IV ARMEIJAKUNNAN ESIKUNTA
Valistustoimisto
23.8.44
286/TN/MH

IV AK:n Valistusohje N:o 2/44

Asemasotavaiheen aikana valistustoiminnassa käytettiin lukuisia, mitä monipuolisimpia, usein melko rauhanomaisiakin työmuotoja. Vallitseva tilanne (huomioonottaen kesä-heinäkuun suuret tapahtumat, joukkojen taistelumoraalissa esiintyneet rakoilemiset, yleiseen sotaväsymykseen, vihollispropagandan vaikutuksen jne.) pakottaa kuitenkin suorittamaan niitten karsinnan. Monet aikaisemmin soveliaat työalat on jätettävä, ja toiminta keskitettävä tilanteen ja ajan vaatimusten sanelemiin harvempiin, mutta sitä tehokkaammin hyväksikäytettäviin työmuotoihin. 

Niinkuin ohjekirjassa ”Rintamajoukkojen sodanaikainen valistustyö” mainitaan on valistustyön tarkoituksena

”Taisteluhengen luominen, kohottaminen ja ylläpitäminen.”

Tämän tehtävän suorittamiseen on juuri nyt kaikki ponnistukset keskitettävä, ja työhön lähdettävä korostamalla kunnian, velvollisuuden ja kurin merkitystä armeijan moraalisen tason perustana.

Menestyksellisen sodankäynnin tärkeimpänä edellytyksenä on, että joukkojen taisteluhenkin on kestävä, luja, voitontahtoinen. Hyvälle taisteluhengelle on ominaista, että miehet ovat tietoisia sodan päämääristä ja omaavat vakaumuksen, että asiamme on oikea ja että koko kansamme ja sen yksityisten jäsenten pelastamiseksi tuholta vaaditaan jokaisen miehen tinkimätöntä velvollisuutensa täyttämistä.

Vihollisen suurhyökkäystä edeltänyt asemasotavaihe ei mennyt jättämättä jälkiä joukkojen mielialoihin, eikä perimmäinen syy kannaksen katastofiin siten ollut, kuten on tahdottu väittää, yksinomaan vihollisen murskaavassa ylivoimassa, vaan joukkojemme taistelumoraalin ja kurin madaltumisessa. Suomalainen soturihenki oli heikentynyt. Siirryttäessä sodan ratkaisuvaiheeseen on tässä suhteessa saatava aikaan pikainen parannus. Kaikki ponnistukset ovat kuitenkin turhia, ellei nimenomaan upseeristo tajua oman osuutensa merkitystä. Upseerin henkilökohtainen osuus on ratkaiseva tässä – kuten yleensä taistelutoiminnassa- ja sen vuoksi jokaisen upseerin velvollisuus on aikaa hukkaamatta ryhtyä kaikkiin toimenpiteisii alaistensa taisteluhengen parantamiseksi. Upseerin oma esimerkki on tärkeydeltään N:o 1. ”Millainen johtaja, sellainen joukko”. Erikoisesti tämä koskee komentajia ja perusyksiköitten päälliköitä; he ovat vastuussa miestensä taisteluhengestä ja kaikesta, mikä vaikuttaa sen kehitykseen.

Sodassamme on kysymys kansamme säilymisestä tai tuhoutumisesta. Vain voitokas taistelu takaa turvallisen tulevaisuuden. TÄmän päämäärän saavuttamiseksi kaikki muu on pientä, sekin, mitä henkilökohtaisesti ehkä menetämme lähimpien kuukausien aikana.

Taistelutahdon ja kurin kohottamis- ja ylläpitämiskeinot ovat riippuvaisia yksityisen sotilaan ajattelutavasta. Alaisensa tunteva johtaja osaa valita kunkin joukon ja yksilön kohdalla parhaat tavat. Näistä annettakoon seuraavassa muutamia viitteitä:

1. Vihollisen tarkoitusperien selvittely: vih:n toiminta tähtää kansamme täydelliseen hävittämiseen maan päältä; sen suorittamat kammottavat tihutyöt omassa, valtaamissaan ja muissa maissa osoittavat sen menetelmät (Inkerin kärsimyksentie, Sodankylä, Savukoski, Saitajärvi, Lokka; Eestin ja Baltian maitten tapahtumat ryssän hallinnan aikana; Katyn).
    
2. Taistelumme tarkoitus. Joukoille selvitettävä, miksi, jouduimme sotaan ja miksi meidän on edelleen taisteltava. Miksi ja minkä puoliesta jokaisen suomalaisen kannattaa taistella? Sodan voittamisen ehdoton välttämättömyys: ”taisteleminen on välttämätöntä, eläminen ei.” Jos me herpaannumme, uusiutuvat Savukosken ja Sodankylän kauhunteot – omissa kodeissamme. – Torjuttava vihollisen väite ”herrain sodasta”.
    
3. Tinkimättömän kurin välttämättömyyden korostaminen menestyksellisen sodankäynnin perusedellytyksenä. Kurissa on armeijan voima: Upseerin oman esimerkin lisäksi huomioitava mm. seuraavat keinot:

 a) entistä tunnollisempi huolenpito alaisista ja oikeudenmukaisuus;

b) toimettomuuden estäminen;

c) vetoaminen miesten kunnian- ja velvollisuudentuntoon;

d) jatkuvasti kurittomuutta osoittavien miesten erikoiskäsittely;

e) käsky ja kiellot (esimerkkejä: ei saa koskaan antaa lupauksia tai edes toiveita lomista, lepoonpääsystä jne., ellei ole ehdottoman varmoja tietoja niistä, eikä ”hyvitellä” miehiä tinkimällä annetuista käskyistä);

f) rangaistukset, rangaistusseuraamusten (ml. pakeneminen, karkuruus) selostaminen;

g) aliupseerien arvovallan ja pätevyyden kohottaminen sekä h) omakohtainen ja miesten jatkuva sotilaallinen kehittäminen.

                     
4.  Voitonuskon ylläpitäminen. Saksan antama välillinen (vihollisjoukkojen pääosan sitominen tätä kuluttaviin taisteluihin muilla rintamilla) ja välitön apu (taloudellinen ja sotilaallinen) Huolimatta vieraan avun merkityksen tunnustamisesta tähdennettävä vanhaa totuutta: Oma apu, paras apu! Osoitettava miehille pätevin, todenmukaisin tiedoin mahdolliseksi voittaa edessä olevat vaikeudet yhteisin ponnistuksin. Samalla on kuitenkin korostettava, että vain yksimielisinä toimien niistä selviydymme. Ainoastaan ryssän etujen mukaista on Suomen tuhoutuminen, ei sivistyskansojen. Aikaisempien sukupolvien vaikeudet ja taistelut itää vastaan sekä niitten voittaminen esitettävä historiasta otetuin esimerkein. Sankaritekojen esilletuonti ja tunnuksenanto niille.

5. Taistelu karkuruutta vastaan. Osoitettava, että karkuruus on rikos aseveljiä, omaisia, kotiseutua, koko kansaa kohtaan; korostettava sen kunniattomuutta ja häpeällisyyttä. Ei ole unohdettava muistuttaa mieliin, että lukuisat kaatumiset ja haavoittumiset ryssän yleishyökkäyksen aikana johtuivat valitun aseman jättämisestä ja joko lähdettäessä karkumatkalle tai ”hiippailtaessa” selustaan. Toisaalta on heikkotahtoisia ja horjuvia taistelutovereita toisten taholta henkisesti tuettava painostamalla samaan yksikköön ja joukko-osastoon kuuluvien kohtalonyhteyttä ja sitä, että suurimmassakaan vaarassa ei toveria jätetä pulaan, esim. vihollisen käsiin. On esimerkkejä ryhmistä ja joukkueista, joissa on tehty hiljainen sopimus, jonka mukaan asetoveri pelastetaan, jos hän joutuu vaikeaan tilanteeseen esim. haavoittuneen.      

6. Luottamuksen ylläpito maan johtoon. Suomen Marsalkka, johon olemme tottuneet luottamaan, on valtion johdossa. Hän on valinnut hallituksen, joka nauttii eduskunnan ja kaikkien kansalaispiirien luottamusta. Valtion ja sodan johdolla on käytettävänään tiedot tilanteen arvioimiseen, ei yksityisillä kansalaisilla. Johtomiehet arvostelevat tapahtumia yksinomaan Suomen edun kannalta, niinkuin kukin maa tekee. On lapsellista kuvitella ulkomailta meille tulevien neuvojen lähtevän meidän etujemme valvomisesta; ulkomaisen propagandan yksinomaisena tarkoituksena on muokata meidän mielialojamme lähettäjän etujen mukaisesti.

Se, että luotamme johtoon ja erikoisesti Suomen Marsalkan kaukonäköisyyteen, ei päästä meitä pienimmästäkään vastuusta. Ihmeitten aika on ohi. Auttakaamme itseämme, niin Jumalakin auttaa meitä. Jokaiselle on entistäkin tiukemmin tähdennettävä hänen henkilökohtainen vastuunsa suuruutta ja sitä, että nyt vaaditaan jokaiselta hänen kykynsä viimeistä voimanhiukkasta myöten.

                      ARMEIJAKUNNAN KOMENTAJA

                                         Kenraaliluutnantti     merk. T. Laatikainen.

                      Va. esikuntapäällikkö

                                                         Eversti   Y. Hautala

T.K.N:o 676    

Tweet

Julkaisen ohessa päämajan tiedotusosaston upseerin, vänrikki K. v.Fieandtin laatiman kertomuksen matkastaan IV armeijakunnan alueelle. Matkan tarkoituksena oli raportin sisällön mukaan perehtyminen karkuruusilmiöön ja sen käsittelyyn armeijakunnan alueella. Matka suunnattiin armeijakunnan upseerileirille, jossa rintamaupseerit olivat vuorollaan koulutuksessa. Leiri järjestettiin Utissa.

Asiakirja sälytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Raportti löytyy Päämajan Tiedotus 2:n asiakirjakokoelmasta, jonka tulonumero on 10601 ja kansion numero 21 (T 10601/21). Alleviivaukset ja lihavoinnit ovat alkuperäisasiakirjan mukaiset.

Raportti antaa valaistusta siihen, miten tapahtumissa itse mukana olleet rintamaupseerit kokivat karkuruuden.

PS. K. v. Fieandt oli väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 1939. Hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina aina vuoteen 1951 asti.

**********************************************************************

Ttus. 2                                                                              31.7.44
Vänr. K. v.Fieandt                                                              2/KF/LR

- SALAINEN - 

[Kenr. Tuompo  kuitannut nimikirjoituksellaan muistion 2.8.44.]

Ttus.2:n Päällikölle.

Heinäkuun 27 -31 päivänä tein matkan luennoimis- ja tiedoitustarkoituksessa sekä perehtyäkseni karkuruusilmiön käsittelyn IV AK:n lohkolla. 28.7. oli varsinainen luennoimispäivä, jolloin yhdessä AK:n upseerileirillä. Klo 8,30–9,30 pidin leirin upseerien kanssa keskustelutilaisuuden pakokauhu- ja ’’hiippailu’’ ilmiön esiintymisestä ja syistä. Iltpävivällä pidin 1 oppitunnin ’’Huhuista ja niiden torjunnasta’’ ja 1 oppitunnin ’’pakokauhu-ilmiöstä’’. Oppitunteja oli seuraamassa AK:n komentaja, kenr.luutn. Laatikainen, esikuntapäällikkö, ev. Hautala, op.os:n päällikkö ev.luutn Pesonius sekä kurssilaisten lisäksi joukko HTK:n upseereita.

29.7. tapahtui kapt. Nikkisen ja HTK:n val.upseerin, luutn. Kivimäen valmennus joukkopsykologisten oppituntien pitäjiksi AK:ssa.

Paluumatkalla otin Lappeenrannassa yhteyden HTK:n päällikköön, maj. Toivaseen, joka järjesti käynnin Linnanmäen kasarmin karkurileirillä sekä tutustuin luutn. Kivimäen välityksellä 10.Spol.K:n perustamaan karkureitten kokoamispaikkaan, saaden häneltä perusteellisen selostuksen kokoamispaikan kautta kulkeneesta aineksesta.

Upseerien käsityksiä paniikki-ilmiöistä.

Keskustelu etulinjan upseereitten kanssa heidän kokemuksistaan oli erittäin antoisa. Seuraavat näkökohdat ovat tärkeitä:

1)      Yksikään upseereista ei pystynyt kertomaan ainoatakaan varsinaista paniikkitapausta joukkoilmiönä, jonka todistajana ao. olisi joutunut olemaan.

2)      Joukkoilmiön sijasta miesten häipyminen etulinjasta tavallisimmin tapahtuu niin, että yksityiset joukkueen miehet yksi kerrallaan hiippailevat. Tavallisimmin lähtevät ensin sivustojen äärimmäiset miehet ja heidän jälkeensä jossain uudessa vaiheessa heidän vierustoverinsa.

3)      Yksitellen liikkeelle lähteneet keräytyivät taempana suuremmiksi laumoiksi vailla johtoa. Heidän liikehtimisensä tässä vaiheessa ei enää ollut äkillisen järkytyksen leimaama.

4)      Pakokauhun ja hiippailun syistä upseerit eivät asettaneet panssarikauhua ensisijalle. Asemista poistuminen ei heidän käsityksensä mukaan johdu niinkään paljon painostuksen ylivoimaisuudesta kuin siitä, että luottamus tovereihin ja sivustoissa oleviin osastoihin on järkyttynyt. Pelko yksin jäämisestä ja haavoittumisesta (’’mottikauhu’’) on ankara. Tykistökeskitys ja panssariase eivät ilman tätä vaikuttaisi, sillä korsut ovat kestäneet. ’’Mottikauhun ’’ ohella lentoase ja urkupyssy ovat pahimpia mielenjärkytyksen syitä.

5)      Pelon ja paniikin torjumiskeinoista upseereilla oli se mielipide, että tilanteissa, joissa näkyväisyys yleensä on huono, joukkueenjohtajalla ei ole mahdollisuutta pysäyttää karkailemista silloin kun torjunta on kohdistettava tiettyyn yksilöön ilmiön alkuvaiheessa. Parhaat mahdollisuudet karkuruuden valvonnassa ja rajoittamisessa olisi ryhmänjohtajilla. Se edellyttää kuitenkin että aikaansaadaan uudistus alipäällystön nykyiseen asemaan. Ryhmänjohtajien pätevyyttä ja arvovaltaa olisi esim. koulutustietä ja ulkonaisin keinoin korotettava. Nykyoloissa he liiaksi sulautuvat miehistöön. Vasta ryhmänjohtajien tehokkain toimenpitein, he kun alituisesti seuraavat ryhmänsä miehiä, voidaan yksilöt pitää tiukalla. Tätä nuoret upseerit erikoisesti alleviivasivat.

Ampuma-aseen käytössä paniikin torjunnassa kurssilaisilla oli se käsitys, että se voi olla tehokas aivan alkuvaiheessa, mutta ei enää suuremman osaston (joukkue, komppania) mentyä hajalle. Joku oli nähnyt erään kapteenin tällaisessa tilanteessa ampuvan, mutta toimenpide ei tehonnut. Valitettavasti kapteeni vielä ampui ohi.

Parhaiten karkuruutta rajoittanut tietojen levittäminen karkuruuden seuraamuksista. Tieto kuolemantuomioista, jotka on pantu täytäntöön ja siitä, että perheellisen omaiset voivat jäädä ilman sotakuukausipalkkaa, on rajoittanut ilmiötä tehokkaimmin. Tässä yhteydessä toivottiin ankaria rangaistuksia siviiliväestölle, joka auttaa karkuria. Tehokasta aineistoa ovat kertomukset karkureista, jotka ovat palanneet takaisin omaistensa asenteen johdosta. Erään karkurin vaimo oli sanonut: ’’Ellet painu takaisin, tulee meille ero heti!’’ Ja mies palasi. Toisessa tapauksessa erään pojan isä oli vienyt hänet sk.piiriin.

Takaisin palanneita toverit kohtelevat halveksien haukkuen heitä ’’käpykaartilaisiksi’’, ja etulinjassa toivotaan ankaria rangaistuksia. Mutta kuvaavaa on, että ensimmäiseksi toverit kysyvät: ’’Miten pitkälle pääsit?’’

6)      Etulinjoille vaihtuvat ’’uudet miehet’’ on jo takana valmiiksi ’’informoitu’’ rintaman kauhuihin. Heillä on valmis paniikkimieliala jo mennessään asemiin. Tämä ilmenee piilevänä taipumuksena lähteä hiippailemaan. Syinä ovat selustassa (junissa ym.) liikkuvat liioitellut huhut ja kauhujutut sekä vaihdossa asemissa olleitten taipumus pelästyttää uudet miehet, mikä ehdottomasti olisi estettävä.

Parhaana paniikkimielialan torjumiskeinona tässä suhteessa olisivat tiheät ja hyvät tilannetiedoitukset.

Alokasaineisto on yleensä hyvää, mutta joutuminen samoihin osastoihin vanhojen miesten kanssa laskee heidän tasoaan.

Oppitunnin jälkeen käyttämässään puheenvuorossa kenr.luutn. Laatikainen yhtyi käsitykseen, että jotain on tehtävä alipäällystön arvovallan nostamiseksi. Hän tuomitsi jyrkästi aliupseerien pyrkimyksen poistaa arvomerkkinsä ja sulautua miehistöön.

Keskustelussa leirin päällikkö, maj. Karinto kertoi minulle saaneensa maanteillä pitkällä selustassa kulkevia hiippailijaryhmiä kääntymään takaisin heitä nuhtelemalla. Tämä viittaa siihen että asiallisella puhuttelulla voisi ilmiötä rajoittaa.

Lappeenrannan karkurileirit.

Käydessäni maj. Toivasen kanssa HTK:n alaisella Linnanmäen kasarmin leirillä sain tilaisuuden todeta, että järjestys ja kuri siellä oli mallikelpoinen. Sisäpalvelus tapahtui tiukasti ohjesäännön mukaisesti. N. 50 miehisestä joukosta tapasin vain yhden, joka todella vaikutti lopullisesti ’’tärähtäneeltä’’. Useimmat miehet myönsivät tehneensä väärin ja olivat halukkaat palaamaan yksikköönsä.

Luutn. Kivimäen välityksellä sain seuraavia tietoja 10.Spol.K:n karkureitten kokoamispaikasta Armilan kansakoululla:

10 – 22.6. välisenä aikana oli IV AK:n miehiä pidätetty takamaastossa 19.050, joista n. 10 – 20 % rintamakarkureita. Heinäkuun puolella on lukumäärä tuntuvasti laskenut. Päivämäärään 15.7. mennessä on varsinaisia karkureita koko vetäytymisvaiheen aikana pidätetty arviolta 2.500 – 5.000 miestä. Luutn. Kivimäki laatii kuulustelupöytäkirjojen perusteella tilaston siitä, miten suuri osa näistä on lähtenyt liikkeelle paniikin vallitessa ja miten suuri osa yksitellen salaa poistumalla.

Suhtautuminen käyntiini oli AK:ssa erittäin myötämielinen ja harrastus sen tarkoitukseen suuri. Esikuntapäällikkö otti minut vastaan ja komentaja keskusteli kanssani erään aamiaisensa ajan. Ollessani esikuntapäällikön puheilla tämä korosti sitä, että Viipurin luovutus oli vahvasti joukkopsykologinen ilmiö.

Vänrikki_____[allekirjoitus]________
                             K. v. Fieandt.Tweet

Osasto Vihman 29.6. käymissä Ihantalan-Talinmyllyn tien taisteluissa kuoli 111 suomalaista sotilasta. Heistä noin puolet haudattiin Suomen sankarihautausmaihin, 1/4 jäi kuolleena taistelukentälle ja noin 1/4 katosi.

Tweet

- kaatui, siunattiin ja haudattiin (15),
- julistettiin kadonneena virallisesti kuolleeksi (13),
- kuoli haavoittuneena , siunattiin ja haudattiin (11) ja
- siunattiin ruumiis jääneenä kentälle tai tuhoutuneena (11) sotilasta.

Eniten kaatuneita oli 6.K:ssa (16) sekä 3:ssa ja 7.K:ssa kummassakin (7). Päivän taisteluissa kaatuneista sotamiehiä oli (29), korpraaleja (8), kersantteja (5), vänrikkejä (4) vänrikkiä, alikersantteja (3), ylikersantti ja vääpeli. Kaatuneiden keski-ikä oli noin 24 vuotta, vanhimman ollessa 35- ja nuorimman 19-vuotias.

Lähde: http://kronos.narc.fi/menehtyneet/

JR 12:sta taistelukertomuksessa (29.6.1944) on seuraava merkintä: “Klo 16,00 tienoissa 6.D:n komentaja kenr.maj. Vihma sivuutti III/JR 12:n kom.paikan ja käski saattaa miesten tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankaraakin väkivaltaa käyttäen.”Tweet

“Tulenjohtueemme ollessa  jälleen kerran Talissa menossa eteen meitä vastaan tuli noin parin joukkueen verran miehiä jonkinasteisen pakokauhun vallassa. Keskellä metsätietä seisoi upseeri, joka pistooli kädessä sanoi pakeneville miehille:

                          ’Jos yksikin mies tästä menee minun ohitseni, niin minä ammun.’

Ajattelin, että siinä varmaan joku pataljoonan komentaja on päättänyt pysäyttää tuon joukon. Kun en sivusta käsin erottanut arvomerkkejä, kysyin hänen ryhmäänsä kuuluvalta mieheltä, kuka tuo upseeri oikein on.

                          ’Se on kenraalimajuri Vihma.’

Ajattelin, että kylläpä (minulle ennestään tuntematon) kenraali otti itselleen aikamoisen tehtävän ja samalla riskin, sillä tuollainen pakeneva joukko on aina arvaamaton. Se voi hädissään!  tehdä mitä vain.  … Ei ole helppoa uhata omiaan, mutta siihen se joukko sitten pysähtyikin. Kenraali, jolla oli mukanaan vain kourallinen miehiä, pani koko arvovaltansa peliin, ja pakenevat miehet tämän varmasti vaistosivat.” 

**********************************************************************

Sotahistorian dosentti Martti Turtola ja sotahistorian dosentti Jukka Kulomaa ovat Ahlholmin kanssa samoilla linjoilla kenraali Vihmasta johtajana ja hänen tavastaan toimia. Räväkkä mies ja hän saattoi hyvinkin laittoi em. kaltaisissa tilanteissa arvovaltansa peliin. Kenraalia pidettiin hurjana miehenä.

Professori Ylikangas taasen on tehnyt Vihmasta sangen persoonallisen tulkinnan. Professorin mukaan kenraali oli Suomen sotahistorian merkittävimpiä murhamiehiä ampumalla 29.6. omakätisesti 20 karkuria.

Kiitos Jaakko Väisänen em. tiedoista. Täytyypä kaivaa itsekin kirja esille. Mielenkiintoista!

Parhain terveisin Jarmo NieminenTweet