilmiöissä havaittiin selkeitä eroja ja toisaalta selkeästi toisistaan erilaiset ehkäisy- ja torjuntakeinot.

Esikunta arvio, että Kannaksen joukkojen vahvuus oli viivytysvaiheessa jatkuvasti noin 6 000 miestä pienempi ja puolustusvaiheessa 2 200 miestä pienempi kuin mitä vahvuudet olisivat olleet ilman em. poistumaa taisteluvahvuudesta. Karkureiden osuus arveltiin olleen vajaat 20 %:a, eli yhteensä noin 5 000 miestä ja puolustusvaiheessa noin 65 %:a, eli vajaat 3 500 miestä  em. eksyneiden-karkureiden poistumasta. 

Kun vertaan katsauksen eksymis- ja karkuruuslukuja armeijakuntien ilmoituksiin, jotka taasen perustuvat yhtymien (divisioonien ja prikaatien) ja sotapoliisimuodostelmien ilmoituksiin, arvioin laskelmat sangen hyviksi. Esittelen armeijakuntien tiedot myöhemmin.

Samalla voin todeta viimeaikoina esitetyt kirjoitukset ja puheet karkuruudesta – sen luonteesta, suuruudesta ja merkityksestä – täysin vääriksi.

Vielä nostaisin katsauksesta esille kohdan, jossa todetaan että karkuruudessa ei ollut kyse niinkään siitä, että olisiko sotilaalla ollut helppo ja huomaamaton tilaisuus karata; kyse oli esikunnan tulkinnan mukaan nimenomaan taistelun kovuudesta ja joukon kunnosta. Tässä kohtaa arvelen kunnolla tarkoitetun erityisesti fyysistä kuntoa. 

****************************************************************

KANNAKSEN JOUKKOJEN KOMENTAJAN        9.7.1944.
ESIKUNTA                                                     26/GH/ALH

No 195/I/2 sal.               [III AKE:n hall.tsto. T 11795/1]

Asia:   Eksymis- ja karkaamis-                                                                                      
            tapaukset.

Viite:  III AK:n kirj. No 3020/I/13 sal./2.7.44.
          III AK:n kirj. No 3056/I/13 sal./4.7.44.
          IV AK:n kir.  No 513/Hall./224.sal./2.7.44
          V AK:n kirj.  No 199/X/42 sal./5.7.44
                              No 143/X/42 sal./2.7.44

Katsaus eksymis- ja karkaamisilmiöihin Kannaksen joukoissa ajalla 9.6 – 30.6.44

Vihollisen alettua 9.6.44 suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, alkoi armeijallemme outona ja yllätyksellisenä ilmiönä sen sotilaiden keskuudessa esiintyä runsaasti eksymis- ja karkaamistapauksia, jotka päähyökkäyssuunnilla saavuttivat vaikeimpina taistelupäivinä jopa sotatoimia vaarantavan ja vahingoittavan joukkoilmiön luonteen. Koska tällaisten ilmiöiden suhteen ei oltu etukäteen osattu riittävästi varautua, joutui sekä joukkomme johto, että käytettävissä olevat sotapoliisimuodostelmat metsäisessä ja ylinäkymättömässä maastossa erittäin vaikeasti hallittavaan tilanteeseen.

Armeijakunnilta hankitut tilastolliset tiedot ajalta 9.6. – 30.6.44 antavat epäyhtenäisyyksistään ym. puutteellisuuksistaan huolimatta eräitä arvokkaita viitteitä eri taistelutilanteiden ja –vaiheiden vaikutuksesta ’’hiipparikysymykseen’’. Asiaa tutkimalla ja kehitystä jatkuvasti seuraamalla voidaan tehdä eräitä johtopäätöksiä niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä tällaisten ilmiöiden ehkäisemiseksi ja nopeaksi selvittämiseksi vastaisuudessa.

Tilastollisten tietojen nojalla voidaan mm. todeta, että karkaamis- ja eksymisilmiöt ovat esiintyneet joukkoilmiöinä vain painopistesuunnissa, ja kuten luonnollista onkin, hyvin erilaisina eri taisteluvaiheiden ja eri taistelupäivien aikana.

Vihollisen murtauduttua Länsi-Kannaksella kohta suurhyökkäyksen alettua eri kohdissa asemiemme läpi, alkoi IV AK:n vetäytyminen viivytystaistelua käyden V.K.T.-linjalle, jonne saavuttuaan se 22.6. asettui torjuvaan puolustukseen suunnilleen sille korkeudelle, jolla puolustustaistelua suurin piirtein aina 1.7. saakka käytiin. III AK:n joutuessa mukautumaan IV AK:n vetäytymiseen, sen oikealla siivellä taistelevassa 2.D:ssa esiintyi samanlaisia ilmiöitä kuin IV AK:ssakin.

Aika, johon katsauksemme kohdistuu, voidaan jakaa kahteen vaiheeseen:
                             - Viivytysvaihe ajalla 9.6. – 22.6. ja
                             -  puolustusvaihe  ’’ 23.6. – 30.6.

Viivytysvaiheen, 9.6. – 22.6., aikana nousi poliisimuodostelmien pidättämien eksyneiden ja karanneiden sotilaiden yhteissumma Kannaksella n. 24’000 mieheen eli keskimäärin 1’700 vrk:ssa.

Puolustusvaiheen ensimmäisenä 8 vrk:na, eli ajalla 23.6. – 30.6., nousi vastaava luku n. 5,000:een eli keskimäärin 600 mieheen vrk:ssa.

Ylläolevasta huomaamme eksyneitten ja karanneiden kokonaismäärän olleen viivytysvaiheen aikana päivittäin miltei kolme kertaa suuremman kuin puolustusvaiheen alkuaikoina.

Jos tarkkojen tilastollisten tietojen puuttuessa varovasti menetellen arvioidaan, että AK:ien sot.poliisikomppanioitten pidättämät miehet ovat keskimäärin 4 vrk. poissa yksiköittensä taisteluvahvuuksista ja D:ien alaiset sot.poliisijoukkueiden pidättämät keskimäärin 2 vrk., saadaan tulokseksi, että eksymis- ja karkaamistapausten vuoksi taisteluvahvuus Kannaksen joukoissa oli viivytysvaiheen aikana jatkuvasti n. 6000 miestä pienempi ja puolustusvaiheen aikana n. 2,200 miestä pienempi kuin mitä se olisi ollut, ellei eksymis- ja karkaamistapauksia olisi esiintynyt. (Huomattava on, että IV AK:n tilastoissa on huomioitu ainoastaan pidätetyt, mutta ei edelleen kadoksissa olevia, joten todelliset luvut ovat edellä esitettyjä suuremmat).

Suhde karkureiden ja eksyneiden välillä näyttää viivytysvaiheen aikana olleen n. 1:5 á 1:6 ja puolustusvaiheen aikana n. 2:3. sitä, että eksyneiden lukumäärä karkureiden lukumäärään verraten on vaikeissa, jatkuvissa viivytystaisteluissa suhteellisesti suurempi kuin torjuvassa puolustuksessa, on pidettävä täysin luonnollisena.

Se, että pidätettyjen karkureiden absoluuttinen lukumäärä puolustusvaiheen aikana on päivittäin n. 25 % viivytysvaiheen aikaista suurempi, johtunee pääasiassa siitä, että joukot saatujen vahvistusten jälkeen ovat lukumääräisesti lisääntyneet.

Varsinaisten karkureiden lukumäärä ei näytä olevan niinkään paljon riippuvainen taisteluajoista ja niiden tarjoamista eri suurista mahdollisuuksista huomaamatta livistää, kuin taistelun kovuudesta ja joukon kunnosta sinänsä, mikä onkin täysin luonnollista.

Edelläolevan perusteella voitaneen tehdä seuraavat yleiset johtopäätökset:

1.                         Vaikeissa olosuhteissa ja yllätyksellisten tilanteiden edessä saattaa parhaassakin joukossa esiintyä ’’hiippareita’’, jolloinka, ellei ilmiötä alkuunsa tukahduteta, se tartunnan kautta aiheuttaa pakokauhun, joka kehittyneenä joukkoilmiöksi vaarantaa sotatoimia ja saattaa yllätyksellisesti kumota hyvinkin perustellut suunnitelmat.

2.                         Että viivytystaistelussa ja sitä vastaavissa olosuhteissa on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota lujaan ja kiinteään johtamiseen ja ennen kaikkea hyvin suunniteltuun opastukseen ja ohjaamiseen.

3.                         Sotapoliisin johdon ja taistelevien joukkojen välinen tehokas yhteistoiminta on kummassakin tapauksessa ehtona mainitunlaisten ilmiöiden estämiseksi ja ’’hiippareiden’’ ohjaamiseksi lyhintä tietä yksikköihinsä.

4.                         Että joukko-osastoihin palautettujen eksyneiden ja karkureiden valvontaa on sopivin toimenpitein tehostettava. Voitaneen ajatella erikoisten osastojen muodostamista ja niiden käyttöä valvontaa helpottavissa paikoissa. Kun miehen luotettavuus on todettu, hänet siirretään takaisin perusyksikköönsä.

5.                         Sen lisäksi, mitä edellä on sanottu, näyttää välttämättömältä, että AK:t ja yhtymät mahdollisimman tarkasti valvovat ’’hiippari-ilmiöitä’’ ja pitävät siitä jatkuvaa tilastoa. Tilastoissa olisi huomioitava ei vain karanneiden ja eksyneiden päivittäistä yhteissummaa, vaan myöskin pidätyksen suorittaja (Sot.Pol.muodostelma), missä portaassa ja milloin pidätys tapahtui, mihin j.o:oon pidätetty kuuluu ja aika, jonka hän oli poissa yksikkönsä tst.-vahvuudesta.

Kannaksen joukkojen Komentaja
                           Kenraaliluutnantti___merk. K.L oesch___

                          Esikuntapäällikkö
                            Everstiluuntantti___Ali Koskimaa.___

             Jäljennöksen vakuudeksi:

                                       Kapteeni       s. Keiski.

[leijonaleima: * PUOLUSTUSVOIMAT  * 5172 *]

Tweet

Julkaisen ohessa päämajan tiedotusosaston upseerin, vänrikki K. v.Fieandtin laatiman kertomuksen matkastaan IV armeijakunnan alueelle. Matkan tarkoituksena oli raportin sisällön mukaan perehtyminen karkuruusilmiöön ja sen käsittelyyn armeijakunnan alueella. Matka suunnattiin armeijakunnan upseerileirille, jossa rintamaupseerit olivat vuorollaan koulutuksessa. Leiri järjestettiin Utissa.

Asiakirja sälytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Raportti löytyy Päämajan Tiedotus 2:n asiakirjakokoelmasta, jonka tulonumero on 10601 ja kansion numero 21 (T 10601/21). Alleviivaukset ja lihavoinnit ovat alkuperäisasiakirjan mukaiset.

Raportti antaa valaistusta siihen, miten tapahtumissa itse mukana olleet rintamaupseerit kokivat karkuruuden.

PS. K. v. Fieandt oli väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 1939. Hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina aina vuoteen 1951 asti.

**********************************************************************

Ttus. 2                                                                              31.7.44
Vänr. K. v.Fieandt                                                              2/KF/LR

- SALAINEN - 

[Kenr. Tuompo  kuitannut nimikirjoituksellaan muistion 2.8.44.]

Ttus.2:n Päällikölle.

Heinäkuun 27 -31 päivänä tein matkan luennoimis- ja tiedoitustarkoituksessa sekä perehtyäkseni karkuruusilmiön käsittelyn IV AK:n lohkolla. 28.7. oli varsinainen luennoimispäivä, jolloin yhdessä AK:n upseerileirillä. Klo 8,30–9,30 pidin leirin upseerien kanssa keskustelutilaisuuden pakokauhu- ja ’’hiippailu’’ ilmiön esiintymisestä ja syistä. Iltpävivällä pidin 1 oppitunnin ’’Huhuista ja niiden torjunnasta’’ ja 1 oppitunnin ’’pakokauhu-ilmiöstä’’. Oppitunteja oli seuraamassa AK:n komentaja, kenr.luutn. Laatikainen, esikuntapäällikkö, ev. Hautala, op.os:n päällikkö ev.luutn Pesonius sekä kurssilaisten lisäksi joukko HTK:n upseereita.

29.7. tapahtui kapt. Nikkisen ja HTK:n val.upseerin, luutn. Kivimäen valmennus joukkopsykologisten oppituntien pitäjiksi AK:ssa.

Paluumatkalla otin Lappeenrannassa yhteyden HTK:n päällikköön, maj. Toivaseen, joka järjesti käynnin Linnanmäen kasarmin karkurileirillä sekä tutustuin luutn. Kivimäen välityksellä 10.Spol.K:n perustamaan karkureitten kokoamispaikkaan, saaden häneltä perusteellisen selostuksen kokoamispaikan kautta kulkeneesta aineksesta.

Upseerien käsityksiä paniikki-ilmiöistä.

Keskustelu etulinjan upseereitten kanssa heidän kokemuksistaan oli erittäin antoisa. Seuraavat näkökohdat ovat tärkeitä:

1)      Yksikään upseereista ei pystynyt kertomaan ainoatakaan varsinaista paniikkitapausta joukkoilmiönä, jonka todistajana ao. olisi joutunut olemaan.

2)      Joukkoilmiön sijasta miesten häipyminen etulinjasta tavallisimmin tapahtuu niin, että yksityiset joukkueen miehet yksi kerrallaan hiippailevat. Tavallisimmin lähtevät ensin sivustojen äärimmäiset miehet ja heidän jälkeensä jossain uudessa vaiheessa heidän vierustoverinsa.

3)      Yksitellen liikkeelle lähteneet keräytyivät taempana suuremmiksi laumoiksi vailla johtoa. Heidän liikehtimisensä tässä vaiheessa ei enää ollut äkillisen järkytyksen leimaama.

4)      Pakokauhun ja hiippailun syistä upseerit eivät asettaneet panssarikauhua ensisijalle. Asemista poistuminen ei heidän käsityksensä mukaan johdu niinkään paljon painostuksen ylivoimaisuudesta kuin siitä, että luottamus tovereihin ja sivustoissa oleviin osastoihin on järkyttynyt. Pelko yksin jäämisestä ja haavoittumisesta (’’mottikauhu’’) on ankara. Tykistökeskitys ja panssariase eivät ilman tätä vaikuttaisi, sillä korsut ovat kestäneet. ’’Mottikauhun ’’ ohella lentoase ja urkupyssy ovat pahimpia mielenjärkytyksen syitä.

5)      Pelon ja paniikin torjumiskeinoista upseereilla oli se mielipide, että tilanteissa, joissa näkyväisyys yleensä on huono, joukkueenjohtajalla ei ole mahdollisuutta pysäyttää karkailemista silloin kun torjunta on kohdistettava tiettyyn yksilöön ilmiön alkuvaiheessa. Parhaat mahdollisuudet karkuruuden valvonnassa ja rajoittamisessa olisi ryhmänjohtajilla. Se edellyttää kuitenkin että aikaansaadaan uudistus alipäällystön nykyiseen asemaan. Ryhmänjohtajien pätevyyttä ja arvovaltaa olisi esim. koulutustietä ja ulkonaisin keinoin korotettava. Nykyoloissa he liiaksi sulautuvat miehistöön. Vasta ryhmänjohtajien tehokkain toimenpitein, he kun alituisesti seuraavat ryhmänsä miehiä, voidaan yksilöt pitää tiukalla. Tätä nuoret upseerit erikoisesti alleviivasivat.

Ampuma-aseen käytössä paniikin torjunnassa kurssilaisilla oli se käsitys, että se voi olla tehokas aivan alkuvaiheessa, mutta ei enää suuremman osaston (joukkue, komppania) mentyä hajalle. Joku oli nähnyt erään kapteenin tällaisessa tilanteessa ampuvan, mutta toimenpide ei tehonnut. Valitettavasti kapteeni vielä ampui ohi.

Parhaiten karkuruutta rajoittanut tietojen levittäminen karkuruuden seuraamuksista. Tieto kuolemantuomioista, jotka on pantu täytäntöön ja siitä, että perheellisen omaiset voivat jäädä ilman sotakuukausipalkkaa, on rajoittanut ilmiötä tehokkaimmin. Tässä yhteydessä toivottiin ankaria rangaistuksia siviiliväestölle, joka auttaa karkuria. Tehokasta aineistoa ovat kertomukset karkureista, jotka ovat palanneet takaisin omaistensa asenteen johdosta. Erään karkurin vaimo oli sanonut: ’’Ellet painu takaisin, tulee meille ero heti!’’ Ja mies palasi. Toisessa tapauksessa erään pojan isä oli vienyt hänet sk.piiriin.

Takaisin palanneita toverit kohtelevat halveksien haukkuen heitä ’’käpykaartilaisiksi’’, ja etulinjassa toivotaan ankaria rangaistuksia. Mutta kuvaavaa on, että ensimmäiseksi toverit kysyvät: ’’Miten pitkälle pääsit?’’

6)      Etulinjoille vaihtuvat ’’uudet miehet’’ on jo takana valmiiksi ’’informoitu’’ rintaman kauhuihin. Heillä on valmis paniikkimieliala jo mennessään asemiin. Tämä ilmenee piilevänä taipumuksena lähteä hiippailemaan. Syinä ovat selustassa (junissa ym.) liikkuvat liioitellut huhut ja kauhujutut sekä vaihdossa asemissa olleitten taipumus pelästyttää uudet miehet, mikä ehdottomasti olisi estettävä.

Parhaana paniikkimielialan torjumiskeinona tässä suhteessa olisivat tiheät ja hyvät tilannetiedoitukset.

Alokasaineisto on yleensä hyvää, mutta joutuminen samoihin osastoihin vanhojen miesten kanssa laskee heidän tasoaan.

Oppitunnin jälkeen käyttämässään puheenvuorossa kenr.luutn. Laatikainen yhtyi käsitykseen, että jotain on tehtävä alipäällystön arvovallan nostamiseksi. Hän tuomitsi jyrkästi aliupseerien pyrkimyksen poistaa arvomerkkinsä ja sulautua miehistöön.

Keskustelussa leirin päällikkö, maj. Karinto kertoi minulle saaneensa maanteillä pitkällä selustassa kulkevia hiippailijaryhmiä kääntymään takaisin heitä nuhtelemalla. Tämä viittaa siihen että asiallisella puhuttelulla voisi ilmiötä rajoittaa.

Lappeenrannan karkurileirit.

Käydessäni maj. Toivasen kanssa HTK:n alaisella Linnanmäen kasarmin leirillä sain tilaisuuden todeta, että järjestys ja kuri siellä oli mallikelpoinen. Sisäpalvelus tapahtui tiukasti ohjesäännön mukaisesti. N. 50 miehisestä joukosta tapasin vain yhden, joka todella vaikutti lopullisesti ’’tärähtäneeltä’’. Useimmat miehet myönsivät tehneensä väärin ja olivat halukkaat palaamaan yksikköönsä.

Luutn. Kivimäen välityksellä sain seuraavia tietoja 10.Spol.K:n karkureitten kokoamispaikasta Armilan kansakoululla:

10 – 22.6. välisenä aikana oli IV AK:n miehiä pidätetty takamaastossa 19.050, joista n. 10 – 20 % rintamakarkureita. Heinäkuun puolella on lukumäärä tuntuvasti laskenut. Päivämäärään 15.7. mennessä on varsinaisia karkureita koko vetäytymisvaiheen aikana pidätetty arviolta 2.500 – 5.000 miestä. Luutn. Kivimäki laatii kuulustelupöytäkirjojen perusteella tilaston siitä, miten suuri osa näistä on lähtenyt liikkeelle paniikin vallitessa ja miten suuri osa yksitellen salaa poistumalla.

Suhtautuminen käyntiini oli AK:ssa erittäin myötämielinen ja harrastus sen tarkoitukseen suuri. Esikuntapäällikkö otti minut vastaan ja komentaja keskusteli kanssani erään aamiaisensa ajan. Ollessani esikuntapäällikön puheilla tämä korosti sitä, että Viipurin luovutus oli vahvasti joukkopsykologinen ilmiö.

Vänrikki_____[allekirjoitus]________
                             K. v. Fieandt.Tweet

Osasto Vihman 29.6. käymissä Ihantalan-Talinmyllyn tien taisteluissa kuoli 111 suomalaista sotilasta. Heistä noin puolet haudattiin Suomen sankarihautausmaihin, 1/4 jäi kuolleena taistelukentälle ja noin 1/4 katosi.

Tweet

- kaatui, siunattiin ja haudattiin (15),
- julistettiin kadonneena virallisesti kuolleeksi (13),
- kuoli haavoittuneena , siunattiin ja haudattiin (11) ja
- siunattiin ruumiis jääneenä kentälle tai tuhoutuneena (11) sotilasta.

Eniten kaatuneita oli 6.K:ssa (16) sekä 3:ssa ja 7.K:ssa kummassakin (7). Päivän taisteluissa kaatuneista sotamiehiä oli (29), korpraaleja (8), kersantteja (5), vänrikkejä (4) vänrikkiä, alikersantteja (3), ylikersantti ja vääpeli. Kaatuneiden keski-ikä oli noin 24 vuotta, vanhimman ollessa 35- ja nuorimman 19-vuotias.

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/

JR 12:sta taistelukertomuksessa (29.6.1944) on seuraava merkintä: “Klo 16,00 tienoissa 6.D:n komentaja kenr.maj. Vihma sivuutti III/JR 12:n kom.paikan ja käski saattaa miesten tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankaraakin väkivaltaa käyttäen.”Tweet

“Tulenjohtueemme ollessa  jälleen kerran Talissa menossa eteen meitä vastaan tuli noin parin joukkueen verran miehiä jonkinasteisen pakokauhun vallassa. Keskellä metsätietä seisoi upseeri, joka pistooli kädessä sanoi pakeneville miehille:

                          ’Jos yksikin mies tästä menee minun ohitseni, niin minä ammun.’

Ajattelin, että siinä varmaan joku pataljoonan komentaja on päättänyt pysäyttää tuon joukon. Kun en sivusta käsin erottanut arvomerkkejä, kysyin hänen ryhmäänsä kuuluvalta mieheltä, kuka tuo upseeri oikein on.

                          ’Se on kenraalimajuri Vihma.’

Ajattelin, että kylläpä (minulle ennestään tuntematon) kenraali otti itselleen aikamoisen tehtävän ja samalla riskin, sillä tuollainen pakeneva joukko on aina arvaamaton. Se voi hädissään!  tehdä mitä vain.  … Ei ole helppoa uhata omiaan, mutta siihen se joukko sitten pysähtyikin. Kenraali, jolla oli mukanaan vain kourallinen miehiä, pani koko arvovaltansa peliin, ja pakenevat miehet tämän varmasti vaistosivat.” 

**********************************************************************

Sotahistorian dosentti Martti Turtola ja sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa ovat Ahlholmin kanssa samoilla linjoilla kenraali Vihmasta johtajana ja hänen tavastaan toimia. Räväkkä mies ja hän saattoi hyvinkin laittoi em. kaltaisissa tilanteissa arvovaltansa peliin. Kenraalia pidettiin hurjana miehenä.

Professori Ylikangas taasen on tehnyt Vihmasta sangen persoonallisen tulkinnan. Professorin mukaan kenraali oli Suomen sotahistorian merkittävimpiä murhamiehiä ampumalla 29.6. omakätisesti 20 karkuria.

Kiitos Jaakko Väisänen em. tiedoista. Täytyypä kaivaa itsekin kirja esille. Mielenkiintoista!

Parhain terveisin Jarmo NieminenTweet

HTK 1 oli kuitenkin käskyn antamishetkellä vasta siirtymässä Viipurista Taavettiin. Alun perin IV armeijakunnan HTK 1:n piti siirtyä Lappeenrannan kasarmialueelle, mutta niin ei tapahtunut koska sieltä ei tuolloin löytynyt tilaa.

Ryhmityttyään Taavettiin HTK 1 asetti opaselimen [siis ”elimen”] 40 kilometrin päähän Lappeenrantaan huolehtimaan sinne koottujen HTK 1:een tulevien karkurien kuljetuksista. Opaselin toimi kuten muutkin opaselimet Lappeenrannan komendantin viraston johdossa kasarmialueella. Nämä elimet toimivat 10. sotapoliisikomppanian perustaman karkurien kokoamispaikan kanssa yhteistyössä. Kukin elin vastasi omien miestensä siirtämisestä divisiooniensa ja prikaatiensa yhteyteen.

Taavetin läheisyydessä Pulsan asemalla oli opaselin. Sen oli perustanut V armeijakunta vastaamaan omien täydennysmiesten, toipilaiden, lomalaisten, eksyneiden ja karkurien kokoamisesta ja opastamisesta. Tämä ”elin” toimi lähellä HTK 1:ttä, mutta ei siis kuulunut siihen, koska se oli eri armeijakunnan joukko.

28.6. HTK 1 siirtyi Lappeenrantaan suojeluskuntapiirin HTK:lta vapautuneisiin tiloihin ja Taavetissa aloitti toimintansa Äänislinnasta saapunut V armeijakunnan HTK 4. Saavuttuaan Lappeenrantaan HTK 1 otti johtoonsa alueella sijainneen 10. sotapoliikomppanian ylläpitämän karkurien kokoamispaikan. [1]

Edellä kuvattu HTK 1:n siirtyminen paikasta toiseen, useiden HTK:ien olo samanaikaisesti Lappeenranta–Taavetti –alueella ja armeijakuntien perustamat karkurien kokoamispaikat johtivat osaltaan vuonna 2007 hyvinkin mielikuvituksellisiin tulkintoihin karkurien käsittelystä Lappeenrannassa 20.6.1944. [2]

——————————————————————————–

[1] Suur-Saimaan suojeluskuntapiiri lopetti reserviläisten palvelukseen kutsumisen Lappeenrantaan kaupungin evakuoinnin päättyessä ja alueen siirtyessä IV armeijakunnan alaiseksi sotatoimialueeksi.

[2] Päämajan antama ohje tulkittiin tutkijoiden keskuudessa käskyksi, jonka mukaisesti tuli Lappeenrannassa sijaitsevan HTK 1:n yhteyteen perustetun ”orgaanin” käsitellä karkurit. Kahdesti rintamalle palaamasta kieltäytyvät tuli ampua. Ylikangas mm. s. 264—265 ja 316. Kirjan julkistamisen jälkeen kyseinen orgaani sai mediassa kutsumanimekseen ”likvidointielin”.Tweet